Tasa-arvoisen avioliittolain läpimeno olisi radikaaliudessaan aivan omaa luokkaansa. Tämä tarkoittaisi sitä, ettei meidän kenenkään asia olisi ihmetellä jos Jumala todella siirtäisi siunaavan kätensä kansamme yltä. Hänellä on rajansa. Vaikka sitten se vihan maljan reuna.
Olemmeko nyt astumassa Raamatun ennustamaan aikaan, jolloin mm synnynnäisen heteroseksuaalisuuden mukainen luonnollinen inho homoseksuaalista toimintaa (ei sinänsä homohenkilöä) kohtaan katsotaan kriminaaliksi ajatteluksi ja mielipiteeksi? Seurauksena sama kohtelu kuin esim murhaajalla. Tai jopa kuolemantuomio, koska tämä "rikos" määritellään niinkin perustavaa laatua olevaksi kuin ihmisoikeuksia loukkaavaksi. Oman luonnon mukainen suun todistuskin (ei mielipide vaan sisään rakennuttu valtaväestön omaaman henkilökohtaisen ominaisuuden tunnustus) olisi siis jo viharikos, josta seisoisimme murhaajien ja raiskaajien rinnalla vastaamassa oikeudessa.
On vaikea uskoa, että homojen tai homojen oikeuksien puolustajien tarpeet täyttyisivät tuohon lakiin. On nähtävissä voimakasta tarvetta tukahduttaa yhden ihmisryhmän - uskovien - elämää. Meitä on kehotettu rukoilemaan kansan, esivallan ja johtajien puolesta mm siksi, ettei tällaiset lait ja seuraukset toteudu. Nyt on erityinen ja vakava aika ja aihe rukoilla. Me tiedämme, että kuljemme kohti pahinta aikaa ja me tiedämme, että saamme nostaa päämme kun näemme aikanaan lopun, mutta meillä on tehtävä ennen sitä. Rukoile, että maassamme olisi hyvä elää ja kansa kunnioittaisi kristillisiä arvoja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Uskovaisille tasa-arvoinen avioliittolaki on rökäletappio ja niin sen pitääkin olla. Se on viimeistään teille säälittäville hihhuleille se merkki, että muu yhteiskunta ei suvaitse teidän tiukkapipoisia arvojanne eikä kuuntele vaatimuksianne. Voitte sen jälkeen joko sulkeutua omiin pieniin ympyröihinne tai turvautua enää terrorismiin, eli siihen lääkkeeseen jota Osama Bin Laden kokeili "uskottomiin" ja hävisi taistelunsa.
Mitä tulee sotaan niin se tulee ihan varmasti. Venäjän toimia kun katsoo Ukrainassa ja kun osaa tulkita viime aikojen aseiden siirrot Suomen rajan tuntumaan (nimenomaan Venäjän rajan takana), niin onhan tuo selvä, että Venäjä aikoo seuraavaksi miehittää Suomen ja Baltian maat. Kysymys kuuluu kenen puolella te hihhulit meinaatte taistella sinä aamuna kun Spetznatsit marssivat Itä-Suomen kaupunkeihin kovat piipussa? Oletteko te yhdessä rintamassa Suomen puolella vai meinaatteko paeta kuin rotat? Yksi asia on varma: Putin ei pysähdy Ukrainaan.
Venäjän seuraava liike ei ole kaukana: korkeintaan viikkojen tai kuukausien päässä, sen verran isoja aseita ovat liikuttaneet Suomen rajalle. Suomi siirtää Hornetit takaisin Pirkkalaan ja samalla puolustusvalmiutta kohotetaan asteittain.
Itse tiedän mitä teen: vaihdan voittajan puolelle, eli liityn Venäjän omiin joukkoihin tai Suomessa nouseviin Venäläismielisiin joukkoihin. Enpähän tule vihollisen ampumaksi.