EK: Työtunteja lisättävä, palkkoja laskettava,työuria pidennettävä ja vapaita vähennettävä!!
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mukaan suomalaisten työaika on lyhentynyt huolestuttavalla tavalla. EK:n asiantutijan Seppo Saukkosen mukaan työuria onkin pidennettävä ja työtunteja lisättävä, sillä työaika on Suomessa lyhentynyt 50 vuoden aikana huomattavasti. Työajan lyheneminen selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreesta raportista.
– Talouskasvun näkökulmasta onkin tärkeää, että työuria voitaisiin pidentää ja tehtyjä työtunteja lisätä. Työuria voidaan pidentää eläkepäätöksillä ja työtunteja lisätä työaikaa pidentämällä ja vapaita vähentämällä, Saukkonen sanoo EK:n tiedotteessa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/55735-ek-tyotunteja-lisattava-tyouria-pidennettava-ja-vapaita-vahennettava
KOK-Pienyrittäjät: Raamisopimus auki ja palkkoja alennettava!!
samalla on avattava keskustelu kokonaisvaltaisesta palkkojen alentamisesta ja yrit
Valitettavasti Suomen hallitus ei näytä ymmärtävän eikä myöskään toimivan Suomen talouden kuntoon saattamiseksi. Suomen Pienyrittäjät esittävät hätähuudon Suomen puolesta, puheenjohtaja Jyrkiäinen kirjoittaa.
http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2012/09/17/pienyrittajat-raamisopimus-auki-ja-palkkoja-alennettava/201237930/137

Vastaukset 6
Vanhimmat
EUROOPAN UNIONIIN JA EUROON LIITYTTÄESSÄ (ILMAN KANSAN LUPAA) TÄMÄ SAMA ELIITTI HEHKUTTI MITEN TALOUS NOUSEE JA KASVAA EURON MYÖTÄ.
JOS PALKKOJA LASKETAAN NIIN JULKISELTA YLISUURET POIS. YKSITYISELTÄ EI SENTTIÄKÄÄN.
"työaika on Suomessa lyhentynyt 50 vuoden aikana huomattavasti"
No varmaan, juuri tuohon aikaanhan siirryttiin vasta 5-päiväiseen työviikkoon. Muutenkaan nykyajan työtehtävät eivät vaadi, että kymmenen ukkoa seisoo koko päivän kyttäämässä jotain tehtaanhihnaa.
samaa mieltä siinä että anodeetikon on vaikea enää laihduttaa.
Nämä tuntuvat niin etäisiltä höpinöiltä sellaisen korvaan, jotka eivät tee perinteistä viisipäiväistä 8-16 (tai 9-17)-viikkoa. Joskus ollaan töissä 7 tuntia, joskus 12. Välillä tehdään putkeen 7 tai 11 päivää. Mihin väliin laitetaan lisää? Tai onhan tuossa vastapainoksi noita vapaitakin, niistä täytyy varmaan EK:N ohjeen mukaan ottaa pois.
Tämä ei onneksi koske itäkeskuksen, rautatientorin, jumbon jne. kahviloissa vetelehtijöitä.
Heille riittää vastikkeetonta rahaa, sukupolvesta toiseen.
Ja höpö höpö. Jotta täällä säästö suomessa jotenkin tulee toimeen on palkat pidettävä entisellään ja verotusta kevennettävä reippaasti.