Nuo tötteröhattuiset kokit frakkipingviinien seassa ovat lystejä myös :D
0Äänestä
muut kevyttä kauraa
Tuo oli erittäin loukkaavaa tuolta. Hänen lapsensa saisi olla iloinen, että asui hetken Suomessa.
0Äänestä
khattia kanssa
Suomi makselee noiden kahden makoisan elämän Hollantiin.
0Äänestä
Törkeä-Tarja
Pahin kautta aikojen on Haloskan tuplapeukuttelu Jani Toivolallle ja tämän homokumppanille. Törkeää vieraidensa julkista eriarvoistamista presidentiltä vaikka ei muuten oteta kantaa hänen pakkomielteenomaiseen sukupuoliperversioiden suosimiseensa.
0Äänestä
ihmetyksen aihe
Miksi tuo Abu oli edes kutsuttu linnaan?
0Äänestä
Lasta ymmärrän
Pikkuiselta villi-ihmiskakaralta ei voi salonkikelpoisia käytöstapoja edes vaatia.
Merkillepantavaa on se, että Uma-Abu-Hahhah meni pikkukakaran leikkiin mukaan presidentille tuittuilemaan. Osoittaen olevansa sivistystasolla samaa sarjaa.
0Äänestä
hyvä kun läksi
Tuo nainen kehtasi vielä arvostella suomea ja haukkua rasistiseksi. Ei taida siellä Hollannissa olla niin makoisat oltavat kuin täällä ja rasismikin siellä enemmän vallalla.
0Äänestä
pervot juhlat
Tuo palestiinalainen pahin, sen jälkeen kaikki iljettävät homoparit. Halonen oli niin huono presidentti, että kutsui nuo linnaan.
0Äänestä
ei tuollaisia tänne
Umaya on hyvä esimerkki mamusta, joka on kiittämätön.
0Äänestä
hillupillu
Umaya on menestystarina, eli kuppaajamamu, joka lähti kuppaamaan muita. Lisää näitä!
0Äänestä
65868i67
Hän tuli assan nurkalla kerran vastaan ja oli todella happaman näköinen. Tiedä sitten mistä johtui, muttei kovin iloselta luonteelta silloin vaikuttanut.
0Äänestä
Suomi kiittää
Tuo kyllä näytti hyvää esimerkkiä, muuttaessaan pois Suomesta. Muut vastaavat, matkikaa ja häipykää.
Hammaslääkäri on todennut hänen olevan eri rotua. Umayalta jäi tuossa tilanteessa huomaamatta, että suomalaisilla on yleensä itäiset hampaat. Etuhampaamme ovat lapiomaiset ja eurooppalaisilla ne ovat yleensä kiilamaiset. Siis Umaya edustaa hampaidensa suhteen valtakulttuuria ja me olemme se "sorrettu vähemmistö" itäisine hampainemme. Suomalaisten hampaat ovat siis samaa tyyppiä kuin esim. japanilaisilla, ja onko tällä mitään käytännön merkitystä. Ei ole, paitsi jos joku erityisesti etsii syitä loukkaantua jostakin asiasta.
0Äänestä
kalle Laa
tavallinen nousukas julkkis, mikä todistaa että ihmiset ovat samanlaisia rodusta rotuun. te kirjoittajat olette kuitenkin tuota julkisuudenkipeää naistakin säälittävämpiä
0Äänestä
rfgbhjnmk,l
kalle Laa kirjoitti:
tavallinen nousukas julkkis, mikä todistaa että ihmiset ovat samanlaisia rodusta rotuun. te kirjoittajat olette kuitenkin tuota julkisuudenkipeää naistakin säälittävämpiä
Kiitän säälistäsi. Voisitkin korkeammalle inhimillisen kehityksen oksalle ehtineenä valistaa meitä takapajuisia siitä, miten meidän tulisi suhtautua aasialaistyyppisiin hampaisiimme. Entä miten meidän tulisi suhtauta siihen että perimässämme on Neantherdalilais- ja Denisovalaisgeenejä, jotka ovat siis peräisin eri ihmislajeista. Tässä on selvä puhdasrotuisuusilmiö käsillä ja siihen pitäisi saada teiltä puhdasoppisilta ja turmeltumattomilta virallinen näkökanta, jolla emme pahoittaisi puhdasrotuisten herkkää itsetuntoa. Jo etukäteen kiittäen ja itsenäisyyspäivätoivotuksin "Keskimäärin 30% itäisiä geenejä omaava kanta-asukas"
0Äänestä
en voi mitään
Oksennan aina kun näen tuon kuvan.
0Äänestä
tosi kiitollinen
Apu-Hanna kehoitti työntelemään Suomi-mummut junan alle.
0Äänestä
kauhea katsottava
Rumuudelleen tuo ei kai ole voinut mitään.
0Äänestä
luojan iiitos
Onneksi vastaavia ei ole nyt mukana.
0Äänestä
yööööökkkkkk
siis kiitos
0Äänestä
oksensin
Elukka
0Äänestä
apua hannahille
Oliko tämä Abu-hannah taas itsenäisyyspäivän juhlissa? Toivottavasti ei ollut! Ja toivottavasti apurahoja ei enään lähetetä Hollantiin. Se kirjahan on nyt valmis, joten joten kulttuuritoimittaja voi elää kirjan tuotolla! Mutta lapsilisät kaiketi menee edelleen Hollantiin, sillä Abu-Hannah on Suomen kansalainen ja kansalaisuudestamme ei kannata luopua, silloin joutuu luopumaan myös rahoituksesta!
Vastaukset 24
Vanhimmat
Hieno asu Umayalla!
Nuo tötteröhattuiset kokit frakkipingviinien seassa ovat lystejä myös :D
Tuo oli erittäin loukkaavaa tuolta. Hänen lapsensa saisi olla iloinen, että asui hetken Suomessa.
Suomi makselee noiden kahden makoisan elämän Hollantiin.
Pahin kautta aikojen on Haloskan tuplapeukuttelu Jani Toivolallle ja tämän homokumppanille.
Törkeää vieraidensa julkista eriarvoistamista presidentiltä vaikka ei muuten oteta kantaa hänen pakkomielteenomaiseen sukupuoliperversioiden suosimiseensa.
Miksi tuo Abu oli edes kutsuttu linnaan?
Pikkuiselta villi-ihmiskakaralta ei voi salonkikelpoisia käytöstapoja edes vaatia.
Merkillepantavaa on se, että Uma-Abu-Hahhah meni pikkukakaran leikkiin mukaan presidentille tuittuilemaan. Osoittaen olevansa sivistystasolla samaa sarjaa.
Tuo nainen kehtasi vielä arvostella suomea ja haukkua rasistiseksi. Ei taida siellä Hollannissa olla niin makoisat oltavat kuin täällä ja rasismikin siellä enemmän vallalla.
Tuo palestiinalainen pahin, sen jälkeen kaikki iljettävät homoparit. Halonen oli niin huono presidentti, että kutsui nuo linnaan.
Umaya on hyvä esimerkki mamusta, joka on kiittämätön.
Umaya on menestystarina, eli kuppaajamamu, joka lähti kuppaamaan muita. Lisää näitä!
Hän tuli assan nurkalla kerran vastaan ja oli todella happaman näköinen.
Tiedä sitten mistä johtui, muttei kovin iloselta luonteelta silloin vaikuttanut.
Tuo kyllä näytti hyvää esimerkkiä, muuttaessaan pois Suomesta. Muut vastaavat, matkikaa ja häipykää.
http://www.vihrealanka.fi/kulttuuri/alienin-silmin
Hammaslääkäri on todennut hänen olevan eri rotua.
Umayalta jäi tuossa tilanteessa huomaamatta, että suomalaisilla on yleensä itäiset hampaat. Etuhampaamme ovat lapiomaiset ja eurooppalaisilla ne ovat yleensä kiilamaiset.
Siis Umaya edustaa hampaidensa suhteen valtakulttuuria ja me olemme se "sorrettu vähemmistö" itäisine hampainemme.
Suomalaisten hampaat ovat siis samaa tyyppiä kuin esim. japanilaisilla, ja onko tällä mitään käytännön merkitystä. Ei ole, paitsi jos joku erityisesti etsii syitä loukkaantua jostakin asiasta.
tavallinen nousukas julkkis, mikä todistaa että ihmiset ovat samanlaisia rodusta rotuun. te kirjoittajat olette kuitenkin tuota julkisuudenkipeää naistakin säälittävämpiä
Kiitän säälistäsi.
Voisitkin korkeammalle inhimillisen kehityksen oksalle ehtineenä valistaa meitä takapajuisia siitä, miten meidän tulisi suhtautua aasialaistyyppisiin hampaisiimme.
Entä miten meidän tulisi suhtauta siihen että perimässämme on Neantherdalilais- ja Denisovalaisgeenejä, jotka ovat siis peräisin eri ihmislajeista.
Tässä on selvä puhdasrotuisuusilmiö käsillä ja siihen pitäisi saada teiltä puhdasoppisilta ja turmeltumattomilta virallinen näkökanta, jolla emme pahoittaisi puhdasrotuisten herkkää itsetuntoa.
Jo etukäteen kiittäen ja itsenäisyyspäivätoivotuksin
"Keskimäärin 30% itäisiä geenejä omaava kanta-asukas"
Oksennan aina kun näen tuon kuvan.
Apu-Hanna kehoitti työntelemään Suomi-mummut junan alle.
Rumuudelleen tuo ei kai ole voinut mitään.
Onneksi vastaavia ei ole nyt mukana.
siis kiitos
Elukka
Oliko tämä Abu-hannah taas itsenäisyyspäivän juhlissa? Toivottavasti ei ollut!
Ja toivottavasti apurahoja ei enään lähetetä Hollantiin. Se kirjahan on nyt valmis, joten joten kulttuuritoimittaja voi elää kirjan tuotolla! Mutta lapsilisät kaiketi menee edelleen Hollantiin, sillä Abu-Hannah on Suomen kansalainen ja kansalaisuudestamme ei kannata luopua, silloin joutuu luopumaan myös rahoituksesta!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13066890
Oli tosi moukkamainen temppu,ei siellä mitään lastenkutsuja ole muutenkaan..äänestin Abua pahimmaksi mokaksi ja enitenhän se on prossia saanut,....