Te joilla tätä finni ongelmaa on niin onko teillä tasoittunut finni ongelma tai poistunut käytön jatkuessa?
Itselläni on ikävän kipeitä isoja pahkuroita otsassa ja leuassa. En ole aiemmin omistanut finni ongelmaa, en edes teininä ja sitten kun ei ole kokemusta niin ilmeisesti ei osaa ongelmaa myöskään hoitaa.
Mirena on ollut 9kk joten luulisi että tätä ei voi alun ongelmiksi pistää. Muuten kierukkaan olen ollut todella tyytyväinen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla aiemmin ilmestyi finnejä silloin tällöin, kohteena yleensä nenä, leuka tai otsa. Ja yksi finni kerrallaan. Nyt syön Microluton pillereitä, jo yli puoli vuotta syönyt ja oikeastaan vasta sen 3kk jälkeen rupes tulemaan finnit (ja mensukivut takasin). Nytkin on vain yksi finni kerrallaan, mutta heti kun edellinen on häviämässä, heti seuraavana päivänä on jo uusi! Ja ovat nyt kipeitä. Eivätkä meinaa millään lähteä pois. Olisiko näihin jollain jotain konstia? Pillereitä en enää vaihda näiden takia, koska jo viidennet pillerit, kuudes ehkäisykeino (välillä oli Evra). Ja nämä nyt muuten sopivat, paitsi nuo kaksi haittapuolta.