Lue Timo Junkkaalan kirjoitus - Älä eroa kirkosta

Tämä Junkkaala pitää Raamattuun perustuvaa avioliittokäsitystä selvänä. Hän ei liene lukenut koko Raamattua, koska sieltä on löydetty kahdeksan erilaista avioliittomallia, joita Raamattu ei vastusta. Siellä on raiskausavioliiton hyväksyntä, orja-avioliiton hyväksyntä ja moniavioisuuden hyväksyntä. Homoavioliittoa ei mainita missään kohdin, joten sitä ei sen paremmin kielletä kuin suositakaan. Ainoa mihin otetaan kantaa, ovat seksiaktien hyväksyttävyys eri tilanteissa. Huvittavin näistä on tietty se, että raiskattu neitsyt on velvollinen ryhtymään aviolliseen suhteeseen raiskaajansa kanssa, kunhan raiskaaja ensin suorittaa neitsyen isälle rahallisen korvauksen panostaan. Raamattuun näkemyksensä perustava tietysti noudattaa tätä ja hyväksyy sen, eikö vain. Miksette vaadi tällaisten raiskausten dekriminalsiointia, kun rangaistavuus ei perustu Raamattuun, vaan sen pitäisi olla vain oikotien onneen eli avioliittoon.

"Niin kauan kuin naiset eivät pysty itsekseen hankkiutumaan raskaiksi ja niin kauan kuin miehet eivät synnytä, ei kannata yrittää muuttaa avioliittoa toiseksi." Näinhän tämä Junkkaala perustelee avioliiton sallittavuutta. Se on siis hänen mukaansa pelkästään suvunjatkamisinstrumentti. Näin tulevat perusteettomiski ja Raamatun vastaisiksi sellaiset avioliitot, mitkä solmitaan myöhemmällä iällä. Vai onko Junkkaalan tiedossa, että esim. 65 vuotta täyttänyt nainen olisi tullut raskaaksi. Eli hänen perustelujaan lainaten, niin kauan kuin naisvanhukset eivät synnytä, ei heidän avioliittojaan pidä katsoa suopeudella.

Tuo on sitä samaa, jota sanottiin homoliberaaleille silloin kun kirkosta erosi ihmisiä Räsäsen kannanottojen vuoksi. Aina kun jokin ryhmä eroaa kirkosta, sen puolelta vastataan ettei kirkosta eroaminen ole keino vaikuttaa kirkon asioihin, vaan jäsenenä pysyminen.

Tosiasia kuitenkin on, että molemmat ryhmät eivät voi vaikuttaa kirkon kantaan omalta kannalta onnistuneesti, vaan loppuratkaisussa voimakkaampi voittaa, jolloin heikompi osapuoli jättää instituution. Kirkon on sen vuoksi valittava, keitä varten se haluaa olla ja minkälaiset mittapuut sillä on jäsenyydelle. Valinnan jälkeen sen on sitten hyväksyttävä niiden lähtö, jotka eivät hyväksy tehtyä ratkaisua.

>>>Erotkoon ne, jotka eivät halua kirkon sitoutuvan Raamattuun.

Kirkkokansan mahdollisuudet vaikuttaa kirkon opetukseen ja raamattu-uskollisuuteen ovat hyvin pienet, joten monet ovat kokeneet kirkosta eroamisen ainoaksi tavaksi saada äänensä kuuluviin. Kirkko on jo hyvin pitkällä luopumuksen tiellä, mistä ovat hyvänä esimerkkinä Tampereen seurakuntien ylläpitämät eroakirkosta.info -sivut. Sivustolla kerrotaan kirkon työstä ja uskon sisällöstä, mutta Kristusta ei mainita sanallakaan. Sivuston mukaan kirkon opetuksen ytimenä ovat;

- rakkaus lähimmäisiä ja koko luomakuntaa kohtaan
- usko, että Jumala on alkusyy maailman syntyyn ja on läsnä edelleen
- toivo kuoleman jälkeisestä elämästä

Siis yleisuskonnollista sanahelinää, jonka lähes minkä tahansa uskonnon edustajat voisivat allekirjoittaa. Todella säälittävä yritys pitää kiinni eroa harkitsevista kirkollisveron maksajista, joista suurin osa on tähän asti ollut kirkon oppiin välinpitämättömästi suhtautuvia.

2.Korinttolaiskirje:
6:14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?

Kyllä on Oulun piispa ottanut kantaa, etsi netistä en voi nyt liittää....

Nimimerkit suok ja uskomaton pohtija kirjoittivat jo sen olennaisimman, kiitokset siitä heille. Timo Junkkaala totesi myös naispappeuden hyväksymisen jälkeen aivan samalla tavalla: Nyt ei ole kirkosta eroamisen aika, vaan rukoilemisen aika. Rukoilemisen aika on aina riippumatta kirkon tilasta tai päätöksistä, rukouksella uskova on yhteydessä Taivaalliseen Isäänsä. Kirkossa pysyminen vaatisi sitä, että kirkon palvelijat itse uskovat Jeesukseen ja Jumalan Sanan ehdottomaan auktoriteettiin ja että kirkon päättäjät tekisivät parannuksen ja palaisivat luopumuken tieltä takaisin omaan tunnustukseensa. Uskova kokee olevansa kirkossa kuin vieraalla maalla, vaikka hänen pitäisi tuntea olevansa koton.

Ymmärtääkseni uskovat eivät siis eroa kirkosta protestoidakseen. Uskovan tulee saada seurakunnasta aitoa ravitsevaa Jumalan Sanaa (lain ja armon saarnaa), kokea, että hän voi löytää oman, armolahjojensa mukaisen paikan Jumalan valtakunna elopellolla ja että uskovien yhteydessä hän saa rakkautta ja tukea. Luterilainen kirkko on saarnakriisissä sokerisen sosiaalisen saarnojen takia, pappis- ja työntekijäkeskeisyys estää uskovien evankelioivat tehtävät ja kirkossa kävijä kokee, että hänen ympärillään on enemmänkin kirkon uskonnollisia jäseniä kuin veljiä ja sisaria Kristuksessa. Uskova lähtee, koska hän kaipaa todelliseen kotiseurakuntaan, jossa hän voi iloita yhteisestä uskosta. On kaiketi pakko tunnustaa, että valtaosa kirkon jäsenistä kuuluvat kirkkoon vain muodollisesti ilman henkilökohtaista uskoa.

Monet papit lähtivät kirkosta omantuntonsa vuoksi silloin, kun naispapit astelivat alttarille. Raamatullisen pappeuden puolustajat ajettiin ahtaalle, eikä heille suotu mahdollisuutta palvella seurakuntaa omantuntonsa mukaisesti. Demokratia päättää, se on selvää, mutta demokratia on huono päätäntävalta Jumalan valtakunnassa silloin, kun tehdään Raamatun vastaisia päätöksiä.

Eron syitä on tietysti monia. Päivi Räsänen puhui aikoinaan televisiossa aivan oikein ja raamatullisesti. Puheen vuoksi eronneet olivat luultavasti joko uskonnollisia tai sitten täysin maallistuneita, joille Raamatun Sanan totuus ei ole tärkeä. Arkkipiispa Kari Mäkinen on aiheuttanut nyt toisen eroaallon ja nyt lähtevät ne, jotka haluavat kuulua Raamatun totuuteen turvautuvaan kirkkoon. On pakko kysyä, onko arkkipiispalle Raamatun Sanan totuus tärkeä ja näkeekö hän ollenkaan kirkon voimakasta maallistumista.

Ketju käsittelee Timo Junkkaalan kannanottoa. Hänen järjestönsä, Suomen Raamattuopisto ei hyväksy sen paremmin naispappeutta kuin homoseksuaalisia avioliittojakaan ja monissa puheenvuoroissa on surtu kirkon nykyistä tilaa. Raamattuopistolla olisi syyt kysyä käsi sydämellä: kuuluuko järjestö kirkkoon ja toimii sen rinnalla vain sen vuoksi, että sillä tavalla se saa ratkaisevan taloudellisen tuen yllälptiääkseen nykyisensuuruista toimintaansa?

Ohje naisen ja miehen välisen avioliiton puolustajille:

Katsoha sie. Tää asja on näi. Jos sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka. Kyl hää tulloo peräs, älä yhtää eppäile. Mut jos sie pysyt paikoillais etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö? Et sie sovi hänen kansaa sammaa monttuu. Se on tään puolustussovan ratekia.

En minä tämän takia ole aikanaan eronnut, enkä koskaan missään joukkoeroamisissa. Erosin, kun minua ärsyttivät röyhkeät agnostikkopapit ja heidän puheensa ja käytöksensä. MIllä vallalla he siellä ovat?

Muutenkin haluaisin kysyä tuota asiaa, miksi sellainen jää kirkkoon töihin? Epäillä voi, mutta epäusko ja sen ahkera mainostaminen, mitä sellainen siellä tekee? Jatkuvassa epäuskossa olo? Onko se joku suojatyöpaikka? Kun kuitenkin papin ammatti on vieläkin sen verran arvostettu, koska siinä joutuu olemaan ihmisten kanssa, että he saisivat helposti töitä muualtakin. Saihan Ilkka Kantolakin erittäin hyvän toimen erottuaan avioeronsa jälkeen piispan tehtävästään ja on nyt eduskunnassa hyväpalkkaisessa toimessa lisäksi. Eli voisiko joku kertoa, mitä siellä mielessä liikkuu kun sinne jää tai tulee avoimesti epäuskonsa kanssa töihin? Melkeinpä ylpeillen siitä ja toruen muita uskosta? Mistä tällainen röyhkeys on tullut? Vai onko heillä todellakin niin vähän uskoa, että he uskaltavat tehdä tuollaista, kun työnantajakin on sentään lopulta vähän korkeampi taho kuin tavallinen kuolevainen?

Itseäni on naisena kohdeltu tosi ankarasti ihan tavallisissa työpaikoissa ja nyt en ikäni vuoksi kelpaa minnekään. Olen rutiköyhä kaiken sorron jälkeen. Nuo on kertakaikkisen vastenmielinen ilmiö nuo röyhkeät agnostikkopapit. He soittavat nykyään niin paljon suutaan, että arvelisin heitä olevan jo noin 1/3 ainakin. Sitten on melkein 1/3 muuten maallistuneita saddukeuksia, ja joku 1/3 yrittää siellä vielä pitää puljua pystyssä edes joten kuten. Jotkut on ajettu pois, ja viis minä siitä, hyväksyvätkö naispappeuden vai ei, jos heillä Kristus on. (Itselle tämä kysymys on samantekevä, Kristus menee kaiken edelle, pääasia että pappi on kristitty.)

Hyvin kirjoitit, sorrettu naisihminen ja esittämäsi kysymys on ymmärrettävä, miksi pappina toimii moni sellainen ihminen, joka ei usko Raamatun Sanaan, ei julista lakia ja armoa niin kuin tulisi, vaan soveltaa Jumalan Sanaa vapaasti nykyaikaan soveltaen? Näen asian seuraavasti.

Papin ammatti on arvostettu, hyvin palkattu, akateeminen ammatti. Papilta vaaditaan akateeminen loppututkinto, sitoutuminen kirkon ylimpien päättäjien tekemiin päätöksiin sekä kirkon palvelijoilta odotettava asiallinen käyttäytyminen. Monien mielestä on totta, että luterilainen kirkkomme on luopunut monilta osin sekä Raamatun totuuksista, että omista tunnustuskirjoistaan. Näkyvin tällaisen kritiikin esille tuoja lienee Luther-säätiö, joka pitää itseään Raamattuun tukeutuvana ja alkuperäiseen luterilaiseen vanhurskauttamisoppiin pitäytyvänä seurakuntana. Luterilainen kirkko ei sitä enää ole.

Kirkon pappina saa toimia sellainenkin henkilö, joka avoimesti puhuu Raamattua vastaan. Siitä on tosin jo parikymmentä vuotta, kun pastori Antti Kylliäinen kirjoitti kirjan ”Kaikki pääsevät taivaaseen”, jonka sanoma turhensi täysin Jeesuksen ristin sovituksen ainoana pelastustienä. Kirja on mainio havaintoesimerkki niistä teologisista ja filosofisista virtauksista, jotka tällä hetkellä ohjaavat sekä maatamme että kirkkoamme. Olen lukenut monia tutkimuksia, joiden mukaan suuri osa papeista ei usko keskeisimpiinkään Raamatun totuuksiin, kuten esim. Jeesuksen neitseestä syntymiseen. Kuitenkin kirkon uskontunnustuksessa lausutaan papin perässä: ”…sikisi Pyhästä Hengestä” – ilman uskoa siitä tulee vain hokema, eikä sydämen uskon tunnustus.

Asiaa on kysytty suoraan papeilta. Papin ammattiin hakeutuu entistä vähemmän kutsumustietoisia Jeesukseen ja Raamattuun uskovia, joiden keskeisimpänä tavoitteena on tuoda kansalle kirkas, pelastava evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Näyttää siltä, että pappien kirkkouskollisuus on mennyt Raamattu-uskollisuuden edelle. Moni uskova pappi on omantuntonsa tähden lähtenyt kirkosta – hyvin moni kipuilee itsensä kanssa. Eräs pappi sanoi joitakin vuosia sitten, että jos kirkko siunaa homoseksuaaliset parisuhteet, niin sitten hänellä on vaikeuksia jatkaa papin virassa. Tunnen henkilökohtaisesti kaksi pappia, jotka ovat luopuneet pappeudesta kirkon laajan luopumuksen tähden.

Humanistinen, sosiaalista saarnaa rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta puhuva pappi on suosittu ja pidetty pappi. Miksi hän ei pitäisi työstään? Heitä kuunnellaan, heille hymyillään ja heitä rohkaistaan. Mutta: ovatko he maan suola, niin kuin Jeesus vuorisaarnassaan sanoo, vai onko heistä tullut maan sokeri?
1. Joh. 4:5 ”He ovat maailmasta; sen tähden he puhuvat, niin kuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.”

Kyllä erotaan, sanoi Junkkaala mitä hyvänsä.

Mäkinenkin saa oikein kunniamerkin !