Hei. Eilen kaverillani join kolme olutta ja yhden viinashotin, en ollut humalassa. Yhtäkkiä alavatsaan alkoi sattua tosi paljon ja sanoin kaverilleni että lähden nukkumaan, mutta kun olin kävelemässä eteiseen alkoi kamala huimaus, jouduin kävelemään nopeasti sohvalle levätäkseni mutta en päässyt, vaan horjahdin lattialle ja yritin nousta mutta en päässyt, kaveri ihmetteli miten mä silleen horjahdin ja nosti mut sohvalle lepäämään. Kaveri sanoi että olin vain tuijottanut ihmeissäni kun olin kaatunut. Muistan tapahtuneen hyvin. Tästä on jo muutama kuukausi aikaa kun olin joskus juonut suuret määrät alkoholia ja olin silloin aivan humalassa (nyt en ollut ollenkaan), olin vessassa kaatunut, ja siitä en muista mitään muuta kuin sen että heräsin sieltä vessan lattialta. Kolmas kerta on se kun olin juonut muutaman kaljan, n. 6. Veljellä ollessani käteni alkoi yhtäkkiä tärisemään kun seisoin, tiedostin tilanteen mutta en pystynyt hallitsemaan käden liikkeitä. Kohtaus kesti vain muutaman sekunnin ja veli ja minä oltiin sen jälkeen ihan ihmeissäni mitä se oli. Onkohan nää jotain epileptisiä kohtauksia vai jotain muuta? oon tosi huolissani. Tänään ollut tosi heikko ja väsynyt olo, ja maha on hiukan kipeä. Sormeakin on tänään nykinyt välillä :/
epilepsiaa(ko?)
3
<50
Vastaukset
- slkooo
Kolme olutta ja viinaa eikä muka humalassa. Hah hah. Oliskos sillä viinalla kuitenkin osuutta asiaan
- jsx1
On ihan mahdollista, että kyseessä on epileptiset oireet. Tietty muitakin syitä voi olla, mutta ei tuo joka tapauksessa ihan normaalilta kuulosta.
"Kolme olutta ja viinaa eikä muka humalassa. Hah hah."
Asia riippuu olennaisesti siitä ajasta, missä juomat on nautittu, ja myös painosta, sukupuolesta, iästä yms.
"Oliskos sillä viinalla kuitenkin osuutta asiaan"
Hyvin todennäköisesti on, kun oireita ei ilmeisestikään ole esiintynyt ilman alkoholin nauttimista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että nuo oireet olisivat ihan normaaleita. Se ei myöskään sulje pois epilepsian mahdollisuutta, sillä
monilla epilepsiaa sairastavista alkoholi on yksi kohtauksille altistava tekijä.
Kannattaa varmaan käydä lääkärissä. Toisaalta, vaikka oireet olisivatkin epileptisiä, ei lääkitystä välttämättä aloiteta, jos oireita ei ole muutoin kuin alkoholin käytön yhteydessä. Tällöin hoitona on valitettavasti alkoholin välttäminen (tai no, en nyt tiedä, onko se kovin valitettavaa). - huolestunut..
"sikoo" mulla on alkoholi toleranssi todella kova, tunnen kyllä milloin olen humalassa, yleensä juon todella isoja määriä, eli tuo 3 olutta ja lasinpohjallinen viinaa ei sano mulle oikein mitään :). Ennen ei ole alkoholin käytön yhtedessä tullut tuollaisia kohtauksia ja omituista etten näköjään sitten enää kestä alkoholia pienissäkään määrissä, jos kohtaukset alkoholista johtuvat :/ Kiitoksia vastauksista, menen lääkäriin heti jos vielä tulee uusi kohtaus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5773846Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662729Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192124- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121947- 291845
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171790Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739