Tänään kello 17.15 kävelin Kampin metroaseman ohitse matkalla kotiini. Runeberginkadun laitaan oli pysäköitynä bussi nro 143 ja sen oviaukon ympärillä oli suunnaton hässäkkä. Noin viiden humalaisen lakkoilevan bussikuskin joukko huusi ja meuhkasi kovaan ääneen bussikuskille, joka oli tullut töihin, vaikka lakko oli päällä. Yksi heistä hakkasi bussia ja sen peilejä sisällä ja ulkona niin että ole ihme, ettei mitään särkynyt. Vieressä seisoi kaksi todella isokokoista HKL:n lipuntarkastajavartijaa, jotka eivät tehneet asialle mitään, vaikka näkivät bussikuskin olevan vaarassa. Olisivat varmaan antaneet hakata tuon bussikuskin, joka oli varmasti jo ehtinyt pelastaa todella monen helsinkiläisen päivän. Muutamat ohikulkijat soittivat onneksi poliisin paikalle, mutta lakkoilevat bussikuskit taisivat ehtiä seuraavaan ravintolaan ennen kuin kukaan virkavallan edustaja ehti paikalle.
Minulta katosi saman tien kaikki sympatiat lakkoilevia bussikuskeja kohtaan. Vaikken busseja käytäkään, eikä lakko ole minulle aiheuttanut kohtuutonta haittaa, en voi hyväksyä sitä, että niitä kunnon ihmisiä, jotka tekevät työtään ja elättävät perheensä tulemalla töihin - tällä tavalla kohdellaan.
Tämä löytyi AKT:n sivuilta: "AKT:n kanta on, että jokaisella työntekijällä on oikeus tulla toimeen ja elättää itsensä ja perheensä palkallaan." Eipä tunnu toteutuvan AKT:n jäsenistön kohdalla tämä julistus. Miten lakossa olevat ihmiset voivat olla humalassa keskellä päivää ja keskellä kaupunkia, ei voi mennä jakeluun.
Minun puolestani saisitte mennä itseenne, lakkoilevat hölmöt ja lopettaa se iänikuinen marina. Kyllä Suomi on pullollaan ihmisiä, jotka tulevat mielihyvin tekemään työnne, onhan meillä työttömiä siirtolaisia. Laiton lakko on laiton ja toivon sydämestäni, että saatte ansaitsemanne rangaistuksen tekemästänne typeryydestä. Ette varmaan ymmärrä miten suurta hallaa Suomelle teette laajentamalla lakkoanne satamiin ja ympäriinsä. Onneksi EK nyt kieltäytyi jatkamasta TUPO-neuvotteluja lakkonne jatkuessa. Hävetkää!

Vastaukset 7
Vanhimmat
onneksi suomessa ei ainakaan työ väestö ajatellet noin 60 ja 70 lukujen vaihteessa,vois olla palkat nyt pieniä ja tauot ja vapaat lyhyitä.se vaan on joukkovoima mikä puree lopullisessa umpikujassa.
Nyt kannattaisi duunaireiden herätä nykyaikaan. On selvä että saavutetuista eduista voi pitää AKT:n ja muiden yhteiskuntaterroriin innostuneiden avulla kiinni. Siitä vaan vääjäämättä seuraa se, että monien teollisuuden alojen työpaikat katoavat Suomesta.
Eipä moni duunarikaan taida suosia kotimaista tuotetta jos se maksaa tuplasti sen mitä ulkomaalainen.
Eli ei muuta kuin lisää liksaa, pidemmät lomat ja tauot. Ja parissa vuodessa kortistoon ;)
Palvelualoilla (mitä v***uilua se sitten milloinkin tarkoittaakin asiakkaan suuntaan) toki tietty määrä työpaikkoja säilyy, mutta kukapa niitä kohta on täällä käyttämässä?
Mutta eiköhän tuo AKT:n epäluotettavuus tarkoita myös monille kuljetuksista riippuvaisille aloille sitä että tuotantoa siirretään herkemmin pois Suomesta. Metsäteollisuus ei varmasti ainakaan pidä Suomea nyt yhtään parempana paikkana kuin pari viikkoa sitten. Tietysti Räty voi taas käskeä 'suojattinsa' pois töistä vastustaakseen vaikka ihan mitä vaan. Mutta ei varmasti ota mitään vastuuta aiheuttamistaa työpaikan menetyksistä.
on AKT:llä nyt mennyt mittasuhteet pahasti sekaisin. Ei väkivalta ja humalassa esiintyminen auta AKT:n jäsenistöä nyt lainkaan. Mielestäni valtiojohdon olisi puututtava asiaan, kuten kävi Kekkosen aikaan. Silloin lakkoilevat hölmöt saatiin takaisin sorvin ääreen vain sillä, että Urkki avasi suunsa.
Onhan se nyt kumma, kun lakko on työtuomioistuimessa todettu kahdesti laittomaksi ja edelleen jatkuu. Kyllä tuomioistuimen päätöstä on kunnioitettava, tämähän on täyttä anarkiaa. Eihän työnantajille jää muuta mahdollisuutta kuin siirtää tuotantoa Suomesta Kiinaan ja palkata bussikuskeiksi niitä, joita työnteko kiinnostaa. Koittakaa nyt ymmärtää kuinka suurta vahinkoa teette maallemme. Mikäli tänä aamuna Helsingin satamakin vielä liittyy lakkoon, soppa on niin suuri, että se vaikuttaa lähes kaikkeen. Viikossa kaupoista alkaa puuttua joitakin tuontielintarvikkeita eikä kansa tämänkään jälkeen ole puolellanne. Menkää nyt hyvät ihmiset töihin ennen kuin todellista vahinkoa pääsee syntymään.
Äimistynyt on keksinyt koko jutun ja haluaa nostaa lakkoa vastaan tunteita!
Tuo juttuhan olisi ollut iltapäivä lehtien lööppikamaa,no ei näkynyt missän pienintäkään mainintaa asiasta.Muutenkin se sisälsi epäloogisuuksia ja yksityiskohdat olivat vähintäinkin epämääräisiä.Provosointina aika heikko yritys.
kuten sanoin, asiasta on ilmoitettu poliisille. Eräs vanhempi mies ilmoitti tapahtuneesta poliisille. Eiköhän se selviä sitä kautta jos on tarpeen selvittää. Kello oli 17.15 tiistaina 16.11.2004 ja tapahtumapaikkana Kampin metroaseman länsipääty, josta bussi nro 143 lähtee.
Ihmisiä oli paljon näkemässä tapahtunutta ja tunnistan vielä nuo HKL:n lipuntarkastajavartijatkin, koska olen törmännyt heihin muulloinkin. Rotevia kavereita ilman hiuksia.
Tämä ei todellakaan ole provosointia vaan hämmästyttävä osoitus siitä, miten huonosti lakkolaiset noudattavat lakia laittoman lakkonsa aikana.
että ainut sallittu työpaikkakiusaamisen muoto on rikkureiden siis rehellisesti työtätekevien sorsiminen, parjaaminen ja fyysisellä väkivallalla uhkaaminen. Lakkolaiset eivät taida tajuta, että henkin ovat ihmisiä!!!
Totta kai tässä valtionjohtoa avuksi kaipaa. Urkki aikanaan tosiaan puuttui typeriin lakkotoimiin. Mutta taitaa olla turha luulo, että nykyinen tasavallan pressa puuttuisi. Hänhän on entinen SAK:n lakimies. Niinpä luulisi, että hän nytkin omiensa puolta pitää.
Mutta mitä kummaa äsken pääuutisissa sanottiinkaan, että SAK:n omat rivit rakoilevat tämän lakon suhteen. Metallin Vuorenmaa ilmaisi, että nyt on väärä aika lakkoilla. Katos vaan, mitäköhän SAK:n sisällä onkaan tapahtumassa.