Ulkomaalaisten määrän kasvattaminen lama-aikana

Vuonna 2007 ulkomaalaistaustaisia oli 3,5% Suomen asukkaista. Vuoteen 2007 loppuivat lihavat vuodet, sen jälkeen on nähty nyt raamatulliset 7 laihaa vuotta. 2013 ulkomaalaistaustaisten määrä oli kuitenkin kasvanut 5,5%:iin Suomen asukkaista.

Keskellä Suomen historian synkintä lamaa ulkomaalaisten määrä on siis kasvanut sekä absoluuttisesti, että suhteellisesti nopeammin kuin koskaan. Suhteellisesti 57%, määrällisesti vielä enemmän, kun Suomen asukasluku on samalla kasvanut vähän.

Perusoppina maahanmuutosta lienee jokainen kuullut, että kun maalla menee huonosti, työttömyys kasvaa jne.., niin kansa ei ole kovin vastaanottavaista minkäänlaisille maahanmuuttajille, työhaluttomista ja / tai työkyvyttömistä eläteistä nyt puhumattakaan.

Oletettavasti siis nyt Suomessa on rasismia ainakin 57% verrattuna vuoteen 2007. Ja kasvu jatkuu.
4081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Vuonna 2003 ulkomaalaistaustaisia oli muuten 2,6% eli 10 vuodessa vuoteen 2013 mennessä määrä yli kaksinkertaistui prosentuaalisesti. 1993 mamuja oli 1,3% eli 1993-2003 mamumäärä lähes kaksinkertaistui. Kasvuvauhti on siis suhteellisestikin kiihtynyt. Ja viimeiset kolme vuotta ovat olleet kaikkein kiivainta mamumäärän kasvatusta ainakin määrällisesti, mutta aika lähelle sitä myös suhteellisesti.

Jos mamumäärä kaksinkertaistetaan kymmenessä vuodessa, niin 2023 10%, 2033 20%, 2043 40%, 2053 80%..

Nauttikaa Suomesta, kun se vielä on olemassa. Ja turha väittää, etteikö tuo kehityskulku olisi mahdollinen, koska ei ole tulijoita. Maailmalla on noin viisi miljardia köyhää ihmistä, jotka ilomielin tulisivat Suomeen taikaseinän ääreen. Jos heistä edes prosentti tulee, se on jo 50 miljoonaa.

Äänestä

olen 50 miljoonaa.

Äänestä
  • Ai se viidakkotussu lähetti rahat?

    Äänestä

  • browser kirjoitti:

    Ai se viidakkotussu lähetti rahat?

    P askaelättien määrää ei pidä lisätä missään suhdanteessa.

    Roskaväen määrän vähentäminen lisää kunnon väen hyvinvointia aina. Niin hyvin ei millään maalla mene eikä tule menemään että sillä olisi varaa haalia somalien ja mustalaisten kaltaisia ryhmänä enemmistöltään rikollisia sosiaalielättejä kymmenin tuhansin.

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    somali tykkää kun sille annetaan rahaa ja se saa nukkua yönsä rauhassa.

    Äänestä

  • old_profile_88921 kirjoitti:

    somali tykkää kun sille annetaan rahaa ja se saa nukkua yönsä rauhassa.

    Jos n eekeri on patalaiska, kiero ja rikollinen sen on suomeen päästyäänkin patalaiska, kiero ja rikollinen.

    Tilastot kertovat sen mm. somaleiden osalta päivänselvästi.

    Jos ihminen tulee ilmaisen elämän perässä maapallon toiselta puolelta VARTA VASTEN ja kun nimenomaan sopeutumattomuus takaa sen niin turha on odottaa kovin suurta integraatio-halukkuutta.

    Siinä perimmäinen syy somali-ongelmaan.

    Äänestä

  • old_profile_88921 kirjoitti:

    somali tykkää kun sille annetaan rahaa ja se saa nukkua yönsä rauhassa.

    Yks päivä tossa naapurissa oli peräti 8 nuorta miestä, meinasin tehdä katugallupin ja käydä kysymässä, moniko heistä on duunissa. Veikkaan, että ei yksikään. muuten kyllä ihan salskeita nuoria miehiä.

    Äänestä

  • gallupista kajahtaa kirjoitti:

    Yks päivä tossa naapurissa oli peräti 8 nuorta miestä, meinasin tehdä katugallupin ja käydä kysymässä, moniko heistä on duunissa. Veikkaan, että ei yksikään. muuten kyllä ihan salskeita nuoria miehiä.

    Enkä paljasta heidän etnistä taustaansa. Annan mielikuvituksenne lentää, koska tämä on varsin ihmeellinen palsta ja niin on aikakin!

    Äänestä

  • lisäystä ed. kirjoitti:

    Enkä paljasta heidän etnistä taustaansa. Annan mielikuvituksenne lentää, koska tämä on varsin ihmeellinen palsta ja niin on aikakin!

    näyttikö ne kamelin pas­­­kasta siinneiltä nee­­­kereiltä, eli somaleilta?

    Äänestä

Olis jo aika palata kotiin. Myös Stubbi vois, rasismikäsityksineen, palta jo sinne mistä tuli.

Äänestä

Browsermaisen hieno aloitus. :DD

"Perusoppina maahanmuutosta lienee jokainen kuullut, että kun maalla menee huonosti, työttömyys kasvaa jne.., niin kansa ei ole kovin vastaanottavaista minkäänlaisille maahanmuuttajille, työhaluttomista ja / tai työkyvyttömistä eläteistä nyt puhumattakaan."

Pari nimeä, joista voinemme syyttää Suomen surkeaa kehitystä kun meillä on aiemmin mennyt huonosti: Finlayson, Fazer, Serlachius, Gutzeit, Sinebrychoff..

Äänestä
  • Hyvin vaikea sanoa, että onko tuo suvakin vai mamukriittisen kirjoitus?

    Useimmitenhan nuo nimet näkee otettavan esiin, kun mamukriitikot haluavat tehdä suvakit naurunalaisiksi. Mutta yhä edelleenkö suvakit tekevät itsestään naurunalaisia samalla nimilistalla?

    Äänestä

  • browser kirjoitti:

    Hyvin vaikea sanoa, että onko tuo suvakin vai mamukriittisen kirjoitus?

    Useimmitenhan nuo nimet näkee otettavan esiin, kun mamukriitikot haluavat tehdä suvakit naurunalaisiksi. Mutta yhä edelleenkö suvakit tekevät itsestään naurunalaisia samalla nimilistalla?

    Moniko noista tuli afrikasta?

    n eekereiden nimiä kun löytyy vain sossun ja poliisin listoilta, ei menestyjien joukosta.

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    Moniko noista tuli afrikasta?

    n eekereiden nimiä kun löytyy vain sossun ja poliisin listoilta, ei menestyjien joukosta.

    tuo Gutzeit on varmasti somaliasta nälkää ja luoteja pakoon juossut nee­keri.

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    Moniko noista tuli afrikasta?

    n eekereiden nimiä kun löytyy vain sossun ja poliisin listoilta, ei menestyjien joukosta.

    "Moniko noista tuli afrikasta?"

    Maahanmuuttajiako tulee vain Afrikasta?

    Äänestä

  • Iso A kirjoitti:

    "Moniko noista tuli afrikasta?"

    Maahanmuuttajiako tulee vain Afrikasta?

    Ongelmia aiheuttavat maahanmuuttajat tulevat pääosin Afrikasta, tosin Lähi-Itä on noussut vahvaksi haastajaksi tällä saralla. Tosin alkuperämaa ei näytä olevan se merkitsevä tekijä, vaan uskonto.

    Äänestä

  • browser kirjoitti:

    Hyvin vaikea sanoa, että onko tuo suvakin vai mamukriittisen kirjoitus?

    Useimmitenhan nuo nimet näkee otettavan esiin, kun mamukriitikot haluavat tehdä suvakit naurunalaisiksi. Mutta yhä edelleenkö suvakit tekevät itsestään naurunalaisia samalla nimilistalla?

    Suvakki mikä suvakki. Suvakkien dogmien mukaan Afrikasta ja Lähi-Idästä tulevat lukutaidottomat rikolliset ovat itseasiassa noiden mainittujen henkilöiden kaltaisia yrittäjiä ja visionäärejä, mutta eivät vielä ole päässeet perustamaan kansainvälisiä suuryrityksiä koska hitler ja rassismi ja orjalaivojen terva.

    Äänestä

  • Hetkinen nyt, tuohan on imperialismia ja siirtomaiden alistamista kun länsimainen menee kehitysmaahan ja perustaa sinne yrityksen.
    Jos samat tyypit olisivat menneet jonnekin Afrikkaan, niin heitä olisi paheksuttu riistäjinä ja alkuperäisasukkaiden sortajina.

    Äänestä

  • Pitkä IVB kirjoitti:

    Ongelmia aiheuttavat maahanmuuttajat tulevat pääosin Afrikasta, tosin Lähi-Itä on noussut vahvaksi haastajaksi tällä saralla. Tosin alkuperämaa ei näytä olevan se merkitsevä tekijä, vaan uskonto.

    niin, ja ulkomaalaislaki käsittelee ensimmäisellä sivulla Suomeen muuttavaa saksalaista lääkäriä ja loput 28 sivua somaleja. Hyysärien mieliaiheita on aina rinnastaa nämä.

    Äänestä

  • Iso A kirjoitti:

    "Moniko noista tuli afrikasta?"

    Maahanmuuttajiako tulee vain Afrikasta?

    somalit (lue pas kanee kerit) tulevat afrikasta.

    Pas kamannet tulevat pääosin romaniasta. Yleensä pas kasakki ja ns. hyödyllinen aines tulevat eri osoitteesta.

    kysyttävää?

    Jos et kestä faktoja, älä kysy.

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    somalit (lue pas kanee kerit) tulevat afrikasta.

    Pas kamannet tulevat pääosin romaniasta. Yleensä pas kasakki ja ns. hyödyllinen aines tulevat eri osoitteesta.

    kysyttävää?

    Jos et kestä faktoja, älä kysy.

    "kysyttävää?"

    Ei enempää. Arvasin, ettet lukenut aloitusta, vaan sinun piti vaan toitottaa oma "arvokas" mielipiteesi.

    Et muuten vastannut toisessa ketjussa olleeseen kysymykseen nimimerkistäsi.

    Äänestä

  • eryu5ruruy kirjoitti:

    Hetkinen nyt, tuohan on imperialismia ja siirtomaiden alistamista kun länsimainen menee kehitysmaahan ja perustaa sinne yrityksen.
    Jos samat tyypit olisivat menneet jonnekin Afrikkaan, niin heitä olisi paheksuttu riistäjinä ja alkuperäisasukkaiden sortajina.

    "Jos samat tyypit olisivat menneet jonnekin Afrikkaan, niin heitä olisi paheksuttu riistäjinä ja alkuperäisasukkaiden sortajina."

    Käy se kuule jo toisinpäinkin. Lakshmi Mittal on avannut kaivoksia ympäri eurooppaa http://corporate.arcelormittal.com/who-we-are/interactive-map#/EUROPE

    Kuopat tyhjentyivät/kannattavuus heikkeni, niin rahat pois ja työttömät ja paskat jätetään. Aivan kuin Belgia, Hollanti, Ranska ym. siirtomaavallan aikana. Eipä ne Belgiassakaan olleet kauhean tyytyväisiä..

    Meinaatko, että kaivosyhtiön pitäisi tarjota töitä hamaan ikuisuuteen, vaikkei mitään kaivettavaa enää ole jäljellä?

    Äänestä

  • browser kirjoitti:

    Meinaatko, että kaivosyhtiön pitäisi tarjota töitä hamaan ikuisuuteen, vaikkei mitään kaivettavaa enää ole jäljellä?

    "Meinaatko, että kaivosyhtiön pitäisi tarjota töitä hamaan ikuisuuteen, vaikkei mitään kaivettavaa enää ole jäljellä?"

    En meinaa mitään sellaista. Ylikansallinen yhtiö tekee ratkaisut puhtaasti taloudelliselta pohjalta. Jos muualta saa malmin nostettua halvemmalla maan pinnalle, niin sinänsä kannattavakin yritys suljetaan. Paikallisille se on voivoi. Tässä tapauksessa mm. 2000 belgiä jäi työttömäksi.
    http://www.euronews.com/2013/10/15/belgian-steelworker-suicide-blames-lakshmi-mittal-for-job-loss/
    Ironiseksi asian tekee se, että Belgiaa on muiden siirtomaiden mukana syytetty kokolailla samanlaisesta toiminnasta mm. Kongossa. Nyt kolahti omaan nilkkaan.

    Tarkennuksena, että tuossa oli tietty myös sulatto ja terästehdas.

    Eihän osunut. Tai osui, mutta ei siis mikään paha monikansallinen osunut. Ennemmin koko hommasta oli suurta iloa belgeille: ne 2000 saivat olla töissä ilmeisesti useampia vuosia.

    Se on tietenkin valitettavaa, ettei kyseinenkään kaivos ollut ehtymätön / ikuisesti kannattava, jolloin se ei tietenkään enää tarjoa töitä. Olkoon kaivosyhtiö sitten kotoisin Intiasta, Marsista tai Neuvostoliitosta.

    Jos sama osui Afrikkaan, niin näet kuinka ontolla pohjalla belgialaisten syyttely afrojen ongelmista on. Toisien on vaan pakko aina löytää syyllinen jostain muualta ja monikansalliset kapitalistit ovat tietenkin yksi suosituimmista syntipukeista vähän kaikkeen mahdolliseen. Tässäkin tapauksessa sen kaivoksen saa melko varmasti avata kuka vaan jatkossakin, jos kerran uskoo sillä rahaa tekevänsä. Ei vaan taida onnistua, eikä kukaan halua pelkkää hyväntekeväisyyttään innostua kaivostoiminnasta.

    Jos jotain voi tästä tapauksesta Belgiassa oppia, niin ehkä sen tajuavat, etteivät he ole afrikkalaisten ongelmista vastuussa sen enempää kuin intialaiset belgien ongelmista. Eli vastuu on pyöreä nolla.

    Äänestä

  • Iso A kirjoitti:

    "kysyttävää?"

    Ei enempää. Arvasin, ettet lukenut aloitusta, vaan sinun piti vaan toitottaa oma "arvokas" mielipiteesi.

    Et muuten vastannut toisessa ketjussa olleeseen kysymykseen nimimerkistäsi.

    Käsittääkseni täällä leskustellaan ihan jostain muusta kuin "nimimerkistäni"...

    Miksi minun mielipiteeni on vähempiarvoinen kuin sinun? Tekeekö somalipoikaystävä sinun mielipiteestäsi arvokkaamman?

    Jos ei, niin mikä tekee?

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    Käsittääkseni täällä leskustellaan ihan jostain muusta kuin "nimimerkistäni"...

    Miksi minun mielipiteeni on vähempiarvoinen kuin sinun? Tekeekö somalipoikaystävä sinun mielipiteestäsi arvokkaamman?

    Jos ei, niin mikä tekee?

    "Miksi minun mielipiteeni on vähempiarvoinen kuin sinun? "

    Sinun mielipiteesi on arvoton, koska et perustele mielipiteitäsi. Tämä noin yleisellä tasolla. Minun mielipiteeni tässä nimenomaisessa keskustelussa on juuri yhtä arvoton.

    Olisin vain halunnut tietää, että tarkoittaako se d nimimerkissäsi takapuolta? Ei ole pakko vastata.

    Ja ennenkuin kysyt, minulla se A tarkoittaa suurta sydäntä.

    Millä kielellä A on sydän?

    Äänestä

  • browser kirjoitti:

    Millä kielellä A on sydän?

    "Millä kielellä A on sydän?"

    Ei varmaan millään.

    Äänestä

Afrikan Guzeiteja Suomessa oli 1993 karvan alle 6000 kpl, 2003 jo vajaa 15 000 ja 2013 jo 37 000.

Afrikan Guzeittien määrä on siis kasvanut selvästi nopeammin kuin ulkomaalaisten keskimäärin, noin 2,5 -kertaistuen aina 10 vuodessa. Ihan kohta alkaa siis ennennäkemätön talouskasvu, kun kaikki 40 000 Afrikan Guzeittia panevat omat paperitehtaansa käyntiin!

Äänestä
  • Lieksassa suunnittelevat 8000 tuulimyllyn rakentamista Pielisjärveen ja Kolille, kun siellä kuulemma tuulee. Koneinsinöörit pääsee sitten ohjelmoimaan niitä sinne jäälle.

    Tuossa on kuva keskeltä Pielistä.

    http://1drv.ms/1rN17o7

    Lieksaan kuuluvat Kolin nyppylät siintävät siellä takana. Kuva viime talvelta.

    Äänestä

  • "Afrikan Guzeittien määrä on siis kasvanut selvästi nopeammin kuin ulkomaalaisten keskimäärin, noin 2,5 -kertaistuen aina 10 vuodessa. Ihan kohta alkaa siis ennennäkemätön talouskasvu, kun kaikki 40 000 Afrikan Guzeittia panevat omat paperitehtaansa käyntiin!"

    Ihan sitä en usko. Naurattaa vaan tuo aloituksen kategorinen "Perusoppi", joka on tietysti päin seiniä, sen varmasti myönnät itsekin.

    Äänestä

  • Jatka vaan kirjoitti:

    "Afrikan Guzeittien määrä on siis kasvanut selvästi nopeammin kuin ulkomaalaisten keskimäärin, noin 2,5 -kertaistuen aina 10 vuodessa. Ihan kohta alkaa siis ennennäkemätön talouskasvu, kun kaikki 40 000 Afrikan Guzeittia panevat omat paperitehtaansa käyntiin!"

    Ihan sitä en usko. Naurattaa vaan tuo aloituksen kategorinen "Perusoppi", joka on tietysti päin seiniä, sen varmasti myönnät itsekin.

    VAIKKA mamutuksesta olisikin lama-aikaan hyötyä (ei ole tässä yhteydessä, eikä suuressa kuvassa), niin kuitenkin kantikset vastustaisivat sitä eniten juuri lama-aikaan. Vaikka tämä vastustaminen siis olisikin typerää, niin näin se vaan aina on mennyt ja tulee menemään.

    Hupia löytyy nyt lähinnä sinun uskontunnustuksestasi.

    "Vaikka tämä vastustaminen siis olisikin typerää, niin näin se vaan aina on mennyt ja tulee menemään."

    Sen olen huomannut.

    Äänestä

  • Jatka vaan kirjoitti:

    "Vaikka tämä vastustaminen siis olisikin typerää, niin näin se vaan aina on mennyt ja tulee menemään."

    Sen olen huomannut.

    Äsken vielä muuta väitit. Hyvä kun opit jotain. Se on netissä harvinaista.

    Äänestä

  • browser kirjoitti:

    Äsken vielä muuta väitit. Hyvä kun opit jotain. Se on netissä harvinaista.

    "Äsken vielä muuta väitit."

    En. Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että maahanmuuton vastustaminen on typerää.

    Äänestä

  • Jatka vaan kirjoitti:

    "Äsken vielä muuta väitit."

    En. Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että maahanmuuton vastustaminen on typerää.

    Siitä ei olekaan ollut kyse sen enempää minun aloituksessani kuin sinun vastauksessasi aloitukseenikaan.

    Äänestä

  • browser kirjoitti:

    Siitä ei olekaan ollut kyse sen enempää minun aloituksessani kuin sinun vastauksessasi aloitukseenikaan.

    Yleensä valtio on asukkaittensa (kansalaistensa) näköinen.

    Somalia on uusi japani, ja ja romania on mustalaisväestönsä ansiosta uusi Monaco.

    Pas kaelättiloiset luovat näköisensä yhteiskunnan.

    Suomessa veronmaksajien kustannuksella. Muualla pas kaelätit tonkivat kaatopaikkoja.

    Siihen kyvyt riittävät.

    Äänestä

  • UPDATE_10713101 kirjoitti:

    Lieksassa suunnittelevat 8000 tuulimyllyn rakentamista Pielisjärveen ja Kolille, kun siellä kuulemma tuulee. Koneinsinöörit pääsee sitten ohjelmoimaan niitä sinne jäälle.

    Tuossa on kuva keskeltä Pielistä.

    http://1drv.ms/1rN17o7

    Lieksaan kuuluvat Kolin nyppylät siintävät siellä takana. Kuva viime talvelta.

    onneksi on niin lämmin talvi etteivät pääse vielä elätit lätäkön yli toiselle puolelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

browser kirjoitti:

Vuonna 2007 ulkomaalaistaustaisia oli 3,5% Suomen asukkaista. Vuoteen 2007 loppuivat lihavat vuodet, sen jälkeen on nähty nyt raamatulliset 7 laihaa vuotta. 2013 ulkomaalaistaustaisten määrä oli kuitenkin kasvanut 5,5%:iin Suomen asukkaista.

Keskellä Suomen historian synkintä lamaa ulkomaalaisten määrä on siis kasvanut sekä absoluuttisesti, että suhteellisesti nopeammin kuin koskaan. Suhteellisesti 57%, määrällisesti vielä enemmän, kun Suomen asukasluku on samalla kasvanut vähän.

Perusoppina maahanmuutosta lienee jokainen kuullut, että kun maalla menee huonosti, työttömyys kasvaa jne.., niin kansa ei ole kovin vastaanottavaista minkäänlaisille maahanmuuttajille, työhaluttomista ja / tai työkyvyttömistä eläteistä nyt puhumattakaan.

Oletettavasti siis nyt Suomessa on rasismia ainakin 57% verrattuna vuoteen 2007. Ja kasvu jatkuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu