Kellään pitempi aikaista kokemusta Harmonet pillereiden käytöstä. Itse aloitin ks. merkillä ja paino nousi heti alussa 9kg lyhyen ajan sisällä. Nyt 7 vuotta köytettyöni ja yrittäessäni useaan otteeseen laihduttaa en ole onnistunut. Lääkärin kehoituksesta (kuulemma kerää nestettä elimistöön) kokeilin muita merkkejä, mutta joiuduin palaamaan takaisin Harmonettiin kun sain sivuvaikutuksia muista. Onko siis mahdollista, että pillerit "pitäisivät" painoa hallinnassaan, vai onko vikassa yksinkertaisesti täysin minussa?! Olen kuullut että useat ovat laihtuneet lopetettuaan pillerit... Tepsisiköhän sama?!
Harmonet
Vaki käyttäjä
61502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mä olen syönyt joitain vuosia, en muista kuinka monta koska olen syönyt pillereitä yhteensä 13 vuotta, eikä ole noussut paino kiloakaan. Ei millään merkillä. Ei minulle ole tullut muitakaan sivuvaikutuksia, olen ihan samanlainen pillereillä ja ilman. Aloitin silloin vuonna miekka ja kirves jollain merkillä mitä en muista ja vaihdoin toiseen kun kaverilla oli samaa. Ostimme aina puoliksi ja tuli edulliseksi. Joitain vuosia sitten vaihdoin Harmonetteen samasta syystä kuin aiemmin, kaverilla oli vuoden resepti eikä itse halunnut niitä syödä.
olen käyttänyt kyseistä merkkiä kohta viisi vuotta. Alkuun painoni nousi n 7kiloa, mutta kun tarkkaan mietin oli syynä ainoastaan vakiintuminen. Parisuhde lihottaa!! Keväällä päätin alkaa normaalipainoiseksi ja pudotin reilut 10kiloa. Poissa on ja pysyy. Eli en usko, että ainakaan minulla pilleri painoa hallitsisi, eikä kerää nestettäkään, syynä voi olla myös varsin terveeliseksi luokiteltalvissa oleva ruokavalioni. "Hornetit" ovat siis minun tapauksessani syytömiä.
Joo mul oli pillereiden kans myös ongelmii... käytin pillereitä noin 6 vuotta ja painoa tuli lisää noin 15 kiloa... Lopetin nyt keväällä pillereiden syönnin ja paino tippui aivan itsestään takaisin entiselleen... Käytin myös noita Harmonetteja noin pari vuotta... Mua ei enää saa todellakaan syömään noit pillereitä, oon sen verran "turhamainen" et haluun kuitenkin olla tämän painoinen mitä nyt oon...
Mitään muuta ongelmia mul ei oikeestaan pillereiden kans ollu, mut kuitenkin ihana olla ilman ja tuntea olonsa kevyemmäksi...
Muutamia vuosia syönyt eikä mitään ongelmia koskaan.
Käytin Harmonetteja n. neljä vuotta. Vasta jälkeen päin tajusin niiden sivuvaikutukset paremmin (kun vaihdoin toiseen ehkäisymenetelmään). Harmonettien käytön aikana olin koko ajan erittäin äkäinen, ei tehnyt mieli seksiä, alapään limakalvot kuivuivat niin, että seksi sattui joka kerta, hiivatulehdus kerran kuussa (aina samaan aikaan) jne. Paino pysyi kuitenkin samana eikä ollut mitään tissi/välivuoto-ongelmia.
Aluksi en yhdistänyt oireita pillereihin, vaan.. noh.. ikävästi sanottuna ex-poikaystävääni. Netistä kuitenkin jossain kohtaa luin millaisia sivuoireita muille oli tullut pillereistä ja päätin vaihtaa Nuvaringiin. Se sopikin mulle tosi hyvin ja KAIKKI oireet hävisivät, eikä mitään uusia tullut tilalle. Viime talvena vaihdoin Nuvaringin kuitenkin Evraan, koska ajattelin sen olevan helppokäyttöisempi (en tykännyt pitää rengasta seksin aikana ja sen vaihtaminen piti aina tehdä 3 tunnin tarkkuudella, mikä ei sopinut epäsäännölliseen elämääni). Aluksi Evran kanssa ei ollut muita ongelmia kuin se, että rintoihin sattui joskus. Muutaman kuukauden jälkeen alkoi kuitenkin tulla vähäistä välivuotoa. Olen kuitenkin Evraan muuten tyytyväinen, joten en aio sitä vaihtaa sitä pois. Vuodot ei haittaa, kun on niin vähäistä.
No, tulipa kerrottua enemmän kuin piti. Toivottavasti hyödytti... :)
Vaihdoin parisen vuotta sitten Marvelonit Harmonet-pillereihin. Minulla ei ole tullut painonnousua, luulisin että nekin 4 kiloa on jotain muuta, ikään liittyvää (olen 33v)
Olen todellakin käyttänyt e-pillereitä vuosikausia, ja sivuvaikutuksia on ollut toisinaan esiintyvä päänsärky ja lievät mielialamuutokset (tunneherkkyys ja alakuloisuus), joiden en anna kuitenkaan haitata normaalia elämää, kun tiedän että ne johtuu vain pillerien sisältämistä keinotekoisista hormoneista. Ja muuten kaikki on ok.
Kaikki sivuvaikutukset ovat yksilöllisiä juttuja.
Itse olen aloittanut seksielämäni yli 20- vuotiaana, joten pillerit on ollut luontevan tuntuinen ja varma ehkäisykeino.