Puolustusvaliokunta selvittää kun presidentti ei tiedä tai kerro

Suomen puolustus on hajallaan ja rempallaan.

Kun presidentti ylipäällikkö ei tiedä tai ei kerro, mitä muutoksia maamme turvallisuusympäristössä on tapahtumassa puolustusvaliokunta on joutunut kutsumaan kokouksen koolle selvittämään, mitä Venäjän sotilaallisen toiminnan ja liikenteen lisääntyminen Itämerellä, Suomenlahdessa, Kaliningradissa merkitsee.
36<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

On se hirveetä, että tasavallan presidentti ylipäälikkö, joka on koko toimikautensa säheltänyt päivästä toiseen puolustuspolitiikkaamme ei tiedä, mitä Suomen puolustusympäristössä tapahtuu niin että puolustusvaliokunnan pitää alkaa selvittämään sitä.

Äänestä
  • koko ajan hyvin selvillä asioista.

    Puolustusvaliokunta ei ole hänen alaisuudessaan, vaan on eduskunnan elin.

    Tiltun valeet ovat aina yhtä typeriä.

    Äänestä

kokoontuu ihan normaaliin tapaan selvittämään ajankohtaisia asioita.
Valiokunta ei ole mitenkään riippuvainen presidentistä tiedonsaannissaan.

Tiltun valeet eivät muuta asiaa miksikään.

Äänestä

Puolustusvaliokunta ei kokoonnu normaaliin kokoukseen vaan selvittämään, mitä Suomen lähiympäristössä tapahtuu kun presidentiltä ei tietoa heru eikä hallitukselta ja puolustusvoimiltakin pumppaamalla.

Äänestä
  • Soittais Niinistölle Mäntyniemeen vai eikö se vastaa.

    Äänestä

  • Puolustusvaliokunta on kokoontunut normaaliin kokoukseen ja selvittämää, mitä Suomen lähiympäristössä tapahtuu . Valiokuntaa pitää mainiosti ajan tasalla sekä hallitus ja puolustusvoimiat ja presidentti!

    Äänestä

  • Saoittais sille kirjoitti:

    Soittais Niinistölle Mäntyniemeen vai eikö se vastaa.

    Siellähän se Sale on! Ei hän ole mihinkään kadonnut!

    Äänestä

  • Valiokunta hyvin per kirjoitti:

    Puolustusvaliokunta on kokoontunut normaaliin kokoukseen ja selvittämää, mitä Suomen lähiympäristössä tapahtuu . Valiokuntaa pitää mainiosti ajan tasalla sekä hallitus ja puolustusvoimiat ja presidentti!

    ei pidä perillä, presidentti ei ollenkaan, hallitus ei ollenkaan ja puolustusvomistakin vain kakkosrivin upseeri.

    Äänestä

  • valiokunta vaatii kirjoitti:

    ei pidä perillä, presidentti ei ollenkaan, hallitus ei ollenkaan ja puolustusvomistakin vain kakkosrivin upseeri.

    Pitää mainiosti! Tiltulta lakkasi Suomen kieli taipumasta suussa?

    Äänestä

ei ole normaali kokous, on ylimääräinen kokous.

Äänestä
  • presidentti ja hallitus pakoilevat, koska voisi paljastua heidän osuutensa Kalingradinin vahvistamiseen.

    Äänestä

  • pakoilua kirjoitti:

    presidentti ja hallitus pakoilevat, koska voisi paljastua heidän osuutensa Kalingradinin vahvistamiseen.

    Kerrohan tiltu siitä osuudesta. Kukaan muu ei moisesta tiedä.

    Äänestä

Kai sen jokainen ymmärtää, että sotaa se Venäjä siellä suunnittelee. Helsinki ehditään menettää ennen kuin puolustusvaliokunta ehtii tajuta mitään.

Äänestä

Jussi Niinistö on fiksu. Se ei anna presidentti Niinistön pakoilla ja paeta vastuutaan.

Äänestä
  • Presidentti Niinistö on fiksu! Hän ei anna Jussi Niinistön pakoilla tai paeta vastuutaan!

    Äänestä

Kannattais varmaan soittaa USAn armeijaan ja Natoon, kummankin maavoimien komentajille niin selviäis Kaliningradinkin vahvistaminen,

Äänestä
  • Miksi! Mitä Suomelle kuuluu mitä puuhaavat Kalingradissa? Ei yhtään mitään!

    Äänestä

kyllä ja NATO:n lisäksi kysäistä puolustusvoimien komentajalta, että miksi Itä-Suomi Venäjän vastainen raja tyhjennettiin sotilaskohteista ja miksi Suomen hävittäjät vietiin Keski-Suomeen.

Äänestä
  • Itä-Suomea ei ole mitenkään tyhjennetty ja Hornetit pidetään kulloinkin sopivaksi katsotussa paikassa!

    Mitä nämä Suomen puolustusasiat Moskovan Tiltulle kuuluu! Luuletko olevasi suomalainen?

    Äänestä

Jussi Niinistö voisi selvittää puolustusvaliokunnalle NATO:n LANDCOMia ja presidentti Niinistön sotkuja siinä, ja edelleen miten se nyt selittää Venäjän sotilaskoneiden lentoliikennettä Venäjän ja Kalininingradin välillä.

Äänestä
  • Moskovan Tiltun ongelma on se, ettei mitään sotkuja ole eikä kukaan halua sotia! Kumpikin pulma on vaikeasti ratkaistavissa!

    Eikö nyt joku maa voisi Tiltun mieliksi alkaasotimaan?

    Äänestä

juuri niin,

selitä Jussi NATOn LANDCOM ja Suomen NATOn Isäntämaasopimus sekä Kaliningrad.

Äänestä

Puolustusvoimien tiedustelu ja Hornet-tunnistaminen ei toimi kun Suomessa NATO-media jankkaa eilistä ja kysyy tänään: Pyörivätkö Venäjän ydinpommikoneet yhä Itämerellä?

Äänestä
  • Ilmavoimat on käynyt tunnistamassa jokaisen epäselvän tapauksen. Sitä on tehnyt myös Ruotsi ja Naton vuorossa olevat saksalaiskoneet.
    Venäjän koneet ovat koko ajan usean maan tarkassa seurannassa.
    Media seuraa hyvin tapahtumia.

    Tiltun kirkuna ei totuutta muuta miksikään.

    Äänestä

Puolustusvaliokunnan pitäisi ottaa kantaa Haglundin hävittäjä-virkamiestyöryhmän tehtävänantoon ja rajauksiin.

Tällaisenaan se on farssi kun virkamiehet voivat rajausten takia valita koneen joka on ylivoimaisesti kallein, jota ei voi testata, joka ei lennä ja josta ei koskaan tule toisen luokan hävittäjää parempi.

Äänestä
  • Puolustusvaliokunnan olisi pitänyt päästä määrittelemään mitä halutaa tietää ja mitä tarvitsee tietää hävittäjistä.

    Nyt sellaista tehtävänasettelua ei ole.

    Se oli juuri Niinistön ja Haglundin juoni, virkamiestyöryhmä jolla ei ole selkeetä toimeksiantoa mutta tehtävärajaus on kuitenkin niin kapea, että saman työn olisi tehnyt yksi virkamies kirjoituspöytätyönään.

    Äänestä

  • mainosten kirjausta kirjoitti:

    Puolustusvaliokunnan olisi pitänyt päästä määrittelemään mitä halutaa tietää ja mitä tarvitsee tietää hävittäjistä.

    Nyt sellaista tehtävänasettelua ei ole.

    Se oli juuri Niinistön ja Haglundin juoni, virkamiestyöryhmä jolla ei ole selkeetä toimeksiantoa mutta tehtävärajaus on kuitenkin niin kapea, että saman työn olisi tehnyt yksi virkamies kirjoituspöytätyönään.

    Työryhmä tekee asiantuntijoiden pohjaselvitystä, josta lähdetään jatkamaan.

    Poliittinen käsittely tulee vuoroon aikanaan.
    Tiltut eivät tiedä asiasta mitään, kunhan kirkuvat.

    Äänestä

Jussi Niinistö,

lähde nyt pyytämään selvitystä, miten Suomi turvaa F-35:n käytön, huollot, ylläpidon, koulutukset etc. kun satoja kertoja halvemmat Hornetit kuluttivat ilmavoimien puolustusbudjetin tilttiin pelkillä tunnistelennoilla.

Äänestä
  • valeitaan. Mitään F 35 hankinta ei ole meneillään.

    Ei ilmavoimien budjetti ole lopussa, vaan normaaliaikojen tarpeisiin varatut ylityökorvaukset.

    Tiltun valeet eivät asiaa muuta miksikään.

    Äänestä

  • Tiltu kirkuu taas kirjoitti:

    valeitaan. Mitään F 35 hankinta ei ole meneillään.

    Ei ilmavoimien budjetti ole lopussa, vaan normaaliaikojen tarpeisiin varatut ylityökorvaukset.

    Tiltun valeet eivät asiaa muuta miksikään.

    TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE HANKKINUT F-35-KONEITA!

    Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

    TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

    Äänestä

Puolustusvaliokunnan on syytä selvittää, kuinka NATO vie jäsenmaidensa puolustusrahat ja enemmänkin.

Viro, Latvia, Liettua ovat nyt hyviä esimerkkejä kun NATO on päässyt kuppaamaan niiltä rahaa sillä, että muutama 40 vuotta vanha rupuska F-15 ja F-16 lentelee Itämerellä ja tunnistelee venäläiskoneita.

NATO vei Ukrainaan vedoten Baltian mailta 300 miljoonaa, nyt 12 miljoonaa tunnistelentoihin ja pian miljardeja kun kaikkien 3 maan on lisättävä puolustusbudjettiaan kohti NATO-normia 2 % BKTstä.

Äänestä

Naton ilmansuojelu ei maksa Baltianmaille yhtään mitään ja vielä vähemmän niiltä pyydetään mitään 300 miljoonaa!

Tiltun pää pölisee taas täynnä outoja aatoksia!

Äänestä

Presidentti ei muka taaskaan tiedä vaikka on itse ollut junailemassa Suomen ilmavoimien lähettämistä Viroon harjoituksiin USA:n ilmavoimien taisteluosaston kanssa.

Erikoista johtamista: Presidentti ei tiennyt, pääminsteri ei tiennyt, puolustusministeri ei tiennyt, Puolustusvaliokunta ei tiennyt, mutta niin vain presidentti Niinistö lähettää hävittäjät Viroon.

Äänestä
  • Moskovan Tiltu jaksaa vääntää täyttä tuubaa!

    Viron harjoituksista ei toistaiseksi ole päätöstä. Jos mukaan mennään niin kyseessä ei suinkaan ole SUOMEN ILMAVOIMAT (naurettava ajatus!) vaan pari konetta! Ja kyseessä ei ole harjoitus "USA:n ilmavoimien taisteluosaston kanssa"!

    Ei kai kukaan tiedä ennen kuin asiasta trehdään päätös! Hölmökö olet?

    Äänestä

Niin se selvittää taaskin kun presidentti Niinistö, puolustusministeri Haglund, pääministeri Stubb, komentaja Lindberg eivät ole tietävinään mistä ja kenelle ilmavoimien kutsu Viroon tuli.

Äänestä
  • Asia ei ole mikään ongelma, koska kutsu on N YT tiedossa!

    Moskovan Tiltu yrittää epätoivoisesti kehittää olemattomasta omaa agendaansa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi sekaisin kirjoitti:

Suomen puolustus on hajallaan ja rempallaan.

Kun presidentti ylipäällikkö ei tiedä tai ei kerro, mitä muutoksia maamme turvallisuusympäristössä on tapahtumassa puolustusvaliokunta on joutunut kutsumaan kokouksen koolle selvittämään, mitä Venäjän sotilaallisen toiminnan ja liikenteen lisääntyminen Itämerellä, Suomenlahdessa, Kaliningradissa merkitsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu