Luulin elämässä, että olen maailman viisain mies, tiedän kaiken ja osaan kaiken.
No aikansa meni. Tuli pikkusen mainetta tietyssä piirissä, tuli pikkusen rahaa ja menestystä, mutta tiedätkö ? Eräänä päivänä tämä kaikki tietävä ja osaava mies, minä itse istuin suurin piirtein pas.ahousussa puiston penkillä ja mietin, että olihan se elämää tuokin.
Mutta kävi silleen, että tuli kaveri elämään Jeesus Kristus, antoi synnit verensä sovitustyönsä kautta anteeksi ja kutsui seuraamaan.
No, monta kertaa elämässä on tämä tyhmä mies hakannut päätnsä henkisellä tasolla seinään ja yrittänyt omassa, hienossa ihmisjärjessä selittää tuota mitä Raamattuun on kirjoitettu, no ei oo onnistunut, mutta kun lähtee matkalle ja antaa Jumalan johdattaa, niin aina silloin tällöin antaa Jumala Pyhä Henki Jeesuksessa Kristuksessa antaa pientä valoa ja askel jatkuu kohden iankaikkisuutta.
No minä en osa noita hienoja selityskirjoituksia ja niistä huokuu monta kertaa semmoinen; " minä vain tiedän juttu" ja ne ei kolahda tajuntaan ja sitten on yksi nähtävästi nainen, joka purkaa omaa katkeruuttaan kirjottamalla.
Mutta Raamattu on niin kuin se kirjoitettu on ja jokainen jae on tarkoitettu meille ja sitä ei selitä kukaan muu kuin Jumalan Pyhä Henki.
No kun oon tyhmä niin korjaa jos tuli kirjoitusvirheitä ( lainasin tämän tuolta JO vanhan miehen jutusta )
Tyhmän
18
86
Vastaukset
- ei hyvä
Raamatun aikaan syötiin kamelinlantaa, joten se siitä viisaudesta.
- Kokki 2,75
3v koulutusta ja pitkä ura kokkina takana.
Minä väitän, että kamelin lanta on terveellisempää kuin nykyaikainen roskaruoka.
Toisaalta väitän myös näin, että Suomikin on kohta siinä tilassa, että kamelinlantakin maistuisi. Suomi joutuu myös sotaan ja silloin kysytään, mistä ruokaa ?
Ai miksikö näin.
Suomessa rehottaa laittomuus, huoruus ,ahneus jne. ja nyt vielä hintit pääsee hillumaan ja Jumalan viha ilmestyy kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan. Ihminen niittää sitä mitä kylvää.
Kiitos rukoileville Jeesuksen seuraajille, rukous kantaa tämän kansakunnan pahimman yli.
Ai niin vaikka asia ei minulle kuulu muistuttaa tämä naisihminen. sitä oliko setanskalainen ?kaveri, joka kävi taistelua tuulimyllyä vastaan. - kamelin lanta
Missä kohtaa niin kirjoitetaan?
- Kardemumma.
kamelin lanta kirjoitti:
Missä kohtaa niin kirjoitetaan?
Siitähän m.m joulun piparkakku-perinne on lähtöisin.
- se on näitä
kamelin lanta kirjoitti:
Missä kohtaa niin kirjoitetaan?
ajatuksia, kun ihminen miettii niinkin päivänselvää asiaa kuin kumpi oli ensin, muna vai kana. Tässä ihan yksinkertainen vastaus; Muna syödään aamiaisella ja kana päivällisellä.
Ihan samoin kun tällä , niin muutamilla kirjoituksilla yritetään vaan siirtyä pois Jumalan Sanan totuudesta. - hyvä alku
se on näitä kirjoitti:
ajatuksia, kun ihminen miettii niinkin päivänselvää asiaa kuin kumpi oli ensin, muna vai kana. Tässä ihan yksinkertainen vastaus; Muna syödään aamiaisella ja kana päivällisellä.
Ihan samoin kun tällä , niin muutamilla kirjoituksilla yritetään vaan siirtyä pois Jumalan Sanan totuudesta.Homo nauttii myös munasta aamulla
- hyvä alkuko
hyvä alku kirjoitti:
Homo nauttii myös munasta aamulla
Oi sinä järjenvalo! Kuinka onkaan sinun ajatusmaailmasi valoisa.
Mutta antaisin sinulle vaan yhden ajattelemisen aiheen.
Kun Jumala loi eläimet kunkin lajinsa mukaan Hän sanoi " sangen hyvä", mutta oli yksi luotu, jonka kohdalla Jumala ei sanonut mitään hyvää ja se on ihminen.
Homo on Jumalan luomakuntaan kuulumaton ja on suuri loukkaus verrata homoa esim. kanaan tai kananmunaan, se on niitä kohtaan loukkaus.
Ota huomioon, että kautta Raamatun todistetaan, että homo on Jumalan silmissä kauhistus.
esim. 3 Mos 18:
22) Älä makaa miehenpuolen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus
23) Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi.
Älköön nainen tarjoutuko eläimelle pariutuaksensa sen kanssa; se on iljetys.
29) Sillä jokainen, joka tekee minkä tahansa näistä kauhistuksista, hävitettäköön kansasta, kaikki, jotka semmoista tekevät.
Ja muista Jeesuksen sant laista ei ole katoaa yksikään kirjain, ennen kuin Ihmisen Poika tulee - Sairas kirja
hyvä alkuko kirjoitti:
Oi sinä järjenvalo! Kuinka onkaan sinun ajatusmaailmasi valoisa.
Mutta antaisin sinulle vaan yhden ajattelemisen aiheen.
Kun Jumala loi eläimet kunkin lajinsa mukaan Hän sanoi " sangen hyvä", mutta oli yksi luotu, jonka kohdalla Jumala ei sanonut mitään hyvää ja se on ihminen.
Homo on Jumalan luomakuntaan kuulumaton ja on suuri loukkaus verrata homoa esim. kanaan tai kananmunaan, se on niitä kohtaan loukkaus.
Ota huomioon, että kautta Raamatun todistetaan, että homo on Jumalan silmissä kauhistus.
esim. 3 Mos 18:
22) Älä makaa miehenpuolen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus
23) Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi.
Älköön nainen tarjoutuko eläimelle pariutuaksensa sen kanssa; se on iljetys.
29) Sillä jokainen, joka tekee minkä tahansa näistä kauhistuksista, hävitettäköön kansasta, kaikki, jotka semmoista tekevät.
Ja muista Jeesuksen sant laista ei ole katoaa yksikään kirjain, ennen kuin Ihmisen Poika tuleeHyvä esimerkki taas miten raamattu lietsoo vihaa.
No, olet aika tyhmä jos tarkoitit minua että olen katkera. Minulla olisi syytä olla katkera uskiksille mutta en ole.
- Homio sivusta !
Oletko itsekkään siitä varma ?
Kerrot, että olet ollut näkyvästi seurakunta toiminnassa ja myös esillä.
Ja jos oikein ymmärsin, niin alkoholi on sinunkin ongelma myös.
Sitten epäonnistunut avioliitto jne. Näin olet kertonut ?
Haen hyvin kaukaa esimerkin. Menen tuonne 1970 luvun alkuvuosiin. Olimme Neuvostoliitossa töissä ja sitten Suomessa ruvettiin haukkumaan tuotakin ja muita työmaita NLn alueella. Siellä oli huonot työolosuhteet, siellä kytättiin, siellä sitä ja sitä ja nuo huhut ei olleet totuuden mukaisia.. Rupesin kyselemään ketä nuo huhujen levittäjät olivat ja se selvisi ja selvisi syykin noille perättömille jutuille.
Nu haukkujat olivat juoneet kulkulupansa ja eivät voineet työskennellä itänaapurissa ja kun suomalainen ei myönnä niin syy pitää keksiä, vaikka perätön.
Sanot, että et ole katkera, sitä en väitä, mutta epäilen. Ei ihminen roiku päiviä haukkumassa uskovia ja kertomassa omasta hyvyydestään, todistamassa Raamatun vääryydestä uskoville, jos sisällä ei ole katkeruus ja viha.
Tuki itseäsi oisko päivityksen aika. - otsikosta u
Homio sivusta ! kirjoitti:

Tuki itseäsi oisko päivityksen aika.jäänyt pois
otsikosta u kirjoitti:
jäänyt pois
Minua harmittaa uskovaisten tapa väännellä totuutta. Se vie uskottavuuden heidän uskoltaankin.
Ateismipalstalla uskovaiset syyttävät ateisteja jotta näiltä puuttuu elämäntarkoitus ja he ovat onnettomia ilman jumalaa, ja että heillä on sydämessään jumalkaipuu vaikkei ole ym.potaskaa ateisteista.
Sinun tekstisi on aivan samaa linjaa.
Luulen että se johtuu siitä että uskovilla on k u v i t e l m a siitä että elämä ilman jumalaa on kärsimystä.
Kun he sitten tuovat käsityksensä esiin syyttämällä ja leimaamalla ateisti sen mukaan he tulevat valehdelleeksi.
Mietin vain että jos heidän käsityksensä todellisuudesta on tuolla tasolla niin mikä se heidän jeesususko on. Kuvitelmaako sekin?- Tere Toveri !
auroraboreallis kirjoitti:
Minua harmittaa uskovaisten tapa väännellä totuutta. Se vie uskottavuuden heidän uskoltaankin.
Ateismipalstalla uskovaiset syyttävät ateisteja jotta näiltä puuttuu elämäntarkoitus ja he ovat onnettomia ilman jumalaa, ja että heillä on sydämessään jumalkaipuu vaikkei ole ym.potaskaa ateisteista.
Sinun tekstisi on aivan samaa linjaa.
Luulen että se johtuu siitä että uskovilla on k u v i t e l m a siitä että elämä ilman jumalaa on kärsimystä.
Kun he sitten tuovat käsityksensä esiin syyttämällä ja leimaamalla ateisti sen mukaan he tulevat valehdelleeksi.
Mietin vain että jos heidän käsityksensä todellisuudesta on tuolla tasolla niin mikä se heidän jeesususko on. Kuvitelmaako sekin?Synnyin kotiin jossa usko oli vieras käsite, isä ja äiti kyllä kuului kirkkoon ja kun koko kylä kävi joulukirkossa, olimme mukana, ortodoksikirkossa.
Mutta tiedätkö, minä kylän viisain, kaunein, taidokkain jne, olin hyvä ja taistelin Jumalan Sanaa vastaan ja minulla oli hyvä pohja taisteluille.
Liityin SDNL ja SKDLn vuonna 1965, SKPn 1968 ja etenin puoluehierarkiassa korkealle. Toimin yhdistyksien puheenjohtajana, liittovaltuustossa, Ay-liikkeessä ja monessa, monessa muussa virassa. Huipullako olin kun toimin erään suuren työpaikan pääluottamusmiehenä ja päätoimisena. Kirjoitustaito hävisi kolarissa ja palautan sitä mieleen.
Kuitenkin tuo johti siihen, että ensimmäinen vaimo, nuoruusvuosien ihanne sanoi, että mene puolueen kanssa naimisiin ja siihen aikaan se tuntu hyvältä ratkaisulta.
Olinhan itse eturivissä ajamassa kaikkea Jumalan Sanan ja elämän perustan vastaista ja omasta mielestä " korkealta" paikalta. Mutta tiedätkö, että vuonna 1977 politiikka tuli tiensä päähän ja se poliittinen valhe puolueeseen katsomatta eteen. Isä ja äiti oli opettanut, että ei saa ihmisille valehdella ja sitähän minä lupauksien kanssa tein.
Onneksi oli ammattitaito tallella ja työtä riitti, mutta viina maistu ja en koskaan ryypännyt minä join. Mutta sitten tuli " virhe" perustimme liikkeen paikkaan missä vieressä helluntaiseurakunta piti kokouksiaan ja minä poika muistin käydä todistamassa, että Jumalaa, Pyhää Henkeä eikä Jeesusta ole olemassa.
Sitä minun ei oli pitänyt tehdä, yhtenä päivänä olin Jumalan kasvojen edessä polvillani ja annoin elämän Jeesukselle Kristukselle ja täytyin hengellä.
Kävin tietenkin kasteella ja tätä hulluutta on omassa elämässäni kestänyt yli 30 vuotta ja epäilystä tien oikeudesta ei ole vieläkään.
Olen naimisissa ja nyt neljän lapsen isä, joista yksi odottaa Taivaan Isän kodissa.
Taistelin lihalla henkeä vastaan ja hävisin. Nyt taistelen Pyhän Hengen avustamana saa-tanan henkivaltoja vastaan Jeesuksessa Kristuksessa, Hänen ruumiinjäsenenä ja pyydän voimaa Häneltä.
Rukoilen, että Jumalan kutsu kohdallasi ei ole ohi mennyt, älä taistele " tutkainta" vastaan. - mutta minpä auro----
auroraboreallis kirjoitti:
Minua harmittaa uskovaisten tapa väännellä totuutta. Se vie uskottavuuden heidän uskoltaankin.
Ateismipalstalla uskovaiset syyttävät ateisteja jotta näiltä puuttuu elämäntarkoitus ja he ovat onnettomia ilman jumalaa, ja että heillä on sydämessään jumalkaipuu vaikkei ole ym.potaskaa ateisteista.
Sinun tekstisi on aivan samaa linjaa.
Luulen että se johtuu siitä että uskovilla on k u v i t e l m a siitä että elämä ilman jumalaa on kärsimystä.
Kun he sitten tuovat käsityksensä esiin syyttämällä ja leimaamalla ateisti sen mukaan he tulevat valehdelleeksi.
Mietin vain että jos heidän käsityksensä todellisuudesta on tuolla tasolla niin mikä se heidän jeesususko on. Kuvitelmaako sekin?luulen, että ne jotka tuolla ateisti palstalla haukkuvat, eivät ole uskovia, välttämättä ja tällä palstalla uskovia haukkuvat ei ole ateisteja, van luulen, että ovat seurakunnista poispotkittuja ja muutenkin kyseenalaista kunniaa kantavia.
Ihmisen viha kaikkea liikkuvaa kohtaan tekee mitä ihmeellisimpiä asioita.
Täytyy muistaa, että seurakunnat muodostuu vajavaisista ihmisistä, samoin eri aatemaailmaa edustavat ja ylilyöntejä tapahtuu.
Nyt täytyy kuitenkin muistaa se, että Jeesuksen toinen tuleminen on kynnyksellä, maailmassa kasvaa laittomuus, Jumalan Sanan vastainen toiminta lisääntyy ja luopumus tapahtuu niissä, jotka ei ole juurtuneet Jumalan Sanaan.
Saata-na eksyttää hyviä siskoja, veljiä ja katkeruuden juuri kasvaa ja tie käy vaikeaksi ja luopumus tapahtuu.
Mutta niin kauan kuin henki pihisee on pelastustoivo. - Huomio sivusta
mutta minpä auro---- kirjoitti:
luulen, että ne jotka tuolla ateisti palstalla haukkuvat, eivät ole uskovia, välttämättä ja tällä palstalla uskovia haukkuvat ei ole ateisteja, van luulen, että ovat seurakunnista poispotkittuja ja muutenkin kyseenalaista kunniaa kantavia.
Ihmisen viha kaikkea liikkuvaa kohtaan tekee mitä ihmeellisimpiä asioita.
Täytyy muistaa, että seurakunnat muodostuu vajavaisista ihmisistä, samoin eri aatemaailmaa edustavat ja ylilyöntejä tapahtuu.
Nyt täytyy kuitenkin muistaa se, että Jeesuksen toinen tuleminen on kynnyksellä, maailmassa kasvaa laittomuus, Jumalan Sanan vastainen toiminta lisääntyy ja luopumus tapahtuu niissä, jotka ei ole juurtuneet Jumalan Sanaan.
Saata-na eksyttää hyviä siskoja, veljiä ja katkeruuden juuri kasvaa ja tie käy vaikeaksi ja luopumus tapahtuu.
Mutta niin kauan kuin henki pihisee on pelastustoivo.nyt luulen, että seurakunnissa jaetaan viittä viisasta ja viittä tyhmää neitsyttä ja ne, jotka ei nyt täytä lamppuaan öljyllä, tippuu kyydistä.
Näin se vain menee kirjoitusten mukaan.
Kun Jumalan Sana käy seurakunnassa kohti, osa loukkaantuu ja siirtyy toiseen leiriin arvostelemaan Kristuksen seurakuntia.
On syytä miettiä mitä Jeesus teki Golgatalla ja millä hinnalla ja sen pitäisi kyllä viedä ihminen nöyräksi ja rukoukseen. - Jokainen aamu
Huomio sivusta kirjoitti:
nyt luulen, että seurakunnissa jaetaan viittä viisasta ja viittä tyhmää neitsyttä ja ne, jotka ei nyt täytä lamppuaan öljyllä, tippuu kyydistä.
Näin se vain menee kirjoitusten mukaan.
Kun Jumalan Sana käy seurakunnassa kohti, osa loukkaantuu ja siirtyy toiseen leiriin arvostelemaan Kristuksen seurakuntia.
On syytä miettiä mitä Jeesus teki Golgatalla ja millä hinnalla ja sen pitäisi kyllä viedä ihminen nöyräksi ja rukoukseen.täällä ajassa on hyvä hetki uusia liitto Jeesuksen Kristuksen kanssa, pyytää synnit anteeksi, pyytää, että Herra avaisi oven todistusmahdollisuuteen ja näin vahvistua Herrassa.
Se vain on näin kun, joka päivä lukee Raamattua ja saa kertoa jollekin siitä Rakkaudesta, mikä on Jeesuksessa Kristuksessa niin sitä vahvistuu.
Mutta jos jättää päivän väliin, niin tuntuu kuin kilon puntit ois kengissä, näin se vaan menee.
Sanassa on voima.
- raikas tuuli
no niin siinä oli jo jotain tervettä tuulahdusta tähän pölynpesään!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,502294Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.932028Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e912000Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241767MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131731Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4941567Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S21540Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491370Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas371275Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761268