2 lasta, helppo ja vaikea

Ihan samaa mieltä. Tuntuu ikävältä, että äiti sanoo omaa lastaan hankalaksi.

Meillä poika oli hyvin rauhallinen, harkitseva, järkevä ja joustava. Tyttö puolestaan näytti jo pienenä vahvaa omaa tahtoa, mutta en osaa pitää häntä hankalana. Emme me pyrkineet hänen tahtoaan lannistamaan, vaan tuimme niin hyvin kuin osasimme kummankin persoonallisia ominaisuuksia. Lapset ovat jo nuoria aikuisia ja kummallakin on kaikki asiat hyvin ja meillä on läheiset välit.

Tytön jääräpäisyys ja vahva oma tahto ja itseluottamus ovat olleet hänelle suureksi avuksi sekä opiskelussa että nyt työelämän ensimmäisinä vuosina miesvaltaisella alalla. Niillä on menty läpi harmaan kiven lähes sananmukaisesti!

Oma äitini tuntuu ajatelleen hieman samoin, mutta meistä kaikista, että olimme vaikeita, uhmakkaita tai epävarmoja silloin kun emme toimineet niin kuin hän halusi, ihanteissaan toivoi tai miten hän olisi itse toiminut (kun emme olleet hän), jolloin hän ei ymmärtänyt meitä ihmisinä, ei ymmärtänyt miksi emme halunneet tehdä kaikkea niin kuin hän (koska se oli ainoa, oikea tapa, aina) ja piti meitä uppiniskaisina, tottelemattomina ja kurittomina vaikka olisi ollut pikku asiasta kyse. Mielestäni lapsi ilmentää tuollaisella käytöksellä turvattomuutta. Enemmän empatiaa, syliä, hellittelyä, lapsen omien asioiden ja juttujen kuuntelua, yhteisleikkejä laosen kanssa, arkeen mukaan ottamista ja asioiden opettamista hellästi ja tukien siinä samalla eikä pelkkää lapsen hoitamista "pakettina", aitoa läsnäolemista ja sen välittämistä teoin lapselle että rakastaa ja välittää ja hyväksyy omana itsenä. Saako hän näyttää ja tuntea kiukkunsa? Onko negatiiviset tunteet kielletty tai niiden purkaminen vähemmän hyväksyttyä ja ymmärrettyä kuin positiiviset tunteen ilmaisut, rauhallisuus ja tottelevaisuus? Jos lapsi on turhautunut kun häntä ei kuunnella, ymmärretä tai arvosteta ihmisenä ja persoonana.

Meillä meno menee tähän suuntaan jos päivässä ei ole selkeää rutiinia, jos kodissa on kirentynyt ilmapiiri tai lapsi näkee vanhempien riitoja. Ei siis maltillista keskustelua aiheesta ja ratkaisun tai kompromissin hakua ja löytämistä ja eripuraa aiheuttavan asian ratkaisua rauhallisesti, vasn eripuraa, korotettua ääntä, toisen vähättelyä, syyttelyä tai syyllistämistä.

Näe että lapsi on omanlaisensa yksilö alusta loppuun saakka. Ei sinun jatkeesi tai sellainen kuin toivot tai haluaisit. Hänellä on eri kehitysvaiheita ja empatia, halit ja kuuntelu on meillä se joka varsin temperamenttiset pienokaiset saa rauhoittumaan. Sama auttaa kun lapsi tarvitsee tukea ja on epävarma. Rajat ovat ne mitä ovat ja pysyvät. Jos on liikaa sääntöjä, lapsi turhautuu eikä halua noudattaa mitään kun kuitenkin epäonnistuu tai unohtaa tai sitten tulee epävarmaksi kun kokee ettei osaa mitään koska ei yllä odotetulle vaatimustasolle. Meillä kokeiltu.

Jokainen lapsi on erilainen, hyväksy se ja opi näkemään hyvät puolet siinä, tiedä vielä mitä upeaa hänestä tulee! Lue vaikka Albert Einsteinin lapsuudesta, ja mitä kaikkea mies sitten maailmalle antoikaan! Tai mieti kuuluisia taiteilijoita jotka herkkinä pohdiskelijoina ammentavat ajatuksiaan maalauksiinsa, esittämiinsä elokuvahahmoihin ja kirjoihinsa. Ja muita tuntemattomia, tavallisia ihmisiä, ainutlaatuisia, erilaisia, omanlaisia, kaikkia meitä tarvitaan. Olisi tylsää jos maailmassa tallustaisi vain miljardeja toistensa kopioita.

Lapsen epävarmuus ja uhma voi helpottaa kun hyväksyt, rakastat ja näet hänet omana itsenään.

Anna lapselle tilaa kirjoitti:

Oma äitini tuntuu ajatelleen hieman samoin, mutta meistä kaikista, että olimme vaikeita, uhmakkaita tai epävarmoja silloin kun emme toimineet niin kuin hän halusi, ihanteissaan toivoi tai miten hän olisi itse toiminut (kun emme olleet hän), jolloin hän ei ymmärtänyt meitä ihmisinä, ei ymmärtänyt miksi emme halunneet tehdä kaikkea niin kuin hän (koska se oli ainoa, oikea tapa, aina) ja piti meitä uppiniskaisina, tottelemattomina ja kurittomina vaikka olisi ollut pikku asiasta kyse. Mielestäni lapsi ilmentää tuollaisella käytöksellä turvattomuutta. Enemmän empatiaa, syliä, hellittelyä, lapsen omien asioiden ja juttujen kuuntelua, yhteisleikkejä laosen kanssa, arkeen mukaan ottamista ja asioiden opettamista hellästi ja tukien siinä samalla eikä pelkkää lapsen hoitamista "pakettina", aitoa läsnäolemista ja sen välittämistä teoin lapselle että rakastaa ja välittää ja hyväksyy omana itsenä. Saako hän näyttää ja tuntea kiukkunsa? Onko negatiiviset tunteet kielletty tai niiden purkaminen vähemmän hyväksyttyä ja ymmärrettyä kuin positiiviset tunteen ilmaisut, rauhallisuus ja tottelevaisuus? Jos lapsi on turhautunut kun häntä ei kuunnella, ymmärretä tai arvosteta ihmisenä ja persoonana.

Meillä meno menee tähän suuntaan jos päivässä ei ole selkeää rutiinia, jos kodissa on kirentynyt ilmapiiri tai lapsi näkee vanhempien riitoja. Ei siis maltillista keskustelua aiheesta ja ratkaisun tai kompromissin hakua ja löytämistä ja eripuraa aiheuttavan asian ratkaisua rauhallisesti, vasn eripuraa, korotettua ääntä, toisen vähättelyä, syyttelyä tai syyllistämistä.

Näe että lapsi on omanlaisensa yksilö alusta loppuun saakka. Ei sinun jatkeesi tai sellainen kuin toivot tai haluaisit. Hänellä on eri kehitysvaiheita ja empatia, halit ja kuuntelu on meillä se joka varsin temperamenttiset pienokaiset saa rauhoittumaan. Sama auttaa kun lapsi tarvitsee tukea ja on epävarma. Rajat ovat ne mitä ovat ja pysyvät. Jos on liikaa sääntöjä, lapsi turhautuu eikä halua noudattaa mitään kun kuitenkin epäonnistuu tai unohtaa tai sitten tulee epävarmaksi kun kokee ettei osaa mitään koska ei yllä odotetulle vaatimustasolle. Meillä kokeiltu.

Jokainen lapsi on erilainen, hyväksy se ja opi näkemään hyvät puolet siinä, tiedä vielä mitä upeaa hänestä tulee! Lue vaikka Albert Einsteinin lapsuudesta, ja mitä kaikkea mies sitten maailmalle antoikaan! Tai mieti kuuluisia taiteilijoita jotka herkkinä pohdiskelijoina ammentavat ajatuksiaan maalauksiinsa, esittämiinsä elokuvahahmoihin ja kirjoihinsa. Ja muita tuntemattomia, tavallisia ihmisiä, ainutlaatuisia, erilaisia, omanlaisia, kaikkia meitä tarvitaan. Olisi tylsää jos maailmassa tallustaisi vain miljardeja toistensa kopioita.

Lapsen epävarmuus ja uhma voi helpottaa kun hyväksyt, rakastat ja näet hänet omana itsenään.

Lue lisää

Nuo helpon lapsen tunnusmerkit, siis haluatko lapsestasi robotin joka tekee niin kuin odotat eikä häiritse kun sinua ei huvita, vai kuin hyvin koulutetun kultaisennoutajan vai ehkä itsesi jatkeen, peilikuvan tai unelmaversion sinusta, toiveistasi ja elämäntavoitteista siis näkymättömän lapsen?

Perustelu unohtui: ensimmäinen opettaa, että lapsen kasvattaminen voi olla haasteellista, sitten voi omien voimavarojen mukaan harkita tekeekö toisen ja sitten on varmaan ns iloinen yllätys jos kuopus on helppo.

Jos ensimmäinen lapsi on helppo voi sitten tulla yllätyksenä kuinka rankkaa on hoitaa hankalaa lasta ja pahimmassa tapauksessa omat voimavarat ei riitä. Ja helppo esikoinen saattaa helposti jäädä taka-alalle, kun kaikki energia ja huomio menee hankalan kuopuksen hoitoon.

Jattu kirjoitti:

Perustelu unohtui: ensimmäinen opettaa, että lapsen kasvattaminen voi olla haasteellista, sitten voi omien voimavarojen mukaan harkita tekeekö toisen ja sitten on varmaan ns iloinen yllätys jos kuopus on helppo.

Jos ensimmäinen lapsi on helppo voi sitten tulla yllätyksenä kuinka rankkaa on hoitaa hankalaa lasta ja pahimmassa tapauksessa omat voimavarat ei riitä. Ja helppo esikoinen saattaa helposti jäädä taka-alalle, kun kaikki energia ja huomio menee hankalan kuopuksen hoitoon.

Lue lisää

Minusta toisin päin on parempi juttu eli ensin helppo ja sitten toisena haastavampi tapaus.

Perustelut: jos ensimmäinen lapsi on haastava, hän saa paljon huomiota. Kun syntyy toinen lapsi, ensimmäinen saa edelleen huomion ja nuorempi ja helpompi lapsi jää heti alusta asti paitsioon. Tästä voi seurata se ettei nuorempi lapsi kehity normaalisti ja pääse elämään oikein kiinni lainkaan.

Eihän tuo toinen lapsenne kuulosta yhtään vaikealta, vaan ihan tavalliselta lapselta. Usein käy niin, että kakkosen on pakko osoittaa tempperamenttia, sadakseen sen saman huomion, jonka esikoinen saa automaattisesti.

Meillä kakkonen on ollut kuvaamasi kaltainen ja hän on lapsistamme se, joka tulee aina pärjäämään ja josta voimme olla yhtä ylpeitä, kuin esikoisestamme tai kuopuksesta, jotka ovat olleet vähemmän vaativan tuntuisia lapsena.

Et tällainen tapauus kirjoitti:

Eihän tuo toinen lapsenne kuulosta yhtään vaikealta, vaan ihan tavalliselta lapselta. Usein käy niin, että kakkosen on pakko osoittaa tempperamenttia, sadakseen sen saman huomion, jonka esikoinen saa automaattisesti.

Meillä kakkonen on ollut kuvaamasi kaltainen ja hän on lapsistamme se, joka tulee aina pärjäämään ja josta voimme olla yhtä ylpeitä, kuin esikoisestamme tai kuopuksesta, jotka ovat olleet vähemmän vaativan tuntuisia lapsena.

Lue lisää

Voi olla vaikea hyväksyä että toinen lapsi on erilainen kun on tottunut esikoisen kanssa tiettyihin toimintatapoihin ja rutiineihin. Eivätkä ne toimi samalla tavalla toisen lapsen kanssa, aivan kuin ei muidenkaan lasten kanssa. Jokainen lapsi on erilainen.

Kirjoitin siitä vastauksen tuonne ylemmäs.

Esikoisen kanssa kaikki on niin uutta ja toimintatapoja hakee huomaamatta. Toisen kanssa mukana on jo kokemusta lapsista ja vanhemmuudesta.

Ja kas samat jutut eivät toimikaan lapsiperhearjessa kuin ennen, vaan arkea joutuu muuttamaan erilaiseksi uuden ihmisen tullessa joukkoon. Ihan niin kuin arkea muutti ja se muuttui radikaalisti lapsen syntymän myötä verrattuna sitä ennen olleeseen aikuisten parisuhdearkeen ja omiin rientoihin. Silloin sitä osasi odottaa eikä kummadtellut asiaa.

Toisen lapsen synnyttyä ei ehkä oleta arjen enää niin muuttuvan, onhan perhe jo olemassa ja lasten lukumäärä vain muuttuu, mutta jokainen lapsi laittaa arjen palikat uusiksi. Ihan niin kuin jokainen aikuinen tuo omat juttunsa parisuhteeseen ja lisänsä minkä tahansa ryhmän kokoonpanoon. Ja niin sen kuuluukin mennä, ilman yksittäistä henkilöä ryhmän dynamiikka olisi erilainen, ei ehkä huonompi, ei ehkä parempi, vaan erilainen. Ilman kutakin ryhmän - tässä perheen - jäsentä ryhmä ei ehkä olisi niin monimuotoinen ja erilaisia näkemyksiä ja ideoita rikkaampi kuin se on nyt. Vaikkei asiaa vallitsevassa tilanteessa huomaisikaan.

Lapsesi on kullan arvoinen, ainutlaatuinen yksilö kuten jokainen meistä, älä vertaile sisaruksia toisiinsa.

Miten voisitkaan arvottaa kuka on huonompi ja kuka parempi, kuka sinusta helpompi ja kuka hankalampi. Joku toinen voisi nähdä asian päinvastoin, ajattele esim suurta, energistä ja paljon tekevää ja harrastavaa, äänekästä perhettä talossa jossa jokaisella on oma soppi johon voi vetäytyä kun tarvitsee omaa rauhaa ja perheen muut jäsenet hermostuttavat. Uhmakas lapsi voisi saada äänensä tarpeeksi kuuluviin, hiljainen ja itsekseen viihtyvä tulla mielipiteissään jyrätyksi ja erakoitua. Epävarma lapsi saisi ehkä onnistumisen riemua yhdessä tekemisestä, itseluottamusta harrastuksista kun taidot ja luottamus muihin ihmisiin ja häneen itseensä kasvaisivat sekä lapsijoukkoon luonnollisena perheen osana kuulumisesta, varsinkin jos hänen luonteelleen on ominaista hakea turvaa toisista ja hänellä on tarve saada ymmärrystä ja tukea omille jutuilleen, olla toisen lähellä ja huomata että negatiivisetkin asiat ovat ok, nehän juuri lähentävät ystävyksiä - ja sisaruksia, ja jos hyvin menee, vanhempaa ja lasta, sen sijaan että etäännyttäisivät kun ette ymmärrä toisianne ja tässä vastuu aika pitkälti kyllä vanhemmalla ja äidillä. Sinun kuvailemasi "helppo" lapsi voisi jäädä kuulematta, olla liian rauhallinen, syrjäänvetäytyvä ja mukavuudenhaluinen vilkkaampitahtiseen elämänmenoon.

Toinen lapsista voi olla enemmän samankaltainen kuin sinä (samanlainen temperamentti, energisyystaso, mielenkiinnonkohteet, reagointitapa asioihin), mutta ei se tee hänestä parempaa tai jostakuta huonompaa kun hän on erilainen ihmisenä kuin sinä.

Eikä hän ansaitse vähemmän hyväksyntää omalle itselleen, rakkautta ja huomiota sen vuoksi ettet viihdy hänen seurassaan niin hyvin kuin toisen lapsen.

Eihän lapsen tarvitse muuttua vaan sinun olla sellainen äiti kuin hän tarvitsee ja kaipaa, tukea siinä missä hän kaipaa, ja ne jutut ovat lapsikohtaisia. Sitähän sanotaan että jokaisen lapsen kohdalla tarvitaan omanlaista äitiä, siksi se oma äiti on paras äiti lapselle, hän kun tuntee lapsen ja tietää mitä tämä tarvitsee.

Vanhemmalla lapsellasi voi toki olla myös aivovamma tai sitten et vain huomaa, miten erilailla olet heidät kasvattanut ja suhtautunut.

Apua? Luuletko sinä, että sellaista on olemassa. Et ole tainnut kokea mitään tällaista. Ei sitä ole. Yrittänyt olen ja koulukin varmaan parhaansa, mutta lasta ei oteta huostaan, jos siihen ei koeta olevan aihetta. Se, että minusta on aihetta ei riitä. Ei silloin jää, kuin odottaminen, että lapsi olisi aikuinen.

Arvasin, että syytät minua, niin kaikki muutkin tekevät. Sellaista elämä on. Minun vaatimustasoni on se, ettei ketään saa lyödä, kotiin pitää tulla ennen 23:a, haistattelu ja kiroilu on kiellettyä. Siinä ovat ne vaatimukset, joita asetan lapsilleni. Ei tarvitse menestyä, eikä tarvitse olla hyvä missään. Käytöstavat riittävät, mutta se onkin esikoisen mielestä liikaa. Monta vuotta minä jaksoin rakastaa, vaikka oli vaikeaa. Mutta kun tarpeeksi kauan joutuu tilanteisiin, joissa saa kärsiä, joko fyysisesti tai henkisesti, niin kyllä se rakkaus loppuu ja tilalle astuu kärsivällisyys ja velvollisuus. Rakastaisitko sinä ihmistä, joka manipuloi, pahoinpitelee ja halveksii kaikkia muita ihmisiä?

Jos itselläsi olisi...No ei sinulla ole, joten et tiedä millaista se on. Sinun on hankala ymmärtää millaista on olla jatkuvassa stressissä. Sinä näet kaiken hyvin yksipuolisesti ja luulet, että yhteiskunta auttaa. Olemme käyneet kaikissa noissa mitä kirjoitit. Mitään ei tapahtunut. Minä myös tasan tarkkaan kerron miten meillä pitää käyttäytyä, ja sehän on yksi aiheista jatkuvaan huutamiseen. Olen saanut jopa kiitosta siitä, että pidän lapsella sääntöjä ja valvon niiden noudattamista. Moni ei kuulema jaksaisi. En ihmettele.

Kuten jo aiemmin sanoin. Lapsia ei noin vain laiteta huostaan. Mitään apua ei ole olemassakaan. On vain toivo siitä, että lapsi joskus itse tajuaa miten yhteiskunnassa toimitaan ja yrittää edes olla osa sitä. Valitettavaa todellisuutta.

Voi kun se olisi noin simppeliä aina :)