Miksi Sipilä haluaa SEMENTOIDA homolain ?

Ja SITOA seuraavan hallituksen / eduskunnan kädet. Taitaa puheet liittyä seuraaviin hallitusneuvotteluihin eli päätös vastustaa homolakia olikin ÄÄNTEN KALASTELUA.

EI VOI SITOA.
1280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onko Sipilä nykyisessä hallituksessa? Nykyinen hallitus sitoo seuraavan hallituksen kädet.

Äänestä

Suomen kansan tahto oli, että laki tasa-arvoisesta avioliitosta hyväksyttiin. Se sai eduskunnassa selkeän enemmistön.

Juha Sipilä on sen verran fiksu, että hän ei lähde kansan tahdon vastaisesti lakia muuttamaan,

Äänestä
  • Kansan tahtoko oli kepun myymät kuusi ääntä?

    Äänestä

  • kepu petti taas kirjoitti:

    Kansan tahtoko oli kepun myymät kuusi ääntä?

    Tokihan nekin olivat osa kansan tahtoa.

    Äänestä

  • kepu petti taas kirjoitti:

    Kansan tahtoko oli kepun myymät kuusi ääntä?

    Kansan tahto ilmeni siinä, että enemmistö kansanedustajista kannatti kansalaisaloitetta. Ehkäpä Sipilä on sen verran fiksu tosiaankin, ettei lähde kumoamaan sitä, mitä eduskunta on päättänyt kansalaisten aloitteen pohjalta.

    Kepun kuusi ääntä ei ratkaissut asiaa. Vaikka nämä kuusi olisivat äänestäneet toisin, asia olisi silti päätetty kuten nytkin.

    Kepu ei ole pettänyt tässä asiassa, sillä Kepu ei liene puolueena ottanut tähän asiaan kantaa sen paremmin puolesta kuin vastaankaan.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kansan tahto ilmeni myös siinä Venäjän laissa, joka kielsi homopropagandan levittämisen alaikäisille -- duuma päätti siitä yksimielisesti. Miksi kuitenkin sellainen parlamentarismi ja demokratia ja kansan tahdon toteutuminen ei kelpaa länsimaille? Miksi Venäjän "homolaki" johti länsimedian kiihtyvään vihapropagandaan Venäjää vastaan? -- No, ehkä USA-NATO-EU:n nyttemmin täydellä voimalla aloittama uusi kylmä sota oli jo silloin valmisteilla, ja jos "homolakia" ei olisi ollut, olisi keksitty jokin toinen keino alkaa parjaamaan Venäjää.

    Sipilä on siinä mielessä oikeassa, että Suomella on nyt totisesti paljon tärkeämpää mietittävää kuin seksuaalisesti poikkeavien "oikeudet". Maahan on kuilun partaalla, nykyhallitus neuvoton, tulevaisuuden pohja äärimmäisen epävarma.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Homoille kuuluu oikeudet ilman mitään sitaattimerkkejä.

    Valtion tehtävä ei ole ylläpitää mitään homorekisteriä,
    vaan vihkiä avioliittoon sitä haluavat täysikäiset ihmiset.
    Homojen syrjintä ei ole järkevää eikä ihmisarvon
    mukaista.

    Äänestä

  • homo-info kirjoitti:

    Suomessa on ollut vastaava kehotuspykälä.
    Siitä seurasi mm. onnettomia kulissiavioliittoja
    ja nuorten homojen itsemurhia. Homous sinänsä
    ei lisäänny tai vähene tiedotuksen puutteeseen
    mutta ihmisten ahdistus lisääntyy.

    Äänestä

tasa-arvoinen avioliitto on ihmisoikeuskysymys.

Suomen valtio ei voi enää ylläpitää mitään erillisiä
homorekistereitä homopareja varten vaan kaikkien
on saatava tasa-arvoinen oikeus avioliittoon.

eikö tämä ole aika selvää?

Äänestä
  • Mutta mitä ongelmasi kirkolle kuuluu ?

    Äänestä

  • h-inhollle kirjoitti:

    Mutta mitä ongelmasi kirkolle kuuluu ?

    Suomen kirkko on kansankirkko. Se ei ole erillinen muusta yhteiskunnasta vaan sidottu siihen ja valtioon. Kirkon kuuluu siksi noudattaa samaa kansan tahtoa kuin eduskunnan päätöskin.

    Äänestä

Minut on kastettu ja päästetty ripille. Verot on maksettu.
Saavat luvan siunata avioliittoon jos tulee ajankohtaiseksi.
Hautaaminen kirkkomaalle on kai sallittu myös homokalmoille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kepula oy kirjoitti:

Ja SITOA seuraavan hallituksen / eduskunnan kädet. Taitaa puheet liittyä seuraaviin hallitusneuvotteluihin eli päätös vastustaa homolakia olikin ÄÄNTEN KALASTELUA.

EI VOI SITOA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu