10 miljoonaa verovarokamme taivaan tuuliin

Poliisi haaskasi it-fiaskoon yli 10 miljoonaa
.
Poliisin Vitja-tietojärjestelmä on edelleen täysin levällään. Pahoin myöhässä ollut hanke pantiin keväällä jäihin, ja toteuttajaksi valittu Tieto joutui maksamaan tilaajalle 7,5 miljoonan euron korvaukset.

Helsingin Sanomat kertoo, että eduskunnan tarkastusvaliokunta arvioi poliisin ja sitä kautta valtion tappioiden nousseen vielä tätäkin suuremmiksi.

Poliisihallintokaan ei tiedä HS:n mukaan, kuinka paljon Tiedolle ehdittiin maksaa ennen sopimuksen purkamista. Arvio on, että reilusti yli 10 miljoonaa euroa, joista osa siis saatiin takaisin.

Valiokunnan puheenjohtaja Tuija Brax (vihr) arvioi HS:lle, että tappiot lähenevät ainakin kymmentä miljoonaa, kun mukaan otetaan myös epäsuorat kustannukset. Näitä on aiheutunut tehdystä työstä ja menetetystä tuottavuushyödystä.

Valiokunnan mukaan on menetetty useita vuosia ja miljoonia euroja ilman että on saatu mitään tavoiteltuja hyötyjä.

Vitja-järjestelmän toteuttaminen joudutaan kilpailuttamaan uudelleen. Sillä on tarkoitus yhdistää poliisin nykyisin käyttämät lukuisat eri tietojärjestelmät.

http://www.tivi.fi/kaikki_uutiset/hs poliisi haaskasi itfiaskoon yli 10 miljoonaa/a1034447?utm_source=emaileri&utm_medium=Email
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


leväperäistä kirjoitti:

Poliisi haaskasi it-fiaskoon yli 10 miljoonaa
.
Poliisin Vitja-tietojärjestelmä on edelleen täysin levällään. Pahoin myöhässä ollut hanke pantiin keväällä jäihin, ja toteuttajaksi valittu Tieto joutui maksamaan tilaajalle 7,5 miljoonan euron korvaukset.

Helsingin Sanomat kertoo, että eduskunnan tarkastusvaliokunta arvioi poliisin ja sitä kautta valtion tappioiden nousseen vielä tätäkin suuremmiksi.

Poliisihallintokaan ei tiedä HS:n mukaan, kuinka paljon Tiedolle ehdittiin maksaa ennen sopimuksen purkamista. Arvio on, että reilusti yli 10 miljoonaa euroa, joista osa siis saatiin takaisin.

Valiokunnan puheenjohtaja Tuija Brax (vihr) arvioi HS:lle, että tappiot lähenevät ainakin kymmentä miljoonaa, kun mukaan otetaan myös epäsuorat kustannukset. Näitä on aiheutunut tehdystä työstä ja menetetystä tuottavuushyödystä.

Valiokunnan mukaan on menetetty useita vuosia ja miljoonia euroja ilman että on saatu mitään tavoiteltuja hyötyjä.

Vitja-järjestelmän toteuttaminen joudutaan kilpailuttamaan uudelleen. Sillä on tarkoitus yhdistää poliisin nykyisin käyttämät lukuisat eri tietojärjestelmät.

http://www.tivi.fi/kaikki_uutiset/hs poliisi haaskasi itfiaskoon yli 10 miljoonaa/a1034447?utm_source=emaileri&utm_medium=Email

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu