Itsenäisyyspuolueen puheenjohtajaa ei kutsuttu Linnaan
Näinä päivinä lehdissä on ollut juttua ja kuvia ihmisistä, jotka ovat saaneet kutsun Linnan juhliin. Pääsevät kättelemään itse Suomen tasavallan presidenttiä.
Vaan yksi on joukosta poissa, Antti Pesosta siellä ei näy.
Vaikka hän on lähes kaikkensa uhraten puolustanut maataan ylivoimaista vihollista vastaan jo parikymmentä vuotta. Kahdeksan viimeisintä vuotta johtanut Itsenäisyyspuoluetta, IPUa, joka perustettiin vastustamaan Suomen EU-jäsenyyttä, ja kun erinäisin laittomin keinoin sinne mentiin, niin sen jälkeen Antti Pesonen ja IPU ovat yrittäneet saada äänensä ja sanomansa kuulumaan, jotta erottaisiin hyvän sään aikana.
Mediamenestys on kuitenkin ollut huono johtuen siitä, että juuri Media on johtanut tätä vallankumousta, jossa tavoitteena on valta pois kansalta ja kansallisvaltioilta.
Hyvin on onnistuttukin ja jopa siinä määrin, että kenenkään itselleen rehellisen mielestä Suomea ei voi enää kutsua itsenäiseksi valtioksi. Suunnitellun EU:n ja USA:n sopimuksen myötä valta on karkaamassa yhä kauemmas.
Pesosen mielestä itsenäisyys on kuitenkin mahdollista palauttaa, kunhan kansa herää äänestämään muita kuin eduskunnassa nyt häärääviä puolueita, muita kuin niitä, jotka nyt Linnassa tanssivat.
Pesonen käy Suomen toista pitkitettyä talvisotaa. Onneksi ilman nikkeliä piipussa.
Ovat sankarit muut karkeloissa, ja homma heiltä se käy.
Mauri Nygård
IPUn vpj
www.toisinajattelija.fi

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jarmo Nevalainen
6.12.2014 23:58
Rapparit ryöstäjät kaiotkaa, miekkaa ei tarvis, tarmoa vaan, puolesta hengen, heimon ja MAAN.
Meidän on uudesta luotava maa, raukat vaan menköhän merten taa.
PERKELE!!!
Kuunnelkaa Ilmari Kiannon sanoja! Oskari Merikannon säveltä!! Edelleen ajankohtaisia sadanvuoden jälkeen.
https://www.youtube.com/watch?v=u-eI6eEU2jM
Antti Pesonen on pelle, joka kannattaa monikulttuurisuutta. Ei ihme, kun katsoo hänen naamaansa ja sen keskellä olevaa katseenvangitsijaa, joka kaartuu jyrkästi alaspäin.
Meidän maatamme johtavat maanpetturinaiset,joille kaikki ulkomaalaiset ovat tärkeämpää kuin omien kansalaistemme etu.
He eivät kunnioita veteraaniemme heille antamia oikeuksia ja vapauksia, vaan tämä feministijoukkio tekee kaikkensa tuhotakseen esi-isiemme ja esiäitiemme ankaran työn, millä naisemme ovat saaneet maailman parhaan valtion elämispaikakseen ja missä he saavat vapaasti ilman vastuuta huseerata miestemme pään menoksi miten lystäävät.
Suomalaismiehen pinna on pitkä ja sitkeä, mutta, kun se katkeaa, alkaa syntyä rumaa jälkeä ja se jälki kohdistuu näihin omaaa kansaa kiusaaviin virkakoneistoihin, joista 90% on poliittisissa suojatyöpaikoissaan palkkaa nauttivia naisia.
Näin ennustamme me maasta karkoitetut ulkosuomalaiset!
Suomessa asuu nyt 1 miljoona syrjäytettyä suomalaismiestä ja ulkomaille on paennut 1,3 miljoonaa. Kaikki nämä 2,3 miljoonaa miestä ovat naisvaltamme vainoamia, kunnes tilanne vaihtuu päinvastaiseksi ja kiusaajat saavat, mitä ovat tilanneet. Joko se tilauksen täyttävät omat miehemme tai sitten maanpetturisisaret tekevät yhteistyötä veli venäläisen kanssa ja päästävät putinilaiset ilman vastarintaa valtaamaan maamme.
Siinä sitten maanpetturiakkavalta nauttii niistä vapauksista, mitä venäläiset antavat ja luulen että ne edut ovat hieman heikommat kuin omien syrjittyjen miestensä antamat.
Presidentti on kuulemma kokokansan pressa, miksi siis ei pienpuolueita kutsuta juhliin, hekin edustavat kansaa.
meillä on nyt 7,n rekistöryityä pienpuoluetta, eikö olisi ollut ihan
asiallista kutsua heidät mukaan juhlimaan itsenäisyyttä, sitä
pienen pientä osaa mikä vielä on.
Niinistö ei noita juhlia maksa vaan me, siksi kaikkien puolueiden
edustajille pitäsi kutsu tulla, jääköön kutsumatta ne jotka siellä
on joka vuosi.
Mitä tulee Pesosen ulkonäköön niin hän on yksi parhaan näköisistä
puolujohtajista, ja älykkäin, Suomen etua ja itsenäisyyttä
ajava mies.
Hän tulee olemaan huipulla eräänä päivänä ja se on kansamme
etu.
http://www.anttipesonen.fi/2014/12/viesti-lapi-vakivaltaa-kayttamalla.html
Itsenäisyyspuolue (IPU) irtisanoutuu jatkossakin kaikesta väkivallan käytöstä. IPU:n viesti menee kyllä perille ja saa laajaa kannatusta, kun aika on kypsä. Ja se kypsyy nyt hyvää vauhtia.
____________________________________________
Pesosen sarja "kohti tasapainoa" on täyttä asiaa,
sivulla myös kuva komeasta miehestä.
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen esittelee IPU:n eduskuntavaaliohjelmaluonnoksen ja
vastaa siihen liittyviin kysymyksiin suorassa nettivideolähetyksessä to 11.12. klo 17.30 alkaen.
Kysymyksiä voi lähettää ennakkoon os. [email protected] tai kirjoittaa lähetyksen aikana videopalvelun
tekstiruutuun.
Lähetys on katsottavissa siis suorana 11.12. klo 17.30 ja myöhemmin linkistä:
http://bambuser.com/channel/Itsenäisyyspuolue#
IPU:n eduskuntavaaliohjelmaluonnos löytyy täältä
http://ipu.fi/eduskuntavaalit-19_4_2015/itsenaisyyspuoleen-eduskuntavaaliohjelmaluonnos-2015/
_________________________________
nyt on tilaisuus kuulla ja kysellä,
joko kävit katsimassa, pesonen siellä vastailee kysymyksiin jotka
selventävät mitä mikin tarkoittaa.
tänään on kaikille avoin kokous seinäjoella, menkää sinne te jotka
lähiseudulla asutte.
Pohjanmaan IPU:n avoin vaalipalaveri pe 12.12. klo 18 Seinäjoella os. Puskantie 1
(Kauppakeskus Lehtinen, Sininen paprika).
Tervetuloa uudetkin kasvot!
Osallistukaa, keskustellen saa tietoa jota