Heti Irakin kriisin jälkeen Moskova keskittyi suhteensa Yhdysvaltoihin. Huippukokous tottelemattomuudesta kuten sitä kutsuttiin, Chirac, Schröder ja Putin korvautuivat nopeasti Venälä- Usa strategiseksi kumppanuudeksi. Eräs venäläinen analyytikko kutsui Putinin siirtoa paluuksi rationaalisuuden aikaan Moskovassa. Sen jälkeen oli järjetöntä flirttailia Euroopassa, joka oli kykenemätön antamaan Venäjälle tarpeeksi vastineita. Mutta keskittymällä Yhdysvaltoihin ei tarkoittanut unohtaaa Euroopaa..
Ranskalais-venäläinen suhde toimii mielenkiintoisesti barometrina näiden kahden suuntausten välillä. Venäjän Länsi politiikkasta alkoi painopiste siirtymään Ranskaan ja sen suhteellinen merkitys kasvoi Moskovan silmissä. Vaikka Ranska on ainoa Venäjän neljänneksi tärkein kumppanisuhde Usan jälkeen,niin Saksassa ja Isossa-Britanniassa, on erityisen arvostettu sen ratkaisevaa merkitystä keskeisten monenvälisten instituutioiden kesken kuten EU ja Nato. Lisäksi Moskova oli hyvin tietoinen, että Ranska on johtava Manner toimija EUS ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkassa, jonka yli Moskova pyrki jonkin verran kasvattamaan vaikutusvaltaa. Kolmanneksi molemmat valtiot jakavat ja rakentavat moninapaista maailmaa. Venäjä ja Ranska ovat myös sidoksissa yhteiseen historiaan: molemmat olivat aikoinaan suurvaltoja; molemmat vähätteli vät romahtamista, kylmän sodan järjestelmää; ja molemmat pyrkivät palauttamaan näkyvästi kansainvälisen ritarien pöydän.
Ranska osoittautui paljon vähemmän kiinnostavaksi Venäjällä kuin Moskovassa..Ongelmana oli, että Saksan yhdistymisen jälkimainingeissa Ranska ei ollut enää poliittisesti kiinnostava Länsi-Euroopassa. Mikä vielä pahempaa, Moskovan näkökulmasta, Ranskaa pidettiin sairaana miehenä mantereella jolla oli hallinto mutta ei etuoikeuksia. Lisäämällä vielä huonoja uutisia, Ranska tuki voimakkaasti talouden kiintiöitä, esteitä ja tariffeja, erityisesti maatalous- ja tekstiilituotteiden verkkotunnuksia,ja niillä vaikeutettiin sekä Venäjän-Ranskan kauppaa, mutta Venäjän ja EU kauppaa laajemmin. Lisäksi Moskovassa vaikuttii Ranskan ankara kritiikki Venäjän Tšetšenian sota.Tämän takia Venäjän ulkopolitiikka suosi enemmän Usan kumppanuutta kuin EU:ta koska EU korosti ihmisoikeuksia,sotakritiikkiä ja EU:n käsitys sotaan liittyvistä humanitaarisista ongelmista ei käsitteinä istunut eikä myynyt ajatuksena Moskovan eliitille.
Putin tavoitti poliittisesti Schröder ja Blair useammin, kuin Chiracin. Mutta Ranska pelkäsi samaan aikaan joutumista sivuraiteille, joten Chiracin rento Ranskan- kritiikkiä Tšetšeniasta tavoitti Moskovaan. Putin vastasi välittömästi, koska Moskova ei halunnut jättää Ranskaa ja Venäjä on aina tiennyt Pariisin johtavan rooli EU: ssa, erityisesti Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (ETPP). Ranskalais-Venäjän suhteet kukoistivat. Sitten, kun 11.9.01, muuttui dranaattisesti Venäjän poliittinen strateginen formaatti, Putinin hallinto tavallaan "hairahtui" takaisin läheiseen yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa, jotta saataisiin mitä toivottiini oli poliittinen "windfall". Samoin Ranskan antoi Venäjälle lähinnä retoriikkaa, ja se jos mikä oli osoittanut vähän maailmanlaajuista johtajuutta, etenkin Afganistanissa. Sitten, kun Chiracs uudelleenvalittiin vuonna 2002, se oli kuin uusi avioliitto, Chirac esitti parannuksia ranskalais-Venäjän suhteisiin osana rakennuksen todellisena eurooppalaisena napa. Vuodesta 2002, Ranskan lähti rakentamaan Venäjän kahdenvälisiä / monenvälisiä turvallisuus siteitä perustuen useisiin tärkeisiin ja lukittuneisiin kerroksiin.Viimeisin vaihe suhdeissa oli Irakin kriisi, jossa Moskova liittyi yhdessä Saksan ja Ranskan kanssa vastustamaan Yhdysvaltojen interventio. Mutta Rauhan Leiri sai katkeran opetuksen: vaikutusta on mahdotonta saada ilman kovaa voimaa takaisin.
Kuitenkin 9/11 oli ehkä ollut tärkeämpi käännekohta kuin 1989, koska se tuhosi myytin Yhdysvaltain haavoittumattomuudesta. Heti iskujen jälkeen akseli USA-Venäjä nousi esille Yhdysvaltojen ja Venäjän kesken.. Moskovalla oli pitkä kokemus hauraasta vallasta ja Washington koki vihamielisyyksiä jotka vastustavat Yhdysvaltojen tahtoa ja halua löytää uusia liittolaisia. 9/11 herätti kysymyksiä siitä, kuinka suurvallat toimivat kansainvälisellä areenalla ja miten toimia ulkomailla voisi olla vaikutuksia kotimaassa. Nyt on tullut esille kysymys diplomatian toiminnasta "voimatasapaino" osoittautuisi tärkeäksi vakauden kansainväliseksi järjestelmäksi.Ja nyt kun Ukrainan kriisi on osoittautunut vaikeaksi tapaukseski niin USA-Venäjä suhteet ja niiden rakentaminen toimivaksi keskusteluforuumiksi myös EU:n näkökulmasta voi kehittää meidän kaikkien tulevaisuuden ja erityisesti diplomatian ja vuoropuhelun välineeksi jolla voidaan estää suuret sodat ja auttaa ymmärtämään näitä monimutkaisia ja asenteellisia näkökulmia ja saada aikaan kaikkia osapuolia tyydyttävä sopimus joka takaa rauhan maailmassamme.
Ranskalais-venäläinen suhde toimii mielenkiintoisesti barometrina näiden kahden suuntausten välillä. Venäjän Länsi politiikkasta alkoi painopiste siirtymään Ranskaan ja sen suhteellinen merkitys kasvoi Moskovan silmissä. Vaikka Ranska on ainoa Venäjän neljänneksi tärkein kumppanisuhde Usan jälkeen,niin Saksassa ja Isossa-Britanniassa, on erityisen arvostettu sen ratkaisevaa merkitystä keskeisten monenvälisten instituutioiden kesken kuten EU ja Nato. Lisäksi Moskova oli hyvin tietoinen, että Ranska on johtava Manner toimija EUS ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkassa, jonka yli Moskova pyrki jonkin verran kasvattamaan vaikutusvaltaa. Kolmanneksi molemmat valtiot jakavat ja rakentavat moninapaista maailmaa. Venäjä ja Ranska ovat myös sidoksissa yhteiseen historiaan: molemmat olivat aikoinaan suurvaltoja; molemmat vähätteli vät romahtamista, kylmän sodan järjestelmää; ja molemmat pyrkivät palauttamaan näkyvästi kansainvälisen ritarien pöydän.
Ranska osoittautui paljon vähemmän kiinnostavaksi Venäjällä kuin Moskovassa..Ongelmana oli, että Saksan yhdistymisen jälkimainingeissa Ranska ei ollut enää poliittisesti kiinnostava Länsi-Euroopassa. Mikä vielä pahempaa, Moskovan näkökulmasta, Ranskaa pidettiin sairaana miehenä mantereella jolla oli hallinto mutta ei etuoikeuksia. Lisäämällä vielä huonoja uutisia, Ranska tuki voimakkaasti talouden kiintiöitä, esteitä ja tariffeja, erityisesti maatalous- ja tekstiilituotteiden verkkotunnuksia,ja niillä vaikeutettiin sekä Venäjän-Ranskan kauppaa, mutta Venäjän ja EU kauppaa laajemmin. Lisäksi Moskovassa vaikuttii Ranskan ankara kritiikki Venäjän Tšetšenian sota.Tämän takia Venäjän ulkopolitiikka suosi enemmän Usan kumppanuutta kuin EU:ta koska EU korosti ihmisoikeuksia,sotakritiikkiä ja EU:n käsitys sotaan liittyvistä humanitaarisista ongelmista ei käsitteinä istunut eikä myynyt ajatuksena Moskovan eliitille.
Putin tavoitti poliittisesti Schröder ja Blair useammin, kuin Chiracin. Mutta Ranska pelkäsi samaan aikaan joutumista sivuraiteille, joten Chiracin rento Ranskan- kritiikkiä Tšetšeniasta tavoitti Moskovaan. Putin vastasi välittömästi, koska Moskova ei halunnut jättää Ranskaa ja Venäjä on aina tiennyt Pariisin johtavan rooli EU: ssa, erityisesti Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (ETPP). Ranskalais-Venäjän suhteet kukoistivat. Sitten, kun 11.9.01, muuttui dranaattisesti Venäjän poliittinen strateginen formaatti, Putinin hallinto tavallaan "hairahtui" takaisin läheiseen yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa, jotta saataisiin mitä toivottiini oli poliittinen "windfall". Samoin Ranskan antoi Venäjälle lähinnä retoriikkaa, ja se jos mikä oli osoittanut vähän maailmanlaajuista johtajuutta, etenkin Afganistanissa. Sitten, kun Chiracs uudelleenvalittiin vuonna 2002, se oli kuin uusi avioliitto, Chirac esitti parannuksia ranskalais-Venäjän suhteisiin osana rakennuksen todellisena eurooppalaisena napa. Vuodesta 2002, Ranskan lähti rakentamaan Venäjän kahdenvälisiä / monenvälisiä turvallisuus siteitä perustuen useisiin tärkeisiin ja lukittuneisiin kerroksiin.Viimeisin vaihe suhdeissa oli Irakin kriisi, jossa Moskova liittyi yhdessä Saksan ja Ranskan kanssa vastustamaan Yhdysvaltojen interventio. Mutta Rauhan Leiri sai katkeran opetuksen: vaikutusta on mahdotonta saada ilman kovaa voimaa takaisin.
Kuitenkin 9/11 oli ehkä ollut tärkeämpi käännekohta kuin 1989, koska se tuhosi myytin Yhdysvaltain haavoittumattomuudesta. Heti iskujen jälkeen akseli USA-Venäjä nousi esille Yhdysvaltojen ja Venäjän kesken.. Moskovalla oli pitkä kokemus hauraasta vallasta ja Washington koki vihamielisyyksiä jotka vastustavat Yhdysvaltojen tahtoa ja halua löytää uusia liittolaisia. 9/11 herätti kysymyksiä siitä, kuinka suurvallat toimivat kansainvälisellä areenalla ja miten toimia ulkomailla voisi olla vaikutuksia kotimaassa. Nyt on tullut esille kysymys diplomatian toiminnasta "voimatasapaino" osoittautuisi tärkeäksi vakauden kansainväliseksi järjestelmäksi.Ja nyt kun Ukrainan kriisi on osoittautunut vaikeaksi tapaukseski niin USA-Venäjä suhteet ja niiden rakentaminen toimivaksi keskusteluforuumiksi myös EU:n näkökulmasta voi kehittää meidän kaikkien tulevaisuuden ja erityisesti diplomatian ja vuoropuhelun välineeksi jolla voidaan estää suuret sodat ja auttaa ymmärtämään näitä monimutkaisia ja asenteellisia näkökulmia ja saada aikaan kaikkia osapuolia tyydyttävä sopimus joka takaa rauhan maailmassamme.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.