Miksi Mäkinen ylipäätään taas sotkeutui

Ja sai kirkkonsa kiehumaan jälleen kerran.
Minusta tämä arkkipiispa ei ole oikein viisas. En palkkais häntä kyllä yritykseni johtoon.

Olisi antanut niiden hoitaa homman kelle se kuului.
Nyt hän meni asioiden edelle ja sekoitti pelköästään
1495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hän on julkisuudenkipeä

Äänestä

Kuunteli Setan seireeniääntä ja liberaaleja.

Ei sitä miestä kyllä kukaan vanhempi voi tosissaan ottaa. Kirkon pää ja hylkää lauman ja lauman Herran oman agendansa vuoksi.

Äänestä

Jeesushan sanoo selvästi, että eksytys tulee omien keskuudesta.

Äänestä

Moi

Julkisuuden henkilöt ovat varmasti tottuneet monenlaiseen kritiikkiin. Sen vastaanottaminen on osa työtä. Mutta joskus minusta tuntuu, että arkkipiispa Mäkisen saama kritiikki on kohtuutonta. Ymmärrän kyllä, että hän on jonkun mielestä hyljännyt lauman. Toisten mielestä hän on juuri puolustanut laumaansa. Mutta kritiikki siitä, että olisi hyljännyt lauman Herran, on kohtuutonta.

Tervehtien Päivi-pappi Hämeestä

Äänestä
  • Miten voi hylätä lauman jota hänellä ei koskaan ole ollutkaan. Ei lampaat ole tunteneet hänen ääntään koskaan.

    Äänestä

  • älähän puhu pötyä kirjoitti:

    Miten voi hylätä lauman jota hänellä ei koskaan ole ollutkaan. Ei lampaat ole tunteneet hänen ääntään koskaan.

    Mäkinen on vuohipaimen.

    Äänestä

  • Onko Seta niinko Päkän mielestä Mäkisen se lauma

    Äänestä

  • Säälittävä mäkinen kun laittaa akkapapit selittämään tekojaan.

    Äänestä

Arkkipiispa toteuttaa osaltaan Jumalan tahtoa, että ihmiset eroavat kirkosta. Samaa tekee Päivi Räsänen.

http://www.eroakirkosta.fi

Äänestä
  • Kenes tahtoa sinä toteutat? Tunnut olevan päätoiminen vuohensorkan kätyri.

    Äänestä

Hedelmistä heidät tunnetaan, sanoo Raamattu.

Äänestä
  • Missä kohtaa noin sanotaan?

    Äänestä

Ei tosiaan ole tuolla Mäkisellä mitään tekemistä missään tehtävissä, jossa on jotain vastuuta.
Eipä meidänkään firmassa tuollaiset huithapeli (onks tukka hyvin) hemmot kauaa käpyttelisi.
Missä tuollaisia tarvitaan sitten ?
Ehkä setan kokouksissa. Siellä ne kaikki homot on ja heidän hyysääjät.
Ei ole tulevaisuutta tällä veijarilla. Toki aika tekee temput muutenkin, Toinen jalka jo haudassa ja imee koko ukkoa kovalla imulla.
Eipä jää ikävä tämmöisiä.
Mikään viisas se ei ole ikinä ollutkaan. Asema on vaan kilahtanut kohdalle ja siinä sitten esittää esitystään. En ole pitänyt koskaan piispana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei viisasta kirjoitti:

Ja sai kirkkonsa kiehumaan jälleen kerran.
Minusta tämä arkkipiispa ei ole oikein viisas. En palkkais häntä kyllä yritykseni johtoon.

Olisi antanut niiden hoitaa homman kelle se kuului.
Nyt hän meni asioiden edelle ja sekoitti pelköästään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu