Ellen White erotettiin harhaoppisena Metodisti seurakunnasta.
Ellen White ei ole kristittyjen profeetta.
Ennen olivat fiksumpia
19
61
Vastaukset
- katsellaanp a ...
Niinpä, aivan. Missä olisi ero?
Apostolisena aikana Herran omat viettivät sen sapatin, sekä Herran rakkauden lain kokonaisuuden suhteen terveellä pohjalla.
Sitten alkoi laittomuuden aika. Alettiin muuttamaan ja rakentamaan ihmiskäsin Herralle alttaria. Perustettiin kristilliset lait, joilla kumottiin Jumalan lakia.
Vähennettiin osia ja opetettiin niin.
Siksi löytyy ero Ellen Whitenkin kohdalla ja kristittyjen kodalta. Kristityt osa kieltää Jumalan lain, joko osan siitä, tai kokonaan, ja opettavat.
Ellen sanoi, että myös sapattilaki kuuluu Jumalan lakiin mukaan.
Ainakin näin ymmärrän täällä olevin panettelijoiden suusta, koska rakastavat sunnuntai- ihmiskäskyä ja kiroavat sapatin "valon".
Elleniä en opetuksista niin tunne, mutta olen päätellyt panettelijoiden ja Sanan suhteen, että hän on ollut paremmin perillä Jumalan Sanasta ja todisti sen kokonaisuutta.
Suomennetuna, kun luetaan Jumalan Sanaa, niin siinä profetoidaan.
ja Ellen kun luki tästä "sapatistakin" hän profetoi.
Mat 5:13 Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
Mat 5:14 Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
Mat 5:15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
Mat 5:16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
Mat 5:17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Mat 5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Mat 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
Mat 5:20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Ja kun näin luimme Jumalan Sanaa, niin kristitytkin profetoivat itselle, että heitä kutsutaan vähimmäksi taivasten valtakunnassa, kun ja koska ovat poistaneet Herran rakkauden käskyjä.
Myös Sanaan on muistiinkirjoitettuna tuomio Herran taivaassa.
Vastakkain oli uskovia "Herra, Herra, emmenkö sinun nimessäsi .. jne. "
Herra itse sanoi ...... En tunne teitä ..... te laittomuuden tekijät. ....
Menkää pois.....
Siis tuossa ei tuomittu atistista maailmaa, vaan laittomuuden tekijöitä.
ja taas profetian sanat kuuluu ..... tuomio ...... menkää pois ...
Eli Jumalan SAna profetoi .. ja kukin suunsa tunnustuksella on mittaamassa NYT
SITÄ TUOMIONSA OSAA.
ts. voipi olla, että kun tuolle "sapatin" kirkkaudelle pannaan piut paut kristittyjen kohdalla vaikka Elleni oli profetoinut ..... se oli Sanan mukainen profetia, niin'
näin kristityt kieltäessään tuon profetian julistivat tuomion päälleen. Nimimerkki "katsellaanp a ..." :
"ts. voipi olla, että kun tuolle "sapatin" kirkkaudelle pannaan piut paut kristittyjen kohdalla vaikka Elleni oli profetoinut ..... se oli Sanan mukainen profetia, niin'
näin kristityt kieltäessään tuon profetian julistivat tuomion päälleen. "
______________________________________________
Ellen G White/ Kirjasta Kristillisiä kokemuksia sivu 139
Näky n.1850-luvulta !
" Näin näyssä kaksi sotajoukkoa hirvittävässä taistelussa.
Toinen sotajoukko kulki maailman valtamerkkejä kantavien lippujen, toinen Prinssi Immanuelin verentahraaman lipun johdolla. Liput jäivät laahaamaan tomuun kun Herran armeijasta ryhmä toisensa jälkeen liittyi vihollisiin ja kun vihollisen riveistä joukko toisensa jälkeen yhdistyi Jumalan käskyjä pitävään kansaan. Eräs keskitaivaalla lentävä enkeli pani Immanuelin lipun käteeni samalla kun eräs mahtava ylipäällikkö huusi kovalla äänellä: "Tulkaa riviin". Asettukoon Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle kuuliaiset paikoilleen. Tulkaa pois heidän keskeltään ja erotkaa heistä älkääkä koskeko saastaiseen, niin minä otan teidät vastaan ja olen teidän Isänne ja te tulette olemaan minun poikiani ja tyttäriäni.
Tulkoot kaikki, jotka haluavat, Herran avuksi, Herran avuksi mahtavaa vihollista vastaan.
Taistelu riehui. Kumpikin puoli oli vuorotellen voitolla. Nyt ristin sotilaat peräytyivät ja tulivat "riutuvan sairaan kaltaisiksi" Jes 10:18 Mutta heidän näennäisen peräytymisensä tarkoituksena oli vain edullisemman aseman saavuttaminen. Kuultiin ilohuutoja. Ylistyslaulu kiiri Jumalan puoleen, ja enkelit yhtyivät lauluun Kristuksen sotilaiden pystyttäessä lippunsa siihen saakka vihollisen hallussa olleen linnoituksen muureille.
Pelastuksemme Päämies...
(välilisäys Kopittelija007:HUOM siis "PÄÄMIES JEESUS" !, vrt Raamattu Joh Ilm 12:7 "Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat")
(jatkuu) ...johti taistelua lähettäen apujoukkoja sotilailleen. Hänen voimansa ilmeni valtavana rohkaisten heitä keskittämään taistelun porteille. Hän opetti heille pelottavia asioita vanhurskaudessa johtaessaan heitä askel askeleelta voitosta voittoon.
Vihdoin saatiin voitto. Mainehikkaan voittoisa oli sitä lippua seuraava joukko, jossa oli kirjoitus: "Jumalan käskyt ja Jeesuksen usko".
Kristuksen sotilaat olivat aivan kaupungin porttien vieressä, joka iloiten otti vastaan Kuninkaansa. "
Rauhan, ilon ja ikuisen vanhurskauden valtakunta on perustettu."- pyh!
Kopittelija007 kirjoitti:
Sinä olet riivaajien puolella sotilaana pilkkaviesteinesi.
pyh! kirjoitti:
Sinä olet riivaajien puolella sotilaana pilkkaviesteinesi.
Niin Pyh! ...kysymys tässä onkin se, että onko tämä Ellenin "profetia-näky" Raamatun mukainen ?!
- kerettiläinen
>>>Eräs keskitaivaalla lentävä enkeli pani Immanuelin lipun käteeni
kerettiläinen kirjoitti:
>>>Eräs keskitaivaalla lentävä enkeli pani Immanuelin lipun käteeni
Niinpä näyttäisi... Hyvä huomio... :O
- pyh!
Sinä oletkin isästä perkeleestä.
Harmonin perhe erotettiin metodistiseurakunnasta siksi, että he uskoivat Jeesuksen paluuseen. - Ulos lähtenyt
Ai. Että erotettiin Metodisti seurakunnasta. No olipas Ellen Whitella hyvä tuuri.
Niin sanotut kristityt ovat kuin Israel ennen, luopuneita ja paisuneita .. silloin jäljelle jäi Juudea kun taas kaikki ne 10 sukukuntaa joista Israel muodostui katosivat kaiken maailman tuoksinaan, niin on käynyt kristikunnankin se suli kuin voi paistinpannussa ja siitä tuli osa Babyloniaa. Jos historiallista tarkkuutta tavoitellaan, Ellen Whitea ei erotettu mistään, Ellen Harmon erotettiin. En tiedä kummasta erottaminen kertoo enemmän, Ellen Harmonista vai Portlandin episkopaalisesta metodistikirkosta. Eihän itse asiassa ollut kyse hiljaisen ja sairaan 14 v. tytön erottamisesta vaan jostakin muusta.
Jos vielä tarkempia halutaan olla, kyse ei ollut Ellen Harmonin erottamisesta vaan siitä, että hänen isänsä Robert Harmon oli niin kutsuttuna lukijana (luki raamattuepistolan jumalanpalveluksissa?) eikä suostunut olemaan lukematta Jeesuksen takaisintuloon liittyviä tekstejä. Syyksi tehtiin se, että koko perhe oli käynyt milleriläisten tilaisuuksissa ja kun eivät suostuneet niistä luopumaan, isä haluttiin erottaa varoittavana esimerkkinä ja perhe meni isän mukana.
Kai :)Head injury[
At the age of nine, while running towards home with her sister Elizabeth and another friend, an older classmate shouted some angry words and threw a stone that hit Ellen on the nose (The Early Years, page 28, Arthur L. White). The injury severely disfigured her nose and left her in a coma for several weeks.[irrelevant citation]
White would later write of her conversion experience that happened a few years after the incident:
"This misfortune, which for a time seemed so bitter and was so hard to bear, has proved to be a blessing in disguise. The cruel blow which blighted the joys of earth, was the means of turning my eyes to heaven. I might never had known Jesus Christ, had not the sorrow that clouded my early years led me to seek comfort in him."
A few years after her injury, Ellen, with her parents, attended a Methodist camp meeting at Buxton, Maine, and there, at the age of 12, she was converted.
http://en.wikipedia.org/wiki/Ellen_G._White- Kai mustasukkaisena
Tunnusta Kai pois että E. White oli väärä profeetta ja lopettaisit Jeesuksen nimessä "profetian henkesi" mustasukkaisen puolustamisen : o
Eipä EGW sadoista profetoista ole yksikään tärkeä ennustus toteutunut ja hän ei myöskään ole SDA kirkon ulkopuolinen "totuuden valo". - tunnusta Kai?
Kai mustasukkaisena kirjoitti:
Tunnusta Kai pois että E. White oli väärä profeetta ja lopettaisit Jeesuksen nimessä "profetian henkesi" mustasukkaisen puolustamisen : o
Eipä EGW sadoista profetoista ole yksikään tärkeä ennustus toteutunut ja hän ei myöskään ole SDA kirkon ulkopuolinen "totuuden valo".Kristityt eivät tarvitse EGW.n profetian henkeä ja totuuden valoa.
En tehnyt muuta kuin osoitin aloituksen logiikassa olevan puutteen. En ole puolustanut EGWtä enkä häntä vastustanut. Hurjaa mustasukkaisuutta. :)
Ilmeisesti kantanne on se, että jos tiedot ja logiikka eivät riitä löytämään järkeviä EGWn vastustussyitä, parempi vastustaa häntä vaikka valheella kuin jättää vastustamatta.
EGWm vastustus sinänsä ei minua huoleta. Niinkuin todettiin, kristityt eivät EGWtä tarvitse eivätkä adventistitkaan. Raamattu riittää. Jos tästä huolimatta joku kuitenkin EGWtä lukee, Paavalin profeettoja koskevaa ohje toimii paremmin kuin historiallisten lapsusten viljely: tutkikaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää.
Kai- EGW peruskauraa
SDA kirkon papeille suunnatun E. Whiten opetuksen ja mielenkiintosi vuoksi tunnet väärän profeetan koko elämän kehdosta hautaan pienintä piirtoa myöten.
Olethan johtanut EGW:n Perikuntaa Kaakkois Aasiassa. - Raamattu.
EGW peruskauraa kirjoitti:
SDA kirkon papeille suunnatun E. Whiten opetuksen ja mielenkiintosi vuoksi tunnet väärän profeetan koko elämän kehdosta hautaan pienintä piirtoa myöten.
Olethan johtanut EGW:n Perikuntaa Kaakkois Aasiassa.Apostoli Paavali kirjoittaa profeetan armolahjasta seurakunnassa. ja Ilmestyskirjassa esitetään profetian henki erityisenä todistuksena uskoville.
Ilm.12:17 19:10. Paavali piti profetoimisen lahjaa hyvin tärkeänä,koska hän erityisesti sitä kehotti tavoittelemaan.
Sekä Joel profetiassaan että Pietari helluntaisaarnassaan osoittivat profetoimisen lahjan ilmenevän apostolisen ajan lisäksi lopun ajanuskovien keskuudessa Raamattu. kirjoitti:
Apostoli Paavali kirjoittaa profeetan armolahjasta seurakunnassa. ja Ilmestyskirjassa esitetään profetian henki erityisenä todistuksena uskoville.
Ilm.12:17 19:10. Paavali piti profetoimisen lahjaa hyvin tärkeänä,koska hän erityisesti sitä kehotti tavoittelemaan.
Sekä Joel profetiassaan että Pietari helluntaisaarnassaan osoittivat profetoimisen lahjan ilmenevän apostolisen ajan lisäksi lopun ajanuskovien keskuudessa1 Kor 14:3 "Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi."
"oikodomé "= Rakennukseksi
"paraklésis" = Kehoitukseksi, Neuvoksi, Rohkaisuksi
" paramuthia" = Lohdutukseksi, Kannustukseksi
TÄSSÄ SIIS OIKEAN PROFETIAN TUNNUSMERKIT !Kopittelija007 kirjoitti:
1 Kor 14:3 "Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi."
"oikodomé "= Rakennukseksi
"paraklésis" = Kehoitukseksi, Neuvoksi, Rohkaisuksi
" paramuthia" = Lohdutukseksi, Kannustukseksi
TÄSSÄ SIIS OIKEAN PROFETIAN TUNNUSMERKIT !Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme... (1Joh 2:19,19)
"Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta." (Matt 24:11)
"Mutta teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niin kuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niin kuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä." ( 1 Joh 2:27 )EGW peruskauraa kirjoitti:
SDA kirkon papeille suunnatun E. Whiten opetuksen ja mielenkiintosi vuoksi tunnet väärän profeetan koko elämän kehdosta hautaan pienintä piirtoa myöten.
Olethan johtanut EGW:n Perikuntaa Kaakkois Aasiassa.Tunnustan olleeni parikymmentä vuotta aventtikirkon pastorien opettajana ja laatineeni kirkon Thaimaan yliopiston teologian opetussuunnitelman, jossa ei ollut yhtään kurssia EGWstä.
Sen sijaan olen kymmenkunta kertaa opettanut adventtikirkon historiaa koskevan kurssin ja siihen liittyvästä tutkimuksesta näitä juttuja on mukaan tarttunut.
Mitään EGWn perikuntaa en ole johtanut. Yliopistolla oli rehtorin EGW tutkimuskeskuskseksi nimeämä kirjahylly, jonka johtamisesta jotkut tällä palstalla yrittivät tehdä tosi ison homman vaikka kyseessä oli lähinnä vitsi... :)
Kai
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2092708
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo521906Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4071518Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1531483Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3621389Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641278Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251266Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H141196- 591046
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S23938