Olen nuori opiskelijanainen ja suorittamassa loppuun sairausloman jälkeen tradenomiopintoja (taloushallinnon sv), enää puuttuisi kahden ja puolen kk:n harjoittelu vain. Pelottaa hirveästi, että sovinko enää tälle alalle (joka on hektinen ja monesti henkisesti raskas) ja miten selittäisin työhistoriassa ammottavat aukot eli sairastelujaksot?
Lisäksi minulla on vaikeuksieni vuoksi lähinnä vain kokemusta työharjoitteluista ja aika vähän palkkatyöstä sekä runsaasti keskeytyneitä opintoja taustalla, mikä vaikeuttaa entisestään edes sen harkkapaikan saantia. Monet paikat kuitenkin haluaa ekasta harjoittelusta hankittua tal.hall. kokemusta, mutta minä suoritin ekan 2,5 kk harjoittelun aika yleisluontoisessa liiketaloudellisessa puljussa ja hommiin ei yhtään liittynyt tal.hallintoa. Mikä ala sitten voisi olla bipolle/epävakaalle sopiva?
Tilanne on just nyt suht vakaa verrattuna aiempiin rajuihin mielialavaihteluihin, lääkkeenä on nyt lamotrigiini 200 mg ja aiemmin oli ketiapiini, joka lakkautettiin tahdostani ja siksikin, että siitä tuli karmeat sivuoireet (lamautti aivan täysin ja ei sillä saa ainakaan helpotusta arkeen, kun ei pysty ees kotia siivoomaan). Diagnoosi on vielä epävarma, onko se vain kaksisuuntaista, vain epävakaata persoonallisuushäiriötä vai molempia. Ahdistushäiriön/sosiaalisten tilanteiden pelon oireitakin on havaittavissa, vaikkei siitä ole vielä diagnoosia tehty. Siksi minua askarruttaa nämä jutut...
Olen kirjoitellut runsaasti työpaikkahakemuksia viime kuukausina, lähes 100 kpl, mutta en tiedä, missä on vikaa, kun vain kerran on tähän mennessä kutsuttu haastatteluun (odottelen vielä vastausta) ja enimmäkseen saa nähdä sitä sähköpostiin tullutta ei-kiitosta. Personoin kuitenkin hakemukset työpaikan mukaan enkä lähettele massahakemuksia.
Olen jo nyt joutunut hakemaan yliaikaa opintoihin ja haluaisin vain edes tutkinnon valmiiksi, vaikken enää voisi olla sen jälkeen alalla. Taidan turvautua harjoitteluun koulun opintotoimistolla, johon voisin mennä paperihommiin käsittelemään vaikka lomakkeita. Ei ole tal.hall. tehtävä, mutta nyt huonon työllistymistilanteen vuoksi harjoittelupaikkakriteereitäkin on höllätty ja jotenkin ei vaan jaksa enää pitää rimaa korkealla harjoittelupaikan suhteen. En jaksa enää roikkua kauaa oppilaitoksen kirjoilla, vaan haluan päästä eteenpäin elämässäni ja saada tutkinnon valmiiksi.
En halua päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle, olen kuitenkin suht nuori aikuinen ja minulla olisi vielä paljon annettavaa, haluan töihin ja haluan rutiineja rytmittämään elämääni... :( Olen niin kyllästynyt viettämään aikaa kotona, vaikka käyn välillä lenkillä ja kartsalla kahvilla. Kun vain saisi asiat kuntoon ja rullaamaan ja mahdollisimman pian elämästä kiinni... :(
Lisäksi minulla on vaikeuksieni vuoksi lähinnä vain kokemusta työharjoitteluista ja aika vähän palkkatyöstä sekä runsaasti keskeytyneitä opintoja taustalla, mikä vaikeuttaa entisestään edes sen harkkapaikan saantia. Monet paikat kuitenkin haluaa ekasta harjoittelusta hankittua tal.hall. kokemusta, mutta minä suoritin ekan 2,5 kk harjoittelun aika yleisluontoisessa liiketaloudellisessa puljussa ja hommiin ei yhtään liittynyt tal.hallintoa. Mikä ala sitten voisi olla bipolle/epävakaalle sopiva?
Tilanne on just nyt suht vakaa verrattuna aiempiin rajuihin mielialavaihteluihin, lääkkeenä on nyt lamotrigiini 200 mg ja aiemmin oli ketiapiini, joka lakkautettiin tahdostani ja siksikin, että siitä tuli karmeat sivuoireet (lamautti aivan täysin ja ei sillä saa ainakaan helpotusta arkeen, kun ei pysty ees kotia siivoomaan). Diagnoosi on vielä epävarma, onko se vain kaksisuuntaista, vain epävakaata persoonallisuushäiriötä vai molempia. Ahdistushäiriön/sosiaalisten tilanteiden pelon oireitakin on havaittavissa, vaikkei siitä ole vielä diagnoosia tehty. Siksi minua askarruttaa nämä jutut...
Olen kirjoitellut runsaasti työpaikkahakemuksia viime kuukausina, lähes 100 kpl, mutta en tiedä, missä on vikaa, kun vain kerran on tähän mennessä kutsuttu haastatteluun (odottelen vielä vastausta) ja enimmäkseen saa nähdä sitä sähköpostiin tullutta ei-kiitosta. Personoin kuitenkin hakemukset työpaikan mukaan enkä lähettele massahakemuksia.
Olen jo nyt joutunut hakemaan yliaikaa opintoihin ja haluaisin vain edes tutkinnon valmiiksi, vaikken enää voisi olla sen jälkeen alalla. Taidan turvautua harjoitteluun koulun opintotoimistolla, johon voisin mennä paperihommiin käsittelemään vaikka lomakkeita. Ei ole tal.hall. tehtävä, mutta nyt huonon työllistymistilanteen vuoksi harjoittelupaikkakriteereitäkin on höllätty ja jotenkin ei vaan jaksa enää pitää rimaa korkealla harjoittelupaikan suhteen. En jaksa enää roikkua kauaa oppilaitoksen kirjoilla, vaan haluan päästä eteenpäin elämässäni ja saada tutkinnon valmiiksi.
En halua päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle, olen kuitenkin suht nuori aikuinen ja minulla olisi vielä paljon annettavaa, haluan töihin ja haluan rutiineja rytmittämään elämääni... :( Olen niin kyllästynyt viettämään aikaa kotona, vaikka käyn välillä lenkillä ja kartsalla kahvilla. Kun vain saisi asiat kuntoon ja rullaamaan ja mahdollisimman pian elämästä kiinni... :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lue alkajaisiksi vaikka tämä ketju:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12410607
Toimistotyö on ihan sopivaa melko monelle bipolle, mutta siinä missä muutkin myös bipot ovat yksilöitä eikä se tylsä ja tasainen toimistoduunikaan kaikkia vain miellytä.
Itse olen kohtuu pienen kunnan virastossa töissä, kellokorttityötä jossa ei kauheasti tarvitse omaa harkintaa käyttää vaan työ on lähinnä valmiiden ohjeiden mukaan työskentelyä. Hyvät lomat ja joustavat työajat.
Sanoisin myös että stressivapaa työ, mutta onnistun kyllä aina välillä vähän stressiä työelämästä lähinnä noin sosiaalisessa mielessä hankkimaan itselleni. Näen toimistossa valtapeliä, kiusaamista, toisten suruja ja murheita, mutta myös sellaista yhteisöllisyyttä josta saan voimaa jatkaa omassa työssäni. Tiedän kyllä että suurin osa noista ikävistä asioista on olemassa vain minun pääni sisällä ja mielialani vaikuttavat ihan liian paljon siihen miten töissä viihdyn. Sairaslomaa pidän aina välillä, mutta nyt olen ollut töissä jo kohta 3 vuotta ilman yhtäkään mielialastani johtuvaa sairaspäivää.
Tärkeintä mielialahäiriöstä kärsivälle on se että työ on:
- tasaista, pieni stressistä
- ei liian vastuullista tai liian hektistä
- säännölliset työajat
- hyvä työympäristö ja työkaverit
Jos joku noista asioista ei ole kunnossa, niin väärinä mielialahetkinä voi sattua ja tapahtua sitten vaikka mitä. Itse lähdin nuorempana lähes 10 eri työpaikasta milloin mistäkin syystä ja ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna suurin syy taisi olla oma rauhattomuuteni tai masentuneisuuteni kun oli sellainen työ joka ei pystynyt joustamaan yhtään.
Oikeastaan kehtaan väittää että riippuu omasta kyvystä hallita stressiä. Vai onko bipo-diagnoosi heti leima sille ettei pysty tai voi opetella hallitsemaan stressiään?