Näin seuraavanlaisen unen 28.8.2010. Kirkko oli jakaantumassa voimakkaasti kahteen puoleen: toinen oli homomyönteinen ja toinen Raamatun perustasta lujasti kiinnipitävä. Oli tulossa suuri kirkollinen tapahtuma jossakin seurakunnassa Nokian etelä puolella. Sinne oli kutsuttu paljon tärkeitä kirkonvaikuttajia, mediaväkeä, sekä ihan riviseurakuntalaisia. Radio Dein toimittaja poppi-pappi Mikko hääräsi porukkansa kanssa touhukkaana ja kommentoi tapahtumaa innostuneena. Oli miltei suuren urheilujuhlan tuntua ilmassa.Yhdessä tilassa sivummalla huomasin yllätyksekseni sateenkaariväen kokoustavan ihan avoimesti.
Sinne en mennyt. Pääsalissa oli alkamassa suuri päätapahtuma, johon myös minut oli kutsuttu. Suuntasin sinne. Seisoin melko takana yhden pilarin edessä hieman hämärässä salissa kun juhlava kulkue saapui sisään. Myös yksi tuttu yliopisto-opettajani asteli kulkueessa (hän on myös pappi). Ohitseni oli kulkemassa valkoiseen kaapuun ja korkeisiin kirkollisiin arvomerkkeihin kuten kenties piispan hiippaan sonnustautunut kirkonmies. Hän kannatteli kädessään näyttävästi laakeaa savikulhoa ja huomasin sen olevan täynnä punaista viiniä. Oli siis alkamassa ehtoollismessu.
Yhtäkkiä tajusin koko tilanteen järisyttävän luonteen. Väkeä ei oltu kutsuttu paikalle sattumalta. Vastapuolen päämääränä oli tehdä tilaisuudesta käänteentekevä mediatapahtuma, jonka aikana voitettaisiin viimeisetkin hajaäänet siitä, hyväksytäänkö homoliitot osaksi kirkollista vihkimystä. Kaikki oli jo pitkään viimeisen päälle suunniteltu ja harkitusti mietitty. Ei näyttänyt olevan epäilystäkään, etteivätkö homojen ystävät voittaisi nyt viimeisetkin epäilijät puolelleen, varmalla ja luontevalla käytöksellään. Tapahtuman historiallisuuden merkikisi TV-kamerat kävivät, että jokainen poissaolevakin voisi todeta omin silmin, miten läsnäoleva seurakunta nauttii yhteistä ehtoollista yksimielisesti. Tuo näyttävä ehtoollismalja, jota kantaja kohotti päänsä päälle, sinetöisi kirkonyhteyden, ja osottaisi kaikille, miten kirkko on nyt yhdenmukainen ja vihdoin kuin yksi sydän.
TV-kameroiden käydessä ja kulkueen juhlavasti minua ohittaessaan, yhtäkkiä takaani rynnisti nuori mies, kenties yliopisto-opiskelija, joka radikaalisti yritti kumota viinimaljaa kannattelevan viinin. Samassa intoudun mukaan tähän yllättävään käänteeseen - hetken mielijohteesta työnsin käteni viiniin ja loiskautin sitä kourallisen lattialle ja huusin: ”Häpeää!”.
Samassa säikähdän rohkeuttani - olihan maljassa ehtoollisviiniä. Kulkue jatkoi minusta huolimatta etenemistään, ja ymmärsin sen johtuvan TV-kameroista. Vastapuolen oli osoitettava hinnalla millä hyvänsä, olevansa hillittyjä ja hallittuja ja yksimielisiä jumalanpalvelijoita. Mutta samassa tajusin olevani suuressa vaarassa, pelko hiipii sydämeeni. Tiedän, ettei kukaan näyttänyt kiinnittävän huomiota uhmakkaseen tekooni sen vuoksi, että merkittävää tilaisuutta kuvattiin. Tunsin murhanhimon silti huokuvan kulkueen miehestä, ja hetken jopa pelkäsin, olevani hengenvaarassa. Siirryin vaivihkaa sivummalle.
Sillä välin muutama radikaali rynnisti etuosaan mellakoimaan ja hetkessä heidät pysäytettiin ja otettiin tiukoin ottein kiinni ja vedettiin syrjään. Tiedän ettei heidän esimerkkiään kannattanut seurata, mutta ihailin silti heidän rohkeuttaan. He olivat ainoat, jotka tarttuivat kiperään tilanteeseen jotain tehdäkseen - ihan viime metreillä. Kiipesin nopeasti kierreportaita yläkertaan. Sieltä löysin rauhallisen sopen. Osa osallistujista oli ollut konferenssin ajan majoittuneena yläkerran tiloissa. Sieltä löysin myös muutaman Raamattu-uskollisen, joiden seuraan nyt mielelläni liityn. Yhteinen vihollinen on yhdistänyt meitä, toisille tuntemattomia ihmisiä. Alamme rukoilla, että pääsisimme voitolle ihmisten mielissä. Alkoi tuntua siltä, että uusi toivo heräsi mielisämme. Alakerran väen järjestämä ehtoollistilaisuus on päättymässä häpeällisellä ja heidän kannaltaan epäonnistuneella tavalla.
Sinne en mennyt. Pääsalissa oli alkamassa suuri päätapahtuma, johon myös minut oli kutsuttu. Suuntasin sinne. Seisoin melko takana yhden pilarin edessä hieman hämärässä salissa kun juhlava kulkue saapui sisään. Myös yksi tuttu yliopisto-opettajani asteli kulkueessa (hän on myös pappi). Ohitseni oli kulkemassa valkoiseen kaapuun ja korkeisiin kirkollisiin arvomerkkeihin kuten kenties piispan hiippaan sonnustautunut kirkonmies. Hän kannatteli kädessään näyttävästi laakeaa savikulhoa ja huomasin sen olevan täynnä punaista viiniä. Oli siis alkamassa ehtoollismessu.
Yhtäkkiä tajusin koko tilanteen järisyttävän luonteen. Väkeä ei oltu kutsuttu paikalle sattumalta. Vastapuolen päämääränä oli tehdä tilaisuudesta käänteentekevä mediatapahtuma, jonka aikana voitettaisiin viimeisetkin hajaäänet siitä, hyväksytäänkö homoliitot osaksi kirkollista vihkimystä. Kaikki oli jo pitkään viimeisen päälle suunniteltu ja harkitusti mietitty. Ei näyttänyt olevan epäilystäkään, etteivätkö homojen ystävät voittaisi nyt viimeisetkin epäilijät puolelleen, varmalla ja luontevalla käytöksellään. Tapahtuman historiallisuuden merkikisi TV-kamerat kävivät, että jokainen poissaolevakin voisi todeta omin silmin, miten läsnäoleva seurakunta nauttii yhteistä ehtoollista yksimielisesti. Tuo näyttävä ehtoollismalja, jota kantaja kohotti päänsä päälle, sinetöisi kirkonyhteyden, ja osottaisi kaikille, miten kirkko on nyt yhdenmukainen ja vihdoin kuin yksi sydän.
TV-kameroiden käydessä ja kulkueen juhlavasti minua ohittaessaan, yhtäkkiä takaani rynnisti nuori mies, kenties yliopisto-opiskelija, joka radikaalisti yritti kumota viinimaljaa kannattelevan viinin. Samassa intoudun mukaan tähän yllättävään käänteeseen - hetken mielijohteesta työnsin käteni viiniin ja loiskautin sitä kourallisen lattialle ja huusin: ”Häpeää!”.
Samassa säikähdän rohkeuttani - olihan maljassa ehtoollisviiniä. Kulkue jatkoi minusta huolimatta etenemistään, ja ymmärsin sen johtuvan TV-kameroista. Vastapuolen oli osoitettava hinnalla millä hyvänsä, olevansa hillittyjä ja hallittuja ja yksimielisiä jumalanpalvelijoita. Mutta samassa tajusin olevani suuressa vaarassa, pelko hiipii sydämeeni. Tiedän, ettei kukaan näyttänyt kiinnittävän huomiota uhmakkaseen tekooni sen vuoksi, että merkittävää tilaisuutta kuvattiin. Tunsin murhanhimon silti huokuvan kulkueen miehestä, ja hetken jopa pelkäsin, olevani hengenvaarassa. Siirryin vaivihkaa sivummalle.
Sillä välin muutama radikaali rynnisti etuosaan mellakoimaan ja hetkessä heidät pysäytettiin ja otettiin tiukoin ottein kiinni ja vedettiin syrjään. Tiedän ettei heidän esimerkkiään kannattanut seurata, mutta ihailin silti heidän rohkeuttaan. He olivat ainoat, jotka tarttuivat kiperään tilanteeseen jotain tehdäkseen - ihan viime metreillä. Kiipesin nopeasti kierreportaita yläkertaan. Sieltä löysin rauhallisen sopen. Osa osallistujista oli ollut konferenssin ajan majoittuneena yläkerran tiloissa. Sieltä löysin myös muutaman Raamattu-uskollisen, joiden seuraan nyt mielelläni liityn. Yhteinen vihollinen on yhdistänyt meitä, toisille tuntemattomia ihmisiä. Alamme rukoilla, että pääsisimme voitolle ihmisten mielissä. Alkoi tuntua siltä, että uusi toivo heräsi mielisämme. Alakerran väen järjestämä ehtoollistilaisuus on päättymässä häpeällisellä ja heidän kannaltaan epäonnistuneella tavalla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jumala koettelee meitä,kun olemme alkaneet suosia syntistä elämäntapaa.
Jumalalle piru ei pysty aiheuttamaan mitään vastustusta,joten eläkäämme rauhassa
Jumalaan ja raamattuun uskoen.
Jumala sallii tämän luopumuksen tapahtua. On menossa karsinta. Tutkitaan, ketkä ovat uskollisia seuraajia eli oikeita Jeesuksen opetuslapsia.
Armosta sitä ollaan ja rakkaudesta totuuteen.
Amen.