Yhdysvaltain sotilaita kuoli viime vuonna enemmän itsemurhien vuoksi kuin taisteluissa.
349 Yhdysvaltain armeijan palveluksessa ollutta sotilasta teki itsemurhan vuonna 2012. Taistelutilanteissa puolestaan kuoli vain 295 amerikkalaissotilasta, kertoo brittilehti The Guardian.
Viime vuosi oli ensimmäinen sukupolveen, jolloin oman käden kautta kuolleiden määrä ylitti vihollisen surmaamien sotilaiden määrän.
Edellä mainitut luvut käsittävät vain yhä palveluksessa olleet sotilaat. Kaikkiaan 6500 sotaveteraania teki itsemurhan Yhdysvalloissa vuonna 2012.
Yhdysvaltain laivaston entinen psykiatri William Nash sanoo The Guardianille, että pelko ja sodassa nähdyt kauhut eivät ole pääsyy sotilaiden kurimukseen. Pahinta on tunne siitä, että on epäonnistunut suojelemaan aseveljiään, Nash to
Uusi Suomi
Luotu: 2.2.2013 13:08

Vastaukset 11
Vanhimmat
R.I.P. Jos olisin amerikkalainen äänestäjä, äänestäisin tuota jatkuvaa sotimishulluutta vastaan.
Se tappaminen ja riisto on jenkkien geeneissä.Intiaanit alistettiin jne jne.Sotiminen johtuu taas osittain rahasta,sotateollisuudesta. On aina sanottu että amerikka elää sodista ja konflikteista.Ei heillä ole mitään oikeaa demokratiaa,Sairasta ahneutta ja muiden sortamista.Nyt heille on antamassa lopullista läksyä Kiina ja Venäjä.Näitä ei voi pyöritellä samoin kun he ovat maailmassa tottuneet.Löytyi ns."ohjastaja" jenkki terroristeille!Hyvä niin.Maailman tulee olla moninapainen kuten Putin ansiokkaasti sanoi!
Amerikka on itsenäistyny apinan vuonna. Ja apina tunnetaan laittomuuksistaan ja tempuistaan, ja ravun kuukautena, ja ravulle koti on hyvin tärkeä. Mutta koulutetuille nämä asiat on utopiaa.
Naton huippukoulutetut erikoisjoukot pelkäävät,ja tappavat ittensä,ennenkuin joutuvat edes taistelutilanteeseen.
Hyvä.
Päinvastoin! Kun erikoisjoukot ovat taistelutoilanteissa ylivoimaisia eikä oikeita sotakuolemia kunnolla edes tule niin he tekevätmyös SEN itse!
USAn armeija ja NATO ovat sairaita yhteisöjä.
Itsemurha-aalto tarttuu Suomenkin Nato-armeijaan.
Itsemurhat johtuu siitä kun Usa ja Nato ovat joutuneet häpeään hävittyään kaikki sodat.
(venäjän lippu)
>=)
Niillä gayllä on niin paljon mustasukkaisuus riitoja.
Moraalinen ongelma, USA.n ja Naton homosotilaan on vaikea tappaa homovihollista.