Mä kyllä nauroin ääneen lukiessani juttua uusimmasta S-Ryhmän lehdestä Yhteishyvästä. Siinä joku "Johanna", kahden teini-ikäisen yh kertoo, kuinka kaikki suuremmat yllätysmenot kaatavat hänen budjettinsa. Johanna perheineen asuu Helsingissä ja vuokran jälkeen ei "sosiaalialalla tyoskentelevältä" jää kuin pari sataa käteen. Viereisellä sivulla kerrotaan Hyvä joulumieli -keräyksestä, jossa Johannan kaltaisille kerätään rahaa.
Mä haluaisin antaa Johannalle taloudellista konsultaatiota. Joku 70e joululahjakorttihan ei Johannan tilannetta muuta. Hän joutuu edelleen ottamaan pikavippiä ensi kuussa jos pesukone hajoaa.. Mitä ihmisten päässä liikkuu, kun vuokraavat asunnon, joka nielee koko palkan?
Mä haluaisin antaa Johannalle taloudellista konsultaatiota. Joku 70e joululahjakorttihan ei Johannan tilannetta muuta. Hän joutuu edelleen ottamaan pikavippiä ensi kuussa jos pesukone hajoaa.. Mitä ihmisten päässä liikkuu, kun vuokraavat asunnon, joka nielee koko palkan?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Usein tyhmät huomaavat paremmin toisten virheet vaikka oma elämä on aivan suorastaan per****tä.
Minä en huomannut artikkelissa mitään naurettavaa. Pienipalkkainen yksinhuoltaja on kahden lapsen kanssa taatusti lujilla taloudellisesti. Mitä nauramista siinä on?
Tuollaisia juttuja voitaisiin kirjoittaa tuhansin. Jutussa ei ollut mitään erikoista tai poikkeuksellista.
Toivottavasti aloittaja ja muut naurajat osaavat pitää niin hyvän huolen omista asioistaan, etteivät joudu samanlaiseen tilanteeseen.
Tämä yksinhuoltaja äiti yrittää parhaansa lastensa eteen. Totta kai hän tarvitsee tilavan asunnon, molemmille lapsille omat huoneet yms. normaalia perhe-elämään kuuluvaa. Näin hän varmistaa lapsilleen opiskelu-ja lukurauhan, että he voivat lukea pitkälle, samoin kutsua kavereitaan kylään, ja elää muutoinkin normaalia nuoren arkea, vanhempiensa erosta huolimatta.
Ja kun lapset ovat jo noinkin aikuisia, 15-ja 16-vuotiaita , eivät he enää kauaa asu kotona, vaan siirtyvät opiskelu paikkakunnilleen. Tällöin voi äiti muuttaa pienempään, edullisempaan asuntoon, joten tuo tukala tilanne ei hänellä jatku varmaan viittä vuotta kauempaa. Ellei löydä jo aiemmin uutta kumppania, jolloin asunto tilanne voi muuttua jo aiemmin.
Joka tapauksessa, hatun nosto äidille, joka elättää itse lapsensa, maksaa myös palkastaan veroja, joilla teitä luusereitakin elättää, että' voitte joutilaina jauhaa paskaa!!!
Luin jutun. Nyt ihmettelen, mikä siinä nauratti aloittajaa.
Yksinhuoltaja käy töissä ja huolehtii lapsistaan. Palkka on pieni ja taloudellisesti on tiukkaa, koska suuri osa pienestä palkasta menee vuokraan. 3-henkisen perheen kohtuullisen asunnon vuokra on kallis. Pitäisikö perheen asua yksiössä?
En usko, että aloittajalla on tarjottavana mitään asiaa auttavaa talousvalistusta.
Hatunnosto yksinhuoltajalle, joka käy töissä ja huoltaa perheensä.
Oltiin kumpikin työttöminä kun astianpesukone hajosi, ostettiin sitten käytetty ja huollettu tilalle, samalla vaihdettiin pesukone uudempaan, satanen meni ja kohta on kumpikin kone vuoden palvelleet. Sitä paitsi taloyhtiöissä on pyykkituvat, joissa voi teinien yh-äitikin pestä pyykkinsä.
Ei taloyhtiöissä automaattisesti ole pesutupaa. Asun itsekin noin 50 vuotiaassa talossa, jossa ei ole pesutupaa, eikä ole tulossakaan. Se tarkoittaa sitä, että pyykin pesu pitää jokaisen hoitaa itse ja pyykin kuivauskin onnistuu joko asunnon sisällä tai pihalla pyykkitelineelle pyykit ripustamalla.
Ei ennen valitettu tuollaisia, koska pysyttiin naimisissa ja huolehdittiin perheestä yhdessä.
Nykyajan naiset on passattu aivan pilalle, kun heille annetaan lapset lähes poikkeuksetta ja miehelle vain maksuvelvollisuus ja oikeus tavata omia lapsiaan pari kertaa kuukaudessa.
Asiat paranisivat kerralla, kun lapset annettaisiin sen huostaan joka oikeasti kykenee heistä paremmin huolehtimaan.
Taloudellisesti ajateltuna se olisi useimmiten mies, mutta tietysti täytyy ottaa huomioon sekin, että muutama mies saattaa ollakin sellainen mitä useimmat naiset sossulle itkevät, eli juoppoja.
Ne perheet joissa olen nähnyt viinaa kiskottavan kaksin käsin, ovat olleet siinä aika tasa-arvoisia, eli vaimokin on juonut kuin pesusieni.
Seurusteluaikoina ryypätään pääsääntöisesti kumpikin, eli naiset eivät jää tässä jälkeen.
Miehille sanotaan tulevan viidenkympin villitys, mutta naisille se tulee jo nelikymppisenä, jolloin he lähtevät "etsimään itseään", tosin koskaan löytämättä.
Tämä lehden tapaus on oiva esimerkki naisten holtittomuudesta. On oikein hakeuduttu kusiseen tilanteeseen vaikka on etukäteen ollut tiedossa, että rahat eivät tule millään riittämään.
Tuollaiselta pitäisi lapset siirtää isälle.
Vai niin. Mutta mitä sinä tiedät lasten isästä?
Jutun mukaan isä huolehtii omalta osaltaan lapsista. Ero on varmaankin sovittu yhteisellä päätöksellä. Mikä sinä holy shit olet muiden erotilanteita arvioimaan??? Tuon ikäiset 15-16 vuotiaat saavat jo itse päätää kumman huoltajan kanssa haluavat asua. Raja kulkee 12 vuotiaassa, jo 12-vuotias vi itse sanoa kumman vanhemman kanssa haluaa asua!!
jOSTAIN SYYSTÄ NUO POJA OVAT HALUNNEET ASUA ÄITINSÄ KANSSA VANHEMPIEN EROTTUA.mIKÄ SINULLA ON SITÄ VASTAAN???
Kenties isästä ei tässä(kään) tapauksessa ollut huoltajaksi?
Sitä paitsi, kuusitoista vuotias voi asua jo itsenäisestikin, niin halutessaan!
En lukenut juttua, mutta arvatenkin siinä on haastateltu vain naista.
Vaikka miestä olisi kuultukin, niin mitä muuta hän voisi sanoakaan kuin että totta kai hän huolehtii oman osansa, eli pari yhden päivän kahdessa viikossa. Hän saa lapset perjantai-iltana ja sunnuntaina heidät täytyy palauttaa ajoissa, että ehtivät valmistautua koulua varten.
Lapset pannaan kovan valinnan eteen, kun heiltä kysytään sosiaalitoimistossa, että nyt kun äiti ja isä muuttavat kumpikin eri osoitteisiin, niin kumman luokse haluatte muuttaa?
Tilanne on lapselle hirvittävä järkytys, eikä ole ihme, että lastenpsykiatrian määrärahoja tuplattiin taannoin lähes joka vuosi, mutta mikään ei tuntunut riittävän.
Lasten pahoinvointi on eräs maamme kamalimmista ongelmista tänäkin päivänä, koska ei murskautuneita unelmia pillereillä hoideta.
Ongelma räjähti käsiin heti sen jälkeen, kun avioeroissa lakattiin etsimästä syyllistä. Nykyään sen syyllisen käytännössä sanelevat äiti ja sosiaalitoimisto.
En voi väittää tuntevani tapausta, mutta ette tunne tekään. Jos juttuun olisi haastateltu vain miestä, niin tarina saattaisi olla ihan toisen näköinen, vaikka kyse on samasta perheestä.
Minä voisin antaa lehdelle toisenlaisen haastattelun. Kerron kuitenkin tässä jotain niin lyhyesti kuin osaan.
Menimme naimisiin ja meillä oli unelma-avioliitto, oli velaton talo, hienot autot, kaikki vempaimet mitä kuvitella saattaa ja matkustelimme ympäri maapalloa ja minä maksoin kaiken.
Kun lapsi syntyi, niin ennen jokapäiväinen seksi loppui jo odotusaikana, eikä koskaan palannut. Itse on vähän vaikea arvioida, että miten käytökseni tämän takia muuttui, mutta ei ainakaan parempaan suuntaan.
Synnytyksen jälkeen kelpasin lapsenhoitajaksi, mutta muuten olin kuin ilmaa, pahaa sellaista, jonka toivottiin pysyvän kauempana, mutta huutoetäisyydellä valmiina palvelemaan.
Vähitellen lakkasin maksamasta vaimon laskuja, koska koin olevani vain siitossonni jota ei enää tarvittu. Ensimmäisenä lopetin puhelinlaskujen maksamisen, jotka tuohon aikaan olivat aika hintavia paljon puhuvalle.Kerroin, että verottaja kyseli, että miksi sinulla on yritykseni puhelin?
Seuraavaksi en vain käynyt aina tankkaamassa hänelle ostamaani autoa. En vaihtanut enää ko. autoa uuteen ja ennen niin rakas vaimoni alkoi häpeämään sitä, koska siihen oli kertynyt mittariin iso lukema. Mitään muuta näkyvää vikaa autossa ei toki ollut.
Vaimolle oli kova paikka, kun hän joutui laittamaan osan palkastaan näihin kuluihin jotka olin ennen aina maksanut.
Maksoin toki edelleenkin asumisesta aiheutuvat kulut ja ruoat, mutta enää rouva ei saanut pitää koko palkkaansa itse, mutta maksoi toki vain mitä itse itselleen osti.
En tänäkään päivänä tiedä mihin hän käytti koko palkkansa, mutta säästöjä hänelle ei koko avioliittomme aikana kertynyt, mutta ei toki velkaakaan.
Eräänä päivänä hän ilmoitti haluavansa avioeron. Minä raahasin häntä avioliittoneuvojalta toiselle, mutta hän ei muuta kertonut kuin että haluaa erota.
jatkuu...
Sosiaalitoimistossa kävimme monta kertaa juttelemassa tilanteesta ja virkailija kehui minut aina maasta taivaaseen ja vaimo nyökytteli.
Viimeiseen tapaamiseen hän kuitenkin oli laatinut listan "vioistani", jotka moni eronnut mies tietää, koska sama lista kiertänee jossain sisäpiirissä.
Olin tietenkin juoppo, jopa rattijuoppo. Erissäkin perhejuhlissa olin ollut päissäni kuin käki. Muistutin, että sieltä lähtiessämme jouduimme peräkanaa puhallusratsiaan, eikä minulla ollut alkoholia veressä.
Olin kuulemma väkivaltainen. Kysyin, että olenko kertaakaan lyönyt tai muuten tehnyt kipeää. No en, mutta hänestä vain tuntui siltä.
Olin fasisti ja natsi. Kysyin huuli pyöreänä, että mistä hyvästä tuo tuli? Hän kertoi miten olin ylistänyt Hitleriä ja kieltänyt keskitysleirien olemassaolon. Muistin tapauksen ja mainitsin, että se oli kyllä kaverini joka kertoi asian minulle vitsinä.
Kävimme läpi koko pitkän listan ja joka ainoaan kohtaan vaimo joutui myöntämään, että asia ei pidä paikkaansa.
Listalla oli paljon vakavampiakin syytteitä, mutta niistä en voi tässä kertoa. Joka tapauksessa kävi selväksi, että joka ikinen syytös oli perätön valhe.
Sosiaaliviranomainen oli täysin ymmällään noista syytöksistä ja katsoi moneen kertaan päälleni kysyvästi, että "onko tuo nainen täysin sekaisin?".
Minusta ja hänestäkin oli, koska en ollut koskaan ennen kuullut yhdestäkään noista syytöksistä.
Hänellä ei siis ollut ainuttakaan todellista syytä avioeroon.
Viranomainen oli kuin tulisilla hiilillä, kun hän kaiken tuon valehtelun päälle naama punaisena sanoi, että kaikesta huolimatta hän suosittaa äitiä lähihuoltajaksi.
Olin kuin puulla päähän lyöty, koska hän oli koko ajan antanut ymmärtää, että minä saan sen ilman muuta.
Kysyin asianajajalta, että mitä voin tehdä? Hän tutki papereita ja oli kummissaan, että miten tällainen päätös on syntynyt?
Hän kuitenkin sanoi, että jos sosiaaliviranomainen suosittaa, niin ei hyödytä lähteä käräjille, koska tuomari ei edes lue vastinettani viranomaislausunnon jälkeen, eli häviäisin jutun.
(Tästä tiedosta hän laskutti niin paljon, että sillä olisi maksanut elatusmaksut useita vuosia. Tiedoksi teille jotka aiotte käräjille.)
Käydessäni allekirjoittamassa huoltajuussopimuksen, lapsi olisi vuoroviikoin kummallakin ja minä maksaisin kuitenkin elatusmaksut.
Sanoin virkailijalle, että teit pahan virheen ja että lapsi tulee vaatimaan pian minun luokseni muuttamista. Virkailija ei virkannut siihen mitään, kuten ei juuri koko käynnillä.
Kun lapsi oli äidillään, niin hän soitti minulle joka päivä, että tule hakemaan koulusta.
Järjestin työni niin, että saatoin olla hänen kanssaan siihen asti kunnes äiti pääsee töistä.
Usein hän, eli äiti meni nukkumaan ja haki lapsen vasta illalla.
Aamulla lapsi joutui heräämään yksin ja lähtemään yksin kouluun. Huonolla säällä hän pyysi minua viemään hänet.
Koska äidillä oli töitä myös viikonloppuisin, niin lapsi soitti, että hänellä on tylsää ja pyysi hakemaan. Äidillä kun ei ollut tarjota mitään viihdykettä, mm. nettiä joka oli tuolloin kallis.
Äidille tuli varmaan yllätyksenä, että eläminen maksaa, kun se tähän asti oli ollut täysin ilmaista.
Avioehdon karu todellisuus oli varmasti kova isku. Se "vanha" autokin jäi minulle, koska olin sen ostanut ja se oli minun nimissäni.
Hän siis joutui autokaupoille ja ottamaan uuden vakuutuksen.
Hän tuli taloon velkaisena, läksi velattomana, mutta jo seuraavana päivänä hänellä oli iso velka.
Minä olin käytännössä lapsemme yksinhuoltaja, koska hän oli minulla käytännössä lähes joka päivä. Äiti hoisi huoltajuuttaan puhelimella soittamalla lapselle, mutta lapsi ei halunnut puhua hänen kanssaan. Lapsi kävi äidillään lähinnä nukkumassa.
Parin vuoden päästä jouduin muuttamaan kauas kotipaikkakunnalta ja lapsi oli aivan innoissaan, että hän muuttaa minun kanssani, kuten myös teki. Hän oli asiassa niin ehdoton, että äiti ei edes yrittänyt vastustella. Ehkä myös siksi, että ei se yksinhuoltajuus mitään juhlaa ole, kun ei ole miestä joka hoitaa ja maksaa kaiken.
Muutettuamme lapsen elämänilo palasi ja hän laihtui pullukasta joksi hän oli äidin huoltajuusaikana lihonut, normaaliksi.
Koulutodistuksen keskiarvo parani parilla numerolla ja ysi kokeista oli pettymys.
Äitiään lapsi tapasi vain muutaman kerran vuodessa, eikä edelleenkään halunnut puhua hänen kanssaan puhelimessa.
Kaiken muun ajan hän oli todellinen ilopilleri, eikä murrosikäkään tuonut minkäänlaista kapinaa.
Nyt hän on yliopistossa ja äiti hommailee omiaan. Lienee onnellinen, kun sai vapautensa?
Muistutan vielä, että olen jättänyt kertomuksesta rumimmat asiat pois, koska en välitä mollata äitiä, mutta halusin tuoda esiin erään tapauksen miehen näkökulmasta. Tapauksesta saisi vaikka kirjan, jota kukaan tuskin voisi lukea voimatta pahoin.
Ex:n elämä lienee ollut samanlaista mitä lehtijutun naisella.
Onhan niitä tositarinoita monenlaisia. Samantapaisen tarinan kelvottomasta puolisosta minäkin voisin kirjoittaa kuin holy shit.
Minusta tosin tuli se yh-äiti. Taloudellinen tilanne oli tiukka, mutta avioliitossa se oli ollut vielä tiukempi. Olin erottuamme tosi onnellinen kaikesta taloudellisesta puutteesta huolimatta, kun ei tarvinnut pienestä palkastani enää antaa perhettään laiminlyövälle puolisolle. Eli onhan näitä tarinoita. En viitsi muistella enempää.
Lehtijutun pojat ovat jo teinejä 15 ja 16-vuotiaita, ei heille vanhempien ero ole mikään järkytys, toisin kuin pikkulapasille, eivätkä myöskään asianajajat aloita huoltajuuskiistoja enää tuon ikäisten huoltajuudesta,
vaan heitä uskotaan ja saavat jäädä asumaan sille vanhemmalle jolle haluavat tai joka yleensä pystyy heistä huolehtimaan, Tai yleensä haluaakaan heitä ottaa kontolleen. tuon ikäisethän ovat jo melko itsenäisiä ja kykenevät asumaan oikeastaan jo yksinkin. Heillä on jo itselläänkin vastuuta itsestään.
En ota kantaa, olkoonpa tuo pari eronnut mistä syystä tahansa. Joka tapauksessa äiti käy työssä, toisin kuin eräskin kirjoittaa kuinka molemmat olimme työttöminä kun pyykkikone hajosi....:::)))
tuo lehtijutun rouva ei ole työtön, vaan keskipalkkaisessa sos.alan työssä. Kyllä he pärjäävät, ja jokaista lehti juttua ei kannattane ottaa kovin henk.kohtaisesti.::::)))
Olipas hullua juttua eronneelta mieheltä.
Muka hän maksoi aivan kaiken ja vaimo vain eleli siivellä. Vakka kantensa valitsee, sanon minä. Jos on itse niin tyhmä, että valitsee kumppanikseen kummajaisen, niin sitten on turha jälkikäteen valittaa tulleensa huijatuksia.
"Sosiaalitoimistossa kävimme monta kertaa juttelemassa tilanteesta ja virkailija kehui minut aina maasta taivaaseen ja vaimo nyökytteli."
Mikä sosiaalitoimisto se sellainen on, jossa käydään monta kertaa noin vain juttelemassa? Oliko teillä aikuissosiaalityön asiakkuus? Tuskin, koska kerskuit rahoillasi. (Miksi ihmeessä muuten olet täällä? Palstan aiheena on "köyhyys", joka ei mitenkään sinua koske ainakaan omien juttujesi perusteella.)
Oliko teillä sitten lastensuojelun asiakkuus? Sinne pääsee asiakkaaksi, jos ei selvciä vanhemmuudestaan.
Vai tarkoitatko "sosiaalitoimistolla" lastenvalvojaa? Hänhän vahvistaa vanhempien välisen huolto- ja tapaamissopimuksen, jos sopimus on lapsen edun mukainen.
"Viranomainen oli kuin tulisilla hiilillä, kun hän kaiken tuon valehtelun päälle naama punaisena sanoi, että kaikesta huolimatta hän suosittaa äitiä lähihuoltajaksi."
Jos viranomainen jotakin suosittaa, tekee hän sen VAIN käräjäoikeuden pyydettyä huolto- ja tapaamisriita-asiassa selvitystä sosiaalitoimelta. Näitä selvityksiä ei tehdä koskaan yksin, vaan työparin kanssa.
"Kysyin asianajajalta, että mitä voin tehdä? Hän tutki papereita ja oli kummissaan, että miten tällainen päätös on syntynyt? Hän kuitenkin sanoi, että jos sosiaaliviranomainen suosittaa, niin ei hyödytä lähteä käräjille, koska tuomari ei edes lue vastinettani viranomaislausunnon jälkeen, eli häviäisin jutun.
(Tästä tiedosta hän laskutti niin paljon, että sillä olisi maksanut elatusmaksut useita vuosia. Tiedoksi teille jotka aiotte käräjille.) Käydessäni allekirjoittamassa huoltajuussopimuksen, lapsi olisi vuoroviikoin kummallakin ja minä maksaisin kuitenkin elatusmaksut. "
NYT KEKSIN. Sinullahan on kaikki puurot ja jauhot aivan sekaisin. Asianajajasi oli pölvästi, ja sinä vielä isompi pölvästi, kun uskoit hänen valheensa. Et näytä tietävän, miksi mitäkin tehtiin. Tässä viimeisessä tekstinpätkässäsi paljastat, että sinulla ei ole aavistustakaan, miten huolto- ja tapaamisriita-asiat hoidetaan. sitten vielä sekoitat huoltajuuden, asumisen ja tapaamisen.
helppo sinun o nsitten täällä palstoilal valittaa kohtaloasi, kun olet täysin tietämätön, asiat sekoittava pölvästi. ja tragediastasi on jo ikuisuus, eikä sinulal ole mitä ilmeisemmin ikinä toivoa saada niin paljon älliä, että pääsisit asioissa selvyyteen.