Kivijärvellä 19.6.40
Rouva Aili Rannila
Vastauksena tänään saamaani oheiseen kirjeeseen ilmoitan kunnioittaen seuraavaa:
Miehenne Onni Matias Rannila palveli sotamiehenä komppaniassani 4./JR 68.
Hän oli hiljainen, tunnollinen ja rehti mies, josta paljon pidin. Hänen tapaturmainen haavoittumisensa koski minuun kovasti. Vielä murheellisemmaksi kävi mieleni, kun viime torstaina sain eräältä komppanian mieheltä kuulla hänen kuolemastaan.
Surullinen tapahtuma oli tällainen. Olimme olleet pari päivää valtakunnan uudella rajalla Puhalusjärven rannalla Ylämaan pitäjässä Leinonkylässä eräässä pikku torpassa. Miehillä oli käskystäni aseen puhdistus. Olin komppanian toimistossa, kun viereisestä tuvasta kuului lyhyt kolmilaukauksinen konepistoolin sarja. Hypähdin heti katsomaan. Miehenne oli täydessä tajussaan, mutta kalpeana ja valitellen seinänvieruspenkissä istumassa. Kuulat olivat menneet hänen reiteensä ja häntä rupesi pian pyörryttämään. Hän sai heti lääkettä ja lääkintäaliupseeri otti hänet hoitoonsa.
Nopeasti lähdettiin häntä reellä kuljettamaan lääkärin luo. Kun sydämellisesti hyvästelimme ja Jumalan siunausta toisillemme toivotimme, näytti miehenne aika virkeältä. Luulimme, ettei hengenvaaraa sentään ollut. Samaa vakuutti myöhemmin tavatessamme pataljoonan lääkäri tri Mollerus. Heti toimittamassani kuulustelussa ilmeni, että miehenne vieressä istuen puhdisti konepistooliaan sotamies Särkiniemi (En ole enää varma muistanko nimen oikein). Kun hän oli saanut aseensa puhtaaksi, pani hän sen lippaan paikoilleen, vaikka konepistoolin liikkuvat osat olivat takana. Sen jälkeen hän aikoi varmistaa aseensa, mutta kosketti vahingossa liipasinta ja ase laukesi kolmen kuulan tunkeutuessa vieressä istuvan miehenne reiteen ja jäädessä sisälle.
Särkiniemi samoin kuin koko komppaniakin oli kovin järkytetty, sillä kaikki pitivät miehestänne. Tapaturman aiheuttajan puolustukseksi on mainittava, että hän oli vasta pari päivää sitten tullut kaatuneen tai haavoittuneen toverinsa tilalle konepistoolimieheksi, joten taitamaton aseen käsittely johtui siitäkin. Aseiden puhdistusta valvoivat joukkueenjohtajat. Lähetin heti kuulustelupöytäkirjan ja Särkiniemen pidätettynä pataljoonan esikuntaan. Särkiniemi pääsi sieltä kuitenkin heti pois.
Asian myöhemmistä vaiheista tiedän vain, että lääkintäaliupseerin kertoman mukaan miehenne vienti kenttäsairaalaan oli vaivalloista ja kesti kauan, kun lääkintäelimet oli rauhan tultua siirretty kauaksi taakse. Itse pääsin muutaman päivän perästä lomalle ja kansanedustajana vapauduin huhtik. 5 p:nä sotapalveluksesta.
Otan sydämestäni osaa suruunne ja toivotan Teille Jumalan armoa ja siunausta, että jaksaisitte kovan kohtalonne kestää. Samalla lausun kiitollisuuteni miehenne suorittamasta ansiokkaasta palveluksesta isänmaamme hyväksi.
Kunnioittaen
Väinö Havas
Res.lutn. 4/JR68 ent. päällikkö
J.K. Vainajan omaisuudesta minulla ei ole tietoa.
Luin tämän tänään Lasse Aution kirjasta Kenttäpostin kertomaa.
Rouva Aili Rannila
Vastauksena tänään saamaani oheiseen kirjeeseen ilmoitan kunnioittaen seuraavaa:
Miehenne Onni Matias Rannila palveli sotamiehenä komppaniassani 4./JR 68.
Hän oli hiljainen, tunnollinen ja rehti mies, josta paljon pidin. Hänen tapaturmainen haavoittumisensa koski minuun kovasti. Vielä murheellisemmaksi kävi mieleni, kun viime torstaina sain eräältä komppanian mieheltä kuulla hänen kuolemastaan.
Surullinen tapahtuma oli tällainen. Olimme olleet pari päivää valtakunnan uudella rajalla Puhalusjärven rannalla Ylämaan pitäjässä Leinonkylässä eräässä pikku torpassa. Miehillä oli käskystäni aseen puhdistus. Olin komppanian toimistossa, kun viereisestä tuvasta kuului lyhyt kolmilaukauksinen konepistoolin sarja. Hypähdin heti katsomaan. Miehenne oli täydessä tajussaan, mutta kalpeana ja valitellen seinänvieruspenkissä istumassa. Kuulat olivat menneet hänen reiteensä ja häntä rupesi pian pyörryttämään. Hän sai heti lääkettä ja lääkintäaliupseeri otti hänet hoitoonsa.
Nopeasti lähdettiin häntä reellä kuljettamaan lääkärin luo. Kun sydämellisesti hyvästelimme ja Jumalan siunausta toisillemme toivotimme, näytti miehenne aika virkeältä. Luulimme, ettei hengenvaaraa sentään ollut. Samaa vakuutti myöhemmin tavatessamme pataljoonan lääkäri tri Mollerus. Heti toimittamassani kuulustelussa ilmeni, että miehenne vieressä istuen puhdisti konepistooliaan sotamies Särkiniemi (En ole enää varma muistanko nimen oikein). Kun hän oli saanut aseensa puhtaaksi, pani hän sen lippaan paikoilleen, vaikka konepistoolin liikkuvat osat olivat takana. Sen jälkeen hän aikoi varmistaa aseensa, mutta kosketti vahingossa liipasinta ja ase laukesi kolmen kuulan tunkeutuessa vieressä istuvan miehenne reiteen ja jäädessä sisälle.
Särkiniemi samoin kuin koko komppaniakin oli kovin järkytetty, sillä kaikki pitivät miehestänne. Tapaturman aiheuttajan puolustukseksi on mainittava, että hän oli vasta pari päivää sitten tullut kaatuneen tai haavoittuneen toverinsa tilalle konepistoolimieheksi, joten taitamaton aseen käsittely johtui siitäkin. Aseiden puhdistusta valvoivat joukkueenjohtajat. Lähetin heti kuulustelupöytäkirjan ja Särkiniemen pidätettynä pataljoonan esikuntaan. Särkiniemi pääsi sieltä kuitenkin heti pois.
Asian myöhemmistä vaiheista tiedän vain, että lääkintäaliupseerin kertoman mukaan miehenne vienti kenttäsairaalaan oli vaivalloista ja kesti kauan, kun lääkintäelimet oli rauhan tultua siirretty kauaksi taakse. Itse pääsin muutaman päivän perästä lomalle ja kansanedustajana vapauduin huhtik. 5 p:nä sotapalveluksesta.
Otan sydämestäni osaa suruunne ja toivotan Teille Jumalan armoa ja siunausta, että jaksaisitte kovan kohtalonne kestää. Samalla lausun kiitollisuuteni miehenne suorittamasta ansiokkaasta palveluksesta isänmaamme hyväksi.
Kunnioittaen
Väinö Havas
Res.lutn. 4/JR68 ent. päällikkö
J.K. Vainajan omaisuudesta minulla ei ole tietoa.
Luin tämän tänään Lasse Aution kirjasta Kenttäpostin kertomaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kenttäpostikirjeitä on koottu kirjaan Tuntematon suomalainen sotilas. Kirja on painettu joskus talvisodan jälkeen.
Vuosi tuon kirjeen jälkeen Havas kaatui. Onpa ollut energinen mies elinaikanaan kun vähän googlasin.
Kaatumisen jälkeen hänen perheensä eli vaimo ja kymmenen lasta laitettiin tietä pitkin kulkemaan. Että näin.
Väinö Havas
Oliko pappi Väinö Havas ns. jumalan hullu, joka suorastaan etsi kohtaloaan toisen jumalan hullun, Elias Simojoen tavoin? Simojokihan tapatti itsensä Talvisodassa Suvannon jäälle mennessään lopettamaan haavoittuneena huutavaa hevosta vihollisen konekivääritulen alla! Havas tapatti itsensä Jatkosodan alussa 21.8.1941 Suojärvellä. Hyrsylän mutkassa olevan Hautavaaran valtauksen jälkeen edettiin Suvilahteen päin ja Välikylään vievä tie oli vihollisen panssarien katkaisema. Panssaria PST-kiväärillä tuhottaessa Havas tähysti mahdollisia osumia kiikarilla seisaltaan ja siihen hänet ammuttiin. Hän ei yrittänytkään suojautua ja piti tapanaan olla muka rohkeuden esimerkkinä. Sai mitä hakikin. Kokemusta toki oli sodasta paljonkin, joten varomattomuutta se ei ollut. Olihan hän vuoden 1918 lahtareita, Pohjan poikia ja Aunuksen retkeläisiä!
Molemmilta jäi pienet pojat orvoksi. Minusta nuo molemmat oli fatalistisuudessaan aika hulluja.
Edessäni on kirja, Paavo Viljanen: Wäinö Havas, hengen ja miekan mies, Wsoy 1944
Siinä on 1. sivulla pieni poika katsomassa isänsä kuolinnaamiosta valettua patsasta, jonka on tehnyt Alpo Sailio! Kornia ja järkyttävää.
Aiheesta lisää:
Pappi Havas, jumalan hullu?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8932664