Verotus poistuu, autotehtaa loppailee EU:ssa, raha aina määrää mitä päätöksiä tehdään. Suomi on sitoutunut EU:hun joten kaupan esteet poistetaan. Euroopan suuret autotehdas maat eivät suvaitse kauppaa vähentäviä ratkaisuja, joten Suomen eduskunnan sanomisilla ei ole paskankaan merkitystä, vai luuletteko, että 5000 000 kansalla on jotain sanomista. Autotehtaan on jo pitkään valittanut kaupan esteistä, Joten VERO TULEE POISTUMAAN JA HYVIN PIAN.
AUTOVERO
POISTUU, LUE LISÄÄ
7621840
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 76
Vanhimmat
poistuuksvaiei kunhan se helvetin jokavuotinen "väliaikainen" 100e vero poistuisi
JA PIAN
piti olla myös tämä nykyinen autoverokäytäntö, joka säädettiin 50-luvulla VÄLIAIKAISEKSI!!!
Autolehtiä on tullut jonkin verran luettua ja niistä on voinut lukea rivienvälistä autotehtaiten kommenteja pienentyneestä automyynnistä, ei koske pelkästään Suomea vaan koko eurooppaa. Se on kyllä tosijuttu, että autotehtaat lobbaa EU:ssa ja elämme viimeisiä verollisia aikoja
Sama koskee KAIKKIA veroja. Työnantaja ei millään viitsisi maksaa veroja ja sivukuluja työvoimasta. Vielä ikävämpi on maksaa veroja yrityksen voitosta. Hui kauhistus sentään. Sitäkin pahempaa on, jos omistaja joutuu maksamaan veroa yrityksestä itselleen ottamasta tulosta. Sellainen suorastaan puistattaa. Ja entäs sitten, jos omaisuus joskus siirtyy perikunnalle. Ei veroja, onhan yhteiskunnan aivan makaaberiä mällätä toisen kuolemalla. Ei energiaveroja, koska energia muutoinkin maksaa liikaa. Alvit sun elvit on perkeleestä. Mitähän vielä unohtui...ai niin tuo rippunen autoveroa. Totta kai tehtaille pitää tehdä tilaa hintojen nostolle tänne pienen Suomen markkinoille, varsinkin kun viikonloppuna uutisista nähtiin, että edellisen autoveron alennuksen mahdollisuudet on jo syöty.
No hyvä, kukas ne verot sitten maksaisi. KÖYHÄT tietenkin. Pitää ottaa käyttöön uusi köyhyysvero.
Kysymyshän on pohjimmiltaan siitä, että ikinä ennen Suomessa(kaan) ei ole ollut niin paljon varaa verojen maksuun - eikä koskaan ennen yhtä vähän halua maksaa veroja. Tästä on kyse eikä esim. paljon hoetusta kansainvälisestä kilpailukyvystä. Sillä vain pelotellaan myös köyhät uskomaan, ettei julkisen vallan kautta kustannettavia palveluja ja turvaverkkoja kohta enää ole. Köyhillä tarkoitan tässä yhteydessä koko keskiluokkaa ja siitä alaspäin olevia, eli noin 80 % suomalaisista.
kirjoittaa noi demariset mielipiteesi sinne demarien palstalle?
Tämä on autoverot ja vakuutukset- foorumi.
Yksi pieni kommenttti: On tyypillistä, että Sinun kaltaisesi "eläisivät vain muiden maksamilla verorahoilla".
Miten työnantaja liittyy EU:hun, kaksi asiaa poistaa kaikki verot, tai se että kauppaa rajoitetaan veroilla. EU:lle on aivan yksilysti kuinka paljon veronmaksaja maksaa palkastaan veroa. Toinen asia on se että Suomi yksipuolisesti verottaa uuden auton ostossa ja rajoittaa kaupankäyntiä, joten älä sekoita humalia ja maltaita.
Asian ydin on siinä, että onkohan jotain muitakin syitä verojen poistamiseen kuin nuo, joihin Reetta viittaa. Olkoon demariperusteisia vai ei.
Parempi vastata itse. No ON: verojen poisto ON yksinkertaisesti KIVAA. ME ansaitsemme sen.
Tämä, ystävä hyvä, on se kokoomusnäkemys. Minusta SokeaReetta esitti ennen kaikkea asian tämän puolen. Ei sitä kannata häpeillä.
EU:lle on kyllä yksi lysti, kuinka paljon Suomessa pitää maksaa autoveroa, kunhan verotus ei ole syrjivää. Tämä on EU-tuomioistuimessa todistettu Tanskan autoverotústa käsiteltäessä.
Niin kunhan verotus ei ole syrjivä. Mutta eikös se ole syrjivä, sehän syrjii. Samalla hinnalla saisi kokoluokkaa isomman auton, ilman veroja, joten se syrjii.
Toisaalta vero vaikuttaa autotehtaitten myyntiin, jos hinnat olisi pienemmät, niin myynti lisääntyisi. Tällä hetkellä autotehtaista laitetaan väkeä pihalle, muualla euroopassa se on aika iso työlistäjä. Luuletko, että autoveroja voidaan kauaa pitää korkealla, sehän rajoittaa kauppaa. EU:hun olla hommaamassa yhteistä presidenttiä ja valtaa siirtämässä brysseliin. Yhteistä puolustusta ollaan suunnitelemassa, joten sota ja talous kulkee aina käsikädessä, sodassa on aina rahasta kysymys, joten myös verot tullaan yhtenäistämään.
Elikä loppupäätelmä on se, ei valtio kauaa juhli autoveroilla, kuolinkamppailu on jo käynnissä.
verotus on yhäkin käytettyä autoa maahantuotaessa.
Totta kai Suomi saa pitää haluamansa autoverotason, voidaanhan pelikorttiverokin tuoda takaisin jos niin halutaan.
Kuitenkin viimeisimmän autoveroalennuksen opetus oli että verotulot voivat lisääntyä vaikka veroprosentti alenisi. Jäljellä olevan autoveron poistaminen saattaisi kerrannaisvaikutuksina tuoda ALV- ja palkkaverotuloa enemmän kuin menetetty autoverotulo.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.) ehdottaa, että Suomessa luovuttaisiin auton hankinnan verotuksesta ja siirryttäisiin kokonaan vuotuisiin veroihin.
Ala-Nissilä hahmottelee järjestelmää, joka ohjaisi nykyistä ympäristöystävällisempään autokantaan. Lakiuudistuksen valmistelun pitäisi hänen mielestään tapahtua jo kuluvan vaalikauden aikana.
Vuotuiseen verotukseen vaikuttavaksi tekijäksi Ala-Nissilä ottaisi erityisesti auton hiilidioksidipäästöt, jotka ovat sitä suurempia mitä enemmän auto kuluttaa polttoainetta.
Tällä hetkellä uusien autojen keskimääräinen hiilidioksidin päästötaso on Suomessa EU-maiden korkeimpia. Esimerkiksi Saksassa hiilidioksidipäästöt on otettu verotuksessa selkeästi huomioon, ja Ruotsissakin sillä on verotasoa ohjaava vaikutus.
- EU:ssa tavoitteena on siirtyminen hankinnan verotuksesta käytön verotukseen, eikä Suomen verotuskäytäntö nykyisellään vastaa EU:n kantaa. Siksi uudistustarve on ilmeinen. Tässä yhteydessä olisi järkevää huomioida ympäristönäkökohdat, ja omaksua hiilidioksidipäästöt verotukseen vaikuttavaksi tekijäksi, Ala-Nissilä katsoo.
Auton hankinnan verotuksesta hän ei luopuisi hetkessä, vaan siihen tarvittaisiin riittävä siirtymäaika.
- Tarvitaan vaiheittaista uudistamista ja poliittista rohkeutta, Ala-Nissilä sanoo.
Vihdoin joku puhuu asiaa, nyt vaan pommittamaan eduskuntaa ja antamaa tukea Alanissilälle, kaikki eduskuntaan kertomaan mielipide, mitä sorrettu Suomen kansa haluaa
Hyvin menee! 2,5 miljoonalle autoilijalle LISÄÄ veroa!
Ei siinä mikään siirtymäaika onnistu,kauppa pysähtyy heti kun semmonen tulee julki.
Kyllä se vero on poistettava kerralla ja pian.
Eikä siihen ole aikaa, Suomen olisi silloin pitänyt alkaa laskemaan veroa asteittain 10 vuoden tähtäimellä, kun EU:hun liityttiin 90-luvulla. EU:ssa on kova lobbaus meneillään ja autotehtailla on rahaa lobata brysseliä, joten hyvältä näyttää. Autovero tullaan yhtenäistämään koko euroopassa (vero poistuu kokonaan) ja käyttömaksu tulee tilalle.
Autotehtaat tarvitsee lisärahoitusta tuotekehitykseen. Suunitteilla on bensan pois jättäminen ja korvaaminen kaasulla. Nykyisellä veropolitiikalla Suomessa ei saatasi montaakaan kaasulla toimivaa autoa kaupaksi, joten pakon edessä valtio on. Kaasuyhtiöt on aloittanut myös lobbauksen kaasulla toimivien autojen kaupasta.
Kaasuyhtiö oli esittelemässä messuilla kaasulla toimivaa autoa. Hintaa vaan on kalliimpi autoverosta johtuen, eli se on syrjivä ja tukee saastuttavampaa energian käyttöä. Kuulin että kaasuasemia tullaan aukasemaan suuriin kaupungeihin. Joten painostus tulee olemaan kova ja eduskunta on pakon edessä, eli jotain sopimuksia on tehty koskien verotusta, ei muuten niitä asemia avata ympäri Suomea
en tiedä, mutta kun poliitiikasta on kysymys, niin Ala-Nissilä yrittää vain julkisuuteen näyttää, että kyllä hän vielä on samaa mieltä kuin oppositiossa ollessaankin.
Mutta missä on nyt ne aloitteet ja teot? Hänhän on valtiovarainvaliokunnan puhjeenjohtaja.
Tuolta paikalta kyllä pystyisi asioihin vaikuttamaan, mutta mitä vielä.
Hänen ansiokseen on luettava mm. tämänvuotinen laki nk. 6kk:n säännöstä, jota ensivuodeksi kosmeettisesti muutettiin 3kk:n säännöksi, entäs tämä käyttövoimaveron muutos pakuista jne.
Postia vain hänelle Eduskuntaan. Ottakoon vastuuta, jos sitä on.
Euroopassa otetaan talteen kaasuja mm. kaatopaikoilta. Kaasua mudostuu koko ajan ihmisen toimminnasta johtuen ja metaani on iso tekijä kasvihuoneilmiössä ja järkevin vaihtoehto on sen polttaminen. Jollain tavalla siihen tullaan vaikuttamaan ja näyttää siltä että bensaautoille tulee haittavero, myös sillä tavalla autotehtaat saa uusia autoja kaupaksi, joilla pystytään ajamaan kaasulla
Mä voin sitte alkaa myymään kaasua. Alan syömää jokapäivä hernekeittoa niin jopa lähtee kaasua
Peräsmies päästää kunnon PRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT
ei vielä kerro mitään,jos joku ministeri TOIVOO veron poistuvan.ne on ihan eri herrat jotka siitä poistumisesta päättävät ja varsinkin siitä milloin se tapahtuu.......
Kun alkaa kuulumaan sora ääniä, niin silloin alkaa tapahtumaan.
ei se yksi ministeri vaan hänen "kaksoisolentonsa", joka nyt sattuu istumaan sellaisella jakkaralla valikunnassa, mistä lainsäädäntöä voi muunnella haluttuun suuntaan, ja sitten eduskunta sen sinetöi muutamalla "malliksi pidetyllä soraäänellä.
Brysselin herran ne päättää, Suomen herroilla ei ole mitään sanomista ja nokankopauttamista asiaan, kun Saksan, Ranskan ja englannin autoteollisuudelta käy käsky, siinä suomen herrat menee ja vikisee
vaan kanta on tähän asti ollut, että bensan ja diisselin rinnalle ei kaivata uusia polttoainejakelupisteitä kun se on muka turhaa päällekkäisyyttä. Näin se säännöstelytalous pelaa. Biokaasusta kommentoi,ennyt muista kuka, että Suomen "ei ole pakko" noudattaa EU:n ohjeita biokaasujen käytöstä liikenteessä. Tällä "ei ole pakko"-asenteella tämä maa kehittyy neliskulmaisten pyörien maaksi.
Helsingissä on toimiva kaasuasema ja Tampereelle tulee ensi vuona, kuten muihinkin kaupungeihin. Joten se on jo todellisuutta, sano herrat sitten mitä vaan
Bensalle tulee haittavero, joten verot tulee nousemaan. Suomi ei pysty täyttämään Kioton ilmastosopimusta, jolloinka autoilua tulla rajoittamaan ja saamaan päästöjä sitä kautta. Bensan hinta nousee pilviin
Meinatko, en tosiaan usko siihen että bensan hinta nousee tästä. Ei sitä pystytä nostamaan, liikenne loppuisi kokonaan, hinnat on jo liian kalliita pensassa.
Luuletko sä valtion sitä katsovan, BENSA kallistuu usko pois vaan.
on laskenut kuukaudessa 10 senttiä. Jos nyt polttoaineeseen tulisi 10 sentin lisävero litralle, olisi hinta sama kuin kuukausi sitten. Näyttipä olevan autoja liikenteessä tuolloinkin ihan ruuhkiksi asti.
Kaikki autoiluun liittyvä vero voitaisiin kerätä polttoaineen verona. Järjetön ajatus että 1000 kilometriä vuodessa ajava maksaa saman veron kuin 50 000 kilometriä vuodessa ajava, kuten Ala-Nissilän mallin mukaan kävisi.
Saisi kyllä poistuakkin tai ainakin alentua,sillä en ole vienyt autoa vielä tulliin verotettavaksi,ja varmaa on se etten ainakaan tämän vuoden puolella viekkään..Suomessa asuu vain niin alistuvaa kansaa,ettei se tajua mistään mitään,jos kaikki jättäisivät uuden auton oston edes 6kk,jo se pakottaisi luopumaan hankintaverosta!valitellaan vaan kuinka autot on kalliita ja marssitaan silti ostamaan uutta...
Sumalaiset on orja kansaa, ei tämmöistä ole muualla kuin Suomessa ja Venäjällä, missä kansa ottaa kaiken paskan päälensä tekemättä muuta kuin napisevat lähiö pubissa. Sen takia muut ón katsonut, että suomi on osa venäjää.
Mitkä hemmetin Suomaliset, Ne on SUOMALISIA, eikä mitään somaleja. Somalit ei suostu olemaan orjina, vaan ne on valinnut aivan oikein maan mihin ovat asettuneet, SAATTE OLLA ORJINA
Miksi kansalaiset antavat valtion virkamiesten ja kaikenmaailman lobbaajien leikkiä ihmisten hengillä ja terveydellä? Uudemmat autot ovat tilastojen mukaan turvallisempia kuin vanhemmat (http://www.folksam.se/forskning/trafik/sakra_bilar/2003/bilListaStorlek.htm).
EuroNCAP-testaus on vaikuttanut paljon. Luulisi, että täällä tarvittaisiin kaikki turvallisuus ja mahdollisimman monta turvatyynyä, kun puolet vuodesta kelit ovat liukkaat.
Vaikka katalysaattoreita on ollut autoissa jo pitkään, niin kehitystä on tapahtunut päästöjen vähentämisessäkin. Päästöstandardi Euro 1 tuli 1992, Euro 2 1996, Euro 3 2000 ja Euro 4 tulee 2005. Autoveron vuoksi Suomi tulee tässäkin muiden perässä.
Autoveron vuoksi ajamme siis huonommilla, vaarallisemmilla ja saastuttavimmilla autoilla kuin esim. Ruotsissa. Terveyttä ajatellen olisi viisasta muuttaa Ruotsiin.
Jos kerran suomalaiset rakastavat korkeita veroja, niin miksei vero voi olla jossain terveyden kannalta haitallisessa? Miksei makkaraa, voita, kahvia ja pullaa veroteta raskaasi, kun noita ei oikein voi tuoda ulkomailta varastoonkaan?
Verot juhuu eroja vaan sataa taskuun juhuu.
auton verotus Suomessa EI POISTU MINNEKKÄÄN!
Nykymallin mukaan mennään vielä muutama vuosi! 1.1.2005 ei tule tapahtumaan muuta kuin käytettyjen tuontiautojen verotukseen pieni muutos, se 6 kk:n säänto muuttuu 3 kk:n säännöksi.
Kun verotus muuttu, niin muutos tapahtuu siirtymällä saasteverotukseen, kuutiot, hiilidioksiidit ja muut myrkyt tulevat olemaan verotuksen peruste.
On se sitten kivaa saada noin 300.- - 600.- euron verolappu joka vuosi! HAH!
Tämä tietenkin koskee sitten niitä UUSIA veromuutoksen jälkeen ostettuja autoja.
Vanhasta autosta on verot maksettu kerralla - kaikki! Ei silloin tarvitse odotella verolappuja vuosittain, muuta kuin se käyttömaksu.
Eli äkkiä kauppaan ostamaan UUSI auto, autoilu ei Suomessa tule halpenemaan!
ruotsinlaivalta kymmenen pakkaa turunlinna-pelikortteja kun en uskonut huhuihin pelikorttiveron poistumisesta.
"Eli äkkiä kauppaan ostamaan UUSI auto, autoilu ei Suomessa tule halpenemaan!"
VAAN NÄIN!
Äkkiä SAKSAAN ostamaan hyvä KÄYTETTY auto, siten saat eniten vastinetta rahoillesi.
koko vuoden Koskenkorvat kun kaverit väitti ettei vero laske kuitenkaan. Saakeli.
miks autovero poistuu ?
No, kyllähän sinä poika tiedät. Autoveron poistaminenhan on osa ELIITIN itselleen suuntaamaa veronkevennysohjelmaa. Eihän se sovi - hyvät ihmiset sentään! - että siitä vaivaisesta MB 600:sta pitäisi maksaa jotain veroa -HÄRRE GOD - kun kerran pääomatulotkin olen saanut melkein verotta.
Kyllä nuo köyhät sentään saa maksaa tuplaprosentin mukaan. Nehän ne kaiken kuluttaakin. Kunnon käyttömaksu pitäisi olla, että tulee tilaa tie päälle.
Tätä ohjelmaa se on. Poika, alat oppia.
Täältä ei näitä kommentteja huomioida, kirjoittakaa päättäjille.
Eduskuntaryhmien puheenjohtajile, Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajalle, autoliittoon, tulliin jne...
Tehdään selväksi, että emme voi hyväksyä kuin yhden vaihtoehdon, verottoman hankinnan !
Tietkö miksei Suomessa verotus ole muuttunut. Siksi kun tyhmiä ihmisiä on olemassa, "ei se mihinkään muutu, mä meen ostamaan auton nyt". Jos kukaan ei ostaisi uusia autoja, vero jouduttasiin muuttamaan ja aika äkkiä. Koitakaa nyt käsittää IDIOOTIT, niin kauan ei tapahdu mitään kun olette valmiita maksamaan, ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se on IDIOOTTI joka maksaa pyydetyn hinnan.
Verotus tulee muuttumaan, Suomen herrat eivät sitä päätä, se päätetään aivan muualla.
Kyllä - autoverotus MUUTTUU jonain kauniina päivänä, joskaan ei aivan lähitulevaisuudessa!
Tilalle tulee vuotuinen "saastevero"!
On se sitten kiva maksella n. 300.- - 600.-€ vuosimaksuja uusista autoista. Mielummin kaikki kerralla ja sillä siisti!
Kyllä - autoverotus MUUTTUU jonain kauniina päivänä, joskaan ei aivan lähitulevaisuudessa!
Tilalle tulee vuotuinen "saastevero"!
On se sitten kiva maksella n. 300.- - 600.-€ vuosimaksuja uusista autoista. Mielummin kaikki kerralla ja sillä siisti!
Eikö uudemmat autot ole periaatteessa aina saasteettomempia kuin vanhat? Jos uudesta maksettaisiin saasteveroa 300-600, niin kuin paljon vanhasta sitten joutuisi maksamaan? =0
olisi pistää kaikki verot polttoaineisiin. Ei se uusikaan auto täysin saasteeton ole. Varsinkin jos kilometrejä tulee vaikkapa kymmenkertainen määrä viisi tai kymmenen vuotta vanhempaan verrattuna on kertamaksulla maksettava "saastevero" kaukana ympäristöperusteisesta verosta.
Tässä linkissä jätkä on sanonut helvetin hyvin mistä kaikki johtuu
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000122&posting=22000000005383165
Verotuksesta taas
Suomessa ongelma
Autoalan edusmiehen mukaan entistä yhtenäisempiin henkilöautojen hintoihin ei Euroopassa päästä pelkästään autokaupan toimin. Autotehtaiden ns. maahintojen lisäksi Euroopassa noudatettava autoverotus yhtenäistyy ja Matti Pörhön mukaan toivottavasti monien maiden tavoin poistuu Suomestakin kokonaan.
Autoalan keskusliiton kokoamien tietojen mukaan autojen maahinnat ovat Suomessa tällä hetkellä Kreikan jälkeen Euroopan toiseksi alhaisimmat. Suomi koetaan sen verran kiinnostavaksi markkinaksi, että autotehtaat haluavat tukea täkäläistä autokauppaa myymällä autoja Suomeen keskimääräistä halvemmalla.
EU:n unionin tavoittelema tasaväkinen kilpailutilanne tasaisi autotehtaiden maahintoja, jolloin autot tietysti kallistuisivat Suomessa.
Käytännössä näin ei voi tapahtua, sillä EU:n tavoitteisiin kuuluu myös verotuksen yhtenäistäminen. Korkean autoverotuksen maiden on joustettava, ennakoi Matti Pörhö.
Hänen mukaansa ainakin Euroopan unionin "huippuverottajat": Tanska, Irlanti, Suomi, Portugali sekä Kreikka joutuvat pehmentämään autoverotustaan
Tätä olen koittanut selvittää ihmisille täällä, mutta millään ei meinaa mennä perille. Onko kyse tyhmyydestä vai mistä, voisiko joku sellainen selvittää joka menee autoa ostamaan, vaikka tiedossa on se että verotus tulee muuttumaan autojen osalta. Suomen herrat ei voi sille asialle mitään, vaan koittavat hidastaa asiaa, se onnistuu vähän aikaa, mutta edessä se kuitenkin on. Me pystyttäsiin vauhdittamaan muutosta, laittamalla auton oston boikottiin. Kyllä jokaisella on sellainen menopeli millä nyt pystyy jonkin aikaa ajamaan. LAITETAAN AUTON OSTOT BOIKOTTIIN.
http://www.kaleva.fi/html/JTpage444899.html
Ei autokaupoille.
Sen on aivan selvä, että verot tulee alas autojen osalta. Se koska ne tulee, niin siihen me voidaan vaikuttaa itse. On tuotava ihmisille tosiasiat tietoon jotta he itse kans alkavat ajattelemaan, että elämme viimeisiä korkeita autoveron aikoja. Kun aihe on koko ajan esillä, niin saadaa ihmiset uskomaan siihen ja MUISTAKAA miten eräät varoittelivat 80- luvun lopulla asuntojen hinnan romahduksesta ja tulevasta lamasta. Suurin osa ei uskonut sitä ja moni menetti omaisuutensa ja jäivät vielä isoja summia velkaa. JOTEN JÄRKI KÄTEEN JA MALTTIA SE ON VALTIA, vai haluatteko olla kusetettavana
Nyt on oikea aika tehdä autokauppa. Välirahat tulevat nousemaan ja nyt kun ostaa, saa rekisteröinnin uudelle vuodelle. Auto vm. 05.
Uusien hinnat eivät alene, käytetyt halpenevat.
Kaikki järkevät auton vaihtoon hus hus !
Laittakaa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin netissä missä käytte
rahasta kiinni XD
Vero ei takuulla poistu!
Se saattaa kyllä pienentyä, mutta tuskin juurikaan sen enempää kuin tehdashinnat vastaavasti nousevat.
Käytetyn vaihtaminen uuteen ei ole jatkossakaan juurikaan halvempaa, vaikka muutama prossa veroista katoaisikin.
Puhette että tehdas hinnat nousee, ei ne nyt läheskän niin paljoa nouse mitä me maksetaan veroa. Oletteko edes kattonut mitä tehdashinnat on, niitä on ollut täällä palstoilla mitä tehdashinta on missäkin maassa ja aika lähelle toisiaan paitsi SUOMI. Uskokaa nyt että se hinta on paljon halvempi mitä verot on. Koitas kattella sinne takse päin niin sieltä löytyy hinnat
Et kai tosissasi luule, että vero poistuisi kokonaan? Järki hoi!
Kun sinulaisi ihmisiä on Suomi täynä, niin ei se poistu, kun te tykkäätte veroja maksaa, ÄLY HOI!!!!!!!!!!!!
Voi sinua.
Vaikka Suomi olisi täynnä neroja, niin ei verot silti poistuisi.
On se nyt jumalauta, jos joku kuvittelee, että verot on pian nolla, kun vähän lykätään auton ostamista.
Lykättiin aikoinaan 70-luvulla pelikorttien ostamista porukalla, ja osteltiin torilta kortteja mustalaisilta. Pelikorttivero on nyttemmin nolla.
Koululaiset kärsii, vanhuksilla ei ole vaippoja, pelikorttivero takaisin!
Kun mahdollisimman moni autoa tarvitseva käy hakemassa sen vaikkapa Saksasta ja valittaa veropäätöksestä, niin suomen autovero poistuu. Mitä suuremmat joukot saadaan liikkeelle, sitä nopeammin tämä sairas systeemi kaatuu - uskokaa jo!
Ei osteta mitään autoa niin kauan kuin meillä on autoissa kommunistinen järjestelmä. AUTONOSTO BOIKOTTIIN, niin jopas alkaa vaikuttamaan, toinen on sitten jos vältämättä tartee auton niin hakee sen sieltä mistä sanoit SAKSASTA
Näin on, kesällä hain mammalle ja ittellle autot,vanhat meni kiertoon. Yhtään autoa en osta suomikaupasta ennenkuin ollaan samalla viivalle verojen kanssa kuin saksan ja ruotsin eu-veljet.
Eihän valtio saa siinä mitään veroja jos minä ostan kaverilta tonnilla sen auton.
Vai uskallanko ostaa kun on tää auton osto lakko.
Varmojen lähteiden mukaan TULOVERO poistetaan. Sehän on tavallisella pulliaisella vähän yli 30 %:n luokkaa. Vähän ENEMMÄN kuin autovero auton hinnasta. Aivan neutraali vaihtoehto, ostettiinpa uusi tai käytetty auto.
Ainoa harmi on, että eliitti ei hyödy yhtä paljoa, heidän veroprosenttinsa kun on paljon pienempi... Ai niin, tämä onkin sitä paljon mainostettua kommunistista meininkiä, kun ei samaa etua anneta rikkaille.
on Helmut, saattaa valtio repäistä välistä veroa vaikkapa kivat 150 % tonnin autosta. Jos kaverisi nimi taas on Jussi ei veroarkku kartu. Tämä on sitä vapaata EU-kauppaa, tämä.
näinhän meille autoilijoille luvattiin.. Väliaikainen vero, vain muutaman vuoden sitä saa maksaa... Ja sian vitut!!!
Nyt taitaa "maksajalla" olla vähän termit sekasin, mutta älä välitä. Ei tämä jutustelu kovin järkevää ole muutenkaan :-)
Aikoinaan kun autovero tuli Suomeen, niin se piti olla väliaikainen, kuten nykyisen käyttömaksunkin. Käyttömaksu olikin väliaikainen, mutta se tuli taas 90-luvulla
SIIS SE KUN NIITÄ TARROJA LIIMAILTIIN JA SIT ALKO TULLA LASKUJA SE VERO ON PERSEESTÄ SEN PITI OLLA VÄLIAIKAINEN JA OLIS JO AIKA POISTAA
Ei se vuoden 1994 tarra miksikään väliaikaiseksi ollut tarkoitettu. Muistan aivan hyvin sen säätämisen. Vieläkin asian voi tarkistaa sivuilta eduskunta.fi. Siellä ei ole mitään päätöstä mistään väliaikaisuudesta, vaan kaikki viittaa pysyvään veroon.
Kansa kusettaa itse itseään, kun uskoo väliaikaisiin veroihin.
Valiokunnan lausumaehdotus Eduskunta edellyttää, että hallitus kiirehtii
toimenpiteitä, jotka tähtäävät auto- ja ajoneuvoverotuksen laaja-alaiseen
uudistamiseen eduskunnan vuonna 2002 esittämän lausuman mukaisesti.
Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, miten verojärjestelmän avulla
voidaan edistää ympäristöohjausta ja -tavoitteita liikenteen päästöjen
vähentämiseksi. Valmistelun tulee tapahtua alusta asti riittävän
laajapohjaisen asiantuntemuksen turvin.
Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2004
Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa
pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk
vpj. Matti Ahde /sd
jäs. Christina Gestrin /r
Jyri Häkämies /kok
Jari Koskinen /kok
Pekka Kuosmanen /kok
Reijo Laitinen /sd
Mika Lintilä /kesk
Iivo Polvi /vas
Markku Rossi /kesk
Matti Saarinen /sd
Kimmo Sasi /kok
Anni Sinnemäki /vihr (osittain)
Irja Tulonen /kok
Kari Uotila /vas
vjäs. Timo Kalli /kesk (osittain)
Bjarne Kallis /kd
Eero Lämsä /kesk
Aulis Ranta-Muotio /kesk
Maija Rask /sd
http://www.riemurasia.net/jylppy/displayimage.php?album=5&pos=102