Autoveromuutos

Nyt näyttää siltä, että autovero tulee alenemaan ja reippaasti. Uusien autojen kauppa on hiljentynyt voimmakkasti ja jonkin verran näyttää vaikuttavan voortin sivuilla käyty "mulkkukeskustelu". Malti on VALTTIA
73170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tulee käytettyjen autojen tuontiin liittyen. Kohta voi tuoda yli 3kk vanhoja autoja EU- alueelta "vanhoina autoina. Että sillälailla.

Äänestä

Autoala arvioi uusien henkilöautojen myynnin vähentyvän ensi vuonna hieman tästä vuodesta. Uusia henkilöautoja myydään autoalan ennusteryhmän mukaan ensi vuonna 136 000, kun tänä vuonna arvio on 141 000 autoa.

Hienoisesta laskusta huolimatta määrä on huomattavasti korkeampi kuin ennen viime vuonna tapahtunutta autoveron alentamista. Autoalan mukaan taso on terve ja mahdollistaa alan pysymisen kannattavana.

Uusien autojen hintojen ala ennustaa olevan nousussa. Sen sijaan vaihtoautojen hintojen odotetaan laskevan.

Äänestä
  • Kovasti on laskujohteisia noi autokaupan arviot.

    Aluksi arvioitiin että vuoden 2004 myynti olisi 150 000. Sitten laski 146 000 ja viimeinen veikkaus on 141 000.

    Ensi vuonna taas vähän alas päin, ja luulet ihan tosissasi että autokauppiaat hykertelee käsiään.

    Odotappas kun juntit oppivat ostamaan autonsa netin kautta. Koeajetaan Suomessa ja viskataan tarjouspyyntöä euroalueelle (Viro, Puola, Saksa, Unkari, Belgia, Tanska jne..).

    Halvin tarjous Helsinkiin rahdattuna voittaa. Ostaja maksaa itse verot elvin ja laittaa välittömästi valituksen elvistä hallinto-oikeuteen (mielyttävä palautus odottamassa).

    Äänestä

  • jamo kirjoitti:

    Kovasti on laskujohteisia noi autokaupan arviot.

    Aluksi arvioitiin että vuoden 2004 myynti olisi 150 000. Sitten laski 146 000 ja viimeinen veikkaus on 141 000.

    Ensi vuonna taas vähän alas päin, ja luulet ihan tosissasi että autokauppiaat hykertelee käsiään.

    Odotappas kun juntit oppivat ostamaan autonsa netin kautta. Koeajetaan Suomessa ja viskataan tarjouspyyntöä euroalueelle (Viro, Puola, Saksa, Unkari, Belgia, Tanska jne..).

    Halvin tarjous Helsinkiin rahdattuna voittaa. Ostaja maksaa itse verot elvin ja laittaa välittömästi valituksen elvistä hallinto-oikeuteen (mielyttävä palautus odottamassa).

    Mistä sinä sait päähäsi, että luulen autokauppiaiden hykertelevän käsiään?

    Siitäkö, että kopioin tänne tuon uutisen?

    Äänestä

No niinpä näyttää verot laskevan. Valtion budjettiriihessä ei muusta keskusteltukkaan kun autoveron laskusta, koska valtion päätehtävähän on tukea suomen autokauppiaita.

Äänestä
  • keskustellaan hallituksen pienessä piirissä ihan hissukseen. Mikäli asiasta ilmoitettaisiin pari kuukautta etukäteen olisi se sama kuin lomautuskäsky kaikille uusien autojen kauppiaille veron alennukseen asti.

    Äänestä

Täällä persaukiset näkee päiväunia, että pääsisivät joskus ostamaan uuden auton. Voihan se joskus vähän laskea, mutta ei niitä puoli ilmaseksi tulla koskaan myymään...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


......... kirjoitti:

Nyt näyttää siltä, että autovero tulee alenemaan ja reippaasti. Uusien autojen kauppa on hiljentynyt voimmakkasti ja jonkin verran näyttää vaikuttavan voortin sivuilla käyty "mulkkukeskustelu". Malti on VALTTIA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu