Cityvihreät hajottavat ikkunaa!

4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Turha demonisoida.
Vihreät taistelevat paremmanmaailman puolesta. Voi vain kysyä,miksi tuollakin kapitalistilla pitää olla noin pramea ovi, miksi lastulevyinen ei kelpaa, jolloinka säästyneet rahat olisi voitu käyttää vaikkapa palestiinalaisten avustamiseen.

Asia pn myös nähtävä laajemmin. Esim. huoltoasemien vessojen sotkeminen, pöntönreunoille virtsaaminen, hanojen rikkominen ja seinien töhriminen on eräs osa taistelua imperialismia ja amerikkalaista militarismia vastaan. Myös kadulla mummojen käsilaukun vieminen on pieni osa sitä samaa taistelua omistavaa luokkaa vastaan.

Monen päättäjänkin suulla on todettu, että kyseessä on nuorison parhaimmisto, joka itsenäisyyspäivänäkin väänsi auton sivupeilejä solmuun. Ja mikäpä on sanoessa koska olihan siellä menneinä vuosina ex. ministeri Arhinmäkikin mukana.

Kukaties tämän päivän potkija on huomisen ministeri.

Äänestä
  • Allekirjoitan ja kumarran...näin se menee Suomessa! Ja vankilassa parasta pöytään ja mummoille ja papoille pilleri suuhun, että pysyvät pois sairaalankäytäviltä kaatuilemasta! Mokomatkin eläkeläiset kun ovat kaiken tämän kaaoksen meille hankkineet! Me halutaan elääääääääääääääääääääääääääää, kuten me halutaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaan!

    Äänestä

Mielestäni nämä mielenosoittajat on todella tyhmiä! Kun he kokoontuvat
jonkin asian puolesta ja siellä joku villiintyy, saa poliisi syyn käyttää
väkivaltaa terrorismia vastaan. Uskokaa huviksenne, poliisilla lait riittää
teitä vastaan. Esm tämä kirjoitus voidaan lakituvassa pykäliin vedoten
kääntää terrorismiin yllyttäväksi, lähtee tietokone nurkasta alta aikayksikön.

Mielenosoittajien toiminta siis kääntyy itseään vastaan, poliisipamputtajia
haalittiin ympäri suomea ja te pöljät mielenosoittajat jouduitten
pamputettavaksi.. Jospa siellä taustalla onkin jokin puolisotilaallinen
ryhmä, tarkoituksena saada väkivalta leimahtamaan Suomessa.

Piispa yllyttää kansaa raamattua vastaan? Poliisi priorisoi tehtävät,
joita kukaan ei voi valvoa. Eli hakemalla haetaan sekasortoa. Päättäjät
valitaan huutoäänestyksellä, tulos on nähtävissä.

Äänestä

Joonas ovat kaukana vihreistä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


qwerty 123 kirjoitti:

http://is11.snstatic.fi/img/1920/1417919609886.jpg

Kuolemanrangaistus käyttöön!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu