Aihe:Onko Jumala olemassa?

Ateisti vaatii todisteita Jumalasta.

Agnostikko uskoo ettei todisteita ole saatavilla koskaan, mutta ei voi tietää onko jumlalaa olemassa vai ei.

Uskovainen uskoo ilman todisteita jumalan olemassaoloon ja väittää tietävänsä.

Heille jumala on ihmisten kirjoittama kirja.

Krisselismi on ihmisten opettama uskonto. Tälläkin palstalla toistetaan vain niitä asioita jotka opin rippikoulussa, kun ko uskontoa minulle koetetettiin tyrkyttää kyseenalaistamatta mitään, totena.

Silloin olin nuori ja sinisilmäinen ja uskoinkin. Seuraavana vuonna opetin niitä samoja ns totuuksia isosena muille. Pidin myös tyttökerhoa jossa mm kerran esitin hansikkaan avulla että sielu eli kämmen lähtee ruumiista vrt hansikas kuolemassa.

Opetin sen mitä kristittyt oli ensin minulle opettanut.

Aikuistuttani ymmärsin että kaikki mitä uskovaiset puhuvat ei ole välttämättä totta.

Todisteista: luomakunta todistaa jumalan olemassaolon puolesta.

Mutta kristinuskon jumalaan en usko.

Minulle on sanottu että koska en usko niin niin mulla on jäljellä tässä elämässä vain"kauhea kuoleman odotus ja sitten helvetti."

Kertoo paljon teistä uskovaisista.

Tällä palstalla helposti traumatisoituu jos ei pidä varaansa. Tuollaista kun uskoviaset minulle povaavat niin turha ihmetellä miksi olen aina vähän piikit pystyssä.

Tavallisempaa on uhata vain sillä helvetillä. Harvat uskaltavat lähteä"profetoimaan"tätä elämää koskevia asioita suuntaan tai toiseen, kuten tuo kuoleman odottelulla ja sairaudella uhkaava kristitty mielenterveyshoitaja...


En usko helvettiin. En taivaaseen. Kaikki uhkauksenne menee siltä osin ohi.

Mutta uskon että jossain on Luoja.

Aikalaistodisteita jeesuksesta ei ole, mutta jossain on tai voi olla ns älykäs suunnittelija.

Eikä Hän ole tehnyt maailmaa vain uskoviaisa ajatellen.

17

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ala uskoa

      Usko ei perustu faktaan,

      • "Ala uskoa-usko ei perustu faktaan"..niin kun se perustuu fiktioon.


    • PS: Maailmankaikkeus on fakta.

      • ala uskoa

        Edelleen usko ei ole sama kuin tosiasia, pitäisikö uskoa johonkin josta ei varmuutta.Viktio on kuvitteellinen vähän kuin uskominen,


      • ala uskoa.
        ala uskoa kirjoitti:

        Edelleen usko ei ole sama kuin tosiasia, pitäisikö uskoa johonkin josta ei varmuutta.Viktio on kuvitteellinen vähän kuin uskominen,

        Ps. En väitä että maailmankaikkeus olisi viktio, jos olisi ni minäkin olisin viktio.


      • ala uskoa kirjoitti:

        Edelleen usko ei ole sama kuin tosiasia, pitäisikö uskoa johonkin josta ei varmuutta.Viktio on kuvitteellinen vähän kuin uskominen,

        Ollaan vähän samoilla linjoilla. Mutta maailmankaikkeus on fakta.

        "Pitäisikö uskoa johonkin josta ei ole varmuutta."

        Melkein sanoisin että krisselien uskon kohteesta on se varmuus että sitä nyt ei ainakaan ole olemassa.

        Ajjattele vaikka evankeliumeita, miten epäuskottavaa tekstiä sieltä löytyy esm.jesse käveli vetten päällä, paransi sairaita, neitseestä syntiyminen jne.

        Kukaan järkevä ihminen ei usko niiden oikeasti tapahtuneen.


      • ala uskoa. kirjoitti:

        Ps. En väitä että maailmankaikkeus olisi viktio, jos olisi ni minäkin olisin viktio.

        Maailmankaikkeuden otan esiin mahdollisena todisteena jonkin jumalan ts älykkään suunnittelijan olemassaolosta.

        Virallisen määritelmän mukaan agnostikko näkee että näyttöä on yhtä paljon vastaan(krisselismi)ja puolesta(maailmankaikkeus).

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Agnostisismi

        Olen linkissä näkyvän taulukon mukaan agnostikko ja epäilijä.

        Oletko sinä ateisti? Voitko väittää tietäsäsi/uskovasi ettei jumalaa ole?


      • ala uskoa
        auroraboreallis kirjoitti:

        Ollaan vähän samoilla linjoilla. Mutta maailmankaikkeus on fakta.

        "Pitäisikö uskoa johonkin josta ei ole varmuutta."

        Melkein sanoisin että krisselien uskon kohteesta on se varmuus että sitä nyt ei ainakaan ole olemassa.

        Ajjattele vaikka evankeliumeita, miten epäuskottavaa tekstiä sieltä löytyy esm.jesse käveli vetten päällä, paransi sairaita, neitseestä syntiyminen jne.

        Kukaan järkevä ihminen ei usko niiden oikeasti tapahtuneen.

        Maailmankaikkeudestakin tiedämme on asioita jotka ei ole faktoja, mutta eivät perustu uskomiseen.
        Uskovaisten usko, jos laitan liikkeelle huhun ilman todenperäisyyttä ja sitten yritän vakuuttaa teitä uskomaan sitä, olisin toope jos uskoin siihen.


      • ala uskoa kirjoitti:

        Maailmankaikkeudestakin tiedämme on asioita jotka ei ole faktoja, mutta eivät perustu uskomiseen.
        Uskovaisten usko, jos laitan liikkeelle huhun ilman todenperäisyyttä ja sitten yritän vakuuttaa teitä uskomaan sitä, olisin toope jos uskoin siihen.

        Niin...


      • josontotuus
        auroraboreallis kirjoitti:

        Maailmankaikkeuden otan esiin mahdollisena todisteena jonkin jumalan ts älykkään suunnittelijan olemassaolosta.

        Virallisen määritelmän mukaan agnostikko näkee että näyttöä on yhtä paljon vastaan(krisselismi)ja puolesta(maailmankaikkeus).

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Agnostisismi

        Olen linkissä näkyvän taulukon mukaan agnostikko ja epäilijä.

        Oletko sinä ateisti? Voitko väittää tietäsäsi/uskovasi ettei jumalaa ole?

        Miksi pitää määritellä uskonsa laatu,pelkäämmekö olla rehellisiä itsestämme ja kykenemmekö koskaan totuutta juuri mistään kirkkaasti näkemään? Minusta emme..Olet vain se mikä olet,ilman selityksiä,turhaa puolustelua tai vänkäämistä näkemysten ja liiallisen tiedon suossa.. Jos on Jumala,miksi Hänen mahdollisesti inspiroimaansa kirjoituskokoelmaa palvotaan Hänen itsensä asemesta? Koska me ihmiset palvomme tietoa,janoamme sitä-valtaa! Kaikki mitä yksilö tarvitsee,on yksi lupaus. Lupaus rakkaudesta. Olethan sinäkin,aurora,uskossa puhuessasi ulkopuolisesta suunnittelusta,kuten tietenkin raamattukin sanoo luomakunnan todistavan Jumalasta :)et vain koe tarvetta samojen (ahtaiden,älyllisesti usein rajoittuneiden ja pelkoa lietsovien)asioiden varaan rakentamiseen,kuten monet sielullisen kipeytensä vuoksi usein fanaattiset,valitettavan aivopestyt uskonto-huumeen orjat. Toivotan parasta jatkoa,sinä löydät kun etsit sulkematta mitään pois:)


    • Arto T

      Jos sinä et usko uskovaisia etkä todisteita etkä raamatun sanaa niin sitten sinun täytyy mennä kammioosi ilman ennakkoehtoja ja kysyä itse, "Jos sinä Jumala olet olemassa, niin ilmaise itsesi minulle ja johdata minulle tie sinun luoksesi..."

      • Mitä todisteita?


    • Arto T

      No kyllä luonto todistaa Jumalasta ja Jumalan suuruudesta, vuoden ajat kertovat meille syntymästä , kukoistuksesta, kuihtumisesta ja kuolemasta. Ihmisten todistukset kertovat siitä kuinka he ovat saaneet avun Jumalalta. Jos ajattelet että ensin ei ollut mitään, sitten syntyi alkuräjähdys tyhjiössä ja syntyi kaikki elämä siitä, niin kyllä se vaatii paljon suurempaa uskoa kuin usko Jumalaan. Silti ei sinun tarvitse uskoa sokeasti, Jumala itse voi todistaa sinulle oman olemassaolonsa, jos sinä itse sitä häneltä pyydät ilman mitään ennakkoehtoja.

    • kyllä uskon

      Aina palataan siihen, sinun täytyy uskoa, kyllä uskon mistä maailmankaikkeus on lähtöisin uskon evoluutioon koska se tuntuu todelliselta, jos jollain on esittää parempaa faktaa ni siitä vaan.

    • #¤%&

      Edelleen olen sitä mieltä, että agnostikkoja ei ole olemassakaan.
      Ateismi ei ole sitä, että tietää Jumalan oleman taruolento.
      Ateisti ei USKO Jumlan olemassaoloon.
      Kukaan ei TIEDÄ onko Jumala olemassa vai ei, joten agnostikko on turha termi.

      Jos uskot Jumalaan, olet teisti.
      Jos et usko Jumalaan, olet ateisti.

      • kunnon mies

        Oikea uskoinen väärä uskoinen.
        Jos multa kysytään vakaumusta niin siihen vastaan että olen normaali en tunne sanaa ateisti ym.
        Ihminen on evoluution tulos ja sillä siisti.


    • JonesHenry

      Voiko kannabis parantaa syövän!


      EI, sanoo Amerikan FDA ja Suomen THL! Ei koska sitä ei voida TIETEELLISESTI TODISTAA! Ja vaikka voisikin, niin me emme SILTI SITÄ SALLI! Et saa syödä muuta kuin Amerikkalaisia patenttilääkkeitä pahaan oloosi ORJA!

      http://www.youtube.com/watch?v=zuX9y0hiqWE


      NÄNÄSNÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      110
      9789
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      4982
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4782
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      6
      3251
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2461
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      106
      1696
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1506
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      54
      1471
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1424
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      65
      1341
    Aihe