Mediassa annetaan ymmärtää, että he haluaisivat oman valtion. Tämä on vain osittain totta. Ratkaiseva kysymys kuuluu: haluavatko he sen Israelin rinnalle vai sen tilalle. Sen perustaminen Israelin rinnalle olisi onnistunut, mutta Arafat ei siihen suostunut.
Benny Morris
Thursday May 23, 2002
The Guardian
Camp Davidin kokous heinäkuussa 2000 (lyhennelmä).
Presidentti Bill Clinton on kertonut järjestämästään kaksiviikkoisesta Camp Davidin konferenssista heinäkuussa 2000 ja sen epäonnistumisesta, sekä siitä seuranneesta syyskuun lopulla alkaneesta intifadasta. Konferenssin puolivälissä heinäkuun 18. päivänä Clinton oli huolellisesti lukenut Arafatille dokumentin jonka Barak oli etukäteen hyväksynyt, korostaen pääkohtia asuunnitellussa ratkaisumallissa.
Ehdotukset sisälsivät demilitarisoidun Palestiinan valtion joka käsitti 92% Länsirannasta ja 100% Gazasta ja näihin liittyen eräitä maaluovutuksia palestiinalaisille pakolaisarabeille vuoden 1967 sotaa edeltävältä Israelin alueelta. Lisäksi useimpien juutalaissiirtokuntien purkaminen ja siirtokuntalaisten keskittäminen 8%:n alueelle Länsirannalla - tämä alue liitettäisiin Israeliin; Palestiinan pääkaupungin perustaminen Itä-Jerusalemiin jossa eräät arabialueet tulisivat suvereeniksi Palestiinan alueeksi ja toiset saisivat toiminnallisen autonomian; Palestiinan valtion suvereniteetti Jerusalemin vanhan kaupungin toisessa puoliskossa (muslimi- ja kristityt korttelit) ja hallintaoikeus mutta ei suvereniteettia Temppelivuoreen; pakolaisten paluu Palestiinan valtioon mutta ei "paluuoikeutta" Israeliin sekä kansainvälisen yhteisön massiivinen avustusohjelma helpottamaan pakolaisten kotouttamista.
Arafat sanoi ei. Raivostuneena Clinton takoi pöytää ja sanoi: "Olette johtamassa kansaanne ja koko aluetta katastrofiin". Palestiinalaisten muodollinen hylkäys ehdotukselle tuli amerikkalaisille seuraavana päivänä. Kokous eteni vielä pari päivää mutta käytännössä se oli ohi. Barak arvelee Arafatin tavoitteena Camp Davidissa olleen puristaa Israelilta mahdollisimman paljon myönnytyksiä ilman aikomustakaan solmia sopimusta ja lopettaa konflikti. Arafatilta puuttui joko rohkeutta tai tahtoa tehdä historiallinen kompromissi tai sitten tarkoituksena oli koettaa horjuttaa Israelin turvallisuutta ja samalla hämätä naiiveja journalisteja.
Konferenssin jälkeen Arafat sanoi Clintonille: "Mr. President, you are a great man". Tähän Clinton vastasi: "The hell I am! I'm a colossal failure and you made me one!"
Tässä hieman palestiinalaisten itsensä lausuntoja:
Lontoo 20.11.2000
Palestiinalaisten itsehallinnon opetusministeri Hanan Ashrawi kertoi haastateltaessa seuraavaa. Kysymykseen miksi palestiinalaiset eivät hyväksyneet v 1937 ns. Peelin komitean raporttia, joka olisi taannut heille nykyisen Jordanian koko alueen ministeri vastasi: "Se ei riittänyt silloin, eikä mikään neuvotteluratkaisu riitä nytkään. Emme ole kuten juutalaiset, vaan me olemme "kaikki tai ei mitään kansaa". Me haluamme kaiken ja juutalaisvaltion pois Lähi-idästä.".
Egyptin presidentti Anwar Sadat muutettuaan perinteisen suhtautumisensa Israeliin vaati PLO:ta muuttamaan peruskirjaansa niiltä kohdin, joissa puhutaan Israelin täydellisestä likvidoinnista. Tähän ei suostuttu. PLO:n poliittisen osaston päällikkö Farouk Kadoumi huomautti, että peruskirjan muuttaminen on mahdotonta. Sen sijaan mainittu Kadoumi antoi seuraavan sisältöisen lausunnon:
"Meidän on oltava joustavia, jotta saavuttaisimme rauhan tähän osaan maailmaa. Niinpä tässä vaiheessa hyväksymme, että meillä on (Palestiinan) valtio, joka kattaa vain osan alueestamme (so.Israel mukaan lukien). Mutta tämä ei merkitse että luopuisimme muista oikeuksistamme. Paluussamme on kolme vaihetta. Ensimmäinen on paluu vuoden 1967 linjoille ja toinen vuoden 1948 linjoille, kolmas vaihe on Palestiinan demokraattinen valtio. Me siis taistelemme näiden kolmen vaiheen puolesta. (Newsweek14.3.1977)
"PLO on julistanut ohjelmakseen tuhota Israelin sionismin ilmentymänä." (PLO:n tiedotustoimisto Oslo 5.5.1977)
"Meidän toimintamme jatkuu Tel Avivissa ja muualla aina saavuttamaamme voittoon saakka ja kunnes nostamme lippumme Jerusalemin ja muiden kotimaamme miehitettyjen kaupunkien ylle" (Yasser Arafat, Reuter 12.5.1978)
"Ainoastaan poliittisista syistä me seikkaperäisesti korostamme palestiinalaista identiteettiämme. Erityinen palestiinalainen identiteetti palvelee ainoastaan taktisia päämääriä. Palestiinan valtion perustaminen on uusi keino jatkuvassa taistelussa Israelia vastaan. Kun olemme saavuttaneet kaikki oikeutemme koko Palestiinaan, emme viivyttele hetkeäkään Jordanian ja Palestiinan yhdistämisessä." (Zuheir Muhsini, PLO:n operatiivisen osaston johtaja, hollantilaiselle Trouw-lehdelle antamassaan haastattelussa 31.3.1977).
Yasser Arafat, Valkoisessa talossa allekirjoitetun "Declaration of Principles"-tilaisuuden allekirjoituspäivänä Jordanian televisiolle: "Koska emme voi lyödä Israelia sodassa, me teemme sen vaiheittain. Me otamme joka ikisen alueen minkä voimme Palestiinassa ja perustamme sinne itsehallinnon, käyttäen sitä ponnahduslautana ottaaksemme taas enemmän. Kun aika tulee, me saamme arabivaltiot liittymään meihin lopulliseen iskuun Israelia vastaan."
13. lokakuuta 2000 Zayed bin Sultan Aal Nabyahin moskeijassa, puhujana tohtori Ahmad Abu Halabiya, Fatwa Councilin jäsen ja Gazan islamilaisen yliopiston entinen rehtori: "Älkää milloinkaan luopuko oikeuksistanne! Mitä tahansa sopimuksia sitten tehdäänkin koskien Gazaa tai Länsirantaa, älkäämme unohtako Haifaa, Acrea, Galileaa eikä Jaffaa, Negeviä eikä yhtään kaupungeistamme tai kylistämme. Kysymys on vain ajasta! Heikko ei tule aina olemaan heikko, eikä voimakas tule olemaan voimakas. Siunatun Allahin avulla näin tulee juutalaisille käymään. Ei armoa juutalaisille missä heitä sitten onkin, taistelkaa heitä vastaan missä sitten olettekin. Missä ikinä heitä kohtaattekin, tappakaa heidät. Missä ikinä olettekin tappakaa juutalaiset ja amerikkalaiset jotka ovat heidän kaltaisiaan, ja kaikki jotka ovat heidän tukenaan. He ovat kaikki yhtenä rintamana muslimeja sekä arabeja vastaan. On kiellettyä ystävystyä juutalaisten kanssa tai auttaa heitä. Älkää rakastako heitä tai tehkö edes minkäänlaista sopimustakaan heidän kanssaan, älkää auttako heitä tai olko mistään yksimielisiäkään heidän kanssaan. Jokainen joka toimii näin, on yhtä heidän kanssaan. Tämä on Allahin sana, siunattu olkoon hän. He ovat terroristeja. Heidät tulisi teurastaa. Heidät tulisi murhata. Se on Allahin käsky.". Näin siis yksi palestiinalaisten vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, aiempi yliopiston rehtori!
Jasser Arafat Kesäkuun 19, 1995 Al-Azhar University, Gaza: "Israelilaiset erehtyvät, jos he luulevat, ettei meillä ole vaihtoehtoja neuvotteluille. Allahin kautta vannon, että he ovat väärässä. Palestiinan kansa on valmis uhraamaan viimeisenkin poikansa ja tyttärensä, kunnes Palestiinan liput liehuvat Jerusalemin kirkkojen ja moskeijoiden yllä."
"Jos Israel hylkää meidän vaatimuksemme, siitä syntyy vastareaktio ja meillä on valmiina 30.000 miehen aseistetut sotajoukot. Ilman palestiinalaisten täysiä oikeuksia itsenäisessä Palestiinan valtiossa, jonka pääkaupunki on Jerusalem, ei tule olemaan rauhaa. Me emme luovu paluun oikeudestamme aseiden edessä. Mikäli Israel ei sitoudu näihin velvoitteisiin, rauha tulee tuhoutumaan." (Arafatin puhemies Nabil Aburodeina 17.4.1996)
"Mitään Israelin valtiota ei ole olemassakaan, joten ei Israelin kanssa tehtyjä sopimuksia tarvitse pitää." Arafat Etelä-Afrikassa 19.9.1993, Oslon Sopimus 13.9.1993.
http://www.frontpagemag.com/media/slideshowimages/slide1.html
Benny Morris
Thursday May 23, 2002
The Guardian
Camp Davidin kokous heinäkuussa 2000 (lyhennelmä).
Presidentti Bill Clinton on kertonut järjestämästään kaksiviikkoisesta Camp Davidin konferenssista heinäkuussa 2000 ja sen epäonnistumisesta, sekä siitä seuranneesta syyskuun lopulla alkaneesta intifadasta. Konferenssin puolivälissä heinäkuun 18. päivänä Clinton oli huolellisesti lukenut Arafatille dokumentin jonka Barak oli etukäteen hyväksynyt, korostaen pääkohtia asuunnitellussa ratkaisumallissa.
Ehdotukset sisälsivät demilitarisoidun Palestiinan valtion joka käsitti 92% Länsirannasta ja 100% Gazasta ja näihin liittyen eräitä maaluovutuksia palestiinalaisille pakolaisarabeille vuoden 1967 sotaa edeltävältä Israelin alueelta. Lisäksi useimpien juutalaissiirtokuntien purkaminen ja siirtokuntalaisten keskittäminen 8%:n alueelle Länsirannalla - tämä alue liitettäisiin Israeliin; Palestiinan pääkaupungin perustaminen Itä-Jerusalemiin jossa eräät arabialueet tulisivat suvereeniksi Palestiinan alueeksi ja toiset saisivat toiminnallisen autonomian; Palestiinan valtion suvereniteetti Jerusalemin vanhan kaupungin toisessa puoliskossa (muslimi- ja kristityt korttelit) ja hallintaoikeus mutta ei suvereniteettia Temppelivuoreen; pakolaisten paluu Palestiinan valtioon mutta ei "paluuoikeutta" Israeliin sekä kansainvälisen yhteisön massiivinen avustusohjelma helpottamaan pakolaisten kotouttamista.
Arafat sanoi ei. Raivostuneena Clinton takoi pöytää ja sanoi: "Olette johtamassa kansaanne ja koko aluetta katastrofiin". Palestiinalaisten muodollinen hylkäys ehdotukselle tuli amerikkalaisille seuraavana päivänä. Kokous eteni vielä pari päivää mutta käytännössä se oli ohi. Barak arvelee Arafatin tavoitteena Camp Davidissa olleen puristaa Israelilta mahdollisimman paljon myönnytyksiä ilman aikomustakaan solmia sopimusta ja lopettaa konflikti. Arafatilta puuttui joko rohkeutta tai tahtoa tehdä historiallinen kompromissi tai sitten tarkoituksena oli koettaa horjuttaa Israelin turvallisuutta ja samalla hämätä naiiveja journalisteja.
Konferenssin jälkeen Arafat sanoi Clintonille: "Mr. President, you are a great man". Tähän Clinton vastasi: "The hell I am! I'm a colossal failure and you made me one!"
Tässä hieman palestiinalaisten itsensä lausuntoja:
Lontoo 20.11.2000
Palestiinalaisten itsehallinnon opetusministeri Hanan Ashrawi kertoi haastateltaessa seuraavaa. Kysymykseen miksi palestiinalaiset eivät hyväksyneet v 1937 ns. Peelin komitean raporttia, joka olisi taannut heille nykyisen Jordanian koko alueen ministeri vastasi: "Se ei riittänyt silloin, eikä mikään neuvotteluratkaisu riitä nytkään. Emme ole kuten juutalaiset, vaan me olemme "kaikki tai ei mitään kansaa". Me haluamme kaiken ja juutalaisvaltion pois Lähi-idästä.".
Egyptin presidentti Anwar Sadat muutettuaan perinteisen suhtautumisensa Israeliin vaati PLO:ta muuttamaan peruskirjaansa niiltä kohdin, joissa puhutaan Israelin täydellisestä likvidoinnista. Tähän ei suostuttu. PLO:n poliittisen osaston päällikkö Farouk Kadoumi huomautti, että peruskirjan muuttaminen on mahdotonta. Sen sijaan mainittu Kadoumi antoi seuraavan sisältöisen lausunnon:
"Meidän on oltava joustavia, jotta saavuttaisimme rauhan tähän osaan maailmaa. Niinpä tässä vaiheessa hyväksymme, että meillä on (Palestiinan) valtio, joka kattaa vain osan alueestamme (so.Israel mukaan lukien). Mutta tämä ei merkitse että luopuisimme muista oikeuksistamme. Paluussamme on kolme vaihetta. Ensimmäinen on paluu vuoden 1967 linjoille ja toinen vuoden 1948 linjoille, kolmas vaihe on Palestiinan demokraattinen valtio. Me siis taistelemme näiden kolmen vaiheen puolesta. (Newsweek14.3.1977)
"PLO on julistanut ohjelmakseen tuhota Israelin sionismin ilmentymänä." (PLO:n tiedotustoimisto Oslo 5.5.1977)
"Meidän toimintamme jatkuu Tel Avivissa ja muualla aina saavuttamaamme voittoon saakka ja kunnes nostamme lippumme Jerusalemin ja muiden kotimaamme miehitettyjen kaupunkien ylle" (Yasser Arafat, Reuter 12.5.1978)
"Ainoastaan poliittisista syistä me seikkaperäisesti korostamme palestiinalaista identiteettiämme. Erityinen palestiinalainen identiteetti palvelee ainoastaan taktisia päämääriä. Palestiinan valtion perustaminen on uusi keino jatkuvassa taistelussa Israelia vastaan. Kun olemme saavuttaneet kaikki oikeutemme koko Palestiinaan, emme viivyttele hetkeäkään Jordanian ja Palestiinan yhdistämisessä." (Zuheir Muhsini, PLO:n operatiivisen osaston johtaja, hollantilaiselle Trouw-lehdelle antamassaan haastattelussa 31.3.1977).
Yasser Arafat, Valkoisessa talossa allekirjoitetun "Declaration of Principles"-tilaisuuden allekirjoituspäivänä Jordanian televisiolle: "Koska emme voi lyödä Israelia sodassa, me teemme sen vaiheittain. Me otamme joka ikisen alueen minkä voimme Palestiinassa ja perustamme sinne itsehallinnon, käyttäen sitä ponnahduslautana ottaaksemme taas enemmän. Kun aika tulee, me saamme arabivaltiot liittymään meihin lopulliseen iskuun Israelia vastaan."
13. lokakuuta 2000 Zayed bin Sultan Aal Nabyahin moskeijassa, puhujana tohtori Ahmad Abu Halabiya, Fatwa Councilin jäsen ja Gazan islamilaisen yliopiston entinen rehtori: "Älkää milloinkaan luopuko oikeuksistanne! Mitä tahansa sopimuksia sitten tehdäänkin koskien Gazaa tai Länsirantaa, älkäämme unohtako Haifaa, Acrea, Galileaa eikä Jaffaa, Negeviä eikä yhtään kaupungeistamme tai kylistämme. Kysymys on vain ajasta! Heikko ei tule aina olemaan heikko, eikä voimakas tule olemaan voimakas. Siunatun Allahin avulla näin tulee juutalaisille käymään. Ei armoa juutalaisille missä heitä sitten onkin, taistelkaa heitä vastaan missä sitten olettekin. Missä ikinä heitä kohtaattekin, tappakaa heidät. Missä ikinä olettekin tappakaa juutalaiset ja amerikkalaiset jotka ovat heidän kaltaisiaan, ja kaikki jotka ovat heidän tukenaan. He ovat kaikki yhtenä rintamana muslimeja sekä arabeja vastaan. On kiellettyä ystävystyä juutalaisten kanssa tai auttaa heitä. Älkää rakastako heitä tai tehkö edes minkäänlaista sopimustakaan heidän kanssaan, älkää auttako heitä tai olko mistään yksimielisiäkään heidän kanssaan. Jokainen joka toimii näin, on yhtä heidän kanssaan. Tämä on Allahin sana, siunattu olkoon hän. He ovat terroristeja. Heidät tulisi teurastaa. Heidät tulisi murhata. Se on Allahin käsky.". Näin siis yksi palestiinalaisten vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, aiempi yliopiston rehtori!
Jasser Arafat Kesäkuun 19, 1995 Al-Azhar University, Gaza: "Israelilaiset erehtyvät, jos he luulevat, ettei meillä ole vaihtoehtoja neuvotteluille. Allahin kautta vannon, että he ovat väärässä. Palestiinan kansa on valmis uhraamaan viimeisenkin poikansa ja tyttärensä, kunnes Palestiinan liput liehuvat Jerusalemin kirkkojen ja moskeijoiden yllä."
"Jos Israel hylkää meidän vaatimuksemme, siitä syntyy vastareaktio ja meillä on valmiina 30.000 miehen aseistetut sotajoukot. Ilman palestiinalaisten täysiä oikeuksia itsenäisessä Palestiinan valtiossa, jonka pääkaupunki on Jerusalem, ei tule olemaan rauhaa. Me emme luovu paluun oikeudestamme aseiden edessä. Mikäli Israel ei sitoudu näihin velvoitteisiin, rauha tulee tuhoutumaan." (Arafatin puhemies Nabil Aburodeina 17.4.1996)
"Mitään Israelin valtiota ei ole olemassakaan, joten ei Israelin kanssa tehtyjä sopimuksia tarvitse pitää." Arafat Etelä-Afrikassa 19.9.1993, Oslon Sopimus 13.9.1993.
http://www.frontpagemag.com/media/slideshowimages/slide1.html
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joka kerran, kun joku muistuttaa tuosta tosiasiasta, mistä sinäkin nyt, nuo Israelin haukkujat alkavat puhua jostain muusta.
Eivätkö he tosiaan edes halua ajatella, että ääripalestiinalaiset haluavat nimenomaan nähdä oman valtionsa Israelin paikalla, eivät sen naapurina?
Suomi on kai rahoittanut palestiinalaiskouluille sellaisia uusia oppikirjoja, joiden kartoissa Israelin valtion rajoja ei näy, eikä muutenkaan Israelia missään, mutta sen paikalla kartalla lukee komeasti: Palestiina!
Olisi mukava kuulla Tarja Halosen tai Erkki Tuomiojan kommentit näistä oppikirjoista... :))
Tulee muuten mieleen, kuinka Suomi lahjoitti Arafatille 25mmk sen jälkeen kun tämän päämaja oli taannoin tuhottu Israelin toimesta. Järjetöntä touhua. Tuolle 25mmk:lle olisi ollut Suomessa parempaa käyttöä, vaikka sitten nippu ohitusleikkauksia jonosta pois. Mitään diktatuuria ei pitäisi tukea edes kehitysapuna, paitsi jos voidaan itse varmistaa avun kohdentuminen hätää kärsiville ihmisille. Halosta ei kuitenkaan kiinnosta kuin kehitysavun nostaminen 0,7%:iin kansantuotteesta, mikä on pöyristyttävää maassa, jossa oman maan kansalaiset kuolevat leikkausjonoihin ja perusturvalla olevat ihmiset näkevät nälkää.
Muistaakseni tuo 25mmk meni Arafatin päämajan uudelleen rakentamiseen.
Ne Suomen rahoittamat oppikirjat, jossa Israelin valtion rajat ovat poissa, oli kai kuitenkin tehty niin, etteivät Suomen viranomaiset olleet kärryillä mitä tapahtui.
Olisi todella mielenkiintoista tietää, mitä palestiinalaiset haluavat. Nythän neuvotteluosapuolena on ollut vain palestiinalaisia johtajia, joiden kansalta saamaa valtuutusta voi vain arvailla.
Arafat ei todellakaan suostunut palestiinalaisvaltioon Israelin rinnalle. Lisäksi kansan keskuudessa saavat äänensä kuuluville lähinnä kansankiihottajat, mikä on tyypillistä diktatuurissa tai kehonlaisessa demokratiassa.
Palestiinalaisille pitäisi ensin saada pohjoismaiden kaltainen aito demokratia, jotta voitaisiin miettiä, mitä he haluavat. Jos vielä Israeliinkin saataisiin aito, demokraattinen monipuoluejärjestelmä (mallia Suomi), olisivat eväät rauhaan paljon paremmat.
Epäilen, että valtaosa niin palestiinalaisista kuin israelilaisistakin olisivat täysin kykeneviä rauhanomaiseen rinnakkaiseloon, mutta kummallakin taholla on fanaattisia kansankiihottajia, joilla demokratian puutteen tai kehnouden vuoksi on suhteettomasti valtaa ja kuuluvuutta.
Miten tuo sitten toteutettaisiin, se onkin toinen kysymys.