Kaikkia lapsilisän tasoja alennetaan 8,1 prosenttia, eli käytännössä lapsilisät pienenevät 8-15 euroa kuussa lasta kohden. Alentaminen ei kuitenkaan koske lapsilisän yksinhuoltajakorotusta eikä vaikuta toimeentulotukea saavien perheiden taloustilanteeseen, sillä toimeentulotukilaskelmassa lapsilisä lasketaan toimeentulotuen määrään vaikuttavaksi tuloksi.
120 € lähti lapsilisista tänään !
Jopa 180 €
952
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
tulee voimaan nippu veronkorotuksia ja leikkauksia ja mitä vielä keksivätkään jatkossa.
läpiverotettu, veronkorotukslla voi olla verotuloja pienentävä vaikutus !
Valtio siirträä rahaongelmiaan kuntien kontolle. Toimentulotuen maksaa kunnat, lapsilisät valtio.
Niin se vain aina on kun on Demukokkare hallitus
Lapsilisälain muutoksesta äänestämisen jälkeen äänestettiin myös siitä, nauttiiko hallitus edelleen eduskunnan luottamusta. Oppositiopuolueet perussuomalaiset ja keskusta olivat esittäneet hallitukselle epäluottamuslausetta lapsilisien leikkauksesta. Hallitus säilytti luottamuksen täpärästi äänin 100- 97.
No..ei tuollainen hallitus mitään luottamusta herätä.
Mutta, kun keskustakin meni homo ansaan.
Se se harmittaa.
Eipä olisi uskonut noista keskustankin koijareista.
jo täynnä sossuja vihreitä ei mahtunut enempaa.
homorummutuksen alle heh heh,,,,,,,,
mukulansa itse. Miksi siihen touhuun täytyy työntää yhteiskunnan rahaa?
perua ?