Jokainen venäläinen sen tietää: Suomessa ei nainen voi olla hyvä äiti – hän on joko feministi tai lesbo. Tällaiset ajatukset nousivat pintaan, kun KGB:n kouluttama lapsiasiamies Pavel Astahov palasi takaisin politiikan näyttämölle, kirjoittaa Jarmo Mäkelä.
Ulkopoliittinen instituutti on saanut havaita kyntävänsä kivistä peltoa, kun se on yrittänyt tarjota Suomen poliittiselle eliitille tietoa siitä, mitä naapurissa todella tapahtuu.
Itsenäisyyspäivän alla UPI toi Suomeen pari eurooppalaista tietäjää, joilla olisi ollut muutama hyvin valittu sana sanottavana niille, joiden mielestä Krimin miehitys ja Itä-Ukrainan sota ovat EU:n syytä. Poliitikkojemme joukossa näin ajattelevia on monia – yksikään heistä ei tullut vieraita kuulemaan.
Paljon puhuttiin siitä, miten Venäjän johto luo alistamansa median avulla määrätietoisesti todelliselle elämälle vierasta mielikuvaa Venäjästä ja sen naapureista. Useimmille venäläisille tämä virtuaalinen todellisuus on jo nyt todellisempi kuin se, minkä he itse näkevät ja kokevat.
”Nöyryytetty Venäjä”
Todellisuuden muokkaaminen tapahtuu luomalla väritettyjä kertomuksia, joita toistetaan viikosta ja kuukaudesta toiseen, kunnes fiktio muuttuu faktaksi, valhe todeksi.
Tunnetuin on kertomus siitä, kuinka länsi on kylmän sodan päättymisen jälkeen nöyryyttänyt ja alistanut Venäjää. Moni on Suomessakin toistanut tarinaa suu vaahdossa, vaikka lyhytkin historian tapahtumien kertaus osoittaa sen valheeksi.
Informaatiosodassa käytettyjen kertomusten edessä länsi on voimaton. Niin kuin ovat Suomenkin viranomaiset voimattomia sen tarinan edessä, joka viime kuussa ryminällä palautettiin suuren yleisön mieliin Venäjällä.
Tarina kertoo siitä mielivallasta ja ajojahdista, jonka Suomen viranomaiset kohdistavat nimenomaan venäläistaustaisiin perheisiin. Tähtäimessä ovat perheiden lapset, jotka riistetään äideiltä tekaistuihin syihin vedoten ja myydään sitten hyvää voittoa vastaan tarkemmin määrittelemättömillä markkinoilla.
”Äiti ei osta koiraa”
Pitkään odotetun ja ilmeisen hyvin valmistellut hyökkäyksen laukaisi yksi ainoa tapaus, jossa 10-vuotias tyttö otettiin Vantaalla huostaan venäläiseltä äidiltä.
Operaatiota johti Venäjän presidentin lapsiasiamies ja tämän KGB-toveri Pavel Astahov. Haastatteluissaan hän antoi ymmärtää, että Suomessa voidaan venäläiseltä viedä lapsi millä perusteella tahansa. Näin Astahov:
”Perusteena voi olla venäläisissä perheissä tapana oleva antelias rakkauden osoittaminen lapsia kohtaan, tai vanhempien vaatimukset pestä kädet tai käyttää syödessä haarukkaa ja veistä”. Vantaalaisen tytön tapauksessa huostaanoton syyksi selitettiin naapurien tekemä ilmianto: tyttö oli heille valittanut, ettei äiti suostu ostamaan hänelle koiraa.
Kävin läpi 26 asiaa käsitellyttä uutista. Joukossa olivat kaikki tv-kanavat, kaikki radioasemat, kaikki uutistoimistot ja useat lehdet. Aika ei riitä niiden selostamiseen, siksi seuraavassa on vain kokoelma otsikoita:
Lapsi vietiin; venäläisäidiltä otettin pois tytär; Suomessa on taas alettu jahdata venäläisten perheiden lapsia; luonnoton valinta – miksi venäläisiltä viedään lapsia ulkomailla?; Suomen viranomaiset veivät tyttären Venäjän kansalaiselta; Venäjän kansalaisen lapsen huostaanoton syitä ei kerrota; Euroopassa kannattaa mieluummin olla lesbo kuin hyvä äiti”.
Ulkopoliittinen instituutti on saanut havaita kyntävänsä kivistä peltoa, kun se on yrittänyt tarjota Suomen poliittiselle eliitille tietoa siitä, mitä naapurissa todella tapahtuu.
Itsenäisyyspäivän alla UPI toi Suomeen pari eurooppalaista tietäjää, joilla olisi ollut muutama hyvin valittu sana sanottavana niille, joiden mielestä Krimin miehitys ja Itä-Ukrainan sota ovat EU:n syytä. Poliitikkojemme joukossa näin ajattelevia on monia – yksikään heistä ei tullut vieraita kuulemaan.
Paljon puhuttiin siitä, miten Venäjän johto luo alistamansa median avulla määrätietoisesti todelliselle elämälle vierasta mielikuvaa Venäjästä ja sen naapureista. Useimmille venäläisille tämä virtuaalinen todellisuus on jo nyt todellisempi kuin se, minkä he itse näkevät ja kokevat.
”Nöyryytetty Venäjä”
Todellisuuden muokkaaminen tapahtuu luomalla väritettyjä kertomuksia, joita toistetaan viikosta ja kuukaudesta toiseen, kunnes fiktio muuttuu faktaksi, valhe todeksi.
Tunnetuin on kertomus siitä, kuinka länsi on kylmän sodan päättymisen jälkeen nöyryyttänyt ja alistanut Venäjää. Moni on Suomessakin toistanut tarinaa suu vaahdossa, vaikka lyhytkin historian tapahtumien kertaus osoittaa sen valheeksi.
Informaatiosodassa käytettyjen kertomusten edessä länsi on voimaton. Niin kuin ovat Suomenkin viranomaiset voimattomia sen tarinan edessä, joka viime kuussa ryminällä palautettiin suuren yleisön mieliin Venäjällä.
Tarina kertoo siitä mielivallasta ja ajojahdista, jonka Suomen viranomaiset kohdistavat nimenomaan venäläistaustaisiin perheisiin. Tähtäimessä ovat perheiden lapset, jotka riistetään äideiltä tekaistuihin syihin vedoten ja myydään sitten hyvää voittoa vastaan tarkemmin määrittelemättömillä markkinoilla.
”Äiti ei osta koiraa”
Pitkään odotetun ja ilmeisen hyvin valmistellut hyökkäyksen laukaisi yksi ainoa tapaus, jossa 10-vuotias tyttö otettiin Vantaalla huostaan venäläiseltä äidiltä.
Operaatiota johti Venäjän presidentin lapsiasiamies ja tämän KGB-toveri Pavel Astahov. Haastatteluissaan hän antoi ymmärtää, että Suomessa voidaan venäläiseltä viedä lapsi millä perusteella tahansa. Näin Astahov:
”Perusteena voi olla venäläisissä perheissä tapana oleva antelias rakkauden osoittaminen lapsia kohtaan, tai vanhempien vaatimukset pestä kädet tai käyttää syödessä haarukkaa ja veistä”. Vantaalaisen tytön tapauksessa huostaanoton syyksi selitettiin naapurien tekemä ilmianto: tyttö oli heille valittanut, ettei äiti suostu ostamaan hänelle koiraa.
Kävin läpi 26 asiaa käsitellyttä uutista. Joukossa olivat kaikki tv-kanavat, kaikki radioasemat, kaikki uutistoimistot ja useat lehdet. Aika ei riitä niiden selostamiseen, siksi seuraavassa on vain kokoelma otsikoita:
Lapsi vietiin; venäläisäidiltä otettin pois tytär; Suomessa on taas alettu jahdata venäläisten perheiden lapsia; luonnoton valinta – miksi venäläisiltä viedään lapsia ulkomailla?; Suomen viranomaiset veivät tyttären Venäjän kansalaiselta; Venäjän kansalaisen lapsen huostaanoton syitä ei kerrota; Euroopassa kannattaa mieluummin olla lesbo kuin hyvä äiti”.
Vastaukset 5
Vanhimmat
”Ongelma vain syvenee”
Silmittömän ryöpytyksen syy paljastui viikkoa myöhemmin. Pavel Astahov antoi uutistoimisto Tassille haastattelun, jossa hän nosti taas esiin moneen kertaan haudatun hankkeen yhteisestä lapsiasiain komissiosta. Sen myötä Venäjän viranomaiset saisivat oikeuden tehdä päätöksiä Suomen lakien noudattamista koskevissa asioissa.
Astahovin mukaan Suomi vitkuttelee ja niskuroi, ja uhkasi, että ellei asiassa pian synny tulosta ”niin jäljelle jää vain politiikka, ja ongelma vain syvenee”. Jos tämä ei ole poliittista painostusta, niin mikä sitten on? Suomalaisten päättäjien täydellinen hiljaisuus ei lupaa hyvää.
”Länsi ei ymmärrä Venäjää”
Venäjän median mielenkiinto Suomen valtionjohdon lausuntoihin ja sen antamiin haastatteluihin jatkui marraskuussa. Niitä tosin käsiteltiin varsin erikoisella tavalla. Marraskuun viidentenä Ria Novosti kertoi presidentti Sauli Niinistön kehottaneen EU:ta olemaan sekaantumatta Suomen ja Venäjän suhteisiin.
Guardianille annettua haastattelua yksi nettipalvelu tulkitsi niin, että maailma on ajatunut kylmän sodan partaalle, koska lännen johtajat eivät Niinistön mukaan kykene ymmärtämään Venäjää. Niinistön venäläistä sananlaskua kasakasta ei havaintojeni mukaan toistanut yksikään venäläismedia.
Marraskuun mielenkiintoisin artikkeli ilmestyi Rossijskaja bizness-gazetassa marraskuun 18. Siinä Venäjän teollisuutta ja elinkeinoelämää edustavan järjestön RSPP:n puheenjohtaja Aleksander Šohin pohtii Suomen ja Venäjän taloussuhteiden tulevaisuutta. Hän toteaa, että niiden ydin on Venäjän talouden modernisaatiossa. Rivien välistä voi lukea huolen, että koska maan johto ei modernisaatiota edistä, venäläis-suomalaisten taloussuhteiden kehitys on vaarassa.
”Eräiden viranomaisten toiminta”
Šohin kysyy kirjoituksessaan, miten maan hallitus aikoo vallitsevassa kansainvälisessä tilanteessa ylipäätään ratkaista tuontisubstituution ongelmat, kannustaa innovaatioita, houkutella investointeja ja nykyaikaistaa teollisuutta.
Hänestä on selvää, että lännen pakotteet vääjäämättä haittaavat Venäjän elinkeinoelämää. Erityisesti yrityksiä huolestuttavat länsiteknologian saatavuuden rajoittaminen ja rahoitusmahdollisuuksien kaventuminen.
Hän varoitti myös ”eräiden viranomaisten toiminnan synnyttämän epätietoisuuden lisääntymisestä”.
Lopuksi ajatus diplomatian huipulta. Venäjän ulkoministeriä Sergei Lavrovia monet pitävät diplomaattina. Mutta hän on myös aito venäläinen sovinisti. Marraskuun lopun tv-haastattelussa hän halvensi piskuisen naapurimaan Liettuan naispresidenttiä väittäen tämän ”vajonneen sellaiseen Venäjän vastaiseen ekstaasiin, että hänet pitäisi viedä psykiatrille”.
Informaatiosota
Venäjä kävi useamman tasoista informaatiosotaa Ukrainan operaatioiden aikana. Kohteina olivat Krimin asukkaat, muun Ukrainan asukkaat, Venäjän kansa ja muu maailma. Valitut keinot luonnollisesti olivat kohdeyleisöstä riippuen erilaisia.
Krimin niemimaalla Venäjä onnistui sangen hyvin.
Tavoitteena oli hallita sekä informaation sisältöä että jakelukanavia. Sotilaat ottivat haltuunsa TV- ja radioasemat sekä teleoperaattoreiden tilat. Venäjään kriittisesti suhtautuneita toimittajia häirittiin. Vapaan median tukahduttamisen jälkeen informaatioympäristöä hallitsivat Venäjän haluamat viestit. Krimiläisiä kannustettiin liittymään Venäjään ja muuta Ukrainaa pitämään näppinsä irti prosessista.
Vastaavasti myös Venäjän omat kansalaiset saavat pääosan informaatiosta valtion tai sen läheisten tukijoiden omistamien mediayhtiöiden välittämänä.
Kokonaisuutena tavoitteena oli poliittisen, lainsäädännöllisen ja juridisen tuen hankkiminen kansalta. Tuen hankkiminen ei edellyttänyt totuudessa pitäytymistä viestinnässä.
Yleisesti ottaen perusviesteinä käytettiin monia vapaita tulkintoja historiasta ja oikeudesta.
Niistä on mainittava ainakin: Venäläiset katsovat toimeensa Ukrainassa täsmälleen samalla tavalla kuin länsimaat toimivat Kosovossa, Irakissa, Afganistanissa ja Pohjois-Afrikassa. Krimin niemimaa ei oikeastaan ollut Ukrainaa. Krimin kansa halusi liittyä Venäjään. Kiovassa valtaa piti laiton fasistihallinto. Ukrainan sota oli Ukrainan sisäinen asia.
Venäläisten informaatioylivoima Krimillä ja Venäjällä oli länsimaille luonnollisesti ongelma.
Heillä ei ollut mahdollisuuksia tuottaa "kilpailevia totuuksia" kyseisille kohderyhmille.
Sen asemesta Venäjällä oli mahdollisuus tuoda omaa näkökulmaansa esiin länsimaisten medioiden sekä sosiaalisen median kautta. Keväällä 2014 monet länsimaiset tiedotusvälineet heräsivätkin ihmettelemään suuresti lisääntynyttä venäjämyönteistä kommentointia kansainvälisten uutisten yhteydessä. Kyseessä on yksi osoitus siitä, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan suuren yleisön mielipiteisiin myös ruohonjuuritason toimilla. Suomessa näitä nettikommentteja tuottavia tahoja ryhdyttiin kutsumaan trollitehtaiksi.
Venäjän informaatio-operaatiot ovat siinä määrin mielenkiintoisia, että ne tarvitsevat tarkempaa tarkastelua vähintään jokaisessa Venäjän naapurivaltiossa. Oleellista on kuitenkin huomata, että Venäjän informaatio-operaatiot yhdistettynä asevoimien käyttöön ovat hämärtäneet rajaa sodan ja rauhan sekä vieraan valtion asevoimien ja paikallisten taistelijoiden välillä. Taistelutanner onkin siirtynyt fyysisten paikkojen asemesta kohdealueen väestön mieliin.
Venäjä osoitti olevansa valmis tuollaisen sodan käymiseen. Myös Naton ja Euroopan unionin on sopeuduttava tähän uuteen realiteettiin. Eipä se pahaa tee Suomellekaan.
Krimin miehitys ja venäläinen sotataito
Naton ja länsimaiden näkökulmasta Ukrainan sotaa tutkitaan varmasti esimerkkinä mahdollisille tuleville Venäjän sotatoimille. Aluepuolustuksen kehittämisessä on otettava huomioon sodan aikana ilmenneet uudet piirteet venäläisessä sotataidossa. On tietysti suuri kysymys, paljastuiko sodan aikana mitään uutta?
Osoittivatko vanhat keinot häikäilemättömästi käytettynä länsimaiden heikkouksia?
Erityisesti Krimin miehityksen aikana näkyneitä keinoja erikoisjoukkoja, sijaissotijoita ja propagandaa Venäjä on käyttänyt aiemminkin.
Näistä viimeisin oli kuitenkin hioutunut huippuunsa. Venäläisten jatkuva ja tosiasioista piittaamaton valehtelu aiheutti länsimaissa ja Ukrainassa selkeän epävarmuuden tilan Venäjän aikeista. Venäjä oli huomattavan aktiivinen ja ennakoiva länsimaiden informaatioympäristössä sen lisäksi, että paikallisiin asukkaisiin vaikutettiin voimakkaasti.
Helmikuussa 2013 pitämässään puheessa Venäjän asevoimien komentaja kenraali Valeri Gerasimov luonnehti aiemmista lännen sodista saatuja oppeja. Hänen mukaansa ei-sotilaalliset keinot ovat sotilaallisia tehokkaampia. Poliittisten, taloudellisten, humanitaaristen, informatiivisten ja muiden ei-sotilaallisten keinojen käyttö on oleellinen osa tulevaisuuden sodankäyntiä. Näitä myös käytettiin aktiivisesti Ukrainassa ja erityisesti Krimin niemimaalla. On myös huomattava kenraalin esittämä suhdeluku sotilaallisten ja ei-sotilaallisten keinojen välillä. Selkkauksesta 75 prosenttia tapahtuu ilman aseita.
Sotilaallinen painostus oli oleellisessa osassa ennen Krimin miehittämistä. Venäjä aloitti noin
150 000 miehen sotaharjoituksen eteläisessä ja keskisessä sotilaspiirissä helmikuun lopulla 2014. Määrä oli niin suuri, että Ukrainan hallinnon oli pakko ottaa laajamittaisen hyökkäyksen mahdollisuus mukaan tilannearvioon.
Painostuksen lisäksi harjoitus toimi erinomaisena harhautuksena. Päähuomio siirrettiin pois Krimiltä, jonne samaan aikaan siirrettiin erikoisjoukkoja. Ne ottivat haltuunsa Krimin tärkeimmät kohteet ja eristivät niemimaan Kiovan hallinnosta niin fyysisesti kuin viestiliikenteellisesti.
Juuri tuohon aikaan muu maailma ihmetteli "pieniä vihreitä miehiä", joilla ei ollut minkään valtion tunnusmerkkejä. Venäjän johto valehteli tyynen rauhallisesti ja ylläpiti hämmennystä lännessä niin pitkään kuin mahdollista. Oli tietysti hyvä asia, että "pienet vihreät miehet" olivat hyvin koulutettuja sopimussotilaita, koska siitä seurasi Krimin niemimaan lähes veretön miehitys.
Lisäksi Ukrainan joukkoihin kohdistettiin sekä lupauksia että uhkauksia niin paljon, ettei vastarintaa syntynyt. Venäläisten antamien tietojen mukaan tuhansia ukrainalaisia liittyi Venäjän asevoimiin lupausten houkuttelemina.
Venäjän verkossa on huolestuttavan venäläisvastainen ja nationalistinen blogi YLEn sivuilla.
sama mitä ne siellä Venäjällä meistä valehtelee. No, tietysti niitä voisi joku meidän ulkopoliittinen johtohahmo oikaista, mutta ei se mitään auta. Venäjän media on niin tiukasti Putinin hallinnon näpeissä, että kun samaa tuubaa syötetään kaikista tuuteista uskoo musikkaväki kaiken. Onhan meilläkin mediaa, jota jo nyt näytetään käytettävän mallikkaasti venäläisten metkujen paljastamiseen. Tämän takiahan kohudosentti vihaa YLEÄ, MTV3:sta, Hesaria, Iltalehteä, Iltasanomia. Vain Verkkomedia kelpaa dosentille. Miksiköhän? Heh.