Euroopan 1990-luvulla itsenäistyneet maat ovat kilvan kiirehtineet EU:n jäseniksi. Jos Turkista tulee jäsen, EU leviää jo uudelle mantereelle. Vanhassa Euroopassa on kuitenkin edelleen maita, joita jäsenyys ei houkuttele. Yksi niistä on Islanti.
Länsi-Euroopan maista, kääpiövaltioita lukuun ottamatta, EU:hun eivät kuulu ainoastaan Sveitsi, Norja ja Islanti. Kaikki ovat vauraita, mutta jokaisella on myös oma erityissyynsä pysytellä unionin ulkopuolelle.
Sveitsille kaikenlainen liittoutumattomuus on perusarvo (jopa YK:sta maa pysytteli poissa aina vuoteen 2002), eikä öljystä rikas Norja kaipaa taloudellista yhteisvoimaa. Islannille pääsyy on turska.
Islanti elää meren antimista. Se saa 80 prosenttia vientituloistaan seistä, silakoista, punasimpuista, katkaravuista, villakuoreista - ja ennen muuta turskista. Toissa vuonna niitä oli 38 prosenttia maan kalaviennistä.
Islanti ei halua antaa kalastuksensa hallintaa muiden käsiin, etenkään kun turskakannat ovat romahtaneet valtaosalla EU:n vesistä.
Nykyisen itsenäisyys- ja edistyspuolueiden muodostaman keskusta-oikeistolaisen hallituksen kanta on, ettei EU-jäsenyys ole millään muotoa ajankohtainen. Vastakkaisiakin mielipiteitä maassa ja myös hallituspuolueissa toki on, mutta kiistat ovat hillittyjä.
Edes liittopuolue, jolla Islannin ainoana puolueena on EU-jäsenyys ohjelmassaan, ei katsonut järkeväksi ajaa tätä asiaa viime vuoden parlamenttivaaleissa. Mielipidekyselyt nimittäin olivat maalanneet selvän kuvan kansan tuomiosta. Frettabladid-lehden kyselyssä vain 26 prosenttia oli valmis äänestämään jäsenyyden puolesta.
Pieni Islanti ei usko painoarvoonsa unionissa
Tuolloinen pääministeri, sittemmin ulkoministerin kanssa sovitusti paikkoja vaihtanut David Oddsson selitti hallituksensa EU-kantaa perusteellisesti Oxfordin yliopistossa viime keväänä. Hänellä oli paljon sanottavaa jäsenyyttä vastaan, mutta hänkin otti itseoikeutetuksi ykköseksi kalastuspolitiikan.
Oddsonin mukaan se periaate, että kalastuspolitiikasta päättävät EU:n elimet, eivät jäsenmaat, on Islannille kaikin puolin mahdoton hyväksyä. Paitsi että päätösvalta siirtyisi Reykjavikista Brysseliin, Islannin olisi päästettävä vesilleen myös muiden EU-maiden kalastuslaivastot, Oddson perusteli.
Hänen mukaansa olisi pelkkää haihattelua kuvitella, että Islanti voisi kalastuspolitiikassa saada pysyvän poikkeusaseman EU:ssa.
Jäsenyyden toisena haittapuolena hän näki rahaliiton. Islanti, jonka vienti perustuu yksipuolisesti kalatuotteisiin, ottaisi liitossa hänen mukaansa valtavan riskin. Pieni maa ei voisi millään tavoin vaikuttaa euron arvoon.
Vaikka kalataloudella alkaisi mennä kuinka kurjasti, jonkin muun alan vahvistuminen Ranskassa tai Saksassa painaisi eurovaakaa vaivatta toiseen suuntaan ja Islannin talous kantaisi seuraukset, Oddson sanoi.
Hän ei kiistänyt Islannin talouden myös jossakin määrin kärsineen sitä, ettei maa kuulu Euroopan unioniin. Esimerkiksi korkotaso on EU:ta korkeampi.
Toisaalta talouskasvu on ollut Islannissa hyvin ripeää ja työttömyysluvut ovat matalat.
Tavarat ja kansalaiset liikkuvat ilman EU-jäsenyyttäkin
Kansantulon vahvuus onkin yksi lisäsyy pysytellä poissa EU:sta. Islannista tulisi jäsenenä luultavasti yksi unionin suurimmista nettomaksajista kansalaista kohden eli EU:hun annettaisiin tuntuvasti enemmän rahaa kuin sieltä saataisiin.
Oddsonin mielestä Islannille riittääkin hyvin jäsenyys Euroopan talousalueessa ETA:ssa, jonka kautta ovet ovat auki EU:n yhteismarkkinoille. Vaikka EU:n poliittisiin päätöksiin ei päästäkään vaikuttamaan, niin eipä myöskään tarvitse välittää epämieluisista päätöksistä.
Kukaan ei Oddsonin mukaan ole koskaan kyennyt osoittamaan, että Islanti olisi jäänyt paitsi jostakin olennaisesta olemalla vain ETA:n jäsen.
Kansalaisten vapaaseen liikkuvuuteen Euroopassa ei myöskään tarvita EU-jäsenyyttä. Sen takaa Pohjoismaiden vanha passiliitto, jonka myötä sekä Islannista että Norjasta tuli myös EU:n Schengenin vapaakulkualueen jäseniä. Sveitsi puolestaan liittyi Schengenin sopimukseen tänä syksynä.
Islannilla ei ole omia asevoimia, mutta siitä huolimalla EU:lla ei ole vetovoimaa turvallisuuspoliittisestikaan. Yhdysvallat on vastannut 1950-luvulta asti Islannin ulkoisesta turvallisuudesta. Puheessaan viime keväänä Oddson huomautti, että vastaavia takuita ei EU:lta olisi odotettavissa ainakaan pitkään aikaan.
Anniina Wallius, YLE24
Länsi-Euroopan maista, kääpiövaltioita lukuun ottamatta, EU:hun eivät kuulu ainoastaan Sveitsi, Norja ja Islanti. Kaikki ovat vauraita, mutta jokaisella on myös oma erityissyynsä pysytellä unionin ulkopuolelle.
Sveitsille kaikenlainen liittoutumattomuus on perusarvo (jopa YK:sta maa pysytteli poissa aina vuoteen 2002), eikä öljystä rikas Norja kaipaa taloudellista yhteisvoimaa. Islannille pääsyy on turska.
Islanti elää meren antimista. Se saa 80 prosenttia vientituloistaan seistä, silakoista, punasimpuista, katkaravuista, villakuoreista - ja ennen muuta turskista. Toissa vuonna niitä oli 38 prosenttia maan kalaviennistä.
Islanti ei halua antaa kalastuksensa hallintaa muiden käsiin, etenkään kun turskakannat ovat romahtaneet valtaosalla EU:n vesistä.
Nykyisen itsenäisyys- ja edistyspuolueiden muodostaman keskusta-oikeistolaisen hallituksen kanta on, ettei EU-jäsenyys ole millään muotoa ajankohtainen. Vastakkaisiakin mielipiteitä maassa ja myös hallituspuolueissa toki on, mutta kiistat ovat hillittyjä.
Edes liittopuolue, jolla Islannin ainoana puolueena on EU-jäsenyys ohjelmassaan, ei katsonut järkeväksi ajaa tätä asiaa viime vuoden parlamenttivaaleissa. Mielipidekyselyt nimittäin olivat maalanneet selvän kuvan kansan tuomiosta. Frettabladid-lehden kyselyssä vain 26 prosenttia oli valmis äänestämään jäsenyyden puolesta.
Pieni Islanti ei usko painoarvoonsa unionissa
Tuolloinen pääministeri, sittemmin ulkoministerin kanssa sovitusti paikkoja vaihtanut David Oddsson selitti hallituksensa EU-kantaa perusteellisesti Oxfordin yliopistossa viime keväänä. Hänellä oli paljon sanottavaa jäsenyyttä vastaan, mutta hänkin otti itseoikeutetuksi ykköseksi kalastuspolitiikan.
Oddsonin mukaan se periaate, että kalastuspolitiikasta päättävät EU:n elimet, eivät jäsenmaat, on Islannille kaikin puolin mahdoton hyväksyä. Paitsi että päätösvalta siirtyisi Reykjavikista Brysseliin, Islannin olisi päästettävä vesilleen myös muiden EU-maiden kalastuslaivastot, Oddson perusteli.
Hänen mukaansa olisi pelkkää haihattelua kuvitella, että Islanti voisi kalastuspolitiikassa saada pysyvän poikkeusaseman EU:ssa.
Jäsenyyden toisena haittapuolena hän näki rahaliiton. Islanti, jonka vienti perustuu yksipuolisesti kalatuotteisiin, ottaisi liitossa hänen mukaansa valtavan riskin. Pieni maa ei voisi millään tavoin vaikuttaa euron arvoon.
Vaikka kalataloudella alkaisi mennä kuinka kurjasti, jonkin muun alan vahvistuminen Ranskassa tai Saksassa painaisi eurovaakaa vaivatta toiseen suuntaan ja Islannin talous kantaisi seuraukset, Oddson sanoi.
Hän ei kiistänyt Islannin talouden myös jossakin määrin kärsineen sitä, ettei maa kuulu Euroopan unioniin. Esimerkiksi korkotaso on EU:ta korkeampi.
Toisaalta talouskasvu on ollut Islannissa hyvin ripeää ja työttömyysluvut ovat matalat.
Tavarat ja kansalaiset liikkuvat ilman EU-jäsenyyttäkin
Kansantulon vahvuus onkin yksi lisäsyy pysytellä poissa EU:sta. Islannista tulisi jäsenenä luultavasti yksi unionin suurimmista nettomaksajista kansalaista kohden eli EU:hun annettaisiin tuntuvasti enemmän rahaa kuin sieltä saataisiin.
Oddsonin mielestä Islannille riittääkin hyvin jäsenyys Euroopan talousalueessa ETA:ssa, jonka kautta ovet ovat auki EU:n yhteismarkkinoille. Vaikka EU:n poliittisiin päätöksiin ei päästäkään vaikuttamaan, niin eipä myöskään tarvitse välittää epämieluisista päätöksistä.
Kukaan ei Oddsonin mukaan ole koskaan kyennyt osoittamaan, että Islanti olisi jäänyt paitsi jostakin olennaisesta olemalla vain ETA:n jäsen.
Kansalaisten vapaaseen liikkuvuuteen Euroopassa ei myöskään tarvita EU-jäsenyyttä. Sen takaa Pohjoismaiden vanha passiliitto, jonka myötä sekä Islannista että Norjasta tuli myös EU:n Schengenin vapaakulkualueen jäseniä. Sveitsi puolestaan liittyi Schengenin sopimukseen tänä syksynä.
Islannilla ei ole omia asevoimia, mutta siitä huolimalla EU:lla ei ole vetovoimaa turvallisuuspoliittisestikaan. Yhdysvallat on vastannut 1950-luvulta asti Islannin ulkoisesta turvallisuudesta. Puheessaan viime keväänä Oddson huomautti, että vastaavia takuita ei EU:lta olisi odotettavissa ainakaan pitkään aikaan.
Anniina Wallius, YLE24
Vastaukset 9
Vanhimmat
koska lahtaavat valaat sukupuuttoon ja EU pistäisi pisteen sille touhulle.
Mikä on pointtisi? Islannin politiikka on islantilaisten oma asia.
Ymmärrän toki närkästyksesi syyn. Suomelle riittäisi yhtä lailla ETA.
ETA ei riittäisi Suomelle missään nimessä. Emme pääsisi osallistumaan päätöksentekoon, vaan pelkästään sopeutumaan. Ei kiitos.
nytkin me vain sopeudumme, tuo "osallistumaan päätöksentekoon" ilmeisesti oli tarkoitettu vitsiksi.
http://yliopistolehti.helsinki.fi/yl11kir.htm
http://www.vapaasana.net/keskustelu/?topic_id=3628
http://www.metalliliitto.fi/12-02ojanen.htm
http://www.eskoseppanen.net/jutut/eudem.htm
Tästä ei mikään ole muuttunut:
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1997/4.huhtikuu/EMUUHKA.HTM
Kyse oli Irlannista, ei Islannista.
Islanti on osa Norjaa.
vaan ei enään aikoihin, joskus siellä oli jopa Irlantilaisia:
"Islannin valtakiistat saatiin soviteltua althingissa ja alueellisissa käräjäkunnissa aina 1260-luvulle, jolloin epäsopu viimein puhkesi sisällissodaksi. Norja käytti tilaisuutta hyväkseen ja alisti saaren alueekseen. Kun Norja sitten joutui Tanskan alaisuuteen, tuli Tanskan kuninkaasta isäntä myös Islannissa.
Ajat kävivät islantilaisille ankariksi, sillä kuningas määräsi heidät käymään kauppaa ainoastaan tanskalaisten kanssa. Kauppasuhteet ympäri Eurooppaa näivettyivät, ja kun maahan vielä iski useita nälänhätiä, väestömäärä alkoi laskea.
Tanska lakkautti kauppamonopolinsa 1700-luvun lopussa, mutta samalla lopetettiin myös althingi, ja vaikka se perustettiin uudelleen vuonna 1843, rooli oli enää neuvoa-antava.
Islannin tuhatvuotisjuhlan kunniaksi Tanskan kuningas antoi islantilaisille vuonna 1847 itsemääräämis- ja lainsäädäntövallan. Toimeenpanovalta kuitenkin säilyi Tanskassa, ja Tanskan kuningas oli Islannin valtionpäämies aina toisen maailmansodan lopulle asti.
Sodassa Saksa miehitti emämaan Tanskan, mutta Islantiin asettuivat Britannian ja sittemmin Yhdysvaltain joukot. Liittoutuneille saari oli srateginen ennen muuta sukellusvenesodassa. Islannissa kyllä protestoitiin miehitystä vastaan, mutta sodan aikaisista lehdistä on havaittavissa myös helpotusta siitä, ettei miehittäjä ollut Saksa.
Itsenäiseksi Islannin tasavalta julistautui vanhalla käräjäkentällään kesäkuun 17. päivänä vuonna 1944. Itsenäisyys oli saanut kansanäänestyksessä raikuvan 97 prosentin tuen."
http://www.yle.fi/uutiset/taustat/linkitys/id1965.html
http://www.yle.fi/uutiset/taustat/id1303.html
Fiksua väkeä nuo Islantilaiset.
Nyt sopeudumme päätöksiin, joita olemme itsekin olleet tekemässä. Esimerkiksi tupakkamainonnan kieltävä direktiivi, jota Englanti ja Saksa vastustivat henkeen ja vereen. No, he joutuvat sopeutumaan siihen, ei siinä mitään.
Toisaalta, jos näin haluat tulkita, joutuvathan nytkin maakunnat sopeutumaan Helsingissä tehtäviin päätöksiin. Mitä hyötyä on Lapin muutamasta kansanedustajasta 200:n joukossa?
Tämä on demokratiaa, parempaakaan ei ole kukaan keksinyt.
Onko tämä tupakkidirektiivi todella mielestäsi niin merkittävä asia, että sitä kannattaa noin rummuttaa?
Demokratiasta ja EU:sta ei saa puhua samana päivänä.