Miksi kepulandiassa on niin paljon sairauksia

Suurella päälliköllä Sipilälläkin oli keuhkoissa tulppa.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat
  • Erityisesti sairaassa Pohjois-Pohjanmaassa on korkea syntyvyys, vesipää mukuloita syntyy, tulevia elättejä.

    Äänestä

>Suomen vanhusväestö keskittyy yhä enemmän taajamiin. 30 vuodessa yli 65-vuotiaiden osuus on kasvanut taajamoituneilla alueilla 51 prosentista 75 prosenttiin.<

Prosenttiosuus tietysti kasvaa, kun työikäinen väestö muuttaa pois.
Kai ihmiset vanhenevat kaupungeissakin, mutta prosenttisosuus pienenee niissä edellämainitusta syystä.
Edellämainitusta syystä nuo vanhusenemmistöiset kunnat ei myöskään itse kykene tuottamaan palvelujaan, vaan noita kuntia tuetaan vauraammista kunnista.

Äänestä

Vanhukset sairastaa paljon.

Äänestä
  • Limingassa ei juuri ole vanhuksia.

    Äänestä

  • lopeta valehtelu kirjoitti:

    Limingassa ei juuri ole vanhuksia.

    Jos ei ole, ei ole. Mutta siitä huolimatta vanhuksille tuppaa kertymään iän mukana erinäisiä sairauksia. Valehtelua minun ei tarvitse lopettaa, kun en ole sitä aloittanutkaan. Minä mikään kepulainen ole.

    Äänestä

  • suhteellisuus kirjoitti:

    Jos ei ole, ei ole. Mutta siitä huolimatta vanhuksille tuppaa kertymään iän mukana erinäisiä sairauksia. Valehtelua minun ei tarvitse lopettaa, kun en ole sitä aloittanutkaan. Minä mikään kepulainen ole.

    Keskustan kannatus on noussut juuri suurissa kaupungeissa, missä Kokkomus ja Demarit ovat ryssineet oikein kunnolla. Työttömyys on karannut käsistä, samoin kuin julkisen sektorin kustannuksetkin.
    Kaupunkien yrittäjät ovat myös erittäin näreissään nykyhallituksen verojen korottamisen ja jopa kuppaaminen edessä. Kiinteistöverojen taksojen sun muiden huima korottaminen on laittanut monen yrittäjän koville ja Keskusta koetaan lähes ainoaksi yrittäjän puolueeksi oikealla.

    Äänestä

  • Ajattelija Erkki kirjoitti:

    Miten tuo liittyy siihen, että ihmiset tuppaavat sairastelemaan sitä enemmän, mitä enemmän ikää karttuu?

    Äänestä

  • Ajattelija Erkki kirjoitti:

    Keskustan kannatus on noussut juuri suurissa kaupungeissa, missä Kokkomus ja Demarit ovat ryssineet oikein kunnolla. Työttömyys on karannut käsistä, samoin kuin julkisen sektorin kustannuksetkin.
    Kaupunkien yrittäjät ovat myös erittäin näreissään nykyhallituksen verojen korottamisen ja jopa kuppaaminen edessä. Kiinteistöverojen taksojen sun muiden huima korottaminen on laittanut monen yrittäjän koville ja Keskusta koetaan lähes ainoaksi yrittäjän puolueeksi oikealla.

    Oulu on vissin oikein oiva esimerkki siitä, kuinka ei-kepulaiset on ryssineet.

    Äänestä

hih hih minulla on puutostauti en kelpaa miehille hih hih

Äänestä
  • hih hih minulla on keuhkojen lisäksi tulppa peräpäässä

    Äänestä

MITEN AVAUS LIITTYY KESKUSTAN POLITIIKKAAN?
NYT ARSKA VASTAUS JA VÄHÄN ÄKKIÄ! EI TÄÄLLÄ TYPERÄÄ ALIUPSEERIN MIELIVALTAA TARVITA!

Äänestä
  • Minustakin avaus on hieman asiaton. Se kaipaisi ehkä enemmän analysointia tuekseen. Mutta näkyipä tuo ilman analysointiakin sinunlaisesi pankkopojan saavan tolaltaan.

    PS. Avaus ei ole minun!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kertooko joku kirjoitti:

Suurella päälliköllä Sipilälläkin oli keuhkoissa tulppa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu