Naapurina omaishoitaja

Jokujostain-X

Naapurina on jo pitkän aikaa toiminut omaishoitaja. Asumme kerrostalossa pienessä maalaiskunnassa toisessa kerroksessa. Kerrostalo on jo vanha 1960-luvulla rakennettu, eikä meillä ole minkäänlaista hissiä.



Käytän omaishoitajastamme yleisnimeä rouva Peltola.



Rouva Peltolan aviomiestä en käytännössä IKINÄ ole tavannut! En esim törmännyt mieheen porraskäytävässä. Olemme muuten hyvin pieni taloyhtiö!



Rouva Peltola on varsin onnistuneesti ikään kuin piilotellut aviomiestään jo vuosikausia. Itse asun vuokralla, he omistusasunnossa. Nyt jo 13-vuotta putkeen kyseisessä pikku pitäjässä.



Rouva Peltolaan törmään suunnilleen joka päivä kylällä, mutta en puhu hänelle mitään, eikä hän minulle. Aviomiestä en käytännössä IKINÄ ole tavannut!



Noin 1-2 vuotta sitten aloin kuitenkin havaita, kuinka Rouva Peltolan kotona rampattiin erillaisten ambulanssimiesten ja hoitajien kanssa. En voinut käsittää, ketä vanhaa ukkelia he siellä oikein käivät noutamassa? Alunperin ajattelin, että Rouva Peltolan isä oli tullut hänen luokseen vierailulle pyörätuolissa.



Noin vuosi sitten ambulanssi vierailuja kuitenkin alkoi tulla yhä tiuhempaan tahtiin. Suunnilleen kerran kuussa. Alunperin herra Peltolaa yksinkertaisesti vain kannettiin pyörätuolissa alas portaita. En oikein voinut ymmärtää ja käsittää, miksei rouva Peltola vain yksinkertaisesti pyytänyt meitä naapurita apuun, että hänen aviomiehensä voisi köydä lenkillä ulkona jokaikinen päivä.



No, en silloin vielä tullut ajatelleeksi, ettei Suomessa yksinkertaisesti puhuta naapureille. En myöskään tullut ajatelleeksi että MINUNHAN naapurina kuuluisi tehdä tämä aloite!



Mutta viimeisen 6-kk aikana herra Peltolan terveydentila on käytännössä RAJUSTI huonontunut! Pyörätuolin sijaan hänet kannetaan suunnilleen kerran kuussa paareissa ambulanssiin. Viimeaikoina tästäkin on luovuttu, ja ambulanssi henkilökunta ja nuoremmat omaiset käytännössä ramppaavat sisään asuntoon, mutta eivät sieltä ulos.



Olen nähnyt herra Peltolan kasvot parisen kertaa, ja hän vaikuttaa todella surkealta ja vanhalta mieheltä, jonka paikka suoraan sanoen ei enää ole kotona.



Tunnen nyt oloni tosi noloksi, kun en tarjonnut apuani rouva Peltolalle aiemmin, mutta samalla huomaan hänen aviomiehensä tervedentilan käytännössä RAJUSTI huonontuneen. Minusta tuntuu, että pyörätuoli reissut kylillä ovat nyt kokonaan ohi, koska hän ei tunnu pääsevän enää liikkumaan ollenkaan edes omaisen kanssa, jos pystyisi.



Olen aika kiukkuissani siitä, että en ole tavannut koko äijää VUOSIIN! Me olemme hyvin pieni maalaispitäjä, samoin kuin käytännössä HYVIN pieni taloyhtiö. Kuinka tämä mies on voinut päästä pakenemaan "kyttävää silmääni"



Toisin sanoen, kuinka kauan häntä on siellä asunnossaan käytännössä MUUMIONA pidetty!!!?



Sanon suoraan, että en pidä tästä naisesta. Hän on ihan normaalin näköinen ja tapainen mummo, mutta hän on piilotellut aviomiestään mahdollisesti VUOSIA onnistuneesti asunnossaan. Kyseinen mies ilmiselvästi tarvitsee LAITOSPAIKAN!



Kyse on ihan siitä peruasiasta, että mies ei pääse ulos asunnosta käytännösä IKINÄ!



Voin olla väärässä, mutta oma uskomukseni on, että tämä on iän tuoma sairaus eikä äkkinäinen halvaantuminen. Se perustuu niihin harvoihin aikoihin jolloin ovensilmästä olen nähnyt herra Peltolan.



Olen tietoinen omaishoitajien rankasta tilanteessa tässä maassa;

http://www.hs.fi/kotimaa/a1416462506415



Kerran putosi kirje rouva Peltolalle vahingossa omaan postiluukukuuni. Hän saa TOIVOTTAVASTI sen oman pieneläkkeensä päälle noin 380€ tai jotain siihen malliin vanhan aviomiehensä hoitamisesta.



Hänellä on paljon ystäviä ja käy säännöllisesti vierailijoita. Kysyn kai vähän sammoisen mielipide hommelin, että pitäisikö minun lähettää hänelle kirje, jossa tarjoaisin hänelle apua omaishoidossa? Ajattelin odottaa vasta sen jälkeenm kun ambulanssi seuraavan kerran käy, mutta nyt on suoraan sanoen ollu vähän hljaista viimeisen 6-kk ajan. En oikein tiedä, onko mies enää edes elossa?

4

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aivon1

      Itse en huolehtisi asiasta jos ei naapuri juttele ja asia tule puheeksi. Jokainen ei halua/tarvitse apua vaikka ulkopuolinen voisi luulla. Ulkoilukin on vähän niin ja näin. Monesti maristaan ettei ole päässyt ulos moneen vuoteen, mutta todellisuudessa ei haluakaan mennä. Suurempi ongelma yleensä on ettei asiakkaita/potilaita saa pihalle vaikka sorkkaraudalla vääntäisi (vaikka olisi ulkoiluttajat, pyörätuolilla viejät ym.).

      • Naapurille

        Aivan niin. Jos mies Alzheimeria tai muuten liikuntakyvytön niin eipä paljon liiku.
        Kotihoito varmaan hoitaa häntä. Laitos sitten kun ei pysty kotona hoitamaan.
        Ambulanssi käy kun tilanne vaatii usea sairaus voi olla syy siihen.
        Sairaala heti lähettää potilaan kotiin jos siellä omaishoitaja virallisesti.
        Kyse myös jaksaako toinen hoitaa ilman apua voi olla itsekin sairas *hoitaja*
        En puuttuisi asioihin koska nähtävästi hoitoa on. Viran puolesta kotihoito ja sosiaalihenkilöstö huolehtii asioista.


    • Jokujostain-X

      Juu, panin vaan merkille viime Perjantaina, että kyllähän siellä kaksi sosiaalityöntekijää tai siis hoitajaa kävi tätä vanhaa naista katsomassa. Aviomies MAHDOLLISESTI yhä siellä sisällä, kuka tietää?


      Ainakaan tässä vaiheessa en siis tule puuttumaan tapahtumien kulkuun. Sanotaanko, että asumme aika pienellä paikkakunnalla "keskellä ei mitään" ja tämä vanha nainen on sekä omaishoitaja, joka asuu "omistusasunnossa" josta ei käytännössä mahdollisesti IKINÄ pääse eroon!


      Aika keljua "omistaa" kämppä kerrostaloasunnossa. Isommallakin paikkakunnalla sehän käytännössä tarkoittaa että olet taloyhtiön hallituksen ja heidän oikkujensa ORJA! Maksamasi yhtiövastike on käytännössä ihan sama asia kuin vuokra! Ihme, että ihmisiä on saatu HUIJATTUA kyseiseen "omistuksen" muotoon.

    • OOTPA PAHA!

      Oletpa todella omituinen kerrostalokyttäjä!Sinuako se nyt sitten vaivaa kun omistavat asunnon ja sinä asut vain vuokralla?Lopeta tuon naapuriesi vahtiminen,ja pidä huolta omista asioistasi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1935
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1868
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1393
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1133
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe