Alkuaineetkin kuumuudessa sulavat.

"Harjoittelijat painoivat mieleensä kaiken näkemänsä viettäessään reaktorin luona noin minuutin. Siinä oli tarpeeksi tappavan säteilyannoksen saamiseksi. Molemmat kuolivat myöhemmin hirvittäviin tuskiin ...... kuudennella klinikalla ....

http://www.kolumbus.fi/bjorn.corander/tshernobyl.htm

"Kalastajat saivat niin paljon säteilyä, että aamulla heitä alkoi oksettaa. Tuntui siltä kuin tuli olisi polttanut rintaa. .... .... Yön aikana he ruskettouivat lähes mustiksi. Se oli ydinrusketusta. ...

Eräs sähköasentaja nousi aamupäivällä kotinsa katolle ottamaan aurinkoa. Rusketus tuntui ottavan paremmin kuin hyvin,. Nahka haisi heti palaneelta. Ilmassa oli plutoniumia, cesiumia, ja jodi-131:tä, .

Aivankuin viimeistä tuomiota ...
52869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Niin jostain tämän kaltaisesta maapallon luhistumisesta se Pietari kertoo...

2 Piet 3:10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

3:11 Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa,

3:12 teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!

3:13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.

Äänestä

>>> Aivankuin viimeistä tuomiota ... >>

Minusta vaikuttaa ihan puhtaalta fysiikalta.

http://fi.wikibooks.org/wiki/Fysiikan_oppikirja/Ydin_ja_ydinsäteily

>>> Alkuaineetkin kuumuudessa sulavat. >>

Tyypillistä raamatun kirjoittajien tietämättömyyttä. Alkuaineet eivät sula kuumuudessa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkuaine

Edes auringossa alkuaineet eivät sula.

http://www.sarkanniemi.fi/akatemiat/tahtiakatemia/aurinkokunta/aurkoko.htm

Joten tuossakin asiassa raamatun kirjoittajat olivat pihalla kuin lumiukot ja jos tieto oli peräisin joltain jumalalta, aina surkeampi on tilanne.

Äänestä
  • Mitäs jos sinäkin Busmanni ottaisit joskus Raamatun alkukielestä selvää ennen kuin analysoit mitään sinun "tieteesi" nimissä !

    Vrt 1992 käännös

    2 Piet 3:10 Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan.
    3:11 Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden,

    http://biblehub.com/lexicon/2_peter/3-10.htm

    stoicheion = : a heavenly body, an element, the heavenly bodies = taivaankappale, elementti, taivaankappaleet
    http://biblehub.com/greek/4747.htm

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Mitäs jos sinäkin Busmanni ottaisit joskus Raamatun alkukielestä selvää ennen kuin analysoit mitään sinun "tieteesi" nimissä !

    Vrt 1992 käännös

    2 Piet 3:10 Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan.
    3:11 Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden,

    http://biblehub.com/lexicon/2_peter/3-10.htm

    stoicheion = : a heavenly body, an element, the heavenly bodies = taivaankappale, elementti, taivaankappaleet
    http://biblehub.com/greek/4747.htm

    >> Mitäs jos sinäkin Busmanni ottaisit joskus Raamatun alkukielestä selvää ennen kuin analysoit mitään sinun "tieteesi" nimissä ! >>

    Fysiikassa on se hyvä puoli, että se ei muutu saivartelulla miksikään, toisin kuin erilaisten jumalien sekavat paikkansapitämättömät höpinät.

    Raamatussa ei ole ensimmäistäkään modernille tieteelle relevanttia asiaa, vaikka saivartelet alkukieliesi kanssa aivan niin paljon kuin sielu sietää.

    Siksi sitä sinun vapahtajaasi on odotettu pikaisesti takaisin jo 2000 vuotta ja vahva veikkaukseni on, että saatte odottaa vielä sellaiset rapiat pari miljardia vuotta, eikä taida riittää sekään.

    Kun maailmankaikkeudesta on sammunut viimeinenkin tähti, niin silti sinun vapahtajasi vielä miettii, että jokohan nyt pitäisi palata...

    http://tieku.fi/maailmankaikkeus/universumin-arvoitus-miten-kaikki-paattyy

    >> Tutkijoilla on selkeä kuva universumin kehityksestä muutamien biljoonien vuosien päähän >>>

    Se kehitys ei pidä sisällään yhtään jumalaa ja aivan ansaitusti.

    Äänestä

  • bushmanni kirjoitti:

    Ehkä 1933/38 vuoden kääntäjät ei tuolloin vielä tiennyt Suomessa niin hyvin miten alkuaineet käyttäytyy mutta 1992 kääntäjät ovat olleet paremmin kartalla ja kääntäneet myös alkusanan oikein...

    Mistään alkuaineista tässä kohdassa ei kyllä puhutakaan, joten Bushmannin kiihkoilu tässä asiassa oli turhaa intoilua taas todistella kuinka Raamattu ei ymmärrä mistään mitään vaikka onkin kirjoitettu melkein 2000 vuotta sitten... :O

    Wikipedia "http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkuaine

    " Alkuaineet voivat muodostua joko ioni- tai molekyyliyhdisteeksi ja ne jakautuvat kahdeksi pääryhmäksi, metalleiksi ja epämetalleiksi"

    Asiasta kolmanteen ... Kysymys Bushmannille tällaiselta vähemmän oppineelta, että eikö muka METALLIT voi kuumuudessa sulaa ?

    >>> Ehkä 1933/38 vuoden kääntäjät ei tuolloin vielä tiennyt Suomessa niin hyvin miten alkuaineet käyttäytyy mutta 1992 kääntäjät ovat olleet paremmin kartalla ja kääntäneet myös alkusanan oikein.. >>

    Minusta olisi huomattavasti älyllisempää keskustella siitä, että mitä tämä Jumala tiesi, kuin siitä, että mitä kääntäjät tiesivät.

    Raamatun perusteella on sanottava, että Jumala ei tiennyt yhtään mitään, yhtään mistään.

    Tänä päivänä peruskoululaiset tietävät paljon enemmän kuin sinun Jumalasi ja se kertoo siitä satuhahmosta erittäin paljon.

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Wikipedia "http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkuaine

    " Alkuaineet voivat muodostua joko ioni- tai molekyyliyhdisteeksi ja ne jakautuvat kahdeksi pääryhmäksi, metalleiksi ja epämetalleiksi"

    Asiasta kolmanteen ... Kysymys Bushmannille tällaiselta vähemmän oppineelta, että eikö muka METALLIT voi kuumuudessa sulaa ?

    >>> Kysymys Bushmannille tällaiselta vähemmän oppineelta, että eikö muka METALLIT voi kuumuudessa sulaa ? >>

    Se on edelleen sitä aivan samaa metallia. Sulaminen on olomuodon muutos, eikä aine siitä mihinkään häviä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Olomuoto

    Jos kiehutat vettä kattilan kuivaksi, niin ajatteletko sinä, että se vesi on nyt jonnekin kadonnut iäksi, eikä sitä vettä enää ikinä ole?

    Tietenkin jos ajattelusi aineen olomuodoista on tällä tasolla ja etenkin jos tiedot ovat Jumalasi ajattelussa samalla tasolla, niin sittenhän raamattu onkin oikea tietoteos suorastaan!

    Beduiinien Encyclopedia Britannica!

    Eikös sinusta tämä Pietarin kirje siinä juuri osoita että Maapallon tuho on aika totaalinen ja siitähän juuri tässä Pietari meille profeetallisesti haluaa kertoa...
    Jopa metallit sulaa...taivaankappaleet hajoavat...
    3:7 "nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle"
    3:13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu."

    Mutta turha kai sinun kanssasi on väitellä mistään mitään kun et epäuskossasi näe totuutta ja liikut vain "oman pääsi" sisällä... :O

    Mutta yhtä asiaa minä en sinussa ymmärrä Bushmanni ja se on se, että mikä ihme on sinun motivaattorisi kun kirjoittelet tänne Adventisti palstalle...

    En ymmärrä...

    Itseäni motivoi täällä Raamatun OIKEAOPPISUUS ja tekstini liittyy siis Raamatun aiheisiin ja niistä nouseviin erilaisiin epämääräisiin tulkintoihin, joissa juuri nämä Adventistit kyllä painivat aivan omassa sarjassaan verrattuna muihin kristillisiin järjestöihin...

    Mutta sinua Bushmanni en oikein käsitä... Onko sinulla joskus jäänyt jotenkin vaippa huonosti näitte advareiden kanssa ja siksi purat nyt täällä angstiasi nyt myöhäisteininä ?

    Kyllä minä nimittäin sen ymmärrän, että joku on ateisti ja tiedeuskova jne. mutta että siitä pitää höyrytä juuri adventistien palstalla, niin sitä en ymmärrä...

    >>> Mutta yhtä asiaa minä en sinussa ymmärrä Bushmanni ja se on se, että mikä ihme on sinun motivaattorisi kun kirjoittelet tänne Adventisti palstalle... >>

    Se, että tätä palstaa lukee sellaiset, jotka vasta etsivät uskonnollista kotiaan tai sellaisia, joita koko uskonto on alkanut epäilyttää ja he etsivät uskontojen hypnoosista tietään pois.

    Eli tätä lukee myös sellaisia vielä selväpäisiä, joilla on mahdollista tulla muuksikin, kuin sellaiseksi joka copy-pasteaa raamatusta järkyttävän pitkiä, yhdentekeviä jupinoita päivä toisensa jälkeen tai jotka haluavat muuttua raamattua kopioivasta huuharista tavalliseksi, järkeväksi kansalaiseksi.

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Eikös sinusta tämä Pietarin kirje siinä juuri osoita että Maapallon tuho on aika totaalinen ja siitähän juuri tässä Pietari meille profeetallisesti haluaa kertoa...
    Jopa metallit sulaa...taivaankappaleet hajoavat...
    3:7 "nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle"
    3:13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu."

    Mutta turha kai sinun kanssasi on väitellä mistään mitään kun et epäuskossasi näe totuutta ja liikut vain "oman pääsi" sisällä... :O

    >>> Eikös sinusta tämä Pietarin kirje siinä juuri osoita että Maapallon tuho on aika totaalinen ja siitähän juuri tässä Pietari meille profeetallisesti haluaa kertoa. >>

    Maapallon tuho tulee olemaan perusteellinen, mutta sitä ei aiheuta yksikään jumala tai taikaukko, vaan oma Aurinkomme muutaman miljardin vuoden kuluttua.

    Yksikään raamatun profetia ei ole toteutunut, vaan jokainen profetian muotoon kirjoitettu "ennustus" on tieteellisen raamatun tutkimuksen perusteella tapahtunut sitä ennen kuin se on kirjoitettu profetiaksi.

    Eli jos tänään tapahtuu jokin onnettomuus tai luonnonilmiö, niin se ei ole profetia, että minä kirjoitan sen huomenna sellaiseen muotoon, että näyttää kuin olisin tiennyt siitä etukäteen.

    Siitä johtuu, että mitään raamatun kuvailemia asioita ei tule koskaan tapahtumaan ja siitä johtuu, että Jeeuksen paluu, jonka piti olla jo hänen aikalaistensa vielä eläessä, on viivästynyt jo yli 2000 vuotta ja tule viivästymään hamaan ikuisuuteen.

    Äänestä

  • bushmanni kirjoitti:

    >>> Mutta yhtä asiaa minä en sinussa ymmärrä Bushmanni ja se on se, että mikä ihme on sinun motivaattorisi kun kirjoittelet tänne Adventisti palstalle... >>

    Se, että tätä palstaa lukee sellaiset, jotka vasta etsivät uskonnollista kotiaan tai sellaisia, joita koko uskonto on alkanut epäilyttää ja he etsivät uskontojen hypnoosista tietään pois.

    Eli tätä lukee myös sellaisia vielä selväpäisiä, joilla on mahdollista tulla muuksikin, kuin sellaiseksi joka copy-pasteaa raamatusta järkyttävän pitkiä, yhdentekeviä jupinoita päivä toisensa jälkeen tai jotka haluavat muuttua raamattua kopioivasta huuharista tavalliseksi, järkeväksi kansalaiseksi.

    Eli olet siis tieteisprofeetta ja oikein selväpäisyyden ja järkevän kansalaisen ruumiillistuma täällä...

    No jopas... :D

    Äänestä

  • bushmanni kirjoitti:

    >>> Eikös sinusta tämä Pietarin kirje siinä juuri osoita että Maapallon tuho on aika totaalinen ja siitähän juuri tässä Pietari meille profeetallisesti haluaa kertoa. >>

    Maapallon tuho tulee olemaan perusteellinen, mutta sitä ei aiheuta yksikään jumala tai taikaukko, vaan oma Aurinkomme muutaman miljardin vuoden kuluttua.

    Yksikään raamatun profetia ei ole toteutunut, vaan jokainen profetian muotoon kirjoitettu "ennustus" on tieteellisen raamatun tutkimuksen perusteella tapahtunut sitä ennen kuin se on kirjoitettu profetiaksi.

    Eli jos tänään tapahtuu jokin onnettomuus tai luonnonilmiö, niin se ei ole profetia, että minä kirjoitan sen huomenna sellaiseen muotoon, että näyttää kuin olisin tiennyt siitä etukäteen.

    Siitä johtuu, että mitään raamatun kuvailemia asioita ei tule koskaan tapahtumaan ja siitä johtuu, että Jeeuksen paluu, jonka piti olla jo hänen aikalaistensa vielä eläessä, on viivästynyt jo yli 2000 vuotta ja tule viivästymään hamaan ikuisuuteen.

    Ihmettelen kyllä kovasti näitä toisia näillä sivuilla kun jaksavat sinun kanssasi jupista päivästä päivään... Aivan kuin hakkaisi päätään seinään... Ja kyllä sullakin näyttää riittävän tuota joutoaikaa aivan jonninjoutaviin spekulaatioihin, joista ei kyllä ole hyötyä kenellekään... :D

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Eli olet siis tieteisprofeetta ja oikein selväpäisyyden ja järkevän kansalaisen ruumiillistuma täällä...

    No jopas... :D

    >> Eli olet siis tieteisprofeetta ja oikein selväpäisyyden ja järkevän kansalaisen ruumiillistuma täällä... >>

    En ole, mutta jos joku sellaiseksi päättää ryhtyä esimerkkini kautta, niin hyvä juttu.

    MInä koetan kuitenkin perustella mielipiteeni loogisen ajattelun kautta, enkä kopioimalla tänne metrikaupalla yhdentekeviä lauseita joidenkin beduiinien nuotiotarinoista.

    Bushmanni: kopioimalla tänne metrikaupalla yhdentekeviä lauseita joidenkin beduiinien nuotiotarinoista.
    __________________________

    Ei ole yhdentekeviä niille joiden ymmärrys on avautunut näkemään niissä muutakin kuin kirjaimia jonossa ! :D

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Ihmettelen kyllä kovasti näitä toisia näillä sivuilla kun jaksavat sinun kanssasi jupista päivästä päivään... Aivan kuin hakkaisi päätään seinään... Ja kyllä sullakin näyttää riittävän tuota joutoaikaa aivan jonninjoutaviin spekulaatioihin, joista ei kyllä ole hyötyä kenellekään... :D

    >>> Ihmettelen kyllä kovasti näitä toisia näillä sivuilla kun jaksavat sinun kanssasi jupista päivästä päivään. >>>

    No siinähän on sinulle kiva harrastus! Ihmettely.

    >> Aivan kuin hakkaisi päätään seinään >>

    2000-luvun tieto vastaan 1000 eKr taikausko, niin näin voi todellakin käydä, sille taikau(s)kon kannattajalle.

    >> Ja kyllä sullakin näyttää riittävän tuota joutoaikaa >>

    Kun aivot ja sormet pelaa, niin eipä tässä kauaa mene.

    >>> Jonninjoutaviin spekulaatioihin, joista ei kyllä ole hyötyä kenellekään. >>

    Höpsis.

    Sinä hyväksyt evoluution kun menet lääkäriin ja saat sieltä moderneja lääkkeitä, sekä syöt ne. Ne parantavat sinut, koska moderni lääketiede perustuu evoluution tarkkaan tuntemiseen.

    Tässä sinulle raamatun mahtilääketiedettä:

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014120218885283_ul.shtml

    Sinä hyväksyt alkuräjähdysteorian kun käytät navigaattoria, sillä sen toiminta ei olisi mahdollista ilman Einsteinin tekemiä havaintoja ja Einsteinin kenttäyhtälöiden ratkaisu on alkuräjähdyksen teoreettinen perusta.

    Sinä hyväksyt fysiikan kun menet lentokoneeseen tai ylität sillan autollasi.

    Kemian kun syöt tai juot jotain.

    Ja niin edelleen. Siinä sinulle jonninjoutavia spekulaatioita.

    Ja sinulla oli? ...

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Bushmanni: kopioimalla tänne metrikaupalla yhdentekeviä lauseita joidenkin beduiinien nuotiotarinoista.
    __________________________

    Ei ole yhdentekeviä niille joiden ymmärrys on avautunut näkemään niissä muutakin kuin kirjaimia jonossa ! :D

    >>> Ei ole yhdentekeviä niille joiden ymmärrys on avautunut näkemään niissä muutakin kuin kirjaimia jonossa >>

    Aivan oikein. Juurin näin on asia, eli niillä on merkitystä vain sen uskonnon edustajille, jotka uskovat niiden olevan pyhiä kirjoituksia. Niillä ei ole merkitystä kenellekään muulle ihmiselle. Sen pitäisi kertoa asiasta aika paljon.

    Mutta fysiikka, kemia, matematiikka, biologia, paleontologia, tähtitiede, geologia yms yms yms yms ovat täysin riippumattomia siitä, että minkä jumalan kannattaja niitä lukee, sillä niiden tuottama tieto on elintärkeää jokaiselle, eikä niiden tuottama asiatieto muutu sen mukaan, että minkä taikaukkelin kannattaja niitä milloinkin tulkitsee tai mitä sattui kääntäjä tekemään minäkin vuonna.

    Atomit eivät perusta jumalista tuon taivaallista.

    Äänestä

  • bushmanni kirjoitti:

    >>> Ihmettelen kyllä kovasti näitä toisia näillä sivuilla kun jaksavat sinun kanssasi jupista päivästä päivään. >>>

    No siinähän on sinulle kiva harrastus! Ihmettely.

    >> Aivan kuin hakkaisi päätään seinään >>

    2000-luvun tieto vastaan 1000 eKr taikausko, niin näin voi todellakin käydä, sille taikau(s)kon kannattajalle.

    >> Ja kyllä sullakin näyttää riittävän tuota joutoaikaa >>

    Kun aivot ja sormet pelaa, niin eipä tässä kauaa mene.

    >>> Jonninjoutaviin spekulaatioihin, joista ei kyllä ole hyötyä kenellekään. >>

    Höpsis.

    Sinä hyväksyt evoluution kun menet lääkäriin ja saat sieltä moderneja lääkkeitä, sekä syöt ne. Ne parantavat sinut, koska moderni lääketiede perustuu evoluution tarkkaan tuntemiseen.

    Tässä sinulle raamatun mahtilääketiedettä:

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014120218885283_ul.shtml

    Sinä hyväksyt alkuräjähdysteorian kun käytät navigaattoria, sillä sen toiminta ei olisi mahdollista ilman Einsteinin tekemiä havaintoja ja Einsteinin kenttäyhtälöiden ratkaisu on alkuräjähdyksen teoreettinen perusta.

    Sinä hyväksyt fysiikan kun menet lentokoneeseen tai ylität sillan autollasi.

    Kemian kun syöt tai juot jotain.

    Ja niin edelleen. Siinä sinulle jonninjoutavia spekulaatioita.

    Ja sinulla oli? ...

    Hyvää päivän jatkoa... Nyt menen pelaa Biljardia välillä... :D

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Hyvää päivän jatkoa... Nyt menen pelaa Biljardia välillä... :D

    >>> Hyvää päivän jatkoa... Nyt menen pelaa Biljardia välillä. >>

    Samoin. Biljardissa sitten auttaa kun ymmärtää hieman fysiikkaa. Liikemäärän laki on hyvä pitää mielessä, samoin kuin se, että ymmärtää jotain summavektoreista tai liikemäärävektoreista.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Liikemäärä

    http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/5luonnontieteet/fysiikka/fysiikka2/voimien_ja_liikkeiden

    https://koppa.jyu.fi/avoimet/fysiikka/fysiikan-tenttikysymykset/fysp-kurssit/fysp101/tentti-26.4.2013

    Mutta sinulle nämä lienevät vain jonninjoutavia jupinoita, sillä kun kovasti rukoilee, niin jumala laittaa pallot pussiin vaikka yhdellä lyönnillä...

    Älä nyt sentäs Suomenmestaria ala neuvoo... :O

    Biljardi vaatii hyvää lihaskoordinaatiota ja avaruudellista hahmottamista ja perustuu
    pitkälti lahjoihin mutta treenikin auttaa jollekin tasolle...

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Älä nyt sentäs Suomenmestaria ala neuvoo... :O

    Biljardi vaatii hyvää lihaskoordinaatiota ja avaruudellista hahmottamista ja perustuu
    pitkälti lahjoihin mutta treenikin auttaa jollekin tasolle...

    >>> Älä nyt sentäs Suomenmestaria ala neuvoo >>

    Vai että oikein Suomenmestari Biljardissa!!

    No jos olisit, niin varmaan siitä saamastasi paperiläpyskästä olisit oppinut sen, että olet joko suomenmestari tai sitten Suomen mestari, mutta siellä ei lue että olisit Suomenmestari eli jos koetat mielikuvituksessasi luoda itsestäsi jotain muuta kuin mitä olet, niin opettele ensin että miten se kirjoitetaan oikein.

    Mutta totta on tietenkin se, että jos uskoo mielikuvituskavereihin, niin kai sitä sitten voi samaa mielikuvitusta soveltaa itseenkin.

    Mutta jostain syystä nuo immeiset, jotka oikeasti pelaavat biljardia, pitävät fysiikkan osaamista hyvin tärkeänä biljardin pelaamisessa: Biljardi on fysiikkaa ja sivukierteet sen sivuaine. Tässä perusopinnot (5op).

    http://www.biljardikerho.fi/node/26

    Mutta mitäpä me jonninjoutavasta tieteestä, kun voi rukoilla pallot pussiin.

    En oikein osaa kirjoittaa mutta Suomenmestari olen sekä Kaisa-biljardissa että Poolissa 9-pallossa ja joka värinen Sm-mitali löytyy...
    2 Kultaa, 2 Hopeaa ja 1 Pronssi....

    Että se sinun tieteestäsi ... :D

    Ja jos sinulla on ylimääräistä hynää takataskussa niin haasteita otetaan vastaan... :D

    Tässä vaikka Kaisan Aloitusparttini sinulle videoituna näytiksi !
    Näitä on Suomessa pystytty 1973 Biljardiliiton perustamisesta lähtien tekemään kilpailuissa vain noin 10 kertaa !

    Itse Treeneissä tehnyt 8x ja tänäänkin tein just viime vuotisesta Suomen Ranking kakkosesta "kuivat" ja 50p sarjan peliin... eli ns."kuivat" on sitä että vastustaja ei saa yhtään pistettä ! ;D

    https://www.youtube.com/watch?v=LnCdAfmZ7EE

    Noista sinun sivukierre ennakoista sen verran että Kaisassa jossa on isommat ja painavammat pallot kuin Pool-biljardissa, niin ennakot on erilaiset !

    Kirjoja lukemalla ei opi käytännön elämää ja Raamatuissakin on niin että Usko pitää elää todeksi !

    Tässä Kari Kallio moninkertainen Ranking ykkönen kertoo sinulle Kaisan Aloituspartin vaikeudesta !

    https://www.youtube.com/watch?v=e8wTIEpwCxY

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    En oikein osaa kirjoittaa mutta Suomenmestari olen sekä Kaisa-biljardissa että Poolissa 9-pallossa ja joka värinen Sm-mitali löytyy...
    2 Kultaa, 2 Hopeaa ja 1 Pronssi....

    Että se sinun tieteestäsi ... :D

    Ja jos sinulla on ylimääräistä hynää takataskussa niin haasteita otetaan vastaan... :D

    Tässä vaikka Kaisan Aloitusparttini sinulle videoituna näytiksi !
    Näitä on Suomessa pystytty 1973 Biljardiliiton perustamisesta lähtien tekemään kilpailuissa vain noin 10 kertaa !

    Itse Treeneissä tehnyt 8x ja tänäänkin tein just viime vuotisesta Suomen Ranking kakkosesta "kuivat" ja 50p sarjan peliin... eli ns."kuivat" on sitä että vastustaja ei saa yhtään pistettä ! ;D

    https://www.youtube.com/watch?v=LnCdAfmZ7EE

    >>> En oikein osaa kirjoittaa mutta Suomenmestari olen >>

    Mikäli olet kyseinen Jarmo Mäenpää, niin anteeksipyyntöni vähättelystäni saavutuksiasi kohtaan. Hieno homma moinen taito ja osaaminen!

    Mutta noin yleisesti lienet tietoinen siitä, että netissä on helppo olla kuka tahansa ja etenkin kertoa olevansa kuka tahansa ja ensimmäinen varoituskello soi yleensä siinä vaiheessa, jos henkilö väittää olevansa jotain, mutta ei osaa edes kirjoittaa ammattinimikettään tai muuta asiaankuuluvaa oikein.

    Joten suositan lämpimästi kirjoitustaidon kohentamista, niin se lisää myös viestin uskottavuutta, luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.

    >>> Että se sinun tieteestäsi ... :D >>

    Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että biljardi on puhdasta fysiikkaa ja kun se on hallinnassa erittäin hyvin, siitä on paljon hyötyä itse pelissä. Näin ainakin nämä henkilöt kertovat, jotka ovat maailman mittakaavassa lajin huipulla.

    http://www.real-world-physics-problems.com/physics-of-billiards.html

    Ja se on sitä samaa fysiikkaa, jonka avulla me päättelemme sen, että missä taivaankappale on ollut 10 miljardia vuotta sitten ja missä se taivaankappale on 10 miljardin vuoden kuluttua.

    Se sama fysiikka, jota sinä et huomioi pelissäsi, huomioi kaiken ilman sinun huomioimattomuuttasi sekä avaruudessa että biljardiverkalla ja se sama fysiikka kertoo meille sen, että alkuräjähdys on tapahtunut noin reilun 14 miljardia vvuotta sitten, koska me voimme laskea sen fysiikan avulla taivaankappaleiden nykyisestä sijainnista ja nykyisestä liikkeestä.

    Aivan samalla tavalla kuin me voimme ennustaa (profetoida) biljardipallojen tulevan tarkan sijainnin verkalla, jos me tiedämme lyönnin parametrit.

    Aivan samalla tavalla kuin me voimme laskea pallojen tarkan paikan ennen lyöntiä pallojen asemasta, vaikka me emme näe itse lyöntiä. Riittää vain se, että me tiedämme lyönnin parametrit, niin pallojen nykyisen sijainnit yhdistettynä tapahtuneen lyönnin tietoihin kertovat meille sen, että missä pallot olivat juuri ennen lyöntiä.

    Avaruudessa vallitsevat aivan samat fysiikan lait ja ottamalla kaikki asiat huomioon, voimme ennustaa tulevat tapahtumat ja saada selkoa menneistä tapahtumista.

    Joten asia ei siinä mielessä riipu siitä, että haluatko sinä itse ottaa fysiikkaa huomioon pelatessasi, silä fysiikka on siellä aina mukana, halusit tai et.

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Noista sinun sivukierre ennakoista sen verran että Kaisassa jossa on isommat ja painavammat pallot kuin Pool-biljardissa, niin ennakot on erilaiset !

    Kirjoja lukemalla ei opi käytännön elämää ja Raamatuissakin on niin että Usko pitää elää todeksi !

    >> Noista sinun sivukierre ennakoista sen verran että Kaisassa jossa on isommat ja painavammat pallot kuin Pool-biljardissa, niin ennakot on erilaiset ! >>

    Tietenkin. Se on fysiikkaa.

    Jos olisit ollut koulussa hereillä ja opiskellut hyvin fysiikkaa, tietäisit tämän ennen kuin otat asiasta kantapään kautta selvää ja olisit kehittynyt huomattavasti nopeammin ottamalla fysiikan tosiasiat huomioon, etkä oppinut sitä kantapään kautta lukuisilla onnistumisilla ja epäonnistumisilla, ennen kuin ymmärsit, että mistä on kyse, eli siitä, että kappaleen massa vaikuttaa sen fysiikkaa. Se vaikuttaa hidastuvuuteen yms ym yms.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Massa

    Suurempi massa vaikuttaa kiihtyvyyteen ja siihen, että mitä tapahtuu kun energia siirtyy liikkuvasta kohteesta liikkumattomaan.

    >>> Kirjoja lukemalla ei opi käytännön elämää >>

    Ei suoraan, mutta kyllä se auttaa.

    Kuten juuri kerroin. Jos et osaa teoriaa, on sen selvittäminen kantapään kautta oppimalla huomattavasti vaikeampaa kuin oppimalla se ensin kirjoista ja sitten soveltaa kirjoista oppimansa käytäntöön.

    >>> Raamatuissakin on niin että Usko pitää elää todeksi ! >>

    Tämä taitaa päteä vain raamattuun. Jos on siihen mieltynyt, niin pitää hyväksyä se, että järki ja kaikki kirjoista oppimansa tieto pitää hylätä ja täytyy siirtyä uskomaan jotain sellaista, mistä ei ole yhtään todistetta, eikä mikään kerrottu noudata mitään tiedettyä tosiasiaa maailmasta.

    Sinusta on siihen, minusta ei ole enää. Minä kykenin muuttamaan mielipiteitä ja myöntämään itselleni olevani väärässä ja myöntämään itselleni sen karun tosiasian, että minua on huijattu ja jymäytetty vuosia.

    Äänestä

  • bushmanni kirjoitti:

    >>> En oikein osaa kirjoittaa mutta Suomenmestari olen >>

    Mikäli olet kyseinen Jarmo Mäenpää, niin anteeksipyyntöni vähättelystäni saavutuksiasi kohtaan. Hieno homma moinen taito ja osaaminen!

    Mutta noin yleisesti lienet tietoinen siitä, että netissä on helppo olla kuka tahansa ja etenkin kertoa olevansa kuka tahansa ja ensimmäinen varoituskello soi yleensä siinä vaiheessa, jos henkilö väittää olevansa jotain, mutta ei osaa edes kirjoittaa ammattinimikettään tai muuta asiaankuuluvaa oikein.

    Joten suositan lämpimästi kirjoitustaidon kohentamista, niin se lisää myös viestin uskottavuutta, luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.

    >>> Että se sinun tieteestäsi ... :D >>

    Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että biljardi on puhdasta fysiikkaa ja kun se on hallinnassa erittäin hyvin, siitä on paljon hyötyä itse pelissä. Näin ainakin nämä henkilöt kertovat, jotka ovat maailman mittakaavassa lajin huipulla.

    http://www.real-world-physics-problems.com/physics-of-billiards.html

    Ja se on sitä samaa fysiikkaa, jonka avulla me päättelemme sen, että missä taivaankappale on ollut 10 miljardia vuotta sitten ja missä se taivaankappale on 10 miljardin vuoden kuluttua.

    Se sama fysiikka, jota sinä et huomioi pelissäsi, huomioi kaiken ilman sinun huomioimattomuuttasi sekä avaruudessa että biljardiverkalla ja se sama fysiikka kertoo meille sen, että alkuräjähdys on tapahtunut noin reilun 14 miljardia vvuotta sitten, koska me voimme laskea sen fysiikan avulla taivaankappaleiden nykyisestä sijainnista ja nykyisestä liikkeestä.

    Aivan samalla tavalla kuin me voimme ennustaa (profetoida) biljardipallojen tulevan tarkan sijainnin verkalla, jos me tiedämme lyönnin parametrit.

    Aivan samalla tavalla kuin me voimme laskea pallojen tarkan paikan ennen lyöntiä pallojen asemasta, vaikka me emme näe itse lyöntiä. Riittää vain se, että me tiedämme lyönnin parametrit, niin pallojen nykyisen sijainnit yhdistettynä tapahtuneen lyönnin tietoihin kertovat meille sen, että missä pallot olivat juuri ennen lyöntiä.

    Avaruudessa vallitsevat aivan samat fysiikan lait ja ottamalla kaikki asiat huomioon, voimme ennustaa tulevat tapahtumat ja saada selkoa menneistä tapahtumista.

    Joten asia ei siinä mielessä riipu siitä, että haluatko sinä itse ottaa fysiikkaa huomioon pelatessasi, silä fysiikka on siellä aina mukana, halusit tai et.

    Minä tunnen Suomesta melkein kaikki huippupelaajat Kaisassa ja Poolissa henkilökohtaisesti ja yllättävää kyllä heistä ei juuri kukaan ole varsinaisesti kovin analyyttinen "tieteellisesti" eikä ajattele asioita juuri tieteen kautta vaikkakin se liittyy biljardiin olennaisesti...

    Ja hämmästyttävää kyllä nämä monet kovin analyyttisesti ja tieteellisesti biljardia lähestyvät ihmiset ei ole niitä jotka pärjäävät kisoissa ja eivät näin ole juuri keskinkertaisia parempia pelaajia...

    Ja tämän puhun kokemuksesta sillä olen pelannut biljardia ja käynyt kisoissa vaihtelevasti joka lajissa jo vuodesta 1977 eli tunne Suomen biljardiliiton historian todella hyvin !

    Tässä esimerkiksi keskustelu Suomen biljardiliiton sivuilta, jossa topiikkini (nimim.Jamppe) aiheena oli
    "Mikä tekee Mika Immosesta paremman kuin "me muut"
    ( Ps. Mika on kaksinkertainen MM ja valittiin juuri Pool-biljardin Hall of Fameen )

    Mutta tässäkin sitten lopulta alettiin puhua uskonnoista... ;D
    http://keskustelu.biljardiverkko.fi/viewtopic.php?f=8&t=5459

    Biljardi on siis myös paljon enemmän muuta kuin tiedettä, se on hahmottamista, avaruudellista ajattelua, herkkyyttä ja mielen hallintaa ja varsinkin kilpailuissa psyykkinen puoli korostuu valtavasti... siellä hyvän tekniikan omaavatkin pelaajatkin romuttuvat helposti jos ns. "pää ei kestä"...("kroppa jännittyy", "jäätyy")

    Ps. Mitä kieliopillisiin virheisiini tulee niin niistä olen keskustellut Runosivuilla ennenkin, koska en runoissani koskaan käytä normaalia kielioppia vaan leikitsen sanoilla ja välimerkeillä usein elävöittääkseni tekstiä ja minusta turha kielioppi kuuluukin alakouluun ja sellaisille, jotka oppineisuudellaan eli kirjaviisaudellaan yrittää "brassailla" ja olla jotenkin viisaampi siten kuin muut ja vielä sotkemalla kovasti siihen tekstiin myös monta vaikeaa sivistyssanaa sekaan...

    Nykykieli muuttuu koko ajan varsinkin nuorten keskuudessa ja siksi
    minua ei vakuuta se miten asioista kirjoitetaan vaan että mitä kirjoitetaan ! :)))

    Eli Bushmanni ... "älä tule Isääsi neuvomaan sänkyleikeissä"... ;D

    >>> Minä tunnen Suomesta melkein kaikki huippupelaajat Kaisassa ja Poolissa henkilökohtaisesti ja yllättävää kyllä heistä ei juuri kukaan ole varsinaisesti kovin analyyttinen "tieteellisesti" eikä ajattele asioita juuri tieteen kautta vaikkakin se liittyy biljardiin olennaisesti... >>

    Kuten tuossa jo itsekin kerroit hienosti, sitä toki itse huomaamatta, niin fysiikka ei kuitenkin poistu tai muutu sillä, että sitä ei ota huomioon tai sitä ei halua ottaa huomioon, tai siitä ei ymmärrä mitään.

    Vaikka sinä haluat koko ajan korostaa itseäsi, kuten kunnon kristityn tietenkin tulee toimia, jotta pääsee jumalansa suosioon, niin jostain syystä jokainen biljardista puhuva sivusto, opas tai mikä muu tahansa biljardiin liittyvä tietolähde puhuu siitä, että fysiikan perusasioiden teoreettinen tunteminen tekee sinusta paremman pelaajan, koska siten kykenet paremmin hahmottamaan kentän tapahtumia ja etenkin tulevia tapahtumia, eli profetoimaan todella sitä, että mitä tulee tapahtumaan.

    Sitä kutsutaan etukäteissuunnitteluksi ja että meneekö se suunnittelu oikein on hyvin pitkälle riippuvainen siitä, että miten fysiikka on hallussa. Toiset oppivat sen kantapään kautta, toiset kirjoista, toiset yhdistämällä nämä kaksi asiaa, mutta fysiikka on siitä huolimatta aina läsnä, se sama fysiikka, joka ei tarjoa sinun jumalallesi enää piilopaikkoja juuri missään.

    Siksipä sinä sen niin kiivaasti ilmeisesti haluat siirtää ajatuksistasi pois.

    >>> Mutta tässäkin sitten lopulta alettiin puhua uskonnoista... ;D >>

    Keskustelu olikin aika mielenkiintoista siihen asti, kunnes nimimerkki jamppe rupesi pakkosyöttämään muille uskonnollista soopaa, joka sai ansaitsemansa vastaanoton.

    MIkäli sinä olet nimimerkki jamppe, niin tuo keskustelu kertookin sinusta sitten aivan riittävästi. Katsoin tuoltaa muutamaa muutakin keskustelua ja jostain syystä kyseinen nimimerkki onnistuu pilaamaan hyviä keskusteluja aika usein viemällä hyvän aiheen jollain käsittämättömällä ajatushöpinällä omiin uskonnollisiin fantasioihinsa.

    Kuten siellä eräs kirjoittikin, että "jamppe kiihkokristittynä", niin oletkos koskaan ajatellut sitä, että kuinka ajattelet ihmisten suhtautuvan uskoosi ja jumalaasi, kun onnistut usein pilaamaan hyvät keskustelut, jotka liittyvät mielenkiintoiseen asiaan vaikkapa biljardin tiimoilta, sotkemalla niihin mukaan henkilökohtaisen uskosi ja jumalasi ja uskomuksesi asian tiimoilta, jotka eivät liity biljardiin mitenkään?

    >> minusta turha kielioppi kuuluukin alakouluun ja sellaisille, jotka oppineisuudellaan eli kirjaviisaudellaan yrittää "brassailla" ja olla jotenkin viisaampi siten kuin muut >>

    Minusta kielioppi liittyy toisten kunnioittamiseen, eli kirjoitat selkeää tekstiä, joka on luettavaa ja ymmärrettävää ja siinä auttaa se, kun pidät kiinni yhteisistä säännöistä. Minusta se on ylimielistä ajattelua ja toisten väheksymistä, että kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo, sekavasti miten sattuu ja vastuu siirtyy jonnekin aivan muualle.

    Oikeaa kirjoitusasua voisi pitää aivan normaalina hyvän käyttäytymisen ohjeena, jonka avulla tuottaa muille iloa kirjoittamalla selkeästi ja yleisten sääntöjen mukaan.

    >>> Eli Bushmanni ... "älä tule Isääsi neuvomaan sänkyleikeissä"... ;D >>

    Sinun yleinen asenteesi muita kohtaan, joka näkyi myös biljardipalstalla, on kyllä loistavan kristillinen ja varmistaa minut siitä, että mikäli voi valita, kannattaako pyhä henki ottaa vastaan, niin voisin kokemuksella ja muiden antaman esimerkin myötä kertoa, että ei kannata, jos se saa ihmisen tuollaiseksi.

    Bushmanni: Kuten siellä eräs kirjoittikin, että "jamppe kiihkokristittynä", niin oletkos koskaan ajatellut sitä, että kuinka ajattelet ihmisten suhtautuvan uskoosi ja jumalaasi,
    _______________

    Tämä joku joka nimitti minua "kiihkokristittynä" on nyt tällä hetkellä minun Facebook kaverina ja usein keskustelee linkeistäni ja tämä Markus, joka on "jooga miehiä" on minun hyvä pelikaverini viikkokisoissa jo ihan hänen pikkupoika ajoiltaan ja yksi Suomen kovimmista ja menestyksekkäimmistä myös ja hänen kanssaan olla painittu "hengellisistäkin" paljon ja siihen se tuokin topiikki vähän meni :D

    Mutta Summa Summarum nämä "Jampen topiikit" ovat olleet kautta aikojen luetuimpia topiikkeja Liiton sivuilla... :D
    Ps. Nykyisin kirjoitan siellä nimimerkillä "JohnHillock" !
    eli "Jarmo Mäenkukkula" ;)

    Mutta kuten edellä kirjoitin niin pallollinen älykkyys on tavallaan lahja mitä ei kirjaviisaudella voi oikein saavuttaa ! Toiset on musikaalisia ja toiset osaa piirtää sekin on lahja !
    Ilman lahjoja ei voi kehittyä hyväksi pelaajaksi !
    Minä näen heti kun aloitteleva pelaaja lyö vain muutaman lyönnin, että voiko hän kehittyä hyväksi biljardinpelaajaksi !

    Sama pätee myös Jalkapalloon, jossa myös olen kaksinkertainen suomenmestari ja yksi hopea ja pronssi Lahden Kuusysissä... eli ja kun olen myös valmentanut juniorejakin Kuusysissä, niin silloinkin sen heti huomaa kenestä voi tulla joskus hyvä pelaaja ja kenestä ei... ilman lahjoja ei voi kehittyä kuin tietylle tasolle eli ns. kirjaviisaudella ei opita jalkapalloakaan !

    Pallolajit ovat siis pitkälti myös taidetta ja perustuu intuitioon !

    Vielä tähän "kiihkouskovaisuuteen" viitaten laitan tähän yhden kommentin minusta, jonka Markus Juva laittoi minusta "leikkimielisesti" kun kävin voittamassa Kaisan Ranking turnauksen Red Ball Openin Kouvolassa 2006 tuossa ohimennen ja siellä nuoremmat kyseli että "Kuka minä olen"....
    _________________

    arnoahola kirjoitti:

    1. Mäenpää Jarmo Citypool 10 645

    kuka on tämä mies anteeksi vaan kun kysyn mutta olen luultavasti niin nuori etten ole kokenut Jarmon "Machine" Mäenpään hurjutta kaisalavetilla enkä myöskään ole nähnyt sitä. Mistäpäin herra on ja onko pärjännyt aikoinaan voisiko joku vanhempi peluri selkeyttää nuorelle ja tietämättömälle hutkijalle

    kiitos etukäteen

    ps. onnittelut kaikille pärjänneille ja eritoten hienosta comebackista Jarmo Mäenpäälle Jos voi puhua comebackista
    ______________

    Markuskirjoittaa:

    Harmittaa, että tähän kysymykseen oli jo ehditty vastata. :(

    Minä olisin halunnut vastata. :?

    Jarmo on varmasti yksi jäätävimmistä pelimiehistä mitä löytyy, ja minä tunnen hänet hyvin.

    Voitti Kaisan maailmanmestaruuden jo 80-luvun alussa (okei, kaisan junnu SM, mut who cares?)

    Oli Maukan ylivoimaisesti kovin vastustaja joskus 92-95 Kasi-Biliksen klassisissa maanatai kilpailuissa(poolia), ja mukana kilpailuissa kuitenkin Lohtanderit, Vilposet, Lehtovirrat, Pyyköt, Kaleniukset, Rantalat, Joukaiset ym.

    Kovemman luokan pelisilmä kaverilla, hyvä strategia, hyvä keskittyminen, eikä voinut sietää häviämistä yhtään - eli hieman paremmin kuin meikäläinen silloin.

    Biljardimaailman Ridge Forrester.

    Herrasmies - mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Tarvittaessa laulaa lurauttaa 'pikku kakkosen posti' -laulut jos alkaa näyttää uhkaavalta. Siinä sulaa moni.

    Taitava All Around -pelaaja, nauttii itse pelistä, mutta kovan kilpailuvietin siivittämänä. Hieman 'kaisahko' lyönti pooliin, mutta toimii tiettyyn pisteeseen asti ihan ok. Aikoinaan antoi vielä eteen pelaten kaisakepillä pooliakin, mutta menestys silti taattu.

    Kiinnostunut pelien sisällöstä, sekä älyllisestä- , että teknisestä puolesta. Ymmärrys erinomainen.

    Hyvää valmentaja ainesta varmaan monellekin junnulle, mutta en suosittele palvomista ihmistä suurempana olentona.

    Voitti klassikoksi kuuluvan Lahden Piirinmestaruus -tittelin kasi-pallossa 80-luvun lopulla.

    Oli tehnyt Punahilkassa Möysässä kolmet tuplakuivat putkeen 8 jalan Söörenillä. (tuplakuiva=breikkaa, lyö isot/pienet sisään, minkä jälkeen toiset perään, lopuksi kasi).

    Tässä jotain pientä, kirja ilmestyy ensi vuoden keväällä. Otava, Weiling Göös, ja Juvan kirjapaino kilpailevat vielä kustannus oikeuksista.
    (Juvan kirjapaino normaalisti vain painaa - tiedän - mutta tämä tapaus on poikkeus.)

    http://keskustelu.biljardiverkko.fi/viewtopic.php?f=3&t=1536

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Bushmanni: Kuten siellä eräs kirjoittikin, että "jamppe kiihkokristittynä", niin oletkos koskaan ajatellut sitä, että kuinka ajattelet ihmisten suhtautuvan uskoosi ja jumalaasi,
    _______________

    Tämä joku joka nimitti minua "kiihkokristittynä" on nyt tällä hetkellä minun Facebook kaverina ja usein keskustelee linkeistäni ja tämä Markus, joka on "jooga miehiä" on minun hyvä pelikaverini viikkokisoissa jo ihan hänen pikkupoika ajoiltaan ja yksi Suomen kovimmista ja menestyksekkäimmistä myös ja hänen kanssaan olla painittu "hengellisistäkin" paljon ja siihen se tuokin topiikki vähän meni :D

    Mutta Summa Summarum nämä "Jampen topiikit" ovat olleet kautta aikojen luetuimpia topiikkeja Liiton sivuilla... :D
    Ps. Nykyisin kirjoitan siellä nimimerkillä "JohnHillock" !
    eli "Jarmo Mäenkukkula" ;)

    >>> ja hänen kanssaan olla painittu "hengellisistäkin" paljon ja siihen se tuokin topiikki vähän meni :D >>

    Paino sanalla _tuokin_. Sinulla on hyvin suuri taipumus sotkea henkilökohtaiset uskomuksesi asiaan kuin asiaan ja sen ovat tuollakin monet huomanneet:

    Mitä sinä ajattelet tästä palautteesta, jota saat jokaisessa ketjussa, jonka pilaat uskonnollisella soopalla ja huuhaalla:

    >> Voisko ton jessuttelun ja uskonnoista jauhamisen nyt jumalauta lopettaa ku tää menee just niinku aikasemmin jo tokaisin. Jamppe ei ajattele mitään omalla päällään vaan tuputtaa kysymyksiin "vastauksina" jonku kirjan lauseita. >>

    Tai: tän lopun vois siirtää vaikka "Hihhuli hei" topikiin .

    Tai: "pitääkö kaikki asiallinenkin yrittää jotenkin sotkea sivuraiteilleen?"

    Tai: lopettakaas lapset nyt ihan oikeesti prkl:n jauhaminen noista uskonnoista ne ei liity biljardin pelaamiseen pätkääkään saati sitten kyseiseen topikkiin ennen kuin Mika, tai joku Mikasta 100% varmasti tietävä, tule tänne kirjoittamaan että Mika voitti US Openin sen takia että lukee raamattua tai vastaavaa >>>

    Miten minusta tuntuu siltä, että sinä et ollenkaan toiminnallasi edesauta jumalasi kunniaa, vaan jopa päinvastoin. Koska sinä et välitä muista mitään ,missään tilanteessa ja tuot sen selkeästi esiin uskontosi pakkosyötön avulla, niin mitäpä oikeasti ajattelet siitä, että tuotko jumalaasi lähemmäs ihmisiä vai kauemmas?

    >>> Mutta Summa Summarum nämä "Jampen topiikit" ovat olleet kautta aikojen luetuimpia topiikkeja Liiton sivuilla... :D >>

    No mistähän se voisi johtua?

    Kyllä minustakin on hauskaa lukea tuollaista hölmöilyä, aivopierua, kinastelua ja typerää vänkäämistä ja se on ihan kelpoa viihdettä ja ön mukavaa naureskella ihmisten hölmöille egoille ja sillä pullistelulle.

    Mutta en minä sillä itse välttämättä haluaisi kehuskella isoon ääneen, että saan sellaista aikaiseksi.

    Minä luen esimerkiksi Mikael Torpan blogia, koska se on minulle ihan hauskaa ajanvietettä ja minua oikeasti naurattaa hänen ajatuksensa, toisaalta joskus tunnen myös myötähäpeää, mutta voi tietenkin käydä niinkin, että kun Torppa katselee bloginsa katselukuja, hän päättelee niistä, että hänen ajatuksensa ovat suosittuja ja niistä tykätään.

    No niin tykätään, mutta ei välttämättä siitä syystä, jonka hän kuvittelee olevan bloginsa suosion takana.

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Mutta kuten edellä kirjoitin niin pallollinen älykkyys on tavallaan lahja mitä ei kirjaviisaudella voi oikein saavuttaa ! Toiset on musikaalisia ja toiset osaa piirtää sekin on lahja !
    Ilman lahjoja ei voi kehittyä hyväksi pelaajaksi !
    Minä näen heti kun aloitteleva pelaaja lyö vain muutaman lyönnin, että voiko hän kehittyä hyväksi biljardinpelaajaksi !

    Sama pätee myös Jalkapalloon, jossa myös olen kaksinkertainen suomenmestari ja yksi hopea ja pronssi Lahden Kuusysissä... eli ja kun olen myös valmentanut juniorejakin Kuusysissä, niin silloinkin sen heti huomaa kenestä voi tulla joskus hyvä pelaaja ja kenestä ei... ilman lahjoja ei voi kehittyä kuin tietylle tasolle eli ns. kirjaviisaudella ei opita jalkapalloakaan !

    Pallolajit ovat siis pitkälti myös taidetta ja perustuu intuitioon !

    >>> Sama pätee myös Jalkapalloon >>

    Fysiikka ja sen säännöt pätevät myös jalkapalloon.

    Fyysisesti pienistä pelaajista on tullut kauheita potkutykkejä viime vuosien aikana, jotka kykenevät nykyisin tuottamaan pallolle sellaisen vauhdin, johon kykenivät vain pitkät pelaajat pitkien vipuvarsiensa kautta.

    Se johtuu siitä, että esimerkiksi Messin potkutekniikkaa on hiottu fysiikan lakien kautta, eli hänen vapaapotkujaan otetaan nauhalle erikoiskameroiden avulla, jotta potku voidaan hidastaa suorituksena sellaiseksi, että jokainen jalan pienikin liike on siitä nähtävissä ja kaikki voimat ovat laskettavissa.

    Sen jälkeen fysiikan sääntöjen mukaan hän aloitti potkutekniikkansa hiomisen, jolla hänen lyhyistä jaloistaan saatiin irti samanlaiset voimat kuin vaikkapa pitkänhuiskealta Zlatan Ibrahimovićltä.

    Eli hänen potkunsa jokainen osa-alue, alkaen tukijalan paikasta on optimoitu fysiikan lakien tosiasioiden perusteella ja sitä kautta hänelle on saatu voimaa potkuihin lisää niin, että hän haastaa nykyisin kaikki pelaajat, myös paljon häntä pidemmät voimassa, jonka saa palloon.

    Ilman fysiikkaa, sen lakien tarkkaa tuntemista tämä ei olisi mahdollista tai jos olisi, hän onnistuisi kantapään kautta oppimalla saamaan saman voiman ehkäpä 30 vuoden kuluessa, joka olisi hänen uransa kannalta aivan liian myöhään.

    Äänestä

  • bushmanni kirjoitti:

    >>> ja hänen kanssaan olla painittu "hengellisistäkin" paljon ja siihen se tuokin topiikki vähän meni :D >>

    Paino sanalla _tuokin_. Sinulla on hyvin suuri taipumus sotkea henkilökohtaiset uskomuksesi asiaan kuin asiaan ja sen ovat tuollakin monet huomanneet:

    Mitä sinä ajattelet tästä palautteesta, jota saat jokaisessa ketjussa, jonka pilaat uskonnollisella soopalla ja huuhaalla:

    >> Voisko ton jessuttelun ja uskonnoista jauhamisen nyt jumalauta lopettaa ku tää menee just niinku aikasemmin jo tokaisin. Jamppe ei ajattele mitään omalla päällään vaan tuputtaa kysymyksiin "vastauksina" jonku kirjan lauseita. >>

    Tai: tän lopun vois siirtää vaikka "Hihhuli hei" topikiin .

    Tai: "pitääkö kaikki asiallinenkin yrittää jotenkin sotkea sivuraiteilleen?"

    Tai: lopettakaas lapset nyt ihan oikeesti prkl:n jauhaminen noista uskonnoista ne ei liity biljardin pelaamiseen pätkääkään saati sitten kyseiseen topikkiin ennen kuin Mika, tai joku Mikasta 100% varmasti tietävä, tule tänne kirjoittamaan että Mika voitti US Openin sen takia että lukee raamattua tai vastaavaa >>>

    Miten minusta tuntuu siltä, että sinä et ollenkaan toiminnallasi edesauta jumalasi kunniaa, vaan jopa päinvastoin. Koska sinä et välitä muista mitään ,missään tilanteessa ja tuot sen selkeästi esiin uskontosi pakkosyötön avulla, niin mitäpä oikeasti ajattelet siitä, että tuotko jumalaasi lähemmäs ihmisiä vai kauemmas?

    >>> Mutta Summa Summarum nämä "Jampen topiikit" ovat olleet kautta aikojen luetuimpia topiikkeja Liiton sivuilla... :D >>

    No mistähän se voisi johtua?

    Kyllä minustakin on hauskaa lukea tuollaista hölmöilyä, aivopierua, kinastelua ja typerää vänkäämistä ja se on ihan kelpoa viihdettä ja ön mukavaa naureskella ihmisten hölmöille egoille ja sillä pullistelulle.

    Mutta en minä sillä itse välttämättä haluaisi kehuskella isoon ääneen, että saan sellaista aikaiseksi.

    Minä luen esimerkiksi Mikael Torpan blogia, koska se on minulle ihan hauskaa ajanvietettä ja minua oikeasti naurattaa hänen ajatuksensa, toisaalta joskus tunnen myös myötähäpeää, mutta voi tietenkin käydä niinkin, että kun Torppa katselee bloginsa katselukuja, hän päättelee niistä, että hänen ajatuksensa ovat suosittuja ja niistä tykätään.

    No niin tykätään, mutta ei välttämättä siitä syystä, jonka hän kuvittelee olevan bloginsa suosion takana.

    Katsos minä en ole mikään Jeesus vaan Jeesukseen uskova !
    Ja se mitä minä elämälläni todistan näkyy todistuksena monelle !
    En ole laittanut uskoani ns. "vakan alle" niin kuin eräillä on tapana !

    Vrt Matt 10:32 Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.
    10:33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
    10:34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
    10:35 Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
    10:36 ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.

    Ja huomaa Bushmanni... Biljardi on kova laji ! Siellä ei "nyhverö Nyyssöset" pärjää ! :O

    Mutta voit tietysti tulla kokeilemaan jos kantti riittää... :D

    >>> Ja se mitä minä elämälläni todistan näkyy todistuksena monelle ! >>

    Näin totisesti on! Todellakin sinä väkevästi todistat, että mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän korvaa todellisuuden mielikuvituksellisilla taruilla! Siitä lienemme samaa mieltä. Tosin perustelumme voivat kulkea eri tietä, mutta johtopäätös on sama.

    Mutta sinun kannattaisi välillä harrastaa myös kuluttajatutkimusta. Eli lukea saamaasi palautetta ajatuksen kanssa ja tehdä siitä johtopäätöksiä, mutta toisaalta annoit juuri oikeat jakeet raamatusta:

    >>> 10:34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
    10:35 Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; >>

    Tässä onkin oikeastaan kiteytettynä kristinuskon pohja ja se, mitä varten uskonnot ovat ja mitä ne saavat aikaan.

    Riitoja, kinastelua, pahaa mieltä, perherikkoja ja ylimielistä, jopa vihamielistä käyttäytymistä sellaisia kohtaan, jotka eivät halua uskoa puutaheinää ja hylätä reaalimaailmaa.

    Uskonnot tosiaan saavat ystävät toisiaan vastaan, isät poikiaan vastaan, äidit tyttäriään, tuovat rauhan tilalle sodan ja saavat jopa perheenjäsenet tulemaan vihamiehiksi keskenään.

    Ja sinun oma käyttäytymisesi vaikkapa tuolla biljardipalstalla todistaa väkevästi nuo jakeet täysin oikeaksi.

    >>> Biljardi on kova laji ! Siellä ei "nyhverö Nyyssöset" pärjää ! :O

    Mutta voit tietysti tulla kokeilemaan jos kantti riittää... :D >>

    Juu, kyllä minä aina välillä ystävieni kanssa käyn pelailemassa ja paino on pelailussa, hauskanpidossa.

    Minulle ei ole myöskään mitään ongelmia siinä, että toiset ovat siinä minua parempia, eikä minulla ole myöskään tarvetta vetää lippua salkoon ja ylpeillä sillä, jos joskus sattumalta onnistun voittamaan jonkin matsin.

    Joten voin pelata myös vaikka täysin ylivoimaista pelaajaa vastaan, mutta tosin siitä asetelmasta ei luultavasti kumpikaan saa irti mitään ja vaikka häviäisin jo ensimmäisen lyöntini jälkeen, en luultavasti ajattele itsenäni nyhverö nyyssöseksi yhtään enempää kuin ennen häviötäkään, enkä usko, että pelikumppanini näin ajattelisi, paitsi jos olisi harvinaisen narsistinen tapaus ja olisi taipumusta suunnattomaan itsetehostukseen.

    Äänestä

  • bushmanni kirjoitti:

    >>> Ja se mitä minä elämälläni todistan näkyy todistuksena monelle ! >>

    Näin totisesti on! Todellakin sinä väkevästi todistat, että mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän korvaa todellisuuden mielikuvituksellisilla taruilla! Siitä lienemme samaa mieltä. Tosin perustelumme voivat kulkea eri tietä, mutta johtopäätös on sama.

    Mutta sinun kannattaisi välillä harrastaa myös kuluttajatutkimusta. Eli lukea saamaasi palautetta ajatuksen kanssa ja tehdä siitä johtopäätöksiä, mutta toisaalta annoit juuri oikeat jakeet raamatusta:

    >>> 10:34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
    10:35 Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; >>

    Tässä onkin oikeastaan kiteytettynä kristinuskon pohja ja se, mitä varten uskonnot ovat ja mitä ne saavat aikaan.

    Riitoja, kinastelua, pahaa mieltä, perherikkoja ja ylimielistä, jopa vihamielistä käyttäytymistä sellaisia kohtaan, jotka eivät halua uskoa puutaheinää ja hylätä reaalimaailmaa.

    Uskonnot tosiaan saavat ystävät toisiaan vastaan, isät poikiaan vastaan, äidit tyttäriään, tuovat rauhan tilalle sodan ja saavat jopa perheenjäsenet tulemaan vihamiehiksi keskenään.

    Ja sinun oma käyttäytymisesi vaikkapa tuolla biljardipalstalla todistaa väkevästi nuo jakeet täysin oikeaksi.

    Niin, Jeesus nimi jakaa mielipiteitä ja ihmisiä kahteen eri ryhmään ja on "loukkauskivi" monelle !...

    Matt11:6 "Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun."

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Niin, Jeesus nimi jakaa mielipiteitä ja ihmisiä kahteen eri ryhmään ja on "loukkauskivi" monelle !...

    Matt11:6 "Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun."

    Ja sitten Bushmanni kun taas käyt pelailemassa niin muista, että sana Synti tulee kreikan alkukielen sanasta "Hamartia" joka tarkoittaa "harhautumista", "erehtymistä" ja "ampua ohi maalin"..

    Äänestä

  • bushmanni kirjoitti:

    >>> Sama pätee myös Jalkapalloon >>

    Fysiikka ja sen säännöt pätevät myös jalkapalloon.

    Fyysisesti pienistä pelaajista on tullut kauheita potkutykkejä viime vuosien aikana, jotka kykenevät nykyisin tuottamaan pallolle sellaisen vauhdin, johon kykenivät vain pitkät pelaajat pitkien vipuvarsiensa kautta.

    Se johtuu siitä, että esimerkiksi Messin potkutekniikkaa on hiottu fysiikan lakien kautta, eli hänen vapaapotkujaan otetaan nauhalle erikoiskameroiden avulla, jotta potku voidaan hidastaa suorituksena sellaiseksi, että jokainen jalan pienikin liike on siitä nähtävissä ja kaikki voimat ovat laskettavissa.

    Sen jälkeen fysiikan sääntöjen mukaan hän aloitti potkutekniikkansa hiomisen, jolla hänen lyhyistä jaloistaan saatiin irti samanlaiset voimat kuin vaikkapa pitkänhuiskealta Zlatan Ibrahimovićltä.

    Eli hänen potkunsa jokainen osa-alue, alkaen tukijalan paikasta on optimoitu fysiikan lakien tosiasioiden perusteella ja sitä kautta hänelle on saatu voimaa potkuihin lisää niin, että hän haastaa nykyisin kaikki pelaajat, myös paljon häntä pidemmät voimassa, jonka saa palloon.

    Ilman fysiikkaa, sen lakien tarkkaa tuntemista tämä ei olisi mahdollista tai jos olisi, hän onnistuisi kantapään kautta oppimalla saamaan saman voiman ehkäpä 30 vuoden kuluessa, joka olisi hänen uransa kannalta aivan liian myöhään.

    Ei suuret maalintekijät useinkaan ammu lujaa vaan tekee jotain epätavallista ja se on se juju mutta sinä näet liian "tieteellisesti" kaiken...

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Niin, Jeesus nimi jakaa mielipiteitä ja ihmisiä kahteen eri ryhmään ja on "loukkauskivi" monelle !...

    Matt11:6 "Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun."

    >>> Niin, Jeesus nimi jakaa mielipiteitä ja ihmisiä kahteen eri ryhmään ja on "loukkauskivi" monelle !...

    Matt11:6 "Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun." >>

    Sinä olet kyllä todellakin harras, oikeaoppinen kristitty.

    Sellaisen yksi parhaista tunnusmerkeistä on se, että oikeaoppinen, harras kristitty voi käyttäytyä kuinka vastenmielisesti ja töykeästi tahansa, sillä hän löytää raamatusta aina jakeita omaa toimintaansa oikeuttamaan.

    Siinä mielessä raamattu on loistava opus. Halusitpa pitää orjaa, raiskata, tappaa, huijata ja valehdella tai tehdä mitä kammottavuuksia tahansa, löydät raamatusta aina oikeutuksen teoillesi.

    Mutta älä ymmärrä väärin, sillä minä en suinkaan halua, että sinä mitenkään muuttaisit tapaasi kertoa jumalastasi ja uskonnostasi, sillä minä tiedän, että se on minun kannaltani kaikkein paras tapa, jota juuri sinä harrastat.

    Sillä uskontojen pahin vihollinen ovat uskovat itse. Ja jumalat vain seuraavat hiljaa kädet puuskassa sitä, kuinka heidän tavaramerkkinsä tuhotaan hitaasti mutta varmasti tavaramerkin mainostajien toimesta.

    Bushmanni: "Siinä mielessä raamattu on loistava opus. Halusitpa pitää orjaa, raiskata, tappaa, huijata ja valehdella tai tehdä mitä kammottavuuksia tahansa, löydät raamatusta aina oikeutuksen teoillesi.
    _____________________________

    Olipas köpsä lyönti... Ohi meni... :O

    1 Tim 1:18,19 "Niitä muistaen taistele jalo taistelu ja säilytä usko ja hyvä omatunto! Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan.

    Äänestä

  • bushmanni kirjoitti:

    >> Mitäs jos sinäkin Busmanni ottaisit joskus Raamatun alkukielestä selvää ennen kuin analysoit mitään sinun "tieteesi" nimissä ! >>

    Fysiikassa on se hyvä puoli, että se ei muutu saivartelulla miksikään, toisin kuin erilaisten jumalien sekavat paikkansapitämättömät höpinät.

    Raamatussa ei ole ensimmäistäkään modernille tieteelle relevanttia asiaa, vaikka saivartelet alkukieliesi kanssa aivan niin paljon kuin sielu sietää.

    Siksi sitä sinun vapahtajaasi on odotettu pikaisesti takaisin jo 2000 vuotta ja vahva veikkaukseni on, että saatte odottaa vielä sellaiset rapiat pari miljardia vuotta, eikä taida riittää sekään.

    Kun maailmankaikkeudesta on sammunut viimeinenkin tähti, niin silti sinun vapahtajasi vielä miettii, että jokohan nyt pitäisi palata...

    http://tieku.fi/maailmankaikkeus/universumin-arvoitus-miten-kaikki-paattyy

    >> Tutkijoilla on selkeä kuva universumin kehityksestä muutamien biljoonien vuosien päähän >>>

    Se kehitys ei pidä sisällään yhtään jumalaa ja aivan ansaitusti.

    Pidän Bushmannin viisaudesta, oisin kuin eräitten.

    Bushmanni eläessään tynnyrissä, on lukenut siellä kirjoja
    ja kertoo meille, että kulta kyllä on alkuaine.
    mutta se ei sula kovimassakaan kuumuudessa.

    On niin ihanaa elää viisaan jumalan varjossa, ja heh, heh päälle

    terv. benkku

    Äänestä

  • "Tyypillistä raamatun kirjoittajien tietämättömyyttä. Alkuaineet eivät sula kuumuudessa."

    Kyllä sulavat kun on tarpeeksi kuuma. Sinä kun et tajua, että muinaisessa maailmassa alkuaineiksi sanottiin maata, merta, ilmaa ja tulta.

    että PYH!!!!!

    Äänestä

Turun adventtikirkko esittää Elviksen rokkia joulumusiikkina.

Äänestä
  • Eikä esitä mitään saatanallista Elviksen musiikkia milloinkaan.

    Äänestä

  • UPDATE_10711959 kirjoitti:

    Eikä esitä mitään saatanallista Elviksen musiikkia milloinkaan.

    Minulla olisi rauhaton mieli Turun Beetelissä olevan epäjumalan kuvan tähden.
    Mutta synnissä elävien ja sokeitten mieli on rauhallinen, aina kuolemaan saakka.

    t, benkku

    Äänestä

  • tiedon sanat kirjoitti:

    Minulla olisi rauhaton mieli Turun Beetelissä olevan epäjumalan kuvan tähden.
    Mutta synnissä elävien ja sokeitten mieli on rauhallinen, aina kuolemaan saakka.

    t, benkku

    Sinä se jaksat tuota väärää oppia höpöttää.

    Äänestä

  • pyh! kirjoitti:

    Sinä se jaksat tuota väärää oppia höpöttää.

    Jos oppi on väärä , miksi et oikaise.

    Jos veli näkee lähimmäisensä opettavan väärää oppia, eikä häntä oikaise,
    niin miten sen käy, joka ei opeta Jumalan tietä totuudessa.

    Heidän käy pyh, ..mutta se, joka on pyhä, on yhden ainoan uhrin vuoksi täydellinen

    t. b

    Äänestä

no mites tiede selittää sen että väittämäsi mukaan ihmisiä on ollut miljoonia vuosia ja nyt 1900 alussa on vasta auto keksitty se on ollu vasta yli 100 vuotta miks kehitys on lähtenyt vasta nyt eikä 100 000 vuotta sitten raamatussa on vastaus kerro sinä tieteen kautta kiitos

Äänestä
  • Hah, hah a-o .. Itsestäsikö noin sanoit, vai onko joku muu sinulle noin sanonut, että auton keksiminen on kehitystä.

    ´Hah, hah ´Kehitys on vasta lähtenyt nyt´

    T. b

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

se alkuaine kirjoitti:

"Harjoittelijat painoivat mieleensä kaiken näkemänsä viettäessään reaktorin luona noin minuutin. Siinä oli tarpeeksi tappavan säteilyannoksen saamiseksi. Molemmat kuolivat myöhemmin hirvittäviin tuskiin ...... kuudennella klinikalla ....

http://www.kolumbus.fi/bjorn.corander/tshernobyl.htm

"Kalastajat saivat niin paljon säteilyä, että aamulla heitä alkoi oksettaa. Tuntui siltä kuin tuli olisi polttanut rintaa. .... .... Yön aikana he ruskettouivat lähes mustiksi. Se oli ydinrusketusta. ...

Eräs sähköasentaja nousi aamupäivällä kotinsa katolle ottamaan aurinkoa. Rusketus tuntui ottavan paremmin kuin hyvin,. Nahka haisi heti palaneelta. Ilmassa oli plutoniumia, cesiumia, ja jodi-131:tä, .

Aivankuin viimeistä tuomiota ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu