saako seurustella eronneen kanssa

uskotaan

Uskon että raamatun kielto ettei eronneen kanssa saa aviotua tarkoittaa kirjaimellisesti sitä,siihen saakka kunnes edellinen puoliso on kuollut,enkä usko että jollakin toisella raamatun kohdalla se olisi kumottavissa. Olen työpaikallani kohdannut erottisesti miellyttävän naisen,en tiedä onko se kunnolla seurustelua ei ainakaan intiimiä ole tapahtunut,mutta nautin hänen serastaan ja naisellisesta läsnäolostaan, ja ns tervehdysten tekosyyn varjolla halaan kaulasta,ja monenlaista yhteistä keskustelun aihetta löytyy.Olenko jo tehnyt syntiä.

3

168

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskotaan

      Lisään vielä edelliseen että hänen kertomansa mukaan kysymys oli nuorten ihmisten välinen liitto kauan sitten,puoliso ikävöi äitiään enemmän kuin vaimoaan,eikä hänestä välittänyt,ainakin näin kertoi eihän sitä sitten tiedä.

    • Uskovan pitää odottaa että Herra johdattaa hänelle hänen sielunkumppaninsa. Jos menee naimisiin sellaisen kanssa jota Herra ei ole tarkoittanut,niin tulee ongelmia, eikä avioliitto ole onnellinen. Ja varsinkaan ei-uskovan kanssa ei pidä mennä naimisiin. Sellainen liitto ei ole Taivaassa yhteenliitetty. Itse olen saanut oppia sen kantapään kautta. Herra puhui minulle ja nyt kun en ole ei-uskovan puolisoni kanssa enää,niin sielunvihollinen on voitettu. Sielunvihollinen riemuitsee jos menet yhteen ei-uskovan kanssa,mutta Taivas suree. Ei-uskova ei rakasta sinun Herraasi,joten tuo ei-uskova vihaa Herraasi,koska hänen herransa on sielunvihollinen. On myös vaarallista olla naimisissa ei-uskovan kanssa,koska hän voi pakottaa sinut ottamaan pedon merkin kun tulee se aika kun se laitetaan ei-uskoviin. Se on Suuren Ahdistuksen aika ihan sanan mukaisesti.

      • Ja jos Herra ei johdata sinulle sielunkumppania,sinä voit keskittyä paremmin palvelemaan Herraa koko elämälläsi. Ja näin tulisi tehdä siihen asti kun odottaa tuota puolisoa. Ei anneta lihan hallita tekojamme ja ajatuksiamme. Keskitytään Herraan,niin Hän antaa meille kaikkea hyvää.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      1980
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      850
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      746
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      682
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      631
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      614
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      531
    Aihe