Miksi fennot ovat niin superinnokkaita

kaatamaan pakkoruotsin. Eihän fennot ole normaalisti kouluaineista niin kiinnostuneita. Pakkoruotsin kaataminen on niin poikkeuksellista, että fennojen olisi syytä käyttää aikaa hieman itsetutkiskeluun. Sieltä paljastuisi todelliset syyt pakkoruotsikiimaan. Mistään ei ole suomalainen niin kiinnostunut kuin toisen nujertamisesta ja sellaisestahan on tietenkin kyse.
1282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sehän on selvä, että hommaan sisältyy fennojen taholta halpamaisuutta ja voittajan ylimielisyyteen liittyvää iloa.

Äänestä

Pakkoruotsi on perseestä, sen RKP:n perseestä ja svekomielisten perseestä, ei suomenkieliset tarvise muuminruosia koskaan missään, aivanturhakieli.

Äänestä

Pakkoruotsissa lienee kysymys toisen nujertamisesta, siis suomenkielisen.

”– –. Jo 70-luvulla eräässä peruskoulukokouksessa, muistaakseni Jyväskylässä Peruskoulu 5 vuotta -seminaarissa, uskalsi eräs silloisen kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston edustaja esittää pakollisuuden todellisen syyn, joka paljastaa, että alkujaankaan ei ole ollut kysymys koulujen kielipolitiikasta vaan yleisestä yhteiskuntapolitiikasta. Hän sanoi pakkoruotsista käydyssä keskustelussa jokseenkin sanatarkasti näin: 'Suomen kaltaisessa maassa pienen vähemmistön on pakko oppia valtaväestön kieli eli suomi, jos haluaa työtä pienen kotipaikkansa ulkopuolelta – varsinkin ruotsinkielisellä rannikolla. Ruotsinkielisiltä lapsilta kuluu siihen valtavasti aikaa ja voimia. Jos suomenkielisillä ei olisi tätä vastaavaa 'rasitetta', he voisivat käyttää aikansa ja voimansa hyödyllisemmin esim. englantiin tai matematiikkaan, jolloin ruotsinkieliset lapset joutuisivat epäoikeudenmukaiseen asemaan.' Tämä oli siis pakollisen ruotsin ajajien filosofia ja todellinen motiivi – –.”
– Asseri Joutsimäki, Opettaja-lehti (Keskustelua-palsta), 10/2004

Äänestä

Pakkoruotsilla ylläpidetään pakkovirkaruotsia. Ne molemmat ylläpitävät nykyistä kielisysteemiä, joka on kieleen perustuva etuilujärjestelmä. Eli kyse on pyrkimyksestä palauttaa Suomi normaaliksi länsimaiseksi demokratiaksi ja tasavallaksi. Sehän on JALO pyrkimys. Et pysty sitä kieltämään.

Tuliko selväksi?

Äänestä
  • Perusjuttu kouluaineissa on, että opitaan. Kaikki aineet eivät voi olla erityisen tarpeellisia kullekkin opiskelijalle. Ei voida lähteä siitäkään, että kuka kovimmin huutaa ei, niin,sitä oppiainetta ei tarvitse opiskella. Minulle ainakin kirkkohistorian opiskelu tuntui kaikista tarpeettomimmalta. Ruotsista on ollut iloa ja hyötyä.

    Äänestä

  • huutajan voittoko kirjoitti:

    Perusjuttu kouluaineissa on, että opitaan. Kaikki aineet eivät voi olla erityisen tarpeellisia kullekkin opiskelijalle. Ei voida lähteä siitäkään, että kuka kovimmin huutaa ei, niin,sitä oppiainetta ei tarvitse opiskella. Minulle ainakin kirkkohistorian opiskelu tuntui kaikista tarpeettomimmalta. Ruotsista on ollut iloa ja hyötyä.

    Fenno ei pärjää kuin korkeintaan huutamalla. Järkihän loppuu fennolta jo alkumetreillä joten huutaminen on ainoa mahdollisuus

    Äänestä

  • huutajan voittoko kirjoitti:

    Perusjuttu kouluaineissa on, että opitaan. Kaikki aineet eivät voi olla erityisen tarpeellisia kullekkin opiskelijalle. Ei voida lähteä siitäkään, että kuka kovimmin huutaa ei, niin,sitä oppiainetta ei tarvitse opiskella. Minulle ainakin kirkkohistorian opiskelu tuntui kaikista tarpeettomimmalta. Ruotsista on ollut iloa ja hyötyä.

    Tulipa TAAS kerran aivan asiaton ja outo vastaus kommenttiin!?

    Koetapa skarpata, niin voit joskus saada vastauksiakin kommentteihisi.

    Äänestä

  • alkumetreillä kirjoitti:

    Fenno ei pärjää kuin korkeintaan huutamalla. Järkihän loppuu fennolta jo alkumetreillä joten huutaminen on ainoa mahdollisuus

    Toinen samanlainen svekotoope komppaa kaveriaan... :-)

    Äänestä

"Miksi fennot ovat niin superinnokkaita kaatamaan pakkoruotsin", kyselee nujerruslähtöinen.

Miksi eivät olisi? Peräti kaksi kolmasosaa noin 5 miljoonasta fennosta haluaa kaataa pakkoruotsin. Siihen on suuri joukko järkisyitä.

Ensinnäkin ruotsi on ainoa suomenkielisen kannalta vieras kieli, joka on lailla säädetty pakolliseksi peruskoulusta yliopistoon. (Kieli, joka ei ole äidinkieli, on vieras kieli.)

Suomen kielivarantona englanti ja pakkoruotsi eivät riitä alkuunkaan maan tarpeisiin. Suomen koululaitoksella on tarjolla toistakymmentä vierasta kieltä opiskeltavaksi. Englanti ja sen rinnalla toisena vieraana kielenä mikä tahansa tarjolla oleva valinnainen kieli, ruotsi yhtenä niiden joukossa, takaisi monipuolisen kielivarannon.

Tuo on yksi monista syistä, miksi fennot, kaksi kolmasosaa miljoonista fennoista, ovat niin innokkaita kaatamaan pakkoruotsin. Eivätkö saisi olla? Heitähän se koskee eikä svekoja ja pientä joukkoa svekomielisiä fennoja Lipposen tapaan.

Äänestä
  • Tuosta 2/3 osasta fennoja 95% haluaa kaataa pakkoruotsin siksi, että pakkoruotsifennomaanit ovat aikaansaaneet ruotsin opiskelun kouluissa mahdottomaksi. Fennomaanilapset riehuvat ja sabotoivat tunteja. Toivon mukaan pakkoruotsin kaatuminen puhdistaa ruotsin tunnit noista häiriköistä. Sen jälkeen koululaisista lähes 70% opiskelee kaikessa rauhassa ja hyvin motivoituneina ruotsia. Noille häiriköille voi järjestää vaikka sosiaalisen taidon oppitunteja

    Äänestä

  • sosiaalinen taitaja kirjoitti:

    Tuosta 2/3 osasta fennoja 95% haluaa kaataa pakkoruotsin siksi, että pakkoruotsifennomaanit ovat aikaansaaneet ruotsin opiskelun kouluissa mahdottomaksi. Fennomaanilapset riehuvat ja sabotoivat tunteja. Toivon mukaan pakkoruotsin kaatuminen puhdistaa ruotsin tunnit noista häiriköistä. Sen jälkeen koululaisista lähes 70% opiskelee kaikessa rauhassa ja hyvin motivoituneina ruotsia. Noille häiriköille voi järjestää vaikka sosiaalisen taidon oppitunteja

    Fenno kokee olevansa marttyyri kielipolitiikassa! Lällyttelyksi on mennyt fennon maailma.

    Äänestä

  • marttyyrifenno kirjoitti:

    Fenno kokee olevansa marttyyri kielipolitiikassa! Lällyttelyksi on mennyt fennon maailma.

    Svekohörhömme on taas löytänyt uuden sanan! Ihanko marttyyri?? ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nujerruslähtöinen kirjoitti:

kaatamaan pakkoruotsin. Eihän fennot ole normaalisti kouluaineista niin kiinnostuneita. Pakkoruotsin kaataminen on niin poikkeuksellista, että fennojen olisi syytä käyttää aikaa hieman itsetutkiskeluun. Sieltä paljastuisi todelliset syyt pakkoruotsikiimaan. Mistään ei ole suomalainen niin kiinnostunut kuin toisen nujertamisesta ja sellaisestahan on tietenkin kyse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu