MTV kirkon kaksinaamaisuudesta

Siinä kirkolle, kansliapäällikkö Jukka Keskitalolle ja arkkipiispa Kari Mäkiselle muutama erittäin hyvin valittu ja painava sana luettavaksi: http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kommentti-kirkko-ajelee-kaksilla-vankkureilla-homoja-puolustaessaan/4562440

"Maallista lainsäädäntöä ja kirkon uskonoppeja ei pitäisi sotkea keskenään. Entinen piispa, kansanedustaja Ilkka Kantola muistutti MTV:n uutisissa keskiviikkona, että kirkoilla tulee olla täysi oikeus elää omien arvojensa mukaan, vaikka ne poikkeaisivat yhteiskunnan arvoista. Tämä on uskonnon vapautta. Tällä voi olla sitten seurauksia, jotka näkyvät jäsenmäärässä tai arvostuksessa."
2130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tosikristitty toimittaja Pyrhönenkö on noin kriittsen kirjoituksen kirkosta saanut aikaan?

Kantola vetosi tänään e-duskunnassa ex-arkkipiispa Juvaan ja piispa Tutuun.Tutu oli kuulemma verrannut homojen taistelua oikeuksistaan mustien vastaavaan taisteluun ja sanonut menevänsä mieluummin sinne toiseen paikaan, (h-vettiin), kuin homofobiseen taivaaseen!

Äänestä

Vaikka konservatiiveja nyt eroaa kirkosta, kannattaa muistaa, että kirkon virallinen kanta eli kirkkohallituksen lausunto eduskunnalle oli avioliittolain tasa-arvoistamista vastaan.
On hienoa, että maallinen, sekulaari harkinta nyt voitti. Lakeja ei tulekaan säätää uskonnollisten dogmien pohjalta.

Kun Pakistanissa on kolmelle hengelle annettu 26 vuoden vanheustuomiot jumalanpilkasta, kannattaa muistaa, että Suomenkin rikoslain mukaan voi saada vankeutta Jumalan pilkasta tai uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkasta (mikä on pilkkaa, on tulkintakysymys)... En kannata kenenkään ihmisen pilkkaamista, mutta tilannehan on se, että esim. YK.n ja ihmisoikeuselimien piirisä piirissä Pakisan, Iran ym. sellaiset sumeilematta sanovat, että "onhan se teilläkin rikoslain rikos"....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä kirjoitus kirjoitti:

Siinä kirkolle, kansliapäällikkö Jukka Keskitalolle ja arkkipiispa Kari Mäkiselle muutama erittäin hyvin valittu ja painava sana luettavaksi: http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kommentti-kirkko-ajelee-kaksilla-vankkureilla-homoja-puolustaessaan/4562440

"Maallista lainsäädäntöä ja kirkon uskonoppeja ei pitäisi sotkea keskenään. Entinen piispa, kansanedustaja Ilkka Kantola muistutti MTV:n uutisissa keskiviikkona, että kirkoilla tulee olla täysi oikeus elää omien arvojensa mukaan, vaikka ne poikkeaisivat yhteiskunnan arvoista. Tämä on uskonnon vapautta. Tällä voi olla sitten seurauksia, jotka näkyvät jäsenmäärässä tai arvostuksessa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu