Fennovoiman tuhoontuomittuun Rosatom-hankkeeseen lähtee viimemetreillä mukaan neuvostoajan ulkomaankaupassa ryvettynyt silloinen valtionyhtiö Fortum. Venäjältä tulleella mahtikäskyllä Suomen hallitus oli miehitysuhan alla pakotettu järjestämään Fortum hankkeen taakse. Muutoin olisi Venäjä lähettänyt Pihkovan ja Ala-Kurtin tukikohdista DVD-erikoislaskuvarjojääkäreitä ja Suomeen olisi tehty strateginen isku. Hallitus olisi vaihdettu tiltulaiseksi ja koko Fennovoima olisi muutettu 24 tunnin hybridisodan myötä Rossiienergo-nimiseksi hankkeeksi. Nykyiselläänkin Rosatom-yhtiö on varautunut siihen, että rakennustyömaan aikana Spetznaz ja Omon vartioi raksaa ja voimalan ollessa tuotannossa, on Pohjois-Suomesta luovutettu Venäjän käyttöön tukikohtia. Sodankylän ja Rovaniemen varuskunnat sekä Oulunsalon lentokenttä. Oulun Toppila muuttuu Venäjän sotasatamaksi ja minisukellusveneet operoivat Himangan satamasta tuhoten ja miinoittaen Ruotsin rannikkoa. Seuraavassa vaiheessa voimalasta rakennetaan voimajohto Venäjälle ja sen johtoala on molempiin suuntiin 5 km. Tämä piikkilangoin aidattu voimalinjan käytävä on venäläisten erikoisjoukkojen vartioima ja taisteluhelikopteri lentää pitkin johtoa yötä päivää sekä maastoautolla liikkuvat sinkopartiot sahaavat johdon alla olevaa huoltotietä yötä päivää.
Tiltu käski Fortumin Fennovoimaan
tiltunvoimala
463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No jaa.
Joka tapauksessa tänä päivänä sanoin irti sähkösopimukseni Fortumista ja vaihdoin toiseen palveluntarjoajaan.
Sähköyhtiöitä kannattaa silloin tällöin kilpailuttaa, ja Fortumin näin avoin kaapistatulo ydinvoiman, vieläpä venäläisen sellaisen, puolesta sai minut avaamaan silmäni.
Vladimir Putin, Venäjän viimeinen neuvostoliittolainen, on löytänyt hengenheimolaisia Suomesta!
Pitkäänkö epäpyhä allianssi voi jatkua? Kauanko ikuinen Neuvostoliitto kesti?
Kovin on monimutkaista. Helpomminkin se kävisi.
niin, sähköö tulee töpselistä