NiissäJotkaSuostuvat

Minä oksennan pois sen möykyn
joka repii sisukseni
itsekkydessä
AINA!

santelipuukissa.
Sinulla oli hieno runo.

Siunausta sinulle.

.. kivusta nautintoon on pelottavan lyhyt matka ...

Kiitoksia todella kaunista, Kärsimys on kaunista.
Tuntea elävänsä

Santelipuukissana kirjoittamani ajatus oli tarkoituksella puettu tällaiseen muotoon että ajatuksille jäisi tilaa liikkua moneen suuntaan ja jokainen voisi löytää tekstistä niitä aiheita jotka itseä puhuttelee.

Kommentteja ei kovin paljon tullut.
Johtuiko aiheen vaikeudesta, että olisi vaatinut vähän ajatustyötä ja pureksimista, vai oliko teksti itsessään niin kömpelö, että lukijoilta heti alkuunsa meni mielenkiinto sen pureksimiseen?

Ainoat vastaukset näkyvät koskevan kivun ja kärsimyksen kauneutta...
Kristityn kipuun on monia näkökulmia, ja avaan tässä kahta näkökulmaa, jotka oli mielessäni:

1)

"Silloin kun on kipua, on helppo olla kristitty vain vähän".
Monta kertaa henkilökohtainen kipu, ahdistus ja vastoinkäymiset vieraannuttavat kristityn hänen elämänsä perustasta.
Keskitytään omiin ongelmiin enemmän kuin Kristukseen.
Silloin helposti tulee napinamieltä, masentunutta olotilaa ja kaikenlaisia "miksi" -kysymyksiä. Jopa katkeruus voi olla seurauksena.
Ei toki tahdota uskosta luopua, koska on koettu että Jumala on todellinen, mutta näkökulma Jumalaan on humanistinen, ihmiskeskeinen, kiinni oman minän tuntemuksissa, jotka peittävät Sanan ulottuvuudet.

Samasta asiasta puhuu
"Kun on vain vähän kipua, silloin on helppo olla kristitty."
Kun on vain vähän vastoinkäymisiä - silloin Jumalaa ja Jumalan hyvyyttä koskevat epäilyt ja oman sielun epävarmuudet voi peittää hurskaiden oppilauselmien, tunteellisen ylistyksen ym. alle, ilman että on todellisesti sisäistänyt oppinsa sisältöä ja ylistyksen perustaa!

Siis:
Pinnallinen kristitty, jonka sielumaailma on juuttunut oman minän tasolle, pääsemättä ristin kautta ylösnousemuselämän voittotasolle, kykenee elämänsä kivussa olemaan kristitty "vain vähän". Juuri sen verran että usko pysyy yllä.
Kuitenkaan ei kyetä kivun keskellä elämään Jeesusta todeksi. Kysytään "miksi Jumala annoit tämän tapahtua, miksi", sen sijaan että kysyttäisiin "Jumala, nyt kun näin on tapahtunut, kuinka löydän mahdollisuutesi juuri tässä?"

Uskon että jos enemmän keskittyisimme tuohon jälkimmäiseen kysymykseen eli "kuinka tästä eteenpäin armossa", voisimme sitten ajan myötä paremmin saada vastauksia myös "miksi" -kysymyksiimme, siis siinä määrin kuin tarpeellista on.

Näin ollen
"kipu on suuri mahdollisuus itsensä löytämiseen".
Kohdata sisimmässä olevat epävarmuudet ym.
Mennä Jumalan eteen kaikkien Hänen hyvyyttään koskevien kysymystensä kanssa, pohdiskella oman uskonelämänsä perustaa, uskonko todella Jumalan Sanaan vai luulenko vain uskovani? Onko Jumalan Sana oikeasti tosi niin että siihen kannattaa uskoa? Olenko tähän asti elänyt uskovana vain tunteiden varassa?

EN IHANNOI KIPUA TAI KÄRSIMYSTÄ SINÄNSÄ. Kun esim. Paavali kertoo olevansa mielistynyt pahoinpitelyihin ym., konteksti kertoo kyllä syyn. Asia, johon Paavali oli mielistynyt, ei ollut kipu sinänsä! Hänhän sanoo "sen tähden". Siis minkä tähden?
Jos elämä tuo eteemme kipua ja ahdinkoa, se on elämää, ja jokainen elämäntilanne on aina uusi mahdollisuus, löytää Jumalan Kristus juuri tässä tilanteessa.
Paavali oli mielistynyt elämään uskovan ihmisen elämää, aitoa elämää jonka perusta ja keskipiste on Jeesus Kristus - myös kärsimyksissä.

Kivun keskellä uskomme juuret monta kertaa kasvavat syvemmin Herraan ja sitten emme tulevissa myrskyissä ole kaikenlaisten opintuulten heiteltävinä.

Näin ollen ajatus kääntyy päälaelleen:
juuri kivussa on helppoa olla kristitty, kun ei enää luota itseensä, vaan Herraan.

Siksi elämän ahdingot ovat kysymysmerkkejä, joissa voimme pysähtyä luotaamaan arkielämän perustaa, ilomme todellista lähdettä.
"Silloin kun on kipua voi olla kristitty vain vähän tai kyllin paljon".

Jos olemme menneet kristillisyydessämme vain pintaliitoa - tulkoon Jumalan katsomalla ajalla ja Jumalan katsomalla tavalla kipua "kyllin paljon", jotta pysähtyisimme kyselemään uskomme perustaa ja löytäisimme Jeesuksen kaikkiriittävänä Lähteenä.
:)

Älä silloin (kun elämässä tapahtuu jotakin ikävää, joka ei tunteellisesti tunnu kivalta ja hyvältä) anna sielunvihollisen kylvää sydämeesi katkeruutta, vaan nosta katseesi kiittäen Jeesukseen
SILLÄ
HÄN ON OTTANUT SIELUNVIHOLLISELTA
KAIKKI MAHDOLLISUUDET.

2)

"ja jos meillä olisi kylliksi kipua, ollaksemme kristittyjä joka hetki, kuinka paljon vähemmän kipua maailmassa olisikaan".

Tätä asiaa tuskin tarvinnee avata?

Siis: kantakaa toistenne kuormia. Se tuottaa itselle kipua ja maksaa vaivaa, mutta toisen ahdistus helpottuu. Silloin saa itsekin kokea, kuinka Jeesus kantaa meitä. Tällaisella, oikeanlaatuisella kristityn uhritiellä, jossa ensin olemme antaneet sydämemme Jeesukselle ja sen seurauksena on altis palvelumieli, voidaan kokea elämän täyteyttä parhaalla tavalla. Mielestäni.

Mutta jos kristitty etsii vain onnea ja helppoutta, varmaa on että todellinen täyteys, yltäkylläisen elämän tunteminen pyhityksen kauneudessa, jää saavuttamatta.

Pääajatukseni tämä:
Jos enemmän suostuisimme siihen "kipuun" jota yhteys Jeesukseen tuottaa, kollektiiviseen syyllisyyteen ja murheeseen syntien tähden, rakastaen sitä mitä Herra rakastaa ja vihaten mitä Hän vihaa, se veisi meidät esimerkiksi rukoilemaan murtuneella sydämellä väärintekijöiden puolesta, sen sijaan että vain arvostelisimme.

Corrie Ten Boom kerran kysyi lämpömittarin ja termostaatin eroa. Asia selvitettiin hänelle, johon Corrie:
- Sitä minä vähän ajattelinkin.
Uskovan ei tule olla lämpömittari - "maailma on paha" - vaan termostaatti - "Herra, kun maailma nyt näyttää olevan paha, kuinka tahdot minun toimivan tämän pahuuden keskellä?"

Jos kaupungissasi erotiikkaravintolat, peliluolat ja hieromalaitokset kukoistavat, ratkaisu ei ole kylvää negatiivista mielialaa kristittyjen keskuudessa voivottelemalla maailman pahuutta, vaan muuttaa toteamus rukoukseksi ja nousta ylistyksen kautta katselemaan Jumalan mahdollisuuksia:
Näidenkin himojen ja tottumusten takana toimivat henkivallat ovat voitettuja voimia!

Tällainen asenne - kun helppouden sijasta suostumme ihmisyyden kipuun, erityisesti siihen kristittynä olemisen kipuun, jossa emme etsi omaa mielihyvää vaan Kristuksen tuntemista palvelijan mielenlaadulla - johtaa kivun lievittymiseen maailmassa.

Jos kristittyinä etsimme omaa mukavuutta ja toteutamme kivoja kristillisiä tapojamme uhrautumatta koskaan toisten hyväksi, meidän mukavuutemme ja kivuttomuutemme, rukouselämän puute ja hengellinen velttous johtaa kipua tuottavan pahuuden lisääntymiseen maailmassa, ja ihmiset nääntyvät kivuissaan kun ei ole niitä viestinviejiä, jotka ilman moralismia, sydämen rakkaudessa, olisivat elävä evankeliumi ja viesti paremmasta heidän syntiorjuutensa keskelle.
_ _ _

Kärsimyksestä on vain lyhyt matka nautintoon?

Jos ilomme lähde on pelastus Jeesuksessa Kristuksessa ja Hän elämämme autuutena tässä ja nyt - niin, jos todellinen onnemme on olla Herraa lähellä -
Silloin kärsimyksestä ei ole lyhyt matka onneen, vaan onni on, se on tässä ja nyt, kärsimyksenkin keskellä.

Eikö se olekin parasta mahdollista "nautintoa"?
Nauttia pelastuksen yltäkylläisyydestä ja Jumalan läsnäolon rikkaudesta juuri tänään ja juuri tässä missä ihmisenä olen?

Niille, joille Kristuksen tuntemisen rikkaus on salattua, kristillinen puhe kärsimyksestä saattaa tuntua jollain lailla pervertikon höpinöiltä, jonkinlaiselta henkiseltä masokismilta, jossa elämään kyllästyneet ihmiset ihannoivat itsensä masentamista ja alistettuna oloa.
Toki sairaalloinen mieli voi toteuttaa kristillisyyttä tuolla tavalla, totta! Eräskin uskova veli ei suostunut mielisairaalassa lukemaan Raamatusta mitään muuta kuin juuri niitä kohtia jotka puhuu jumalallisesta vihasta ja tuomiosta. Kipeydessään hän kieltäytyi ottamasta vastaan Jumalan armon ja rakkauden julistusta.
Mutta tässä on sitten jo kyse jostain aivan muusta kuin Paavalin mielistymisestä pahoinpitelyihin ym.!

Todellinen ilo kärsimysten keskellä - ja jopa kärsimyksistä, luottamuksessa Jumalaan - ei ole masokistista, se on ONNEA JUMALASSA, jonka hyvä tahto vaikuttaa ja kääntää kaikki elämämme asiat
"...niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastat."