Euroopan parlamentti yrittää hajoittaa Googlen

Euroopan parlamentti suunnittelee Google -yhtiön hajottamista, kirjoittaa sanomalehti Financial Times. Google hallitsee 90 % euroopan hakukonepalveluista.

Euroopan parlamentilla ei ole kuitenkaan muodollista valtaa hajoittaa googlen yhtiötä, mutta se voi käyttää vaikutusvaltaansa EU-komissioon.

Tähän olisi hyvä muistuttaa, että he jotka kontrolloivat Euroopan unionia ei ole Euroopan union, vaan monikansallisten pankkiirien valtaeliitti.

Miksi he ovat juuri googlesta huolestuneita ?

No tietenkin siksi, että sieltä löytyy kaikki tieto ja on vain pelkkien hakusanojen päässä.

Internet sekä google ovat tulleet jäädäkseen ja sitä pankkiiri-eliitin on turha yrittää hävittää.

Tämä maailman rikkaimmista koostuva Illuminatiksi itseään kutsuva negatiivisesti valaistuneiden kerho katsoo edelleen yksinoikeudekseen pitää planeetan väestöt epätietoisuudessa ja kaiken korkeimman henkisen tiedon ulkopuolella. Mutta kun hakukone googlen ansiosta tietoisuuden evoluutio on mennyt eteenpäin ja miljoonia ihmisiä löytänyt oman alkuperänsä totuuden lomassa, niin paniikki on eliitin suunnalla valtava.

Euroopan union repeilee jo liitoksissaan ja Saksa sekä Hollanti suunnittelevat jo omaan valuuttaan siirtymistä. Tällä mittakaavalla googlen kaappausyritys ei tule onnistumaan, koska EU hajoaa jo ennen mitään googlen vallankaappausyritystä.

Internet-sensuuri ei tule Euroopassa koskaan toteutumaan Kiinan tasoisena ilmiönä, koska täällä valtioiden johdossa on jopa oman poliittisen uransa riskeeravia virkamiehiä, jos pelissä on internetin vapaus.

Vaikka google tietääkin kaiken ja sitä kautta menee tiedot NSA:lle, tai Facebook on DDR/Stasibook. Niin näitä molempia käytetään koko ajan tietoisuuden evoluution kehitykseen ja silloin se on oikeanlaista valon tietoisuuden kehitystä, joka hävittää vanhan negatiivisen järjestelmän pois alta.

Lähde: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/11/euroopan-parlamentti-yrittaa-hajoittaa.html
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kiitoksia Valon tietoisuuden paljastamisesta!

Äänestä

Se on hyvä ei sillä mitään tee kun on muitakin tarjolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stasi kirjoitti:

Euroopan parlamentti suunnittelee Google -yhtiön hajottamista, kirjoittaa sanomalehti Financial Times. Google hallitsee 90 % euroopan hakukonepalveluista.

Euroopan parlamentilla ei ole kuitenkaan muodollista valtaa hajoittaa googlen yhtiötä, mutta se voi käyttää vaikutusvaltaansa EU-komissioon.

Tähän olisi hyvä muistuttaa, että he jotka kontrolloivat Euroopan unionia ei ole Euroopan union, vaan monikansallisten pankkiirien valtaeliitti.

Miksi he ovat juuri googlesta huolestuneita ?

No tietenkin siksi, että sieltä löytyy kaikki tieto ja on vain pelkkien hakusanojen päässä.

Internet sekä google ovat tulleet jäädäkseen ja sitä pankkiiri-eliitin on turha yrittää hävittää.

Tämä maailman rikkaimmista koostuva Illuminatiksi itseään kutsuva negatiivisesti valaistuneiden kerho katsoo edelleen yksinoikeudekseen pitää planeetan väestöt epätietoisuudessa ja kaiken korkeimman henkisen tiedon ulkopuolella. Mutta kun hakukone googlen ansiosta tietoisuuden evoluutio on mennyt eteenpäin ja miljoonia ihmisiä löytänyt oman alkuperänsä totuuden lomassa, niin paniikki on eliitin suunnalla valtava.

Euroopan union repeilee jo liitoksissaan ja Saksa sekä Hollanti suunnittelevat jo omaan valuuttaan siirtymistä. Tällä mittakaavalla googlen kaappausyritys ei tule onnistumaan, koska EU hajoaa jo ennen mitään googlen vallankaappausyritystä.

Internet-sensuuri ei tule Euroopassa koskaan toteutumaan Kiinan tasoisena ilmiönä, koska täällä valtioiden johdossa on jopa oman poliittisen uransa riskeeravia virkamiehiä, jos pelissä on internetin vapaus.

Vaikka google tietääkin kaiken ja sitä kautta menee tiedot NSA:lle, tai Facebook on DDR/Stasibook. Niin näitä molempia käytetään koko ajan tietoisuuden evoluution kehitykseen ja silloin se on oikeanlaista valon tietoisuuden kehitystä, joka hävittää vanhan negatiivisen järjestelmän pois alta.

Lähde: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/11/euroopan-parlamentti-yrittaa-hajoittaa.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu