Luterilaisuuden erityisasema pitää poistaa

Luterilaisuudella on Suomessa erityisasema niin sanottuna kansankirkkona, ja siksi muun muassa valtiopäivien avajaisiin ja muihinkin valtiollisiin tilaisuuksiin kuuluu jumalanpalvelus Helsingin luterilaisessa tuomiokirkossa.

Nyt luterilaiset eivät enää välitä kirkostaan, joka on oikeasti vain protestanttinen uskonlahko eikä mikään oikea kirkko ollenkaan. Kun luterilaisetkaan eivät enää välitä vaan eroavat joukolla lahkostaan, miksi muidenkaan pitäisi enää välittää?

Luterilaiselta lahkolta on poistettava mahdollisimman nopeaan tahtiin kansankirkon asema ja samalla myös verotusoikeus. Mielestäni riittää vallan hyvin, jos pienempi kansankirkkomme jatkaa tehtävässään, onhan sillä paljon pitempi historia maassamme. Luterilaisuushan tuli tänne uskonnoksi vasta noin 400 vuotta sitten, eikä se paljon vanhempi ole uskontona muutenkaan.
461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Totta, yhteisöverolla voitaisiin jatkossakin kustantaa yleiset hautausmaat ja niiden toiminta krematorioineen. Vastuu vain siirtyisi pois kirkolta. Samalla voisi pohtia hautauskulujen kohtuullistamista ja mahdollisuutta hoitaa hautajaiset ilman kalliita välikäsiä. Rikkaille jäisi mahdollisuus ostaa halutessaan vaikka sarkofagi tms.

Äänestä
  • Sehän tässä huolestuttaa ku pitäs saada vanhempieni haudat siirettyä Pyhää Maahan pois kirkon läheltäkin.

    Äänestä

  • Voitaisiin luopua myös kirkollisista juhlapäivistä. Suomi sataisiin nousuun kun vuodessa olisikin n. 20 milj.työpäivää lisää verotettavaa tuloa. laskekaa siitä mikä olisi valtion saama verohyöty

    Äänestä

  • Verottaja2 kirjoitti:

    Voitaisiin luopua myös kirkollisista juhlapäivistä. Suomi sataisiin nousuun kun vuodessa olisikin n. 20 milj.työpäivää lisää verotettavaa tuloa. laskekaa siitä mikä olisi valtion saama verohyöty

    Kuulkaa, kyllä sitä palkkaa palkkatyössä maksetaan myös kirkollisilta juhlapäiviltäkin!

    Palkkaa saa siis joulupäivänäkin, vaikka tietenkin luterilaisten joulu onkin jo jouluaattona, ja tietenkin myös pääsiäisenä, vaikka luterilaisten pääsiäinen onkin pitkänä perjantaina!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


välittömästi! kirjoitti:

Luterilaisuudella on Suomessa erityisasema niin sanottuna kansankirkkona, ja siksi muun muassa valtiopäivien avajaisiin ja muihinkin valtiollisiin tilaisuuksiin kuuluu jumalanpalvelus Helsingin luterilaisessa tuomiokirkossa.

Nyt luterilaiset eivät enää välitä kirkostaan, joka on oikeasti vain protestanttinen uskonlahko eikä mikään oikea kirkko ollenkaan. Kun luterilaisetkaan eivät enää välitä vaan eroavat joukolla lahkostaan, miksi muidenkaan pitäisi enää välittää?

Luterilaiselta lahkolta on poistettava mahdollisimman nopeaan tahtiin kansankirkon asema ja samalla myös verotusoikeus. Mielestäni riittää vallan hyvin, jos pienempi kansankirkkomme jatkaa tehtävässään, onhan sillä paljon pitempi historia maassamme. Luterilaisuushan tuli tänne uskonnoksi vasta noin 400 vuotta sitten, eikä se paljon vanhempi ole uskontona muutenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu