taistelun jälkeen.
Saksalainen divisioona nousi maihin Hangossa 3.4 1918, sen vahvuus oli Helsingin taistelun alkaessa noin 8 000 maailmansodan taistelujen kovettamaa miestä.
Helsinki oli hyvin linnoitettu ja punakaartilla oli panssarijunia joten taistelu ei etukäteen ollut selvä. Kuitenkin jo samana päivänä alettiin valmistella johtajien pakenemista ja se toteutettiin loppuun 9.4, kansanvaltuuskunta ja punakaartin sotilasjohto otti hatkat ja siirtyi Viipuriin.
Helsinkiin ei jäänyt ketään sotilaskoulutuksen saanutta johtajaa. Tavallisetkin punakaartilaiset ymmärsivät johtajien pakenemisen jälkeen, että sota oli hävitty. Punakaartin johtosuhteet olivat sekavat, yhtenäistä johtoa ei ollut.
Kun saksalaiset aloittivat hyökkäyksen 12.4 niin punakaarti antautui 13.4 varsin vähäisten taistelujen jälkeen. Punakaarti turvautui myös pakko-ottoihin ja kokeneita saksalaisia vastassa oli miehiä ja naisia jotka eivät olleet ampuneet laukaustakaan ennen taistelun alkua. Heillä ei ollut mitään mahdollisuuksia taistella kokeneita sotilaita vastaan. Osa kaartilaisista taisteli kyllä loppuunsa saakka, mutta ne tapahtuivat yksittäisissä rakennuksissa.
Punaisten tappioksi arvioidaan Helsingissä 320-330 taistelijaa, saksalaisten noin 60 miestä ja suojeluskuntalaisten 23. Valkoisten osuus Helsingin valtauksessa oli hyvin vähäinen.
Saksalainen divisioona nousi maihin Hangossa 3.4 1918, sen vahvuus oli Helsingin taistelun alkaessa noin 8 000 maailmansodan taistelujen kovettamaa miestä.
Helsinki oli hyvin linnoitettu ja punakaartilla oli panssarijunia joten taistelu ei etukäteen ollut selvä. Kuitenkin jo samana päivänä alettiin valmistella johtajien pakenemista ja se toteutettiin loppuun 9.4, kansanvaltuuskunta ja punakaartin sotilasjohto otti hatkat ja siirtyi Viipuriin.
Helsinkiin ei jäänyt ketään sotilaskoulutuksen saanutta johtajaa. Tavallisetkin punakaartilaiset ymmärsivät johtajien pakenemisen jälkeen, että sota oli hävitty. Punakaartin johtosuhteet olivat sekavat, yhtenäistä johtoa ei ollut.
Kun saksalaiset aloittivat hyökkäyksen 12.4 niin punakaarti antautui 13.4 varsin vähäisten taistelujen jälkeen. Punakaarti turvautui myös pakko-ottoihin ja kokeneita saksalaisia vastassa oli miehiä ja naisia jotka eivät olleet ampuneet laukaustakaan ennen taistelun alkua. Heillä ei ollut mitään mahdollisuuksia taistella kokeneita sotilaita vastaan. Osa kaartilaisista taisteli kyllä loppuunsa saakka, mutta ne tapahtuivat yksittäisissä rakennuksissa.
Punaisten tappioksi arvioidaan Helsingissä 320-330 taistelijaa, saksalaisten noin 60 miestä ja suojeluskuntalaisten 23. Valkoisten osuus Helsingin valtauksessa oli hyvin vähäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kirja-arvostelu Tuomas Hoppu: Vallatkaa Helsinki
http://www.hs.fi/arviot/Kirja/a1368644470078
Punainen valta oli laho. Isot kumouspomot liukenivat 9. 4. Helsingistä Viipuriin, ja pääkaupunki hylättiin siviilien harteille.
Diktaattorinvaltuudet ensin saanut miliisipäällikkö, muurari Edvard Nyqvist oli tolkullinen mies, joka oli hilkulla saada Helsingin antautumaan jo 10. 4. ilman laukaustakaan. Mutta Viipurista ilmaantui vielä "lippalakkipäinen mies vaaleanharmaassa sadetakissa", punaisten hallituksen oikeusministeri Antti Kiviranta. Hän agitoi ja valehteli niin lahjakkaasti, että punakaartilaisten kokous pyörsi takaisin taistelun kannalle.
"Kivirannan mukaan kansanvaltuuskunnalla oli varma tieto siitä, että Helsinkiä uhkaava vihollisjoukko koostui vain muutamasta sadasta valkoisesta."
Voidaan siis osoittaa, kuka saa historiallisen vastuun niistä 500 sotauhrista, joista punaisia oli noin 400, saksalaisia 60 ja valkoisia 23. Suomenlinnaan teljettiin sodan jälkeen 8 000 punaista, joista 1 400–1 500 kuoli – moniko heistä olisi säästynyt ilman taistelua Helsingistä?
Punaisten ylin johto jätti Helsingin yksin. Ei joukkoja, ei aseita, vain kiihotusta. Kaupungin puolustajista tuli kumouksen uhreja, joiden hyväksi päälliköt Viipurissa "eivät tehneet sitäkään vähää, mikä olisi ollut kunniallista", Hoppu päättää.
Noin 10 %:tia kansasta aloitti kapinan . Alusta alkaen demarien (punaisten) taistelujohtaminen ja organisointi oli kadoksissa . Ja tämä johtajien pako vielä siihen päälle , niin demaria kuin olla ja voi . Siitäköhän se selkäänpuukottamisherkkyys on jäänyt ?
Missä ovat huttilat? Samoja avauksia kyllä tehtailevat, mutta asiaan ei sitten olekaan kommenttia
"Mutta Viipurista ilmaantui vielä "lippalakkipäinen mies vaaleanharmaassa sadetakissa", punaisten hallituksen oikeusministeri Antti Kiviranta."
Kiviranta oli punikkien parhaita poikia! Hän ei paennut ensimmäisten joukossa Pietariin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kansanvaltuuskunta
Koko jäljellä oleva kansanvaltuuskunta Gyllingiä ja Kivirantaa lukuun ottamatta pakeni Viipurista höyrylaivalla Pietariin 25. huhtikuuta vastaisena yönä, mitä kaupunkia puolustamaan jääneet punaiset pitivät petoksena. Valtuuskunta kokoontui viimeisen kerran Pietarissa 27. huhtikuuta tilinteon hengessä. Valtuuskunta onnistui paetessaan ottamaan mukaansa osan Viipuriin siirretyistä Suomen Pankin varoista ja jo aiemmin oli evakuoitu Venäjälle ainakin 200 junavaunullista tavaraa. Sisällissodan viimeiset päivät punaiset joutuivat taistelemaan Suomessa kokonaan ilman keskusjohtoa.
Ryöstäminenhän on punaisten parhaita ominaisuuksia. Nytkin harjoiteltiin Helsingissä anargiaa lopullista tavoitetta varten.
Helsinkiin ei jäänyt ryöstelevää porukkaa, rosvot pakenivat Viipuriin.
Toisilla oli anargiaa ja joillakin energiaa. Aina ei mene tasan.
Palstastallareita ei kiinnostakaan taistelu vallankumouksen kehdosta, miksiköhän.
Onko syynä se että pitäisi jotain tietääkin, eikä vaan jauhaa pas kaa