Politiikassa ei ole oikoteitä

IPUn puheet omasta rahasta ovat sillä mallilla ettei niihin kukaan usko. Valtiolla on vain verotulot.Jos valtio laskee liikenteeseen rahaa niin se ei ole enää valtion vaan ihmisten taskuissa. Rahan arvon määrää tehty työ. Ilman työtä ei pidä antaa terveille ihmisille ikinä rahaa vastikkeetta.
Toinen ongelma on se että jotkut levittelevät tietona sitä että pankkien talletukset makaavat käyttämättöminä holveissa. Joskus näin tapahtui eduskunnan holvissa mutta sekin johtui vanhuuden höperyydestä ja eduskunnan typeryydestä. Nykyisin raha virtaa jopa liian nopeasti taskusta toiseen niin että olemme ajautumassa likviditeettiongeelmaan sen vuoksi.
Nollakoron takia kukaan järkevä ei pidä rahaa tilillään ja se aiheuttaa pankeille rahapulan pahenemisen. Rahan suhteen pätevät vanhat lait edelleen samoina. Rahaa voi painaa mutta uudella rahalla pitää olla vakuudet jotta arvo ei romahda. Siksi mm EKP ei ole lähtenyt jättielvytykseen. Sen pienehkökin elvytys on saanut aikaan hallaa taloudessa yllin kyllin. Inflaatio on pidetty keinotekoisesti suurena n5%ssa ja se on yhdessä halvan rahan kanssa tuhonnut talouden.
Näiden perusteden vuoksi rahapaja ei voi pelastaa taloutta ,ainostaan tuhota sen elvytyksillä.Ihmettelen miksi IPU haluaa tuhota etunenässä pienituloisten talouden joka perustuu lähinnä säästämiseen? Nyt Suomessa rikkaat ja niiden yritykset voivat hyvin kun yrityksiä tuetaan valtavin summin tavallisten ihmisten rahoilla. Ne rahat käännetään pörssin kautta rikkaille. Näin koko työtätekevä Suomi tukee rikkaita laiskureita ja köyhtyy saman verran itse.
Taloudessa on tärkeää ohjata kehitystä laeilla. Rahalla sitä ei tehdä. Se on vain väline jota harvemmin enää näkyykään. Mutta tärkeää on aina muistaa että rahasummat pysyy taseissa eikä velkaannuta liikaa.Maksukyky pitää säilyttää. Samoin tasapaino taloudessa. Voimme antaa EKPn huolehtia rahoistamme mutta silloin meillä ei ole mitään mahdollisuutta itse vaikuttaa talouspolitiikkaan. Juuri tämä on aiheuttanut laman. Taloudestamme ovat päättäneet muut kaukana meistä eivätkä välitä meidän asioista tippaakaan.Suuri valtio viis veisaa Suomen kansa asioista. Tarvitsemme juuri siksi oman valtion ja oman talousopolitiikan meitä suomalaisia varten.
253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Haluat kansallisen riippumattoman valuutan ja lainsäädännön ,mitä meillä ei tällä hetkellä ole?

Suomen taloustilanteen korjaamiseksi on keinoja ,jotka varmasti toimivat ja sitten on sellaisia niin kuin on kuultu toivotaan toimivan.

Tällaisessa tilanteessa jossa nyt "makaamme" varmasti toimivaksi tiedetään vain oman valuutan devalvointi tai ,jos valuutta olisi ollut kellumassa on suuri todennäköisyys ,että emme edes olisi joutuneet tällaiseen umpikujaan.

Mutta koska sitä ei voi tehdä voitaisiin käyttää lähes toimivaa eli raju rahapoliittinen elvytys,jolla inflaatio nostettaisiin jonnekin 5-7% tuntumaan.

Mutta koska sitäkään ei voi tehdä ,niin varmasti toimivia "temppuja" on vähän.Ehkä kunnon setelirahoitus toimisi myös ,mutta epä sitäkään voi tehdä.

Hallituksen taholta tullaan ajamaan sisäistä devalvaatioa, kun poliittisista syistä (ei järki syistä) noita yllä mainittuja keinoja taloustilanteen korjaamiseksi ei voida käyttää. Ja siitä voidaan varmuudella todeta vain se,että se ei ole toiminut missään missä sitä on toteutettu.

Äänestä
  • Mitään tasapuoliata temppua ei ole. Siksi pitää olla oma taspuolinen taous ja rahapolitiikka.Kansantaloutta ei edistä mitenkään elvytys tai devalvointi. Niillä vain ryöstetään muilta rahaa ja kansantalous jää miinukselle.
    Taloudessa tärkein seikka näyttää olevan se ettei rahaa hävitetä . Näin mm Saksa nousi vahvaksi talousmahdiksi sodan raunioista mutta nyt se on taas ongelmissa EKPn toimien johdosta. Miksi meidän pitää matkia surkeaa EUta elvytyksellä joka ei toimi. Siinähän rahaa työnnetään velallisille eikä kukaan enää voikaan säästää investointeihin koska säästöjä syödään enemmän kuin niitä kertyy.
    Toimivassa taloudessa keskeisenä tekijänä on aina talletuskoron ja inflaation suhde.Talletuskoron pitää olla kannustava säästämiseen eikä lainanottoon. Yleensäkin elintasomme on liian korkea joten sitä pitäisi korolla hillitä. Lisäksi nollakorolla rikkaat kahmita nyt kaiken . Nuo laiskat eivät tee mitään tarpeellista työtäkään joten turha niitä on tukea muitten työn tuloksilla.
    Setelirahoitus on ikävin konti hoitaa taloutta. Siihen voi tutustua monen maan historiasta ja ottaa lisksi huomioon että elämme aikaa jolloin luonnonvarat ehtyvät ja aiheuttavat talouden supistumista. Silloin samat lait ei toimi vaan tulos onkin päinvastainen.
    Sisäinen devalvaatio on oikea keino kunhan se voidaan toteuttaa tasapuolisesti. EUssa tämä ei ole mahdollista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eikä tule kirjoitti:

IPUn puheet omasta rahasta ovat sillä mallilla ettei niihin kukaan usko. Valtiolla on vain verotulot.Jos valtio laskee liikenteeseen rahaa niin se ei ole enää valtion vaan ihmisten taskuissa. Rahan arvon määrää tehty työ. Ilman työtä ei pidä antaa terveille ihmisille ikinä rahaa vastikkeetta.
Toinen ongelma on se että jotkut levittelevät tietona sitä että pankkien talletukset makaavat käyttämättöminä holveissa. Joskus näin tapahtui eduskunnan holvissa mutta sekin johtui vanhuuden höperyydestä ja eduskunnan typeryydestä. Nykyisin raha virtaa jopa liian nopeasti taskusta toiseen niin että olemme ajautumassa likviditeettiongeelmaan sen vuoksi.
Nollakoron takia kukaan järkevä ei pidä rahaa tilillään ja se aiheuttaa pankeille rahapulan pahenemisen. Rahan suhteen pätevät vanhat lait edelleen samoina. Rahaa voi painaa mutta uudella rahalla pitää olla vakuudet jotta arvo ei romahda. Siksi mm EKP ei ole lähtenyt jättielvytykseen. Sen pienehkökin elvytys on saanut aikaan hallaa taloudessa yllin kyllin. Inflaatio on pidetty keinotekoisesti suurena n5%ssa ja se on yhdessä halvan rahan kanssa tuhonnut talouden.
Näiden perusteden vuoksi rahapaja ei voi pelastaa taloutta ,ainostaan tuhota sen elvytyksillä.Ihmettelen miksi IPU haluaa tuhota etunenässä pienituloisten talouden joka perustuu lähinnä säästämiseen? Nyt Suomessa rikkaat ja niiden yritykset voivat hyvin kun yrityksiä tuetaan valtavin summin tavallisten ihmisten rahoilla. Ne rahat käännetään pörssin kautta rikkaille. Näin koko työtätekevä Suomi tukee rikkaita laiskureita ja köyhtyy saman verran itse.
Taloudessa on tärkeää ohjata kehitystä laeilla. Rahalla sitä ei tehdä. Se on vain väline jota harvemmin enää näkyykään. Mutta tärkeää on aina muistaa että rahasummat pysyy taseissa eikä velkaannuta liikaa.Maksukyky pitää säilyttää. Samoin tasapaino taloudessa. Voimme antaa EKPn huolehtia rahoistamme mutta silloin meillä ei ole mitään mahdollisuutta itse vaikuttaa talouspolitiikkaan. Juuri tämä on aiheuttanut laman. Taloudestamme ovat päättäneet muut kaukana meistä eivätkä välitä meidän asioista tippaakaan.Suuri valtio viis veisaa Suomen kansa asioista. Tarvitsemme juuri siksi oman valtion ja oman talousopolitiikan meitä suomalaisia varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu