Suomen Leijonan suurristi on myönetty arkkipiispa K. Mäkiselle

No johan kannattaakin, mitä nyt lähti vasta 13.000 ja jatkoa seuraa..

"Kotimaa | Turun Sanomat 09:47 | 4
Päivitetty 10:16
Itsenäisyyspäivän korkein kunniamerkki Suomen Leijonan suurristi on myönnetty arkkipiispa Kari Mäkiselle,"

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/707676/Itsenaisyyspaivan korkein kunniamerkki Makiselle Herlinille ja Rehnille
3298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Rikkaille jaellaan kunniamitaleita. Jakajina toiset rikkaat. On ne niin hyviä ja rikkaita toistensa mielestä.

Äänestä
  • Sen takia tuollaisista ihmisistä tuleekin niin omahyväisiä. Niitä ei pitäisi jakaa oikeastaan kenellekään, ettei kihoa hattuun ja tuota suurta vahinkoa saajalleen. Toisaalta, jaksakaamme odottaa todellisia mitaleja ja toisaalta Jumala poistaa sitten ansiottomat mitalit monen kaulasta.

    Ei sen puoleen, että itse sielläkään palkintosijoilla olisin, pääasia että pääsee porteista sisään, eikä lähetetä pois. Mutta mitalien riisumisen haluan ilman muuta nähdä. Aina kun totuus tulee valheen tilalle, se virkistää mielen.

    Äänestä

Voi, voi, voi! Siinä hän voi taas kylpeä valtiovallan suosiossa, vaikka hän kirkon päänä itse on etunenässä kansankirkkomme alentamisessa ja romuttamisessa.

Tuntuu todella pahalta.

Äänestä
  • Hän on muuten sillä tavalla erikoinen homofanaatikkojoukkoon kuuluva (tuo fanatismi siis hoitaa elämässään pelkästään tätä asiaa), että hän on ollut varmaan epäsuosittu ja haluaa siksi julkisen vallan ja "kovien jätkien" ja aggressiivisten suosiota. Yleensähän he ovat paijattuja ihmisiä ja tottuneet ihmisten hemmotteluun ja siksi eivät kestäkään tietenkään ollenkaan painetta, vaan haluavat vain miellyttää, että pysyisivät suosiossa ja tietysti siihen liittyy myös laiskuus ja mukavuudenhalu kevytuskoisuus, jossa halutaan tehdä kaikesta miellyttävää, ja kirkostakin tyhjänpuhuja ja tyhjäntoimittaja. Hän on siis arka nynny, joka on aina halunnut tulla lavatähdeksi, joka ei kuitenkaan hänelle ole mitenkään mahdollista. Toisaalta ilkeä nynny, joka tarvittaessa isolla joukolla kiusaa pienempiään, kunhan saa rohkaisua. Ja minä olen nainen. Raukka mies on aina ollut vastenmielinen näky. Jeesus ei ollut raukka. Pelokas nynny, K. Mäkinen ryhtynyt kristityksi, änkeytynyt jostain syystä arkkipiispan paikalle, ja kaikkien pitäisi vain taputtaa häntä päähän. Huipulla tuulee, eikö hän sitä tiedä? Kaikkia poliitikkojakin suomitaan röyhkeästi ja sanotaan mielipiteet.

    Äänestä

Oikealle miehelle meni kunniamerkki. Kari Mäkinen on kirkon johdossa mies paikallaan.

Äänestä
  • " Oikealle miehelle meni kunniamerkki. Kari Mäkinen on kirkon johdossa mies paikallaan. "
    Kyllä HARHAANJOHOSSA on ! Mutta kansa kiittää , eroamalla kirkosta.

    Äänestä

  • hip hei kirkko kirjoitti:

    " Oikealle miehelle meni kunniamerkki. Kari Mäkinen on kirkon johdossa mies paikallaan. "
    Kyllä HARHAANJOHOSSA on ! Mutta kansa kiittää , eroamalla kirkosta.

    Tämäkin varmaan yksisulka arkkipiispan hattuun, tai syntilistaan.

    Työntekijöiden rekisteröity parisuhde puhuttaa Kosken seurakunnassa

    " Kosken Tl seurakunnan kirkkoherra Terhi Latvala ja nuorisodiakoni Katri Tuori ovat rekisteröineet parisuhteensa 11. marraskuuta. Asian kertoi julkisuuteen Auranmaan Viikkolehti.
    – Halusimme kertoa ratkaisustamme, koska se on pienessä yhteisössä muutenkin pian kaikkien tiedossa. Mitään velvollisuutta kertoa yksityisistä asioita ei sinänsä ole, sanoo Terhi Latvala,.."

    Asiasta järjestään tiedotustilaisuus Kosken seurakunnan luottamushenkilöille.
    http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/tyontekijoiden-rekisteroity-parisuhde-puhuttaa-kosken-seurakunnassa/

    Äänestä

Kyllä nyt tuntuu pahalta. Ei edes henki tahdo kulkea. Voi Jeesus sentään.

Äänestä

"Ainoa risti, jota tuo mukava, maallismielinen kirkonmies eläissään on kantanut, on suurristi!"

Äänestä

Kari Mäkinen on todella symppis, eikä erottele kirkkoon kuuluvia ja kirkkoon kuulumattomia. Minulla oli pitkään huono omatunto siitä, etten maksa kirkollisveroa. kari Mäkinen on auttanut minua ymmärtämään, ettei kenenkään kuulkaan maksaa kirkollisveroa. Jumalan ja Kari Mäkisen edessä kirkollisveroa maksava ja kirkollisveroa maksamaton ovat aivan yhtä arvokkaita ihmisiä. Onnittelen Kari Mäkistä myönnetystä ansiomerkistä.

Äänestä
  • Miten Mäkisen tasa-arvo periaatteet sopii, että toinen ei maksa ja toinen maksaa kirkollisveroa?

    Siinähän se. Ihmisarvo ei riipu rahasta, joten yhtä-arvokkaita ovat kaikki, eikä Kari Mäelle tie hallaa vaikka kaikki eroavat kirkosta.

    Äänestä

  • Äläs nyt provoile täällä - liian läpinäkyvää.

    Äänestä

Siinäpähän kekkuloottooo ristejä rinnassa. On varmaan irvokas näky, kun tiedostaa että on juuri hyljännyt kymmeniä tuhansia lampaitaan. Osaakohan edes hävetä?

Äänestä
  • Kari Mäkinen on sen sortin kevytuskovainen, ettei ymmärrä edes hävetä.

    Äänestä

  • Ei hän ole hylännyt ketään. Jokainen on itse tehnyt oman päätöksensä joko erota kirkosta tai liittyä kirkkoon. Ei arkkipiispaa voi syyttää siitä, että fundamentalistit tulkitsevat raamattua tavalla, joka ei ole kenellekään hyväksi.

    Äänestä

  • aatteleppa ite kirjoitti:

    Ei hän ole hylännyt ketään. Jokainen on itse tehnyt oman päätöksensä joko erota kirkosta tai liittyä kirkkoon. Ei arkkipiispaa voi syyttää siitä, että fundamentalistit tulkitsevat raamattua tavalla, joka ei ole kenellekään hyväksi.

    Lyuterilaisilla ei ole sananvaltaa. Heidän on hyväksyttävä arkipiispansa, vaikka se olisi luterilaisen opetuksen vastainen.

    Äänestä

  • aatteleppa ite kirjoitti:

    Ei hän ole hylännyt ketään. Jokainen on itse tehnyt oman päätöksensä joko erota kirkosta tai liittyä kirkkoon. Ei arkkipiispaa voi syyttää siitä, että fundamentalistit tulkitsevat raamattua tavalla, joka ei ole kenellekään hyväksi.

    Painakaa nyt sinne yksinkertaiseen kalloonne, ettei Suomen kirkossa ole mitään fundamentalisteja.

    Keskustelusta ei tule mitään, kun vastakeskustelijan tiedot kristinuskosta, kristityistä, ev.lut. kirkosta ovat nolla.

    Äänestä

  • aatteleppa ite kirjoitti:

    Ei hän ole hylännyt ketään. Jokainen on itse tehnyt oman päätöksensä joko erota kirkosta tai liittyä kirkkoon. Ei arkkipiispaa voi syyttää siitä, että fundamentalistit tulkitsevat raamattua tavalla, joka ei ole kenellekään hyväksi.

    Jeesus lähti etsimään kadonnutta lammastaan, mutta Mäkinen ottaa vastaan ristejä rinnuksiinsa.

    "Ei arkkipiispaa voi syyttää siitä, että fundamentalistit tulkitsevat raamattua tavalla, joka ei ole kenellekään hyväksi."

    Kyllä Mäkistä voi tästä hyvinkin syyttää. Hän on saanut saman lukutaito-opetuksen kuin muutkin. Pitäisi vaan osata käyttää sitä lukutaitoaan eikä lue omia ajatuksiaan ja antipatioitaan.

    Äänestä

  • näin menee kirjoitti:

    Lyuterilaisilla ei ole sananvaltaa. Heidän on hyväksyttävä arkipiispansa, vaikka se olisi luterilaisen opetuksen vastainen.

    Liberaalien vihamielisyydelle emme voi mitään. He menevät sitä omaa tietään kun taas uskovat menemme Kristus-tietä. Jeesus on se tie - ei Mäkinen.

    Äänestä

  • koska menee perille? kirjoitti:

    Painakaa nyt sinne yksinkertaiseen kalloonne, ettei Suomen kirkossa ole mitään fundamentalisteja.

    Keskustelusta ei tule mitään, kun vastakeskustelijan tiedot kristinuskosta, kristityistä, ev.lut. kirkosta ovat nolla.

    Jos uskoo, että kaikki raamatussa on totta, hyvää ja erehtymätöntä jumalan sanaa ja kaikessa toteltava, on fundamentalisti.

    Äänestä

  • Tarkkispispa kirjoitti:

    Jeesus lähti etsimään kadonnutta lammastaan, mutta Mäkinen ottaa vastaan ristejä rinnuksiinsa.

    "Ei arkkipiispaa voi syyttää siitä, että fundamentalistit tulkitsevat raamattua tavalla, joka ei ole kenellekään hyväksi."

    Kyllä Mäkistä voi tästä hyvinkin syyttää. Hän on saanut saman lukutaito-opetuksen kuin muutkin. Pitäisi vaan osata käyttää sitä lukutaitoaan eikä lue omia ajatuksiaan ja antipatioitaan.

    Paremminkin voisi sanoa, että Mäkisen Raamatun tulkinta lähtee siltä pohjalta, että hän ei usko Jeesuksen syntyneen neitseestä, eli vaikea sanoa, uskooko hän evankeliumin eli sovituksen ja ylösnousemuksenkaan. Joten voi olla että Raamattu on hänelle vähän liiankin vapaatulkinteinen teos, vaikka se onkin ollut traditiossa kaikissa vanhoissa kirkoissa hyväksi koettu ja apostolisen uskon perusta. Raamattua luetaan siis Kristuksesta käsin. Onko sellainen tulkinta edes pätevä, jos ei ole evankeliumin alkeitakaan epäonnekseen elävän Jumalan avulla saanut otettua vastaan.

    Joka tapauksessa kaikissa vanhoissa kirkoissa, katolinen, ortodoksinen, ja varsinainen luterilaisuus (en puhu nykyliberaaliluterilaisuudesta, se ei varsinaisesti ole luterilaisuutta, ei paikka paikoin edes kristinuskoa) on konservatiivinen Raamattu-tulkinta. Mikään näistä kirkoista ei tulkitse Raamattua fundamentalistisesti. Liberaali tulkinta on yleensä löyhempi ja poimii vain kaikki miellyttävät kohdat pullasta. Lisäksi se pitää pääasiassa Raamattua vain ihmisten puheena Jumalasta, eikä pidä sitä Jumalan palvelijoiden, profeetoiden, apostolien ja muiden palvelijoiden kautta antamana Jumalan ilmoituksena. Tähänkään ei pysty ilman elävää Jumalaa. Raamattu ei ole kuollut kirjain. Sen lisäksi sitä luetaan kokonaisuutena, eikä erillisiä jakeita.

    Äänestä

  • aatteleppa ite kirjoitti:

    Ei hän ole hylännyt ketään. Jokainen on itse tehnyt oman päätöksensä joko erota kirkosta tai liittyä kirkkoon. Ei arkkipiispaa voi syyttää siitä, että fundamentalistit tulkitsevat raamattua tavalla, joka ei ole kenellekään hyväksi.

    "Ei arkkipiispaa voi syyttää siitä, että fundamentalistit tulkitsevat raamattua tavalla, joka ei ole kenellekään hyväksi."
    Olet täysin väärässä, fundikset tulkitsevat RAAMATTUA, niin kui sitä tuleekin tulkita. Usko Jeesukseen pelastaa!
    Arkkipiispa taas, ei ymmärrä Raamatusta höikäsenpöläystä.

    Äänestä

  • paina kalloosi kirjoitti:

    Jos uskoo, että kaikki raamatussa on totta, hyvää ja erehtymätöntä jumalan sanaa ja kaikessa toteltava, on fundamentalisti.

    Okei. Atk-opettajasi luovuttaa. Ei vammaisen kanssa kannata turhan päiten kiistellä, jos hän haluaa sanoa tietokoneen hiirtä jollain muulla nimellä. Nimittele ihan miksi vain. Mutta älä sitten ihmettele, että olet täysin pihalla keskustelusta. Käy yhäti siellä jossain Suomen harvojen fundamentalistien sivuilla keskustelemassa ja kuvittele keskustelevasi luterilaisen kirkon konservatiivin kristityn kanssa ja sano hänelle, mikä hän on ja miten hän tulkitsee Raamattua. Oikein loista täydellisellä tietämättömyydelläsi. Tule sen jälkeen sanomaan, että olet fiksu, kun olet loistanut täydellisellä tietämättömyydelläsi, typerillä ennakkoluuloillasi ja joilla olet saanut valtavaa vahinkoa aikaiseksi monille ihmisille, ja tee sellaista, mikä ei ole ihmisille hyväksi. Sen jälkeen tule ilmoittamaan että olet suuresti lähimmäiserakas ihminen. Älä ihmettele, jos ihan kaikki eivät usko sinua.

    Lue fundamentalistisesti kirjaimellisesti kaiken mahdollisen maallisen lehdistön kirjoittelun täytenä totuutena kaikista asioista ja pidä "totuutesi" vaikka olisit täydessä tietämättömyydessä, valheessa ja vaikka missä.

    Arvelenkin, että ääriliberaalius ja ateismi syntyy valitettavasti juuri eräänlaisesta fundamentalistisesta lukemisesta, ja siksi ei pystytäkään uskomaan, vaan menetetään usko alkumetreillä. Pahimmat fundamentalistit löytyvät ehdottomasti teidän seurastanne.

    Äänestä

Lähes 300'000 on jo lähtenyt kirkosta Kari Mäkisen arkkipiispakaudella. Mäkinen on siis hukannut kutakuinkin kymmenyksen kirkkonsa jäsenistä. Pakko kysyä, miksi Steven Elopille ei annettu kunniamerkkiä Nokian tuhoamisesta?

Äänestä

Matt.4:8. "Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston 9. ja sanoi hänelle: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua". 10. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'.".."

1.Joh.2: 15." Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. 16. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. 17. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. 18. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. 19. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme. .."

Gal.5: 16." Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. 17. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. 18. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla. 19. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, 20. epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, 21. kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. 23. Sellaista vastaan ei ole laki. 24. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. 25. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme. 26. Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme..."

Äänestä

Pressa Niinistö ei tiennyt myöntäessään näistä siihen tilanteeseen nähden tulevista tempauksista.

Niinistö voisi kätelleessään antaa adjutantin repäistä Mäkiseltä kunniamerkin pois.

Äänestä

Ehkäpä arkkipiispan puolesta pitäisi rukoilla, että Jumala johdattaisi häntä edes hiukan sinnepäin, missä on evankeliumi. Tai että Jumala jotenkin avaisi hänelle hieman kristinuskon sanomaa. Nämä maalliset paikat ovat aina vaarallisia ihmisen sielulle, siinä joutuu helposti harhaan. Tai että hän edes vähäksi aikaa tokenisi kristittyjen kiusaamisesta, kun ei sekään ole varsinaisesti kirkon tehtävä. Mielestäni esim. Fransiscus osaa hienommin puhua myönteisesti maallisille kristinuskosta, mollaamatta muita kristittyjä ja saattamatta heitä vainon alaiseksi.

Tämän tyyppistä johtajaa tarvittaisiin itse asiassa nyt tähänkin kirkkoon, mutta mistä sellaisen löytäisi nyt kun raivostuneet väkijoukot vaativat Kristuksen ristiinnaulitsemista ja kristinuskon hylkäämistä jopa kristillisestä kirkosta.

Äänestä
  • Ottaen huomioon, että hänellä ei kuitenkaan niin suurta tehtävää, ei varmaan kannata pyytää Herraa ilmestymään kuten Paavalille (joka siihenaikaan piti nimeä Saul) :

    "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"

    Paavalilla oli siinä niin tärkeä tehtävä, että Herra poikkeuksellisesti ilmestyi ja asetti hänet oikeille raiteille toimittamaan sitä tehtäväänsä, joka oli jo aikaa sitten määrätty.

    Samassa yhteydessä voisi tietysti pyytää monelle muullekin samaa asiaa.

    Toisaalta, kaipa tarkoituksena on olla eräänlaisia juudaksia ja hävittää kristillinen evl kirkko. Ilmeisesti sen aika on ja täytyy vain toivoa, ettei Jumala ole niin kovasti suuttunut suomalaisille (oikeastaan länsimaalaisille, koska tilanne näyttää olevan joka paikassa täällä vähän sama), että on jo täysin hylännyt heidät/meidät. Toisaalta tästä tulee tietenkin mielenkiintoista ja ehkä aidompaa kristinuskoa, koska aletaan joutua vainojen kohteeksi. Nytkin on jo huomattavissa, miten helpolla jotkut ovat luovuttaneet. Ovatko heidän olonsa olleet todella noin mukavat?

    Äänestä

Perkele palkitsee omiaan.

Missä köyhät linnanjuhlista= Kuka missäkin unelmoimassa leivän kannikasta.

Äänestä
  • "per kele palkitsee omiaan."

    Tässä tapauksessa juuri näin on. Sen asiallahan arkkipiispa on. Ja tekee tietä tälle:
    Toinen kirje tessalonikalaisille 2
    ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
    4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    1. Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
    2. ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
    3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
    4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Äänestä

Päivi Räsänelle tuo mitali olisi kuulunut.

Soiniakin pidän enemmän pappina kuin vuohen kuvotusta.

Äänestä

Kristuksen risti vai Suomen Leijonien suurristi - kumpi on loppupeleissä tärkeämpi?

Uskallatko vastata?

Naispapin vastaus: Piispathan jo kantaa kaulassaan ristiä!

Väärä vastaus!

He eivät ota kantaakseen sitä Jeesuksen ristiä, jonka kautta tämän maailman viha tulee päällemme.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hip hei kirkko kirjoitti:

No johan kannattaakin, mitä nyt lähti vasta 13.000 ja jatkoa seuraa..

"Kotimaa | Turun Sanomat 09:47 | 4
Päivitetty 10:16
Itsenäisyyspäivän korkein kunniamerkki Suomen Leijonan suurristi on myönnetty arkkipiispa Kari Mäkiselle,"

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/707676/Itsenaisyyspaivan korkein kunniamerkki Makiselle Herlinille ja Rehnille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu