Kaikki on asunnosta autoihin selvästikin kunnan maksamia.
Kymmenen kongolaista naapurissa
lopen kyllästynyt
391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kärsi kärsi saat kirkkaamman kruunun
järsi järsi, kuiva leipäkin on hyvää ja terveellistä
Tämän mahdollistaa mamuille räätälöity kotoutumistuen nimellä kulkeva bonusraha.
Mitkään muut tuet eivät katkea ja saavat työmarkkinatuen päälle 300e toimintarahaa ja bussilipun hinnan sosiaalista.
Kysyn vaan maksetaanko suomalaiselle kolme vuotta ylimääräistä rahaa vai onko se vain mamujen palkinto. Kolmessa vuodessa kymppitonni extraa, ei paha.
Siinä selitys niihin autoihin ja älypuhelimiin.
Saisivat tyytyä edes samaan kuin suomalainen työmarkkinatuella oleva työtön.
Huhuja on myös siitä että kotoutumistuella olevat voivat myös tehdä töitä ilman että sosiaaliedut loppuvat. Tästä hyvä esimerkki on parturit joissa ei ikinä näy asiakkaita, ainakaan suomalaisia ja jotka ovat vuoden verran ja katoavat kuin tuhka tuuleen sen jälkeen.
Suomalaiselle maksetaan hädin tuskin mitään.