Miten käy luomisopin ja jumalan kaikkivoipaisuuden sinä päivänä, kun ihminen onnistuu luomaan "maan tomusta" elämää (organismin, joka kykeneen kopioimaan itseään ja ottaa ulkopuolelta energiaa elintoimintoihinsa ja lisääntyäkseen, ehkä jopa spopeuttamaan olemustaan vallisevien olojen muutuessa)?
Onko selitys se, että jumala antoi tämän kyvyn ihmiselle?
Vai romahtaako usko jumalaan elämän luojana?
Onko selitys se, että jumala antoi tämän kyvyn ihmiselle?
Vai romahtaako usko jumalaan elämän luojana?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sinä päivänä jää edelleen avoimeksi kysymys ihmisen alkuperästä. Siis tämä vänkäys onko ihminen luotu vai sattuman oikku. Tokkopa siihen dramaattisia muutoksia tulee.
Lähdet virheellisesti siitä olettumuksesta että järki tai todisteet ratkaisivat jotain.
Kun ihminen aikanaan "luo" elämää niin ei se mitään muuta.
Uskis haluaa uskoa ja on sen eteen edelleenkin valmis pettämään itseään mitä moninaisimmin keinoin.
Usko ei ole yhteismitallinen käsiteltäväksi tieteen kanssa. Stephen Hawkings tulee mielestään heittäneeksi Jumalan laidan yli, kun sanoo maailmankaikkeuden oleva äärellinen mutta ääretön. No joo. Jos minä simuloin tällä kompuutterillani maailmankaikkeuden ja sinne ajattelevia olentoja, mahtavatko ne uskoa minuun, suureen koodaajaan? Pääsevätkö ne selville raudan olemassaolosta minun rakentamassani maailmankaikkeudessa? Ja häviänkö minä, jos ne onnistuvat rakentamaan itsekseen koodautuvan aliohjelman? Ai että mitä yritän sanoa. No sitä, että Jumalaan joko uskotaan, tai sitten USKOTAAN, että Jumalaa ei ole. Jumalan olemassaoloa ei voi perustella tai kiistää tieteellisesti.
Itse uskon, että tiede selittää kauniisti ja todennäköisesti (tod.näk.) alati täydentyvästi miten maailma rakentuu ja toimii. Uskon Jumalaan persoonallisena luojana myös, eivätkä nämä uskomukset ole mitenkään ristiriidassa keskenään.
Tietääkseni ihminen on jo melkolailla onnistunut tuossa. Siis saamaan aikaan itsestään replikoituvia molekyylejä jotka kehittyvät samalla tavalla kuin evoluutiossa; hieman monimutkaisempaakin elämää on kyetty keinotekoisesti tekemään.
Lisäksi ihminen on eläinkokeilla saattanut eläimen 'neitseellisesti' raskaaksi; toisin sanoen missään vaiheessa ei tarvittu urosta, ei edes siittiöitä tarvittu. Kyseisessä tapauksessa syntyi emohiiren klooni.
Eipä ole juuri muuttunut kressujen kannat..
tässäkin "elämän synnyssä" molekyylien replikoitumisessa on tarvittu taakse ja käyntiinpanijaksi jokin suurempi voima, siis tässä tapauksessa ihminen.
Kyllä herra Sherlock.
Keskustelun alussa puhuttiin tuosta, että muuttuuko käsitykset jos ihminen onnistuisi moisessa.
Kun kreationismin voi määritellä ID-teoriaksi, missä väitetään tiedettävän suunnittelijan olleen Jumalan, niin kumoaisiko esittämäsi elämän luonti mielestäsi sekä kreationismin että ID-opin, vai jäisikö jotain kumoamatta?
Ei se mitään varmaankaan muuta, ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Kreationisti uskoo tämänkin olevan osa ID:n suunnitelmaa ja että sillä on tarkoitus, jota ihminen ei voi ymmärtää, vaikka ymmärtämättömyyksissään rassaakin jumalan hermoja uutta elämää näpertelemällä.
Pitemmällä tähtäimellä, useamman sukupolven aikana, se saattaisi johtaa siihen. että yhä harvemmat uskovat jumalaan. Ehkä...
Toisaalta taas, jos ihmisen pyyke on sellainen, että se tarvitsee tuekseen jumalan, niin silloinhan se sen tekee, oli todisteet ja omat havainnot mitä tahansa.
En ole täysin varma, mitä tekniikkaa ajattelit käytettävän maan tomusta eliöitä luotaessa? Jos tekniikkana on vain veteensekoittaminen tms alkeellinen tapa, ja siitä saataisiin oikeita eliöitä, kuten vaikka hamstereita, niin kyllähän se pistäisi ihmettelemään, että mitä luomista siinä nyt sitten oikein oli.
Mutta jos eliöt valmistettaisiin nykyisin kehittyvillä kemiallisilla synteesimenetelmillä, niin sehän osoittaisi, että että ihminen on Jumalan kuva, joka osaa aika paljon.
Maan tomulla tarkoitin elottomia aineita. Ihminen voi tekniikalla ottaa tasoitusta maailmankaikkeuden aikaetuun ja erilaisten sattumalta syntyneiden elämälle edullisten kombinaatioden ja yritysten lukumäärään.
Niinpä, mikäpä kuva ihminen olisi jos ei pystyisi samaan kuin jumala :)
No, minähän en tosin ole kreationisti, mutta eipä tuo todista sitä ajatusta vastaankaan...
Silloinhan vain ihminen voi itsekin luoda siitä riippumatta onko ihminen itse luotu hetkessä, luotu evoluution kautta, vai syntynyt sattuman eli evoluution kautta.
Ihmisen alkuperä jäisi siis mysteeriksi. Sitä paitsi raamatussahan sanotaan ihmisen olevan jumalankuva. Eikö jumalankuvan luulisi voivan luoda itsekin?
miettiä mitä se "elämä" oikeastaan on.
Robotitkin on valmistettu maan tomusta. Joten jos rakennetaan robotti, joka osaa rakentaa robottitehtaita ja sopeutua ympäristöönsä tekoälyn avulla. Ei tuo nyt mitenkään mahdotonta ole. Onhan jo tehtaita, jotka on melkein täysautomaattisia.
Robotin ja elämän erona voisi pitää vaikka sitä, että ellollinen olento pystyy tuottamaan soluhengityksessä tarvitsemansa energian ympäristöstä ottamastaan aineesta (käyttää joko auringon energiaa, kemiallisissa reaktioissa vapautuvaa energiaa tai ydinenergiaa?.
Vaikka taidetaanpa tämäkin virstanpylväs tekniikassa saavuttaa ennen pitkää - robotit pystyvät tuottamaan jälkeläisensä ja ovat energiataloudeltaan ihmisestä riippumattomia.
Syntyykö tällöin uusi elämän pääjakso nykyisten pääjaksojen rinnalle?
kuullut aurinkokennoista, jotka pystyvät muuttamaan valon sähköksi. Polttokennossa vedyn ja hapen yhdistyessä syntyy sähköä.
Mitä se "elämä" oikeastaan on?
Tuttuja tekniikoita ovat ja sinällään kyllä ovat vastaus ropottien energiatalouteen. Toisalta ne ovat aika rouheita ja vikaherkkiä järjestelmiä eläinten solutasolle hajautettuun energia talouteen verrattuna. Vaikka onhan niilläkin vikaherkät moottorinsa, keuhkot ja sydän.
Hmmm. voitaisko elämän ja näennäisen elämän rajaksi vetää tapa millä lisäännytään?
Kaikilla elollisillahan se menee jokseenkin niin, että emoeliö jakaantuu (kokonaan tai osittain) ja tuottaa näin uuden elävän olennon (bakteerit ja virukset) tai alkion (kehittyneempi elämä), josta kasvaa uusi enemmän tai vähemmän täydellinen "kopio" emosta/emoista.
Robotti taas joutuisi rakentamaan kopion itsestään. Tai ainakin niin pitkälle rakennetun kopion, että se pystyy itse suorittamaan rakennustyön loppuun (kasvaminen) ja ehkä kehittämään itse itsensä kehittyneemmäksi kuin äitirobotti oli.
Elämä perustuisi siis biokemiaan ja epäelämä kemiaan ja mekatroniikkaan.
Ehkä myös sellainen ero voitaisiin nähdä elämän ja robottien välillä, että elämä kehittyy sattuman ja valinnan kautta, yrityksiä muutoksia on loputtoman paljon, mutta vain harvat mutaatioista jäävät jatkamaan sukua. Robotit taas voisivat kehittyä vain tietoisten muutosten ja ajattelun kautta. Resursseja ei roboteilla riitä loputtomaan määrään satunnaisia kokeiluja. Elämä olisi joustamatonta ja robottien epäelämä joustavaa kehityksen kannalta ajateltuna. Robottien evoluutio olisi siis todella nopeaa, sitä rajoittaisi vain robottien mielikuvitus. Elämän evoluutio taas on hidasta, koska geenien virheenkorjaustekniikka pyrkii estämään kaikki muutokset.
No, tämä ero on aika "keinotekoinen". Ehkä robotit ratkaisisivat resurssiongelman. Ja ehkäpä lopulta suunniteltu kehittyminen on tehokkaampaa ja mitään resurssiongelmaa ei edes ole. Roboteille nopea evoluutio olisi mahdollista, koska "emo" voisi suunnitella jälkeläisensä täysin toisenlaisksi kuin mitä itse on. Eliöille ja ihmisille sama ei ole mahdollista, koska alkuperäinen "arkkitehtuurimme" ei ole suunniteltu nopeasti muunneltavaksi, muutos tapahtuu pienin askelin, lähes huomaamattomasti. Toisaalta, tämäkin raja on rikkoutumassa nyt kun ihminen on alkanut peukaloimaan "arkkitehtuuriamme" eli genomiamme...
Elämän määrittely on hankala tehtävä.
"Ehkä myös sellainen ero voitaisiin nähdä elämän ja robottien välillä, että elämä kehittyy sattuman ja valinnan kautta" ... "Robottien evoluutio olisi siis todella nopeaa, sitä rajoittaisi vain robottien mielikuvitus."
Eikö tällöin ihmisen luoma biokemiallinen soluhengittävä eliö olisi robotti joka/vaikka tuottaisi "eläviä" jälkeläisiä?