Sanokaapas mielipiteitänne aiheesta, että mikä on hyvä jutunaihe, kun koittaa tutustua, ja milloin taas on liian utelias/menee henkilökihtaisuuksiin.
Itsellänihän on ongelmana se, että en oikein ikinä uskalla jutella ja kysellä mitään, kun aina pelkään sen olevan liian henkilökohtaista. Esimerkiksi en tiedä, että onko sopivaa kysellä treffikumppanin asuinpaikasta, töistä, harrastuksista, ja muusta sellaisesta, vai pitäisikö kaiken olla vain pelkkää small talkia (säästä ja muusta sellaisesta yleisluontoisesta ja neutraalista puhumista, ettei vain loukkaisi olemalla liian tungetteleva).
Mistä on sopivaa kysellä/jutella ensitapaamisilla
9
123
Vastaukset
Vähän sama ongelma miullakin, tosin ihtestäni sitte taasen kertoilen kuulemma liiankin avoimesti ja rehellisesti asioita.
Varsinkin jos kysytään suoraan taikka koen että vastaus tarvitsee kokonaisvaltaisemman taustan jottei toinen vetelisi omillajohtopäätöksillä mutkia suoriksi ja päädy niihin helpoimpiin ja usein virheellisiin johtopäätöksiin.
Kumminkin ko tutustua pitäs millanen se nokan edessä oleva henkilö ny sitten on.Lisäyksenä;
Mie ihte rakastan tilanteita joissa pystyy, pienen jonninjoutavan rupattelun jälkeen, keskustelemaan näistä hek.koht. asioista vapaasti.
Eli siis nuo luettelemasi asiat on miun kohdalla "ok" kauraa. Kuten myös vielä noistakin henkilökohtaisemmatkin asiat.
- Ikisinkku M
Ehkä ei niin sopivaa mutta kuitenkin välttämätöntä olisi naiselta tiedustella "Kuinka monen miehen käyttämä olet?". Ei sitä ehkä ihan noin suoraan tarvitse esittää, voi kauttarantainkin tiedustella hymysuin kyselemällä existä ja etelänmatkoista, pokan pitää pitää vaikka siinä totuuden paljastuessa v..tutus valtaakin mieltä. Asiaa voi selvittää myös kysymällä onko naisella paljon mieskavereita, täällä suomessahan se käytännössä tarkoittaa että nainen pyörittää panorinkeliä.
- kuis ne asiat onkaan
Ja toki miehellähän ei elämää ole ollut..:D Treffeilläkin kurkitaan kokoajan puhelinta, kun seuraava treffiseura jo painaa päälle. Et jos vaikka sieltä sitten saisi helpommalla, kun nainen tylsästi haluaa ensin tutustua. Kah, kun heillä ei tarvetta kerätä sitä sarjaa pa...sta:)
- Ex PUA
Jos olet mies, niin tutustut silloin toiseen henkilöön.
Mutta jos olet nainen, se onkin hieman monimutkaisempaa, sillä sinun tulee kysellä tungettelevia kysymyksiä toisen omaisuudesta, ja statuksesta sekä tietysti aiemmista suhteista.
Tosin, miehenäkin kannattaa ottaa selville onko nainen käytetty, vaiko säilyttänyt itsensä vielä ihmisten kirjoissa. Jos naista ei olla käytetty, niin sitten kyseessä hyvä nainen. Jos nainen paljastuu puolestaan lutkaksi, niin tässä tapauksessa nouset pöydästä, ja sanot painokkaasti: "Ja tämä tapaaminen loppui tähän. Häivy silmistäni senkin saastainen huora!" En usko, että on olemassa yleispätevää vastausta. Tilanteessa on kaksi henkilöä, joilla kummallakin on omat odotukset tapaamiselta. Sekin vaikuttaa, missä ollaan ja mitä tehdään ja miten kauan tapaaminen kestää. Plus että mitä tiedetään toisesta jo ennestään.
"Toiminnalliset" treffit, esimerkiksi ihan vain kävely jossain puistossa tai luonnossa, on siitä hyvä ettei hiljaisuus tunnu kiusalliselta, jos sellaisia hetkiä tulee. Ja havainnoista saa hyvää jutunjuurta: "Katso, orava! Tykkäätkö eläimistä? Minulla on koira/kissa/kilpikonna, en ole tainnut koskaan elää niin ettei minulla olisi ollut joku lemmikkieläin enkä kyllä voisi tulevaisuudessakaan." => eläinvihaaja voi heti vetää johtopäätöksensä :)
Tuo oli vähän kömpelö esimerkki, mutta parasta on mennä joka tapauksessa ihan fiiliksen mukaan. Ei etukäteen mietittyjä aiheita tai kysymyksiä, ei tenttaamista, ei myöskään pelkkää minä-minä-puhetta.- neiti ruiskukka
Helkan kans oon aika lailla samoilla linjoilla. Riippuu niin paljon minkä kukin kokee henkilökohtaisena, ja miten hyvin tunnetaan jo. Jotain henkilökohtaistakin ja syvällisempääkin voit kyllä kysyä, ethän opi muuten tuntemaan toista, mikä on kai tapaamisen tarkoitus. Mitään liian yksityiskohtaisia kysymyksiä ei kannata kysellä vaan vähän avoimempia kysymyksiä jolloin vastapuoli voi vapaammin kertoa mitä haluaa. Jos innokasta tarinaa jostain aiheesta löytyy niin voi kysyä tarkentavia kysymyksiä siihen aiheeseen liittyen. Voit myös itse kertoa avoimesti jostakin asiastasi, mikä voi saada vastapuolenkin avautumaan vastavuoroisesti. Jos treffikumppani välttelee jotakin aihetta niin älä aloita hirveää tenttaamista aiheeseen liittyen vaan siirry muihin juttuihin. Voit palata myöhemmin asiaan tai kyllä se kertoo itse ku on siihen sopiva hetki.
- 5rt35t
Ihan mistä vaan.
- Käyttäjätutkimus
Naiselta ainakin kannattaa heti aluksi kysyä monenko nussima se on. Ei mene sitten turhaan aikaa hukkaan. Naisen käyttöaste kun sentään on yksi tärkeimmistä asioista parisuhdekelvollisuutta ajatellen. Suurin osa naisista kyllä kieltäytyy vastaamasta asialliseen kysymykseen ja alkaa teeskennellä loukkaantunutta. No eipähän tosiaan mene aikaa hukkaan. Kaikenlainen kiertely ja tuohtumus tästä aiheesta paljastaa, että nussijoita on ollut ja paljon. Koskemattomalla neitseellä kun ei ole mitään hävettävää, joten voi vastata rehellisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2774722Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452941Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k412911Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061694Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531- 641471
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222