Kylvön satoa

Olenko minä nyt aivan hakoteillä teorioitteni kanssa? Olen nimittäin ymmärtänyt että Jumala on asettanut luontoon kylvön ja niiton lain. Se tarkoittaa tietenkin sitä että jos kylvät vehnää, sinä niität vehnää. Jos taas kylvät ohraa, sinä niität ohraa, jne, jne,....Sinä siis niität sitä mitä sinä olet aikaisemmin kylvänyt. Ja tämä on väistämätön totuus josta emme pääse yli emmekä ympäri, vai?

On sanottu että kivet joita me heitämme, me kerran itse joudumme kokoamaan. Siis me joudumme kohtaamaan sitä kohtelua mitä me itse jaamme kanssamatkaajillemme. Tuntuu myös siltä että me joudumme kohtaamaa sellaisia asioita mitä olemme toisille aiheuttaneet ja toivoneet tai joista olemme iloinneet vahingonilolla. Esimerkiksi jos me olemme iloinneet jonkun ihmisen onnettomuudesta ja kärsimyksestä, meitä voi kohdata sama onnettomuus ja sama kärsimys. Tuleeko sinulle mieleen esimerkkejä käytännön elämästä? Esimerkkejä olisi kertoa mutta jätän tällä kertaa.

Näyttäisi siten siltä että kylvön ja niiton laki toimii, ei vain luonnossa kasvimaailmassa, vaan myös hengellisessä maailmassa. Jumala kun on luonut sekä luonnolliset että hengelliset todellisuudet.

Olisiko sitten niin että näistä asiosta johtuen Jumala käskee uskovia siunaamaan ja kieltää meiltä kiroamisen. Jumala sanoo vielä syynkin miksi tulee siunata eikä kirota; "Jotta siunauksen perisitte". Jumala siis tahtoo siunata meitä. Mutta jos me kylvämme kirouksia ympärillemme, kiroamme lähimmäisiämme, meitä kohtaakin se mitä olemme kylväneet.

Kiroaminen on ymmärtääkseni pahan puhumista ja pahan toivomista toiselle ihmiselle. Siunaaminen on sitten hyvän puhumista ja kaikkinaisen menestyksen toivomista toiselle ihmiselle. Kun me siunaamme toisia ihmisiä ja toivomme heille kaikkinaista menestystä, ennen kaikkea muuta Jumalan siunaukset Kristuksessa Jeesuksessa, Jumala siunaa meitä. Jumala pitää huolen siitä että siunaaja saa siunauksia ja menestyy. Siunaaja siis niittää sitä mitä on itse kylvänyt. Vai olenko väärässä?

Oletko koskaan nähnyt jonkun hyppivän ilosta ja kiittävän ja ylistävän Jumalaa kun lähimmäistä on kohdannut suuri menestys ja onnenpotku? Minä en ole. En myöskään itse ole vielä hyppinyt ilosta sellaisessa tapauksessa. Mutta olisiko meidän nyt aika alkaa iloitsemaan toisten menestyksestä ja suremaan jos jollakin lähimmäisellämme menee huonosti ja auttaa häntä menestykseen mikäli se on meille mahdollista? Mikäli me tahdomme itsellemme menestystä ja siunausta,
meidän tulee alkaa kylvämään siunauksia. Sitten saamme myös niittää siunauksia itsellemme. Onhan sanottu: "Joka toista siunaa, se itse siitä kostuu".

Jos et ole koskaan ajatellut tätä asiaa vakavasti, ala nyt kokeilemaan mitä saat kun kylvät siunauksia ympärillesi. Kylvä ahkerasti ja paljon ja saat niittää runsaasti.

Luuk 6:38 "Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."

San 11:24-26 "Toinen on antelias ja saa yhä lisää, toinen säästää yli kohtuuden ja vain köyhtyy. Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu. Joka viljan pitää takanaan, sitä kansa kiroaa, mutta joka viljan kaupaksi antaa, sen pään päälle tulee siunaus."

Luukkaan evankeliumi:6:28 "siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat."

Roomalaiskirje:12:14-15 "Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa."

1.Pietarin kirje:3:9 "Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte."

3

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seitsemäs käsky kuuluu: "Älä varasta!"
      Mitä se merkitsee?

      Vastaus:
      Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme anasta lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta emmekä hanki sitä itsellemme petollisella kaupalla, vaan autamme häntä kartuttamaan ja suojelemaan omaisuuttaan ja toimeentuloaan. (Katekismus).

      Erityisesti minua on puhutellut selityksen loppu; "...vaan autamme häntä kartuttamaan ja suojelemaan omaisuuttaan ja toimeentuloaan".
      Löytyykö minusta tai sinusta tällaista mielenlaatua?

    • jaikalii

      Minulla oli tarkoitus aloitukstekstin lopussa viitata tekstiisi tuossa toisessa ketjussa, tekstiin jota jo tähänkin ketjuun nyt kopsaat. Mutta se unohtu. Siksi hyvä jos tuot sen kokonaisuudessaan tähänkin ketjuun. Se kun sopii tähän ketjuun erittäin hyvi. Tekstisi oli hyvä ja siunaava. Siunausta sinulle Tapio runsaasti.

    • Usko Toivonen

      Siunaavaa kirjoitusta veljiltä.

      Tuli mieleen 1. Kor. 12. luvun opetus.

      25. ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan.
      26. Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.
      27. Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.

      Siispä:

      9. Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä,
      10. voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi,
      11. täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi.
      Fil. 1.

      Herra teitä runsaasti siunatkoon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45329
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      195
      10856
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8518
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3200
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      35
      1597
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe