Ajelin tänään aamuyöstä Helsingin rannikoita pitkin etsien paikkaa missä voisin mahdollisimman helposti hukuttautua, joko auton kanssa tai ilman, kumpi nyt sattuisi olemaan kivuttomampi ja varmempi tapa. Se oli itseasiassa vasta kolmas kerta kun todella etsiskelin paikkaa missä tappaa itseni. Se oli myös kolmas kerta kun olin huolellisesti kirjoittanut itsemurhaviestin tietokoneelleni ja jättänyt lapun näppäimistölle jossa luki että avaa kone. Koneen avattua viesti olisi avautunut käynnistysvaiheessa näytölle sekä samalla päälle jätetyissä stereoissa olisi alkanut soimaan kappale jonka olin valinnut. Viestissäni kerroin syvät pahoittelut rakkaalle äidilleni, muille perheenjäsenille sekä kaikille kavereilleni, joista nimeltä mainitsin erikseen neljä. Painotin moneen kertaan että se ei ole kenenkään syy, sanoin vaan kyllästyneeni elämään jolle ei näyttänyt olevan mitään tarkoitusta. Ja kuinka suppea näkökulmani jälleen siinä tilassa olikaan.
Kahdelta yöllä ajaessani ajoin alueella johon ei yöaikaan saisi ajaa. Huomasin poliisiauton joka minut nähtyään kääntyi perään ja laittoi vilkut päälle. Pysähdyin ja he puhalluttivat ja kysyivät mitä teen täällä tähän aikaan. Sanoin että huviajelulla olin ja etten ollut huomannut ettei tänne saa ajaa vaikka tiesin sen kyllä. En tiedä päättelikö äänestäni jotain mutta sanoi että tällä kertaa selviän vain suullisella varoituksella ja vielä tärkeän lauseen "Koita nyt saada aika kulumaan". Se tuntui hyvältä että ventovieras poliisisetä oli kiinnostunut siitä että saisin aikani kulumaan. Muutenkin pysäytyksen aiheuttama adrenaliinipiikki sai itsemurha-ajatukseni katoamaan samantien. Ajoin kotiin ja menin nukkumaan.
Aamulla herätessäni olin edelleen hyvin masentunut, ajattelin että onko tämä viimeinen kerta kun nousen sängystä ja mitä tekisin viimeisenä päivänäni. Menin kuitenkin opiskelupaikkaani ja vaikkei mitään erityistä tapahtunutkaan niin illan tullen huomasin että itsemurha-ajatukseni olivat täysin poissa. Kun se vielä aamulla oli tuntunut vapauttavalta ajatukselta kuolemaan liittyvän ahdistuksen kera niin nyt se tuntui jo täysin järjettömältä ja vastenmieliseltä. Ihmettelin jälleen kerran että kuinka ihmeessä näin tulevaisuuteni niin synkkänä parin päivän ajan ja nyt taas normaalitilassa elämänhaluni on aivan kohdallaan ja näen tulevaisuudessa monia jänniä asioita. Ja harmitti taas niin hemmetisti jos olisin päättänyt päiväni sen naurettavan masennuksen takia.
Haluan tällä vain sanoa että varsinkin jos elämä ei ole todella pahasti pielessä niin kannattaa tunnustella omia tunteitaan ja kuinka nopeasti ne muuttuvat. Itsemurha-ajatukset ovat kuuluneet elämääni oikeastaan ihan pienestä pitäen. Kun on ollut jotain suurempia ongelmia niin on tuntunut todella vapauttavalta ajatella että aina on yksi poispääsy. Se on ollut keinoni kestää stressiä mutta olisi voinut kääntyä vastaan jo muutamaan otteeseen jos olisin aikeeni todella toteuttanut.
Ikinä en ole masennuslääkkeitä käyttänyt koska olen pelännyt niiden käyttöön turvautumisen murentavan itsetuntoani. Nyt kuitenkin tämän viimeisin tapauksen jälkeen päätin että en voi ottaa enää sitä riskiä etten hoida tilapäistä masennustani. Mitä jos poliisit eivät olisi pysäyttäneetkään minua tai poliisisetä olisi antanut mojovan sakon ja haukkunut huolehtimisen sijaan?
Huomenna varaan ajan psykiatrilta ja pyydän kirjoittamaan jotain lääkkeitä tilapäiseen ahdistukseen. Ainakin kohdallani näyttäisi olevan niin että syvä masennus joka joskus aina iskee voisi hyvinkin olla suurelta osin pelkkää aivokemiaa. Miten muuten olisi mahdollista että tulevaisuuden näkymäni ja ajatukseni itsestä ovat niin täysin erillaisia masennuksen aikaan kuin normaalitilassa? Uskon että monilla ihmisillä on sama juttu että masennus ei olekaan kuin osaksi psyykkinen sairaus ja enimmäkseen fyysinen, aivojen fysiologiaan liittyvä, oire.
Uskon että tilapäiseen pahaan oloon auttavien lääkkeiden avulla pystyn vihdoin viimein pääsemään eroon kokonaan näistä itsemurha-ajatuksista ja uskon siihenkin että en niitä tarvitse välttämättä koko ikääni. Eilinen oli jo turhan lähellä että minulla olisi varaa olla hakematta apua.
Se vielä tuli mieleeni että itsemurhia tekevät tietääkseni eniten 21-25 vuotiaat miehet. Kun tämän kriittisen iän yli pääsee niin silloinhan omakin todennäköisyys päättää päivänsä voi tippua. Kannattaa siis odotella myös miltä elämä näyttää kolmeakymppiä lähestyttäessä jos kerran sen ikäiset eivät ole enää niin masentuneita. Eihän se aina ole niin että mitä nuorempi sen paremmin asiat, ainakaan itsaritilastojen varjossa.
Otan mielelläni kommentteja vastaan masennuslääkkeiden käyttöön liittyen. Nyt vielä mut pystyy tavoittamaan tämän kanavan kautta mutta kohta mieleni täyttää kokonaan muut asiat kun saan lääkityksen vaivaani enkä ehdi pohdiskella mitään itsemurhaan liittyvää - enää koskaan.
Kahdelta yöllä ajaessani ajoin alueella johon ei yöaikaan saisi ajaa. Huomasin poliisiauton joka minut nähtyään kääntyi perään ja laittoi vilkut päälle. Pysähdyin ja he puhalluttivat ja kysyivät mitä teen täällä tähän aikaan. Sanoin että huviajelulla olin ja etten ollut huomannut ettei tänne saa ajaa vaikka tiesin sen kyllä. En tiedä päättelikö äänestäni jotain mutta sanoi että tällä kertaa selviän vain suullisella varoituksella ja vielä tärkeän lauseen "Koita nyt saada aika kulumaan". Se tuntui hyvältä että ventovieras poliisisetä oli kiinnostunut siitä että saisin aikani kulumaan. Muutenkin pysäytyksen aiheuttama adrenaliinipiikki sai itsemurha-ajatukseni katoamaan samantien. Ajoin kotiin ja menin nukkumaan.
Aamulla herätessäni olin edelleen hyvin masentunut, ajattelin että onko tämä viimeinen kerta kun nousen sängystä ja mitä tekisin viimeisenä päivänäni. Menin kuitenkin opiskelupaikkaani ja vaikkei mitään erityistä tapahtunutkaan niin illan tullen huomasin että itsemurha-ajatukseni olivat täysin poissa. Kun se vielä aamulla oli tuntunut vapauttavalta ajatukselta kuolemaan liittyvän ahdistuksen kera niin nyt se tuntui jo täysin järjettömältä ja vastenmieliseltä. Ihmettelin jälleen kerran että kuinka ihmeessä näin tulevaisuuteni niin synkkänä parin päivän ajan ja nyt taas normaalitilassa elämänhaluni on aivan kohdallaan ja näen tulevaisuudessa monia jänniä asioita. Ja harmitti taas niin hemmetisti jos olisin päättänyt päiväni sen naurettavan masennuksen takia.
Haluan tällä vain sanoa että varsinkin jos elämä ei ole todella pahasti pielessä niin kannattaa tunnustella omia tunteitaan ja kuinka nopeasti ne muuttuvat. Itsemurha-ajatukset ovat kuuluneet elämääni oikeastaan ihan pienestä pitäen. Kun on ollut jotain suurempia ongelmia niin on tuntunut todella vapauttavalta ajatella että aina on yksi poispääsy. Se on ollut keinoni kestää stressiä mutta olisi voinut kääntyä vastaan jo muutamaan otteeseen jos olisin aikeeni todella toteuttanut.
Ikinä en ole masennuslääkkeitä käyttänyt koska olen pelännyt niiden käyttöön turvautumisen murentavan itsetuntoani. Nyt kuitenkin tämän viimeisin tapauksen jälkeen päätin että en voi ottaa enää sitä riskiä etten hoida tilapäistä masennustani. Mitä jos poliisit eivät olisi pysäyttäneetkään minua tai poliisisetä olisi antanut mojovan sakon ja haukkunut huolehtimisen sijaan?
Huomenna varaan ajan psykiatrilta ja pyydän kirjoittamaan jotain lääkkeitä tilapäiseen ahdistukseen. Ainakin kohdallani näyttäisi olevan niin että syvä masennus joka joskus aina iskee voisi hyvinkin olla suurelta osin pelkkää aivokemiaa. Miten muuten olisi mahdollista että tulevaisuuden näkymäni ja ajatukseni itsestä ovat niin täysin erillaisia masennuksen aikaan kuin normaalitilassa? Uskon että monilla ihmisillä on sama juttu että masennus ei olekaan kuin osaksi psyykkinen sairaus ja enimmäkseen fyysinen, aivojen fysiologiaan liittyvä, oire.
Uskon että tilapäiseen pahaan oloon auttavien lääkkeiden avulla pystyn vihdoin viimein pääsemään eroon kokonaan näistä itsemurha-ajatuksista ja uskon siihenkin että en niitä tarvitse välttämättä koko ikääni. Eilinen oli jo turhan lähellä että minulla olisi varaa olla hakematta apua.
Se vielä tuli mieleeni että itsemurhia tekevät tietääkseni eniten 21-25 vuotiaat miehet. Kun tämän kriittisen iän yli pääsee niin silloinhan omakin todennäköisyys päättää päivänsä voi tippua. Kannattaa siis odotella myös miltä elämä näyttää kolmeakymppiä lähestyttäessä jos kerran sen ikäiset eivät ole enää niin masentuneita. Eihän se aina ole niin että mitä nuorempi sen paremmin asiat, ainakaan itsaritilastojen varjossa.
Otan mielelläni kommentteja vastaan masennuslääkkeiden käyttöön liittyen. Nyt vielä mut pystyy tavoittamaan tämän kanavan kautta mutta kohta mieleni täyttää kokonaan muut asiat kun saan lääkityksen vaivaani enkä ehdi pohdiskella mitään itsemurhaan liittyvää - enää koskaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kuules nyt.. paras itsari on kun antaa elämän mennä miten menee. jos menee huonosti niin kyl se kuolema noutaa sit ajallansa ja paljo kivuttomammin. Itsensä satuttaminen vaatii tosi vahvaa uskoa siihen että kuolema veisi kohti parempaa tilaa. Mistä tiedät viekö..?? miten olet tähän maailmaan syntynyt? ei varmaa ihan sattumaa, vai onko? ja miksi sinulla on huonosti asiat ja joillakin paremmin.. muista että se että olet paljo paremmassa asemassa kuin moni muu tässä maailmassa. kateus lisää haluu päästä vois elämän kiertokulusta. tosi asia on että sielu on olemassa. itsari ei siis auta sinua. synnyt uudestaa ja kuolet ja rumpa jatkuu. muista että olet eläin. puhuit ettei sulla ole elämässä mitään suuntaa.. joskus tosiaa voi tuntua siltä. Elämän tarkoitus on elämä! koko tää todellisuus on sieluillemme tarkoitettu. ei ainetta oo olemassa sen takia että kuu loistaa taivaalla vaan sen takia että me voimme nähdä sen. maailma sisältää hyvää ja pahaa. koemme joko hyvän tai pahan. ilman pahaa ei voi olla hyvyyttä. siihen perustuu elämän mielekkyys. elämme kuin taistelukentällä siitä kuka saa mahd. paljon hyvää. mikset taistele siitä? miksi haluut tappaa ennemmin itsesi? oletko miettinyt mikä on hyvää maailmas ja mikä ei? minusta se liittyy tohon lisääntymis-viettiin. terveys on yhtäkuin kyky lisääntyä. ja terveys on hyvää oloa. oisko tää avannu sulle mitää uutta ajateltavaa..
Entä kun ei ole mahdollisuutta toteuttaa lisääntymisviettiä ? Oletko kokenut sitä sairaan ahdistavaa tilannetta. Mitä siihen sanot vastaukseksi ?
>Se oli myös kolmas kerta kun olin huolellisesti kirjoittanut itsemurhaviestin tietokoneelleni ja jättänyt lapun näppäimistölle jossa luki että avaa kone. Koneen avattua viesti olisi avautunut käynnistysvaiheessa näytölle sekä samalla päälle jätetyissä stereoissa olisi alkanut soimaan kappale jonka olin valinnut.
Olet sitten tosiaan ehtinyt suunnitella tuota. Ajatus huoneessa soivasta jäähyväismusiikista on jollakin aivan erityisellä tavalla ahdistava. Juutalaisessa perinteessä taitaa olla tämä Kaddish, rukous jonka ystävä lausuu kuolleen muistoksi tämän haudalla. Jotenkin tuossa on surullisinta se, että tavallaan tekisit itse senkin, ilmaisisit musiikilla oman (elämän)ikäväsi (hieman heikkoa logiikkaa, mutta siis symbolisesti noin). Yksin.
>"Koita nyt saada aika kulumaan"
Pienet asiat saavat suuria merkityksiä, kun mieli on niille herkistynyt. Kassaneidin silmien armahtavuus, äänensävy, aamun kaunis valo, musiikkikappaleen/jakson nyanssit, satunnainen lause kirjassa... eläinten pyyteetön ystävällisyys...
>Ainakin kohdallani näyttäisi olevan niin että syvä masennus joka joskus aina iskee voisi hyvinkin olla suurelta osin pelkkää aivokemiaa. Miten muuten olisi mahdollista että tulevaisuuden näkymäni ja ajatukseni itsestä ovat niin täysin erillaisia masennuksen aikaan kuin normaalitilassa? Uskon että monilla ihmisillä on sama juttu että masennus ei olekaan kuin osaksi psyykkinen sairaus ja enimmäkseen fyysinen, aivojen fysiologiaan liittyvä, oire.
Nämä havainnot todellakin ovat linkki parempaan. Uskon. Aivojen (lajinkehityksellisesti) eri-ikäiset osiot kommunikoivat keskenään vaihtelevalla intensiteetillä ja tämän liikenteen ajoittainen tiedostaminen tuo uusia näkökulmia elämään. Usein aivan huikeita. Olen varma että ihmisissä on eroa jo tällä välittäjäainetasolla, vaikken itse koskaan tarttunutkaan tarjottuihin mielialalääkkeisiin. Ehkä olisi pitänyt.
>...21-25 vuotiaat miehet. Kun tämän kriittisen iän yli pääsee niin silloinhan omakin todennäköisyys päättää päivänsä voi tippua. Kannattaa siis odotella myös miltä elämä näyttää kolmeakymppiä lähestyttäessä jos kerran sen ikäiset eivät ole enää niin masentuneita
Varmasti totta. Omalla kohdalla erilaiset masentuneisuudet ovat laadultaan melko selvästi muuttuneet ajan kuluessa. Ainakin kyky käsitellä niitä. Olen kuvaillut sitä paradoksilla: En ole onnellisempi kuin ennen, mutta vähemmän onneton. Jostakin kehittyy kyky havaita milloin synkkyys alkaa lyödä yli ja kuvaan tulee automaattisesti jonkinlainen filtteri. Sanoisin jopa, että osa tästä selittyy tietynlaisella minuuden ylikorostumisen vaimenemisella. Mahdollistuu "minästään" (hetkellinen) luopuminen, ilman että toisaalta kadottaa "itseään" (=laajempi kuin "minä"). Huono selitys, mutta asia ei ole yksinkertainen.
---
Hyvä ystäväni (kaksikin) teki itsemurhan kun olimme 21-vuotiaita. Se on yksi elämäni ehdottomasti surullisimmista ja ahdistavimmista kokemuksista. Akuuttina aivan helvetillistä. Ja mitä jälkeä teki vanhemmissaan, siitä en kehtaa edes puhua, kun en omaa lapsia.
Tekstisi antoi uskoa, kiitos siitä. Olen itsekkin alkanut toisinaan miettiä itsemurhaa, koska olen ollut jollain tavalla masentunut pitkän aikaa. olen tehnyt nykyistä työtäni kohta viisi vuotta ja viimeisen vuoden aikana siitä on alkanut tulla minulle stressiä vaikka mikään ei ole edes muuttunut! Olen alkanut pelkäämään epäonnistumista lähes sairaalloisesti ja en enää pysty unohtamaan töitä kovinkaan pitkäksi aikaa. Olen todellakin ajatellut että jos töppään tosi rankasti niin onpahan yksi ulos pääsy... Ennen pystyin nauttimaan vapaa-ajasta ja harrastuksista mutta en enää. Aina vaivaa joku asia vaikken mokaile enempää kuin muutkaan. Minulla on tällä hetkellä elämässäni iloisiakin asioita, joiden takia en varmaan olekaan päättänyt päiviäni, mutta vaikka hetken niistä onnistuisinkin nauttimaan niin kohta olen taas oma synkkä itseni. Olen menossa naimisiin ihmisen kanssa josta todella välitän ja se pitää minut elossa. En voi jättää häntä yksin nyt, mutta silti nämä ajatukset ahdistaa! Sain vasta nyt ajatuksen hakea apua jostain kun luin kirjoituksesi. Kiitos siitä! Haluan taas nauttia elämästä ja etenkin tulossa olevista häistä! Toivottavasti tämä vielä helpottaa. Yritetään nyt saada se aika kulumaan;)
Juuri tämän takia kirjoitin viestini jos edes yhdelle olisi siitä jotain apua. Tuntuu tosi hyvältä mullekin!
Mulla on vähän samansuuntaisia fiiliksiä ollut edellisessätyöpaikassa.En kuitenkaan ajatellut itsemurhaa (vaikka sitäkin olen joskus ajatellut toisenlaisessa elämäntilanteessa)!Olin todella ahdistunut työstäni ja parisuhdekin alkoi takkuilla, koska kotona tuli vaan äksyiltyä.Aikani jaksoin tilannetta kunnes totesin, että mulla menee mielenterveys (toistamiseen)jos nyt en lähde lätkimään.Tein päätöksen, että lähden opiskelemaan toista alaa, vaikka seuraavat 3,5 vuotta tulisivat olemaan rahallisesti todella tiukkaa. Punnitsin kahta vaihtoehtoa: haluanko olla "rikas" ja onneton/ahdistunut vai köyhä ja onnellinen...tulin tulokseen, että raha on vain rahaa ja minulla on tasan yksi elämä "tuhlattavana".Luovuin säännöllisistä tuloista ja siirryin makarooniin ja kaurapuuroon, mutta et arvaa kuinka helpottunut ja vapautunut olo minulla on ollut jo kahden vuoden ajan.Matti on kukkarossa, mutta mieli kunnossa!
Voimia sinulle ja onnellisia yhteisiä hetkiä tulevan vaimosi kanssa :)
jos on tosissaan päättänyt tappaa itsensä, niin ekaksi kannattaisi käydä tuhlaamassa rahansa ulkomailla, vaikka intian goalla, etsimässä itseään psykedeelien avulla.
jos vielä sieltä palattuaan on itsetuhoisia ajatuksia, niin ei voi mitään...
yrittänyttä ei laiteta!