Tiivistetysti tilanteeni:
Alkuvuodesta 2014 sain ison veritulpan (laskimotukkotulehdus)jalkaani. Kyseessä oli siis koko jalka, nilkasta ala-vatsaan. Asia hoitui parin päivän sairaala-reissulla ja yhä jatkuvana lääkityksenä. Syynä e-pillerit ja perinnöllinen "geenivirhe".
E-pillerit tietenkin lopetin ja varasin ajan heti sairaalasta päästyäni keskitettyyn ehkäisyneuvontaan, sain ajan 2kk päähän. Tällävälin käytimme kondomia eikä menkkoja kuulunut mutta lääkärit sanoivat johtuvan luultavasti vain kehon "rääkistä".
Menin ehkäisyneuvontaan ja keskusteltiin erityisesti ehkäisykapselista mutta hoitaja suositteli ensin "poissulkemaan" raskauden mahdollisuuden verikokeilla kun koti-testi oli antanut epäselvän vastauksen.
Verikokeiden yms jälkeen lääkäri soitti ja kertoi että olen raskaana. Olen ~20v enkä todellakaan harkinnut lapsia vähään aikaan, siksi e-pillerit alunperin hankin. Kuitenki tuo tietysti pisti miettimään paljon. Kun menin naisten klinikalle sikiöltä ei löydetty kuitenkaan sydän-ääntä ja minulle tehtiin keskenmenon jälkihoito nukutuksessa. Ei voitu tehdä lääkkeellisesti veritulppa-lääkityksen takia. Samalla nukutuksessa laitettiin ehkäisykapseli.
Ilmeisesti kapseli ei sopinut mulle koska vuodot (ei tiputtelua vaan kunnon vuodot) jatku puol vuotta ja aloin olla aika hajalla. Lääkärit kehotti vaan koko ajan odottamaan jos helpottais. Nyt vihdoin kapseli poistettiin ja tilalle laitettiin hormonikierukka. Se oli ainut ehkäisy-tapa mitä en ollut erityisen halukas koittamaan mutta koska olen vakituisessa parisuhteessa koin sen lähes ainoaksi vaihtoehdoksi (kumia en halua jatkuvasti käyttää varsinkaan yllätysraskauden jälkeen)
Pelkäsin kierukan laittoa ja mua se ainakin sattu tosi paljon. Itkin kun oli henkisesti ja fyysisesti niin paha olo ja inhottaa ajatus että vatsassa on jotain ylimäärästä.
Onko teillä helpottanu kierukan kanssa kuinka nopeasti? Tai minkälaisia kokemuksia? Kai tää tästä helpottaa...
Ehkäisy veritulpan jälkeen?
3
870
Vastaukset
- 1+1+1
Miksei sinulle asennettu kuparikierukkaa? Itse en huolisi hormonaalista ehkäisyä tulpan jälkeen.
Itselläni kuparikierukka, itse asiassa jo toinen menossa, ensimmäinen asennettiin kun olin 17 vuotias, pelkkää hyvää sanottavaa, sopii minulle, ei kaikille, kuten yleensä on, oli asia mikä tahansa.
Asennus toki tuntui, otin etukäteen kipulääkkeen. Asennuksen jälkeen kipuilua jonkin aikaa, meni sitten ajallaan ohitse.- Paha olo
Koska kuulemma minipillereiden,kapselin ja hormonikierukan ei pitäisi nostaa uuden tulpan saamisen riskiä kun eri vaikuttavat aineet kuin esim e- ja yhdistelmäpillereissä. Lääkärit suosittelivat hormonikierukkaa kuparin sijaan vuotojen vähentämiseksi (tosiaan kun kapselin otettuani menkat jatkui puol vuotta vaan muutamalla välipäivällä). Mutta kuten sanoit, nuo vaikutukset ovat yksilöllisiä.
- jrytexgf
Sukulaisellani (tosin huomattavasti iäkkäämmällä) oli myös vastaava hengenvaarallinen verisuonitukos ja hän sai sen jälkeen elinikäisen verenohennuslääkityksen (Marevan). Kai sinutkin on Marevanisoitu? En suosittelisi itse verenohennuslääkityksen kanssa kuparikierukkaa. Verenhyytymistaso saattaa vaihdella runsaasti, ja kun INR-arvo on suuri, niin se lisää verenvuotoriskiä. Kuparikierukan käyttäjät vuotavat muutenkin enemmän.
Miten olisi strerilisaatio? Olet sairastanut sen verran hengenvaarallisen sairauden, että lasten saanti on tuskin turvallista. Sen enempää äidin kuin vauvankaan turvallisuutta ei voida taata. Normaalissa raskaudessa hormonipitoisuudet ovat monin verroin korkeampia kuin hormonaalista ehkäisyä käytettäessä. Raskauden aikanakin on tavallinen komplikaatio saada veritulppa. Raskaus ja synnytys on sinulle (ja/tai lapsellesi) hengenvaarallinen tilanne.
Itselläni on ollut sekä implantantit että hormonikierukka. Hormonikierukka ei vain pysynyt paikallaan. Pahoja hormonisivuvaikutuksia en saanut. Aluun puoli vuotta vuodot pois molemmilla. Myöhemmin käytin kuparikierukkaa, ja se sopi lukuun ottamatta runsastunutta vuotoa ja kipuja. Nyt olen iloisesti yli-ikäinen sekä selibaatissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2077196- 512753
- 1882251
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101613Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1421569Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke191237- 741190
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381133Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241097Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501019